Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Onko hokema ”Vapaa-ajalla saa valita kaverinsa” vain yritys peittää ja hyväksyä kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen?

Usein kuulee lasten ja nuoren kiusaamisasioissa vanhempien sanovan lapsilleen ja selittävän muillekin, että ”Vapaa-ajalla saa olla kenen kanssa haluaa”. Onko tosiaan näin? Jos kyseessä on vakiintunut kaveriporukka, esimerkiksi yhteisen harrastuksen pohjalta, onko oikein, jos yksi kavereista aletaan jättään ulkopuolelle ja olemaan pyytämättä häntä enää mukaan? Ja tämä tapahtuu vain yhden porukan jäsenen toimesta. Hän määrää, kenen kanssa ei olla ja ketä ei pyydetä mukaan, mutta hän ei tietenkään myönnä, että näin toimisi. Muut porukan jäsenet eivät uskalla vastustaa määrääjää vaan myötäilevät häntä ja ovat hiljaa tyytyväisiä, kun ulkopuolelle jättäminen ei kohdistu itseen. Mielestäni tässä täyttyy selvästi kiusaamisen tunnusmerkit, jota ei voi sivuttaa edellä mainitulla lausahduksella.

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Swappie.

Kun näissä tilanteissa asia otetaan puheeksi, alkaa kiusaajan vanhempi etsimään syitä kiusatuksi tulleesta; täytyyhän joku syy olla, miksi oma lapsi näin toimii. Mutta aina ei ole muuta syytä, kuin kiusaaja itse. Kiusaamisen uhrin ominaisuudet tai erilaisuus eivät koskaan ole todellinen syy kiusaamiselle. Todellisuudessa syyt ovat kiusaajan ja ympäristön määrittelemiä. Kiusaaja pyrkii varmistamaan omaa asemaansa ja nostamaan omaa erinomaisuuttaan kiusaamalla toista/toisia. En voi ymmärtää, mikä hemmetti siinä on niin vaikeaa vanhempana puuttua oman lapsensa vääriintyneeseen käytökseen ilman uhrin syyllistämistä? Miksi on niin vaikea uskoa oman lapsensa kykenevän kiusaamiseen?

Kiusaaminen on sosiaalinen ilmiö. Se on mahdotonta, mikäli ympärillä ei ole hyväksyviä ihmisiä ja vanhempia. Uskallan väittää, että kiusaaminen loppuisi välittömästi, jos kaikki kiusatun ja kiusaajan ympärillä osoittaisivat kiusaajalle yksiselitteisesti, ettei kiusaaminen ole hyväksyttyä. Se, että tulee vain kaikkien kanssa toimeen, ei riitä. Sekin lausahdus mahdollistaa kiusaamisen hyväksymisen ja piilossa toimimisen.

Mitä mieltä te muut olette?”

Nimim. Pohtiva äiti -80

Artikkelikuva Taylor Wilcox.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 28 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

28 vastausta artikkeliin “Vanhempi: mahdollistatko kiusaamisen?”

  • Nena sanoo:

    Oikea ongelmahan tässä on ryhmäpaine. Ei asia usein ole noin mustavalkoinen, että yksi sanelee ja yksi jätetään ulkopuolelle. Ei ole mitään pakkoa viettää aikaa harrastusryhmän kanssa ja kaverit saa valita vapaalla, sen pitäisi olla selvää. Mutta jos tilanne tuntuu kiusaamiselta ja näyttää kiusaamiselta, niin yleensä se on sitä. Nyt tässä sen sijaan että kiusaajaksi oletetun vanhempien kanssa keskustellaan, niin avain onkin se muu lauma. Heiltä pitää löytyä rohkeutta puuttua ryhmän sisällä asiaan. Heidän pitäisi oppia ryhmässä nousemaan toisten puolelle. Jos tätä ei tapahdu, on myös mahdollista, että joskus ”vika” on sen pois jätetyn toiminnassa.
    Mutta lauman vanhemmat valitettavasti ovat itse juuri niitä, jotka narsistisen tyypin kohdatessaan ovat hiljaa, sulkevat silmät ja kääntyvät pois itseään suojelen. Siinä toiminnalla sivussa kasvatetaan lisää näitä ihmisiä, jotka mahdollistavat kiusaamisen. Tunnetaitojen opettaminen ja mahdollistamisen kitkeminen olisivat kaikkein tärkein aseet kiusaamisen vastaiseen taistoon.

