Äitini työelämä katkesi eräänä pitkänäperjantaina lääkärin arvioon, jonka mukaan elinpäiviä olisi kolme viikkoa tai korkeintaan kolme kuukautta.

Lopulta kolme viikkoa meni. Isäni oli sitä ennen kaatunut suorilta jaloilta hautaan juhannuksena.

Lääkärin ilmoitusta seurasi asioita, joihin ei etukäteen voinut kuvitella valmistautuvansa – kuten oman työikäisen äidin saattohoito. Saisiko hän saattohoitopaikan saattokodista, ei saanut. Saisiko terveyskeskuksesta oman huoneen edes, sai. Entä kun halusimme viedä hänet kotiin ja hoitaa häntä kotona? Sekin tehtiin jollain käsittämättömällä voimalla. Kotona odottivat pienet lapset ja töissä taisi olla yt:t.  Miten kerrotaan lapsille, että mummo kuolee kohta. Hirveä stressi vei kehosta kaiken b-vitamiinin ja edisti nivelreumaa, totesi lääkäri myöhemmin.

Omaa pääsiäiskertomustaan alkaa miettiä jo hyvissä ajoin ennen kiirastorstaita. Muistelee, mihin istui kun lääkäri antoi tuomionsa, mitä sitten sanoi, millainen aurinko sairaalan ulkopuolella paistoi ja miten äkkiä taantui takaisin lapseksi, jolla ei ollut mitään eväitä käsitellä niin suuria uutisia.

Joka pääsiäinen pitää muistella samat muistot, joita ei pääse pakoon edes millään matkalla. Jos elämää saisi pikakelata taaksepäin, haluaisi tehdä niin monta asiaa toisella tavalla, olla enemmän läsnä ja vähemmän töissä. Ei  yhtään haukottelisi pääsiäispöydässä läheisten jorinoille kuten silloin kun he vielä elivät.

Kaikki elämän ja ihmisten jättämät ovat saman kohtalon lapsia. Hylätyt puolisot kituvat piinalliset aatot, ensimmäiset ja toiset sarjapyhät hammasta purren muistellen sitä elämää, johon kuului paljon rakkauden ääniä. Nyt on ehkä ensimmäinen pyhä, jona lapset eivät olekaan vanhempansa luona vaan sen toisen vanhemman luona. Vuoden se kestää, kun olet kaikki juhlapyhät kerran lusinut, lohduttavat monet. Sitten se helpottaa. Ei se kaikilla niin mene. Viisi vuotta voi olla yksi totuus: viiden vuoden päästä juhlapyhä voi taas tuntua muultakin kuin omalta ristiinnaulitsemiselta. 14 vuoden jälkeen ei näköjään ole vieläkään selvillä vesillä.

Puolet suomalaisista aikuisista asuu yksin. Helsingissä jo yli puolet. Kaikki heistä eivät ole yksin oman tahtonsa mukaan vaan elämä on tahtonut heidän puolestaan. Yksinelävien joukossa ovat iloiset sinkut, mutta myös ilottomat yksinäiset, joilla ei ole ketään, joka tulisi toisena pääsiäispäivänä mämmille. On vain televisio ja uutiset juhlapyhien liikenteestä ja siitä, mihin roskikseen pääsiäismunan roskat  pitää lajitella.

Kaksi suomalaista lopettaa elämänsä joka päivä, myös pääsiäisenä. Ilon ja elämän kristillinen juhla kääntyy pimeyteen ja armottomuuteen. Heille pyhät eivät ole vain mukava ylimääräinen vapaa työstä vaan helvetillistä työtä. Elämän kiiltokuva-albumin muistot korostuvat pitkinä pyhinä, koska niitä on hankittu juuri pitkinä pyhinä: avattu lahjoja, syöty hyvin, ylipäänsä oltu läsnä ihmisenä ihmiselle.

Itse tunnen, että kuolleet läheiseni ovat edelleen läsnä hengellisesti ja vaikuttavat elämääni. Muistan hyvin  tarkkaan vanhempieni opetukset kun vien jälkikasvua tutustumaan Hurstin jonoihin tai puhun luonnon puolesta. Kuin vanhempani puhuisivat ja yhtä vähän lapseni näyttävät nyt kuuntelevan kuin itse lapsena näytin kuuntelevan, mutta näköjään kuuntelin sittenkin. Niin kauan kuin me muistamme, he elävät.

Sinulle, joka suret ja inhoat pitkiä pyhiä, muista, että et ole yksin. Jokainen ihminen käy läpi jotakin sellaista, jonka jälkeen hän ei ole koskaan entisellään.

Sari Helin, Huonon Äidin  perustaja

————————————–

Jos tarvitset keskusteluapua tai sinulla on itsetuhoisia ajatuksia:

MIELI Kriisipuhelin 09 2525 0111 – keskusteluapua kriisiin

MIELI Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111.

Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

12-29 -vuotiaiden Sekasin-chat https://sekasin.fi/

Kirkon keskusteluapua

Palveleva puhelimen päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Palveleva puhelin toimii numerossa: 0400 221 180
(avoinna joka päivä klo 18-24.  Operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm)

— Huono Äiti

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “Sinulle, jolla on surua tänään”

  • Yksinäinenilmanlapsiakin sanoo:

    Minulla ei ole lapsia,ei omaa perhettä,sukulaiset asuu tosi kaukana, 2 tuttavaa on. Yksