”Tunnen olevani huono äiti. Masennus iski minuun. Masennus valitsi minut uhrikseen. Masennus tuli elämääni. En olisi halunnut sitä lainkaan, mutta se tuli.

Syksyn makasin sängyn pohjalla. Ajatellen vain, että olen huono äiti. Ei äiti voi väsyä. Ei äiti voi masentua. Minulla on hyvä elämä. Masennuin silti.

Kukaan ei tahallaan masennu. En salaillut masennustani. Olen jakanut tarinaani avoimesti. Olen kirjoitellut. Olen piirtänyt. Olen runoillut. Ne ovat auttaneet. Hyvää terapiaa keskustelun lisäksi.

Olen noussut pahimmasta. Siitä syvimmästä kuopasta. Silti tunnen välillä olevani huono äiti. Ei äiti voi masentua. Ei äiti voi väsyä elämään. Ei äiti voi tehdä niin. Äidin kuuluu olla äiti. Äidin kuuluu jaksaa. Aina. Oli tilanne mikä tahansa.

Välillä suren. Suren sitä, että lapset näkivät minut heikkona. Olen ollut aina ennen vahva. Niin vahva, että minua kadehdittiin. Olin niin jaksava aina ennen. Olin tehopakkaus. Olin supernainen.

Pahin osuus on selätetty. Siitä on selvitty. Silti huomaan surevani välillä. Miksi minä masennuin? Miksi minä? Olin liian vahva. Liian pitkään. Väsyin. Totaalisesti väsyin.

Suren nytkin. Suren sitä, että lapset näkivät minut heikkona. Suren sitä, että lapset näkivät sen. Suren sitä, että he joutuivat näkemään sen. Rakas äiti väsyi elämään. Rakas äiti masentui. Rakas äiti ei enää jaksanutkaan. Ei ollenkaan. Vaan romahti. Sängyn pohjalle.


Kuva Chuttersnap, ylin kuva Megan te Boekhorst.

Miksi juuri minun lapseni joutuivat näkemään sen? Miksi juuri minä? Miksi juuri minun lapseni?

Masennuksesta puhutaan aivan liian vähän. Me masentuneet äidit salaamme sen. Eihän äiti voi masentua. Äidin kuuluu olla äiti. Äidin kuuluu olla hyvä äiti. Äidin kuuluu aina jaksaa. Näin me äidit ajattelemme.

Lapseni ovat oppineet nyt paljon. Masennus on opettanut minua. Se on opettanut lapsiani. Äitikin voi väsyä. Äitikin voi uupua. Äiti ei aina jaksa. Joskus vahvinkin äiti romahtaa. Olemme oppineet elämästä paljon.

Suru kuitenkin läsnä. Syyllisyys. Häpeä. Kuuluvat masennukseen. Miksi juuri minä romahdin? Miksi juuri minun lapseni näkivät sen? Joutuivat näkemään kun äiti romahti.


Kuva Hermes Rivera.

Oikeasti en ole huono äiti. Minä vain masennuin.

Mutta nuo voimakkaat tunteet on ja pysyy. Olin huono äiti. Romahdin. Lapseni näkivät kun romahdin. Huono äiti olin. Nyt taistelen vieläkin noita ajatuksia vastaan. En ole huono äiti. Järki sanoo.

Mutta masennus sanoo muuta. Vielä olen toipilas. Vielä tarvitsen lepoa. Ja vieläkin taistelen. Taistelen.

Olin huono äiti. Sitä vastaan taistelen vieläkin. Taistelen. En ole huono äiti. Minä vain masennuin. Järkeni sanoo.”

Nimim. Masennuksesta toipuva äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

P.S. Kriisipuhelin päivystää vuoden jokainen päivä ja yö numerossa 010 195 202, arkisin klo 09.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00. Jos voit huonosti, hae apua. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Tällä tavalla ajattelee masentunut äiti”

  • Selvisin sanoo:

    Tsemppiä toipumiseen, itse olen yksinjäätyäni lasten kanssa ollut tosi voimaton, ja pahimpina aikoina itkin lumihangessa, kun en löytänyt ovea. Vaan sentakia, että liikaa taakkaa päivästä toiseen selviämisessä. Mutta lapset on antaneet voimaa kokoajan, ja tunnen kaiken jälkeen olevani selviytyjä. Ja uskon että vieläkin tulee vaikeita hetkiä, selviät varmasti sinäkin, apua kannattaa hakea tietty itsesi ja lasten takia

  • Äitee sanoo:

    Minäkin olin supernainen. Minäkin jaksoin loputtomasti. Sitten jotakin tapahtui enkä enää jaksanutkaan. Luulin sairastuneeni vakavasti, mutta mitään syytä ei löytynyt vaikka kuinka tutkittiin. Ehkä masennusta sitten minullakin. Se vaihtoehto jää jäljelle. Nyt koitan rentoutua enemmän, pyytää apua enemmän ja elää päivä kerrallaan. Valoa ja kesää kohti mennään. Voimia sinulle!

  • Anonyymi sanoo:

    Lapsesi näkivät sinut ihmisenä! Olet ollut heille äiti masennuksesta huolimatta. Lopeta itsesyyttely!

    Kaikkea hyvää!