  • Nimetön sanoo:

    Kiusaaminen on laumailmiö eli harvoin yksi kiusaa ihan muiden tietämättä. Kiusaamisessa on eri rooleja, osa on seuraajia, mahdollistajia jotka jotta itse eivät joudu kiusatuksi katsovat päältä eivätkä puutu asiaan.

  • Jokainen on tärkeä sanoo:

    Sen haluan vielä sanoa, että minusta tämä asia ei ole niin mustavalkoinen, millaisena osa asian esittää. Ei kukaan ihminen tai varsinkaan lapsi ole pelkästään ”hankala, häirikkö ja huonosti käyttäytyvä”. Kun kohtaa päivittäin sellaista, että toiset juoksevat karkuun kun yrittää liittyä leikkiin, haukkuvat idiootiksi, soittavat aina vahingossa (ollessaan muiden kanssa ulkona), ignooraavat ja pilkkaavat kaikkea, mitä sanot, alkaa se vaikuttaa myös omaan käytökseen. Silloin ikäviä asioita kohdanneesta voi tulla kaiken lisäksi muiden vanhempien silmissä se hankala häirikkö, joka oireilee. Lapsille tällaiset kokemukset aiheuttavat häpeää ja turvattomuutta sekä ajatuksia siitä, että on huono, eikä kelpaa. Nämä tunteet ovat niin vaikeita, että ne on helpompi piilottaa esim. kiukun alle. Minusta jokaisen pitäisi muistaa se, että tässä puhutaan lapsista ja myös se ns. huonosti käyttäytyväksi leimattu tarvitsee apua ja tukea itselleen. Kun kokee olevansa osa yhteisöä, kokee olevansa turvassa ja hyväksytty omana itsenään, ei ole tarvetta yrittää saada itselleen huomiota kyseenalaisin keinoin. Aikuisten myötätuntoinen asenne on jo iso juttu ja ystävällisyys ja hyväksyntä voi muuttaa huonon käytöksen.

    • Nimetön sanoo:

      Jokinen lapsi kuitenkin pyrkii toimimaan oikein. Aina hänellä ei ole taitoa siihen tai aina aikuinen ei mahdollista sitä. Joskus voi olla myös, että lapsella on esim. Nepsy-piirteitä, jotka eivät näy ulospäin, mutta jotka vaikuttavat käytökseen.

  • Kiusattu mamma sanoo:

    Kiusaaminen ja ulkopuolelle jääminen on vaikea ja monisyinen tilanne. Aina vanhemmat eivät nää mitä tapahtuu lapsen elämässä ja eivät aina tiedä oikeita vastauksia tilanteeseen.

    Itseäni kiusattiin tarhasta aina yläasteen alulle asti ja pahinta oli, kun minut pakotettiin olemaan kaveri kiusaajien kanssa. Vanhemmat (omat ja kiusaajien) kutsuivat aina kaikki syntymäpäiville ja muistan kuinka stressasin jokaista juhlaa ja sitä mitä tuleman pitää.

    Eikä tilanne muuttunut vaikka pyysin voivani juhlia vain ystäväni kanssa kaksin, sillä minun piti olla reilu ja reipas ja vain ystävystyä kiusaajieni kanssa.

    Mielestäni olisi tärkeää kuunnella mitä lapsi itse toivoo ja tukea tätä siinä tavoitteessa, samalla opettaen mikä on reilua ja milloin on ok pitää etäisyyttä toisista.

    Toivon ainakin omalle tyttärelleni mielekkyyttä koulussa käyntiin, enkä ikinä häntä kuulematta päätä hänen puolestaan, hänen ystävyyssuhteistaan.

    Enemmänkin peräänkuulutan tunneälyn harjoittelua lapsille, jonka kautta on helpompi hahmottaa omat ja muiden tunteet, sekä rajat.

    • Hyvää päivää sanoo:

      Tämä oli hyvä kirjoitus. Itse kompastuin idealismiini. Yritin yhteisen tekemisen ja koulun ulkopuolisten leikkien kautta saada lapsia tulemaan toimeen. Ajattelin, että jos tuen haastavaa kaverisuhdetta, sen täytyy vaikuttaa positiivisella tavalla. Näin ei käynyt, sillä jäin yksin idealismini kanssa. Muita vanhempia ei paljon kiinnostanut. Mutta en myöskään voi opettaa niin, että aina jos jonkun kanssa tulee joku haaste, sitä ei edes yritetä selvittää vaan asia ratkaistaan niin, että sen ihmisen kanssa ei olla enää tekemisissä. Omia ja toisten rajoja täytyy toki kuunnella ja kunnioittaa aina. Nämä vaativat todella sensitiivistä otetta.

  • Tavallinen äiti sanoo:

    Niin…mä en tiedä mitä hyötyä siitä olisi jos pakotetaan olemaan vapaa-ajallakin yhdessä. Kaikilla kemiat ei vain kohtaa eikä syy ole kummassakaan. Näin on myös aikuisilla…koulussa, harrastuksissa pitää tulla toimeen mutta kyllä todellisten ystävien valinta on jokaisen oikeus. Itse en vastaavassa tilanteessa tyrkyttäisi omaa ulos jätettyä lastani mukaan, sillä ei se varmasti olisi lapseni mielestäkään mukavaa olla mukana vaan vanhempien käskystä…ja mahdollisuus olisi että äityy kiusaaminen pahemmaksi ja siltä haluaisin suojella lastani. Sen sijaan kannustaisin etsimään oikeita aitoja ystäviä ja kavereita muualta ja olisin siinä parhaani mukaan tukena. Ideaali maailmassa kaikki olisi kaikkien kavereita, mutta se ideaali ei toteudu niin kauan kun ihmiset ovat erilaisia persoonia…ideaali siitä, että kaikki tulevat toimeen ja pystyvät olemaan toisilleen ystävällisiä sen sijaan on realistista kun opetamme tunnetaitoja ja hyväksymään erilaisuutta.

  • Huonosti käyttäytyvien "kavereiden" kanssa ei tarvitse olla sanoo:

    Sellainen näkökulma asiaan että meidän perheessä ei ainakaan pakoteta lapsia olemaan asiattomasti käyttäytyvien ”kavereiden” kanssa. Meillä kokemus ainakin on että ne joille mielellään ei soiteta vapaa-ajalla käyttäytvät asiattomasti, esim. hermostuvat/suuttuvat helposti, jankuttavat samasta asiasta kunnes aikuisen pitää tulla väliin ja sanoa että nyt loppuu tämä, ajavat omaa etuaan itsekkäästi koko ajan, ovat ylimielisiä/ajattelemattomia/töykeitä yms.

  • Toivoa on sanoo:

    Itse menin sen klassisemman kautta eli juteltiin kiusaajan äidin kanssa & kutsuttiin se poika aitten oman pojan synttäreille. Oli vähän jännittynyttä menoa, mutta tuosta lähti sitten purkautumaan parempaan. Kiusaaja oli/on aika kulmikas tyyppi ja eniten taisi pelätä juuri sitä ettei siksi kelpaa -> varmisteli lopputuloksen sitten arvaamattomalla sanallisella päällekäymisellä.

    Mutta, ei kaikki vanhemmat ole pääsääntöisesti puusilmiä lapsensa käytöksen suhteen jos vaan asiaa lähtee avaaman käytännön esimerkkien kautta sovinnollisella tavalla. Mitäpä ne lapset myös muuta oppii kuin vanhemmiltaan.

  • Mie sanoo:

    Entinen syrjitty täällä hei! Musta olis ollu ihan kamalaa, jos mun kiusaajat/pois jättäjät ois pakotettu olemaan mun kanssa. Kyllä se lapsi (varsinkin nuori) tajuaa, jos seura ei miellytä. Parempi vaihtoehto on etsiä muualta niitä oikeita aitoja ystäviä.

  • Johanna sanoo:

    Meilläpäin näyttää lapsilla olevan kolme eri ”luokitusta”: Suosittu, hännystelijä sekä ulkopuolinen.

    Suositut ovat niitä, joilla on komeimmat kivitalot ja uusimmat pelit, laitteet ja harrastukset. He valitsevat, kenen kanssa haluavat olla. Hännystelijät saavat useimmiten armon, mutta kolmannen luokan lapset saavat seuraa vain hännystelijöistä ja vain silloin, kun suositut ovat harrsstuksissaan tai muuten varattuja.

    Oma lapseni on näitä hännystelijöitä. Itse valvon tiukasti, että kohtelen lapsen kavereilta samalla tavalla. Jos lapseni ei voi jostakin syystä lähteä ulos yhden lapsen kanssa, niin ei sitten sen suositunkaan kanssa, vaikka suosittu sitä olettaakin.

    Päivittäistä miettimistä, miten olisi tasapuolinen. Kaikki yhdessä-leikki onnistuu vain aniharvoin enää. Lapset n. 10-vuotiaita poikia

  • Nimetön sanoo:

    Samaa mieltä ja eri mieltä.
    Kiusata ei saa.

    Mutta sitten se toinen puoli: Lähipiirissäni on lapsi, joka jätetään usein ulkopuolelle. Tämä lapsi on vanhempiensa hemmottelema pikkuprinsessa, tosin yläkoululainen jo. Hän on tottunut siihen, että muut ihmiset ovat häntä ja hänen tarpeitaan varten. Kavereidenkin pitäisi palvella häntä ja tehdä mitä hän haluaa. Hän ei voi ymmärtää, että muut ihmiset ovat hänestä erillisiä olentoja, joilla on omat mielenkiinnon kohteensa, suosikkiruokansa, harrastuksensa. Tämä teini esimerkiksi loukkaantuu, jos kaveri meneekin harrastamaan lajiaan eikä jää viihdyttämään häntä. Vastavuoroisuuskin puuttuu, hän ei paljon muiden kuulumisia kysele. Olen hyvin läheinen toisen vanhemman kanssa. Varoitin jo vuosia sitten, että, jos ette opeta sosiaalisia taitoja ja palvelette vain, jossain vaiheessa ei ole kavereita, kun muut lapset oppivat olemaan ryhmässä/ystäviä. Vanhemmat pitivät huolta turhana. No, nyt sitten on käynyt niin. En pakottaisi omaa lastani tämän lapsen palveluskunnaksi.

  • Äiti_80 sanoo:

    Voi kun aina saisikin sen puolueettoman kuvauksen tilanteesta! Tilanteita on monen laisia. Voi olla, että se ulkopuolelle jätetty riehuu ja pilaa muiden leikit tai martyyrimäisesti loukkaantuu, jos ei tehdä juuri kuten hän haluaa – raskasta sekin on ja kyllä silloin sanon lapselleni, että ei ole pakko kutsua mukaan.

  • Nimetön sanoo:

    Kyllä! Jos k#sipään kanssa joutuu olemaan koulussa, vapaalla ei tarvitse enää sietää.

    Terveisin äiti, lapset jo aikuisia
    Ja opetusalan ammattilainen

    • No sanoo:

      Huhhuh

    • Jepjep sanoo:

      Ei ihme, että joissain kouluissa voidaan huonosti…kun opettajillakaan ei ole mitään käsitystä siitä, miten hyvinvointia luodaan tai millaisten arvojen mukaan heidän pitäisi työtään tehdä.

  • Anonyymi sanoo:

    Hei, täällä 80-luvulla koulunsa käynyt äiti. Kiusattiin, ja rajusti. (Alkoholisoituneiden) opettajien silmien alla, pahin koulukiusaaja oli koulun keittäjän lapsi. Siellä ne sitten kahvitteli välitunneilla ja katseli kun mua rääkättiin.
    Aika pieni toleranssi on huonolle käytökselle nykyisin, kun omien lasten kuulumisia kuuntelee.

  • Hmm sanoo:

    Hmm.. kyllä ja ei sanoisin..
    Meillä tyttären luokalla oli viisi tyttöä joista yksi harrasti moista. Sulki milloin ketäkin pois ja haukkui. Piti porukkaa lieassa ja pyöritti miten lystäsi. Laitoin kapulat rattaisiin kun oma lapseni joutui tytön kynsiin ja ratkaisuna kielsin lastani leikkimästä kyseisen tytön kanssa. Mikäli muut halusivat olla kiusaajan kanssa tyttäreni oli sanottava ettei hän saa olla mukana koska kiusaaja oli siellä.
    Se vaikutti koko porukkaan, toinenkin vanhempi ryhtyi samalle linjalle ja lopulta moni valitsi tyttäreni ja toisen tytön seuran.
    Lopulta tilanne alkoi purkautua kun kyseisen kiusaajan äiti soitti ja kysyi miksi muut paitsi hänen lapsensa saa tulla meille kylään.
    Kerroin hänen tyttärensä käytöksestä mutta äidin mielestä moinen ei pitänyt paikkaansa vaan minä kiusasin hänen tytärtään.
    Sanoin että pääni pitää siihen asti kunnes tyttö pyytää anteeksi kiusaamista ja ilkeilyä sekä lopettaa huonon käytöksensä.
    Muutamien selkkausten jälkeen (oma lapseni ei ollut näissä osallisena) ja joidenkin toisten vanhempien osalta samanlaisia keskusteluita käytyään äitikin alkoi taipua.
    Kiusaaja tuli äitinsä kanssa anteeksi pyyntö käynnille ja sanoin että leikkimiskielto on sillä peruttu mutta yhdessäolon on oltava mukavaa ja reilua kaikille.
    Tyttö porukka selvisi seuraavat parivuotta kohtalaisen sovussa kunnes hajosi kun luokat järjestettiin kolmosella uusiksi.
    Nyt useampi vuosi myöhemmin olen kuullut että kiusaaja on palannut entisille uomilleen mutta onneksi omalla lapsellani on muita kavereita nykyään.
    Joten ikävän tyypin kanssa ei tarvitse olla mutta kyllä kiusaaminenkin on hyvä tunnistaa.

    • Kamalaaa sanoo:

      Kamalaa miten hirveitä aikuiset voivat olla!!! Sinä ja tyttösi syylistyitte samaan kiusaamiseen ja nöyryytitte yhtä lasta ihan kunnolla ja hänen piti pyytää anteeksi mutta teidän ei? On varmaan mahtava olo sulla kun oot saanu pienen lapsen tuntemaan itsensä huonommaksi

      • Hanneli sanoo:

        Eli aina pitää kaikkien pyytää anteeksi, riippumatta siitä ovatko tehneet väärin vaiko ei? Tuohan on ihan älytöntä, vie sitäpaitsi uskottavuuden koko anteeksi pyytämiseltä.

    • Minna sanoo:

      Vallankäyttöä on monenlaista. Se mitä tuo tyttö yritti harjoittaa, ja se mitä sinä harjoitit. Oikea tapa olisi minusta olla aktiivisesti mukana lasten puuhissa ja ohjata toimintaa. Puuttua huonoon käytökseen siinä tilanteessa kun se ilmenee ja keskustella lasten kanssa mitä tapahtui. Jos pitää rajoittamaan lähteä, niin vaikka sitten sellainen rajoitus, että aikuinen on mukana leikeissä siihen asti kunnes leikit taas sujuvat

      • Juuri näin sanoo:

        Olen samaa mieltä. Mieluummin on mukana leikeissä, ohjaa lapsia ja vahvistaa ystävyyssuhteita ja kaikkien yhdessä olemista. Jos lapsi ei osaa toimia oikein, ei syrjäyttäminen ole oikea tapa korjata tilannetta. Eräänlaista syrjäyttämistä tämäkin mielestäni. Käsittämätöntä, että aikuiset todella toimivat näin.

  • Hyvää päivää! sanoo:

    Lapseni koko elämä meni palasiksi tällaisen toiminnan takia. Kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen alkoi heti ensimmäisellä luokalla ja siihen lähti mukaan myös hänen paras kaverinsa. Koulu ei lapsen kokemuksia suostunut kuulemaan, eikä asiaan puuttunut vaan alkoi sen sijaan rangaista tilanteen takia oireilevaa lasta. Itse olen pyrkinyt toimimaan niin, että olen tukenyt myös niitä haastavampia vertaissuhteita. Lapset vasta opettelevat asioita ja siksi yritin tukea myös kaverisuhdetta, joka oli koulussa ongelmallinen, mutta vapaa-ajalla kiva. Valitettavasti monikaan muu vanhempi ei taida näin ajatella. Jos jollain on esim. haasteita, hänet voi kätevästi sulkea vain ulkopuolelle, jolloin haasteet eivät enää kosketa itseä. Valitettavasti ryhmässä tapahtuva ulkopuolelle jättäminen ja muu kiusaaminen vaikuttaa kuitenkin koko ryhmään ja nostaa niidenkin stressitasoja, jotka eivät aktiivisesti tilanteisiin osallistu. Vanhemmat ovat avainasemassa opettamassa lapsia siinä, miten erilaisuuteen ja moninaisuuteen voi suhtautua. Vanhemmat ovat niitä, jotka päättävät ketkä saavat leikkikutsuja tai synttärikutsuja. Toisille niitä ei tule koskaan. Tällaiset asiat taas voivat syrjäyttää lapsen, joka ei saa kokemuksia vertaisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Tilanne huipentuu siihen, että päivitellään ja arvostellaan yksin jäänyttä ja lyttyyn haukuttua lasta, joka käyttäytyy niin haastavasti ja oireilee. Miksiköhän? Vanhemmat on varmaan niin huonoja, eikös vaan?

    • Jokainen on tärkeä sanoo:

      Hyväksytyksi tuleminen ja joukkoon kuuluminen on yksi ihmisen perustavanlaatuisista tarpeista. Jokaisella lapsella on oikeus tulla hyväksytyksi omana itsenään osaksi yhteiskuntaa. Paperinpyörittelijät voi vaikka miettiä, mitä yhteiskunnalle maksaa se, jos osa syrjäytetään yhteisöstä ja yhteiskunnasta.

      • Nimetön sanoo:

        Minä kirjoitin tänne kommentin prinsessasta, joka jätetään ulkopuolelle. Kerrotko miten tämä lapsi pitäisi ottaa porukkaan mukaan, kun kaikki pitää mennä hänen mukaansa? Hän ei tee kompromisseja. Ei se auta, että ulkopuoliset opastaa, kun vanhemmat ovat vuosikausia opettaneet, että hän on ainutlaatuinen ja muita ylempänä. Että se nyt vaan on ihan oikein, että muut ovat hänen palvelemistaan ja viihdyttämistään varten.

        • Jokainen on tärkeä sanoo:

          Toivoisin, että jokainen lapsi voisi kokea olevansa ainutlaatuinen. Minua hämmentää asenteesi tuota lasta kohtaan, josta et pidä. Mistä moinen viha kumpuaa? Et kai itse ole kasvattanut omasta lapsestasi myötäilijää ja ihmistä, joka ei osaa pitää kiinni omista rajoistaan? Miksi hänen pitäisi totella kaverin kaikkia sanomisia? Parhaassa tapauksessa oma lapsesi oppii tällaisessa kaverisuhteessa vetämään omat rajansa ja pitämään niistä kiinni. Se on tässä elämässä todella tärkeä taito. Tietysti on tärkeää kuunnella, millaisia tunteita ja kokemuksia ystävyyssuhteet herättävät. Toisaalta tämä kuvailemasi prinsessa voi yrittää pönkittää itseään juuri ulkopuolelle jäämisen kokemusten takia. Ulkopuolelle jääminen on todella kipeä kokemus. Teinillä ei ole vielä keinoja käsitellä niin raskaita tunteita, ja ehkä hän siksi on niin dramaattinen. Tuossa iässä kaverisuhteiden merkitys vain korostuu. Teinien kanssa voi kuitenkin jo keskustella aika syvällisestikin asioista. Voisihan sitä koittaa keskustella asioista paheksunnan sijaan?

    • Päivi sanoo:

      Erittäin hyvin kirjoitettu! Lapsellani vastaavanlainen kokemus.

  • minna sanoo:

    Näinhän se on. Toki myös aikuisten maailmassa. Ihmiset haluavat viettää aikansa mahdollisimman kiinnostavien ihmisten seurassa sen sijaan että olisivat tasapuolisia tai suosisivat niitä joilla on tyhjin kalenteri. Sen pitäisi olla kuitenkin minimi kohteliaisuus vaatimus, että ei lähdetä samasta harrastus/työ/koulu porukasta kutsumaan vain osaa.