Surullinen mummintekele täällä hei! Omien lasten lennettyä pesästä olen odotellut malttamattomana jälkikasvua. Sieluni silmin näin itseni jo viettämässä lastenlasten kanssa aikaa. Retket, reissut, kaikki mahdollinen yhdessä tekeminen. Poikani meni kuitenkin yhteen naisen kanssa, jolla on jo lapsia. Monta vuotta toivoin salaa, että poikani pääsisi kokemaan isyyden, mutta ei.

En ole koskaan asiasta maininnut. Eihän se minulle edes kuulu. Haluan korostaa, että naisen lapsissa ei kertakaikkiaan ole mitään vikaa. Jostain syystä he ovat kuitenkin jääneet minulle todella etäisiin ja muodollisiin väleihin. Voi olla välimatkankin takia.

Vuodet ovat vierineet. Olen todella surullinen, että mummius näyttää jäävän minulta kokonaan kokematta. Poikani on varmasti hyvä miehen malli näillä puolisonsa lapsille. Toisaalta heillä on kyllä omakin isä eli ei poikani mitään isän virkaa ole varmasti itselle haalinutkaan.

En voi olla ajattelematta, mitä poikani menettää, kun hänestä ei koskaan tule isää. Ajatukset pidän toki vain itselläni. Varmasti tämä herättää puolustusreaktiota niissä äidissä, joilla on lapseton mies. Että ehkä he eivät saaneet, ehkä he yrittivät tai ehkä he eivät halunneet. Monet kerran eronneet eivät halua. En tiedä. Tämä oli kuitenkin minun tarinani.

Nimim. Mummikuume

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

22 vastausta artikkeliin “Toivon salaa, että poikani olisi isä”

  • Taikaa sanoo:

    Tuorehkona mummona ymmärrän hyvin surusi jäädä lapsenlapsettomaksi. Toivon että pääset vielä mummoksi😊

  • Äiti myöskin sanoo:

    Ihmeolettamus, että puolison lapset olisi automaattisesti läheisiä tai tulisi olla. Uusperheellisenä on helppo nähdä myös se miten vaikeiksi ihmissuhteet voi muodostua. Jokainen saa omassa mielessä toivoa mitä haluaa. Jopa äiti lapsenlapsia.

  • Omenainen sanoo:

    Ehkä poikasi ei vain halua lapsia, tai kokee että nämä jo olemassa olevat, vaikkeivät olekaan hänelle biologisia jälkeläisiä, riittävät mainiosti.

    Ei niitä lapsia välttämättä tulisi tai olisi tullut, vaikka poikasi olisi mennyt yhteen lapsettoman naisen kanssa.

    Voihan myös olla, että yritystä on, mutta ei vain tärppää. Kuka tietää.

    Minulla oli lapsia, kun aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa. Meillä oli sikäli eri tilanne, ettei lasten oma isä ollut kuvioissa mukana, joten mies vapaaehtoisesti ilmoitti haluavansa olla heille isä.

    Ajan kuluessa halusimme kolmannen lapsen, eikä heti tuntunut tärppäävän. Minä tuskailin asiaa, jolloin mies sanoi, että mutta onhan meillä jo lapsia, vaikkei vauvaa kuuluisikaan.

    Ehkä poikasi kokee samoin. Älä sure hänen puolestaan asioita, joita hän ei välttämättä sure itsekään.

  • Miniä kans sanoo:

    Ja taas syyllistä hakee nainen toisesta naisesta.
    Sapettaa.

    Ehkä poikasi ei saa lapsia. Ehkä poikasi ei halua.
    Ehkä he nauttivat elämästään sellaisenaan.

    Omien lasten määrää ei kannata jättää yhteen jos mummoudesta haaveilee (ja kyllä myös mummuhaaveilija on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ja siksi lapsiluku on jäänyt pienemmäksi, kuin haaveili -niin voi käydä).

    Hienoa, että pidät asian omana tietonasi. Suosittelen jatkamaan samalla linjalla

  • Minulle sopisi lapseton lapseni sanoo:

    Meitä on niin moneksi. Jännä mitä kenellekin sopii. Itse odotan eläkettä ja vanhenemistä, mutta ei valitettavasti lasten hoitoa. Minulle siis sopisi paremmin kun hyvin jos lapseni päättäisi jättä lapsenteko väliin. Monista syistä kasvatan lapseni ilman minun vanhemman apua, yksi syy – lapset eivät viihtyy hänen luona ja minä pärjään liiankin hyvin ilman apuja, toinen – eipä minun vanhempi oikeasti auttaa lasten ka vaan enemmän tykkää kokonaisvaltaisesta huomiosta häntä kohti, neuvojen antamisesta/arvostamisesta ja vierailusta/kestittelystä, ai niin ja kehuista toki (siis sinun on kehuttava häntä aina ja paljon), niin ja hänen juttujen kuuntelusta, tai oikeastaan muista ihmisista juttujen kuuntelua. Minulle omasta puolesta riittä omien lasten kasvatustyö sen verran ylikokonaisvaltaisesti ja täyteläisesti, että en valitettavasti pysty enää 70 vuotiana juosta mukuloiden perässä. Lisäksi minulla on tämä minun vanhempi käsillään, hänestä siis tavallaan tulee se minun lapsenlapsi, joka tulee viemään rutkasti voimavarojani. Oma
    tavoitteeni ”mummo iässä” on siis pitää huolta omasta onnellisuudesta ja jaksaamisesta (se mitä siitä nyt jää), pitää lapseni hartiat ja päät vapaana minun ongelmistani ja hoidostani, jotta he omasta puolestaan voisivat keskittyä omaan elämään ja omien haasteiden hoitamiseen, apua toki voi tulla pyytäämään ja sen kyllä saa, mutta ei jatkuvana jokapäiväisenä asiana. Miten sitä sanotaankin, kun toiselle vaikea asia onkin toiselle toivottu asia…

  • Hmm sanoo:

    Toivoa saa aina, mutta toiveet kannattaa pitää itsellään. Voi olla, että poikasi ei saa lapsia joko oman terveydellisen tilanteensa takia tai puolison terveyden takia, voi olla myös, että poikasi ei halua lapsia. Ja jos kyse on siitä että ei halua niin ihan turhaa pelätä sitä, että jäisi paitsi vanhemmuudesta. Vanhemmuus voi toiselle olla maailman tärkein asia, joka pitää keinolla millä hyvänsä kokea, mutta toiselle se voi olla asia joka aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin hyvää oloa. Odota ja toivo, mutta älä painosta tai toista sitä että haluat omia lapsenlapsia. Ajan kanssa uskon, että suhde näihin nykyisiin ”lapsenlapsiin” paranee myös kunhan yrittää olla mahdollisimman paljon läsnä heidän elämässään.

  • Pim sanoo:

    Lapset on lentäneet pesästä, eli eikös muut lapset voi tehdä susta mummia?

  • Inna sanoo:

    Toki pitää miettiä sitä puolta, että tahtooko poika edes biologisia lapsia? On vaikea tietää mikä tilanne on. Meillä uusioperhe, jossa minulla oli jo omia lapsia edellisestä liitosta. Mieheni on ollut heille kuin isä ensimmäisestä päivästä lähtien ja onkin virallisesti lasten huoltaja. Omia lapsia mieheni ei tahtonut. Mutta aikaa kului ja sanoinkin että olen itse valmis yhteisiin lapsiin, tuli niitä sitten 1 tai 4 lisää. Miehelleni tuli halua olla isä ajan kanssa ja olisi ollut kohtuutonta Jos hän ei olisi päässyt sitä kokemaan. Huom, tämä on minun henkilökohtainen ajatukseni asiasta. Nyt meillä on 1 yhteinen lapsi ja lisää saa tulla jos tulee. Mutta toisten elämään kun ei voi vaikuttaa, myöskään ei voi lopulta tietää kuinka suhteiden käy tai myöskään sitä milloin ja kenen kanssa sen vanhemmuuden jakaa. Jos on valmis hyväksymään ettei puoliso jolla on jo lapsia niitä lisää halua tulee se vain hyväksyä. Aikoinaan isäpuoleni kiristi äitiäni yhteiseen lapseen se oli kohtuutonta. Lopulta äitini myöntyi, mutta onko se silläkään tavoin hyvä saada lapsia? Ja toisinaan mieli voi muuttua tai olla muuttumatta, tai jos niitä lapsia halutaan mutta ei voikkaan saada?Itselläni on sairaus joka vaikeuttaa lasten saamista ja pitää hoitojen kautta niitä yrittää. Entä jos pojalla ja hänen puolisollaan yritystä onkin takana ja silti vauvaa ei kuulu.Sebettä on jo lapsia ei tarkoita sitä että niitä olisi helposti saanut. Eli, taustalla voi olla mitä tahansa, siksi pitäisi antaa ajan näyttää. Koska esim.lapsettomuudessa sattuu paljon juurikin toisten ”painostus”asian suhteen ja kyseleminen. Voisiko pojan kanssa keskustella asiasta hienovaraisesti, jos asia mietityttää. Mutta valitettavasti ei voi olettaa saavansa olla mummo kun sitä itse tahtoo. Jos kova kaipuu lapsenlapsiin niin on paljon lapsia jotka myös kaipaavat isovanhempia, voisiko siis toimia vaikka sijaisisovanhempana. Oikein hyvää kesää sinne.

  • Lapset ovat parasta sanoo:

    Voi miten surullista. Voisin kuvitella, miten surullinen minun äitini olisi samassa tilanteessa. Vaikka olemme lasten isän kanssa eronneet ovat yhteiset lapsemme parasta mitä meillä kummallakin on. Voin vain etäiset välit bonuslapsiin. Usein bonusvanhemmuus on jo vaikeaa niin entäpä sitten bonusisovanhemmuus??
    Itse en ikinä ottaisi lapsetonta puolisoa, jos emme saisi yhteisiä lapsia. Vaikka moni kirjoittaa, että mies ei halua lasta niin onko se todella totuus?? Voihan mieskin haluta yhtä paljon isäksi kuin nainen äidiksi. Tarinan miehellä on vielä mahdollisuus (halutessaan)muuttaa mieltä ja löytää nainen, jonka kanssa tehdä omaa jälkikasvua. Miehen biologia mahdollistaa sen. Jos tulee ero ”lapsellisesta” naisesta niin on kyllä tylyä olla vanhuudenpäivät yksin.

  • Äitinen sanoo:

    Ymmärrän tunteen. Minäkin haluisin olla mummo. Olen harkinnut tukiperheenä tai tukihenkilönä oloa, mutta minulla ei ole autoa. Korona tilanteen jälkeen ajattelin asiaa selvittää. En tiedä onko mahdollista, kun olen pienituloinen.

  • Nojaa sanoo:

    Voi olla todellakin puhtaasti kyse siitä että poikasi ei halua lapsia. Jostain syystä sinulle ei ole asiaa avattu ja sille ei toki voi mitään.
    Minulla ja puolisollani on yksi lapsi, joka todennäköisimmin jää ainoaksi. Puolisoni äiti on jo vuosia ennen lapsemme syntymää päättänyt että minä en tule haluamaan kuin yhden. Puolisoni ei ole kertonut äidilleen ettei hän halua enempää lapsia luultavasti koskaan. En koe että minun tätä tulisi kertoa missään vaiheessa. Mutta jos suoraan alkaa syyttelemään saatan napauttaa että asia ei kääkälle ensinnäkään kuulu millään muotoa ja toiseksi luuleeko hän että ylipäätään kaikista asioista ja tunteista hänelle kerrottaisiin (koska ne eivät hänelle kuulu).

    • Anoppi sanoo:

      Kääkälle? Unelmaminiä.

      • Höh sanoo:

        Tässä on puolison äidin kunnioitus kohdallaan. Anoppi kuin anoppi, äiti se silti on vai onko omakin äitisi kääkkä ja tunteiden taso tulee esille samalla tavalla kun puolisosi puhuu sinun äidistäsi? Ei olisi kivaa kyllä.

    • Hienosti tartuitte vaan yhteen sanaan :D sanoo:

      Eiköhän tuossa sanavalinnassa ole taustalla jotain muitakin hankaluuksia.
      Ainakin omalle anoppikokelaalleni olen aina ollut ystävällinen mutta silti teen kaiken väärin lähtien ihan lasten nimistä (jotka puolison kanssa yhdessä valittu). Lisätään tähän yhden lapsen terveyden vaarautumista koska ei vaan kiinnosta muistaa ruokavalio jne. Saattaisin itsekin tällaisen kyläilyn jälkeen päästää höyryjä kutsumalla kääkäksi, koska parempi esim. näissä kommenteissa kuin päin naamaa?

  • Älä luovu toivosta sanoo:

    Voi kuule. Parisuhteet on kovin katoavaisia, ja naisille voi iskeä hyvinkin ”iltatähtikuume” vaikka lapsia onkin ennestään. Älä luovu toivosta! Miehellä on koko elämä aikaa tulla isäksi, vaikka naisella tyssääkin n. 40-v. se homma. Kumppani voi aina vaihtua, ihan milloin tahansa vieläpä.

  • Äiti sanoo:

    Onko vinkkejä, miten bonuslasten ja bonusmummon välejä voisi lähentää? Lapset ovat jo kouluiässä, eivät tule kiikkustuoliin polvelle istumaan. Leikit on enemmän tuolla Tiktokissa ja Robloxissa. Ymmärrän hyvin, että helpompaa on tutustua välittömän taaperon kanssa, joka vaatii fyysistä hoivaa, siinä on bonusmummollekin puuhaa. Mikä olisi luonteva tapa luoda yhteys ja tutustua isompiin lapsiin?

    • Nimetön sanoo:

      En tiedä ovatko boonukset tyttöjä vai pokia, mutta minulla on kokemusta vain tytöistä. Oman tyttöni kanssa kannattaisi tehdä käsitöitä, maalata tai lähteä metsään retkelle. Ja käsitöiden pitäisi pitää sisällään joko turrien tai keppihevosten tekemistä. Ihan varmasti olisi innolla mukana. Jos taloudellisesti on mahdollista, niin joku kiva reissu laivalle tai muualle. Yleisesti ottaen varmaan kysellä vanhemmilta lasten kiinnostuksenkohteita, ja koittaa järjestää sitten jokaiselle lapselle sopivaa yhteistä tekemistä. Ja ehkä helpointa, jos lapset on yksi kerrallaan. Silloin on mahdollista tutustua paremmin. Ja tokihan aina voi ehdottaa, että lapsi tulee yökylään ihan yksin. Minun tyttöni olisi ihan onnessaan, jos pääsisi yökylään ja saisi tehdä niitä omia lempikäsitöitä. Sen lisäksi vaikka vaahtokarkkien ja makkaranpaistoa nuotiolla.

    • mie sanoo:

      pyydä opettamaan jonkun applikaation tai puhelimen käytössä, vie jonnekkin minne ei muuten pääsisi, baletti, museo? tarjoudu läksyavuksi?

      itse en tuntenut isovanhempiani isäni puolelta ja äidinkin vanhemmista ukki kuoli kun olin alle kouluikäinen ja mummolla mielenterveys ongelmia joten minun äitini parhaan ystävän vanhemmat olivat minulle bonus mummona ja ukkina. Todella lähellä sydäntä ovat vieläkin. Ukkista jo aika jättänyt mutta mummun kanssa pidän yhteyksiä.

  • Nimetön sanoo:

    Täällä yksi äiti lapsettoman miehen kanssa! Tiedän, että mieheni äiti toivoisi ihan todella paljon omaa lapsenlasta. Enkä missään tapauksessa ole hänelle tästä toiveesta pahoillani, vaan ymmärrän oikein hyvin. Miehelläni on puolisisaruksia (ei siis biologisia, vaan äidin uudesta suhteesta tulleita). Mieheni mielestä hänen äitinsä on Mummi näille lapsille ihan siinä, missä olisi biologisestikin, mutta tiedän, että anoppi silti tosi paljon haluaisi myös sen ihan oman lapsenlapsen.

    Minä olen saanut oman lapseni nuorena, enkä suoraansanottuna jaksaisi enää millään aloittaa alusta, kun lapseni on jo nyt teini-iässä. Toinen tärkeä syy on se, että mieheni ei tosiaan halua omia lapsia. En varmaan olisi edes mennyt yksiin miehen kanssa, joka olisi halunnut lapsia. Silti käy kyllä sääliksi anoppia.. Anoppi on ottanut minun lapseni todella lämpimästi vastaan, eli ei missään tapauksessa mitään pahaa sanottavaa.

    Monille ihmisille lapsenhankinta on todella henkilökohtainen asia, eivätkä monet halua muiden siihen puuttuvan. En kuitenkaan näe syytä miksi et voisi erittäin hienotunteisesti ottaa asian puheeksi poikasi kanssa. Vaikka kertoa, että jos hän joskus saa lapsia, niin olisit erittäin mielelläsi aina auttamassa ja osallistumassa. Joillekin lapsenhankinta saattaa nimittäin olla lähinnä pelottava asia, kun ei tiedä miten pärjäisi. Kuten selvästi itsekin ymmärrät, niin painostaa ei missään tapauksessa kannata. Eikä asiaa varmaan kannata sille miniälle ottaa puheeksi, vain omalle lapselle. Ja ainahan on mahdollista, että he ovat yrittäneetkin saada lasta pitkään, mutta se ei vain ole onnistunut. Tämäkin kannattaa pitää mielessä, kun asiasta puhuu. Lapsettomuus saattaakin olla todella kipeä asia pojallesi, eikä siis lainkaan tahallista.

    Jos vielä mahdollista, niin koita luoda läheisempiä suhteita miniäsi lapsiin. Se voi lohduttaa, jos niitä omia lapsenlapsia ei koskaan ilmaannu.

    • Nimetön sanoo:

      P.S. Voisitkohan ryhtyä Mummi-kummiksi? Sinulla olisi selvästi paljon annettavaa, joten varamummina voisit saada mahdollisuuden tehdä jotain todella hyvää. Ja parhaassa tapauksessa saisit itsellesi todella läheisiä lapsia, joiden elämää pääsisit seuraamaan läheltä. En itse tiedä tarkalleen tästä mahdollisuudesta, mutta Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta luulisi saavan lisätietoa 🙂

  • Voimia! sanoo:

    Hei! Ymmärrän sinua hyvin, vaikka en itse ole samassa tilanteessa.

    Ymmärrän, että olet etäinen poikasi puolison lapsia kohtaan. Olen nähnyt monta tapausta, joissa isovanhemmiksi ryhtyneet menettävät yhteyden bonuslapsiin, jos ero tulee. Onhan se hämmentävää ja ikävää myös lapsille. En minäkään uskaltaisi kiintyä.

    Poikasi on valintansa tehnyt ja teet viisaasti kun et puutu asiaan.

    • Isoäiti sanoo:

      Lapset ja lastenlapset ovat tärkeitä minulle, aina olleet. Lastenlapsia useampi ja ihanua kaikki. Koskaan en kysynyt aikovatko lapsia hankkia, se ei ole minun asia. Bonuslapsista myös kokemusta ja käsi sydämellä voin sania, että ei ole sama kuin ns oman, yrittänyt olen mutta tunneside ei ole sama. He ovat vähän kuin ”naapurin lapsia”. Olen ollut ja olen yhä sitä mieltä, että mitä enemmän näissä uusioperheissä on ihmisiä soppaa hämmentämässä on normaali elämä vaikeaa. Sanon myös, että vaikka pääni asetan nyt pölkylle, niin lasten rahtaaminen paikasta toiseen esim viikko-viikko periaatteella ei voi olla jättämöttä jälkiä lasten elämään. Se ei heti välttämättä näy mutta myöhemmin usein näkyy. Iloitsen jokaisesta hyvästä kokemuksesta mutta niitä vaan on ja kuulee hyvin harvoin ja se on surullista.