”Pohdin käytyä syntyvyyskeskustelua ja omaa panostani synnytystalkoisiin.

Minulla on ollut vauvakuume viimeiset kaksikymmentä vuotta, mutta vauvoja on tullut vain yksi.

Olisin ollut halukas omalta osaltani osallistumaan synnytystalkoisiin vaikka kolme kertaa, jos se olisi ollut minusta kiinni. Suurin syy vauvojen pieneen määrään kohdallani on ollut se, nykyajan miehet eivät tunnut haluavan lapsia tai korkeintaan sen yhden.

Tuntuu, että ympärillä on enemmän vauvavastaisuutta kuin vauvamyönteisyyttä, ja monet tahot tekevät parhaansa, ettei vauvoja syntyisi. Miessukupuolen jälkeen pahin vastustajani vauvojen saamisessa on ollut terveysalan ammattilaiset. Ehkäisystä paasataan joka välissä ja olen kokenut jopa painostusta ehkäisyn käyttöön ikävuosina 20-39.

Nuoruusvuosina 20-28 vuotohäiriöihini on ehdotettu ensisijaisesti e-pillereitä, kysymättä että kuinka se perheenlisäys. Ainokainen lapseni syntyi kun olin 35. Synnärillä, kun olin lapsen juuri saanut ja alapäässäni oli yhteensä 30 senttiä tikkejä, kätilö ensisanoikseen kertoi, että kondomia on nyt sitten käytettävä kun on nämä tikit. Oh Lord, SEHÄN siinä olikin ensimmäisenä mielessä.

Neuvolassa ensimmäisiä kertoja käydessä pienen vauvan kanssa, neuvolantäti puhui, että muistattehan nyt ehkäisyn. Olimme 35-vuotias pariskunta, miksi meitä kannustettiin ehkäisyyn? Jälkitarkastuksessa ehdotettiin hormonikierukkaa tai minipillereitä, vaikka en itse ottanut ehkäisyä puheeksi. Sanoin, että kierukkaa en halua, niinpä lääkäri kirjoitti minulle minipillerireseptin. Miksi olisi heti pitänyt ruveta ehkäisemään, että niitä vauvoja ei vaan synny lisää??

vaalea ruusu pimeässä
Kuva Yousef Espanioly, ylin kuva Ashton Bingham.

Vauvan ollessa noin puolivuotias, sanoin neuvolassa, että haluaisin toisen lapsen pienellä ikäerolla. Neuvolantäti kommentoi siihen, että kahden vaippaikäisen kanssa on kyllä niin hankalaa. Mieheni alkoi epäröidä.

Ja nyt 39-vuotiaana menin kysymään neuvoa gyneltä runsaisiin kuukautisiin. Kerroin, että haaveilen vielä toisesta vauvasta, mutta että mies on epävarma asiasta. Gyne ehdotti hormonikierukkaa, se ratkaisisi kaiken: runsaat kuukautiset, pms-oireet ja vauvakuumeeni.

En halua syyllistää sinänsä ketään, pohdin vain, että jos vauvoista ja lapsista puhuttaisiin positiivisempaan sävyyn, eikä sitä ehkäisyä tuputettaisi hulluna joka välissä, niin olisiko syntyvyys suurempaa?

Niin ja olen ihan tavallinen, akateeminen ja perusterve nainen, joten mitään terveydellistä syytä ehkäisyn tuputtamiselle ei kohdallani ole. Minulle on jäänyt olo, että olen yrittänyt, halunnut ja käynyt pitkän tien tämän asian kanssa, ja olen kohdannut enemmän vastustusta kuin tukea ja kannustusta vauvojen saamiseksi.”

Nimim. Olisin halunnut

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

12 vastausta artikkeliin “Syntyvyyden laskusta puhutaan, mutta lisääntymiseen ei kannusteta”

  • Maisa sanoo:

    Lähipiirin lapsivastaisilla kommenteilla on myös vaikutusta. Vähänkin kun uskaltaa ilmaista omaa vauva- ym lapsiperhe arjen väsymystä tai kysyä apua niin vastauksena saa kuulla että ehkäisy on keksitty, kun tekee lapsia niin pitää itse jaksaa tai jokainen hoitakoon omansa jne. Monin paikoin ollaan kuin allergisia lapsille. Lasten normaalit leikkien äänet pihapiireissä häiritsee, lapsi itkee ja jopa iloisesti höpöttävät koululaiset esim bussissa tai muualla julkisessa paikassa niin helposti saa vihaisia katseita ja ilkeitäkin kommentteja. Kaupungilla liikkuvat päiväkotiryhmät on monille kuin punainen vaate. Rattaiden kanssa liikkuvat tuntuu usealle olevan ärsyttäviä tientukkijoita. Useampi lapsisia perheitä kauhistellaan, arvostellaan ja säälitään jopa sätitään että verorahoilla hyvä olla kotona laiskana, yhteiskunta kustantaa. Ei mikään ihme jos lapsihaaveet joutuu hautaamaan.

  • Sasoune sanoo:

    Minulla on ihan päinvastainen gynekologikokemus. Lapsiluvusta juteltiin ja harmittelin ääneen, että silloinen mieheni ei halunnut esikoisen lisäksi toista lasta. Tämä vanhempi tohtorisnainen tokaisi hyvinkin suoraan, että sitten varmasti kannattaa vaihtaa miestä, koska toisen toivotun lapsen saamatta jääminen saattaa jäädä kovasti kaivelemaan. Olin pöyristynyt, mutta odottamattoman suora kommentti jäi kytemään mieleeni.

    Seurasin neuvoa muutaman vuoden päästä – tosin pääasiassa ihan muista syistä. Riskinotto kannatti. Huono avioliitto vaihtui parempaan ja lapsiakin on nykyään se toivomani kaksi.

  • Diipadaapa sanoo:

    Voisin lisätä tähän syntyvyyskeskusteluun myös pankkien suhtautumisen useampi lapsiseen perheeseen. Lainaneuvottelussa ison pankin virkailija totesi ”jos teillä olisi vain yksi lapsi, niin tilanne olisi eri”. Ymmärrän toki, että mitä useampi lapsi sitä enemmän kuluja, mutta jos yksi lapsiselle perheelle myönnetään asuntolaina helpommin kuin esim kolmilapsiselle perheelle, niin osaltaan pankkikin kannattaa sitä ettei lapsia kannata tehdä tähän yhteiskuntaan.

  • Jei sanoo:

    Itsellänikin särähti korvaan, kun neuvolatäti ja lääkäri sanoivat molemmat erillisillä käynneillä, että ”ok, saatte luvan käyttää kondomia ehkäisykeinona”, kun en halunnut muuta ehkäisyä. Tuli sellainen olo kuin olisi 15-vuotias ja tämä ensimmäinenkin vauva olisi ollut vahinko. Asioita voisi esittää niin eri tavalla…

  • Yhden lapsen äiti sanoo:

    Sulle on sattunut miehiä jaettaessa sama tsägä kuin mulle. Kovin hankala lapsia on yksin tehdä. Itse olisin halunnut jo alle 30 vuotiaana lapsen. Miehen ylipuhumiseen meni 4 vuotta. Sitten ei homma mennytkään putkeen ja jouduttiin hakea hedelmöityshoidoista vauhtia. Tämän jälkeen mies vielä enemmän vastahankaan, jolloin toinen jäi tekemättä. En halua erota, mutta kyllä elämästä jää nyt jotain puuttumaan. Adoptioonkaan ei suostu.

    Neuvolassa ja muualla ehkäisystä toki muistutetaan. Ne olen kuitannut, että jos tässä tuuri käy, niin antaa lapsen tulla. Ei kannata itseensä ottaa.

  • Nimetön sanoo:

    Hei,

    jos haluat toisen lapsen, teet sen, joko nykyisen miehen kanssa tai sitten yksin. Älä anna muiden ihmisten ohjailla omaa elämää. Sitä kadut myöhemmin. 39 ei ole liian iäkäs vielä äidiksi eikä yli 40.

  • Vv sanoo:

    Ehkäisytuotteiden käyttö hormonien aiheuttamiin ongelmiin on kyllä varsin järkevää -itsekin käytin 8 vuotta hormonikierukkaa lähinnä välttääkseni pitkät ja kivuliaat kuukautiset. Vauvakuume tosin vain paheni vuosien myötä 😁 myös minusta on kiva ajatus, että kaikki lapset syntyvät suunnitellusti eikä vain ensimmäinen, joten terveydenhoitohenkilökunnan asenne on ihan ymmärrettävä.
    Se, miten saataisiin yhden lapsen perheitä kannustettua useamman hankkimiseen olisi mielestäni tieto tukivaihtoehdoista. Itseäni pelottaa yhden lapsen vanhempana ajatus vauvasta kun ensimmäisen vauvavuosi oli niin raskas. En tiedä vieläkään, millaista tukea voisin saada jotta toisen lapsen vauvavuosi olisi kokeilemisen arvoinen, joten vauvanhankinta saa odottaa itseään.

  • Kolmikymppinen sanoo:

    Suomessa raskauden keskeytystä hakee yllättävän usein vasta äidiksi tullut kolmikymppinen, joka ei ole edellisen raskauden jälkeen muistanut ehkäisyä, tai on ajatellut imetyksen suojaavan raskaudelta. Siitä johtuu neuvolan ja lääkäreiden muistuttelu ehkäisystä.

    • tsum sanoo:

      Meinasin juurikin kommentoida samaa, että Suomessa ja Euroopassa yleensäkin merkittävän suuri osa aborteista tehdään äideille joilla on jo lapsia, tai juuri synnyttäneille. Tässä kohtaa ajattelu aikuisten kypsyydestä ehkäisyn kanssa ei faktoihin perustuen oikein toimi…

  • Kannattaa yrittää sanoo:

    Oman kokemuksen mukaan miehet on äärimmäisen helppo puhua ympäri ehkäisyn suhteen, ts. suostuvat helposti sen pois jättämiseen ;). Tietävät, että viime kädessä jää nainen yksin vauvat kainalossa. Mitä tulee neuvolantäteihin, lekureihin ynnä muihin, voi antaa mennä toisesta korvasta. Niissä on yhtä monen laatuista ammatinharjoittajaa kuin on ihmisiäkin. Itse asian parhaiten tietää, jos ei mitään henkeä uhkaavaa estettä raskaudelle ole. Tää on niitä harvoja asioita, joissa naisella on yksin valta.

  • kolme mutta neljä olis kiva :) sanoo:

    Harmi todellakin. Synnärillä ei sentään ehkäisystä puhuttu, mutta muuten sitä on kyllä tarjottu joka väliin. Ja useassakin kohtaa juuri tuolla ”joko riittää” -asenteella on lähestytty. Tosin kolmannen kohdalla taisi neukan omatäti luovuttaa, eikä lääkärikään viitsiny enää tuputtaa. Edellisen kommentoijan kanssa olen kyllä tässä hiukan samoilla linjoilla, että mitäpä se muille kuuluu miten meidän perheessä lisäännytään. Joku voi olla pulassa sen ekankin kanssa, toinen vasta kymmenennen

  • Viisi mutta kuusi olis kiva sanoo:

    Onpa harmi kyllä. Muistan myös sanat ”tikkien takia kondomi” mutta oletin sen kyllä johtuvan siitä ettei tulisi tulehduksia niin kauan kuin haavat auki. Ja omalla kohdalla olen itse pomppinut juurikin miehen epäröinnin, neuvolan tätien pohdintojen (”joko riittää” -tyyliin) ja lääkärin ehkäisyehdotusten yli silkalla mielipiteelläni. Toisin sanoen oma näkemys ollut niin vahva tässä ettei muilla siihen sanomista. Miehellä tietty mutta nekin epäilyt painoivat lopulta vähemmän kupissa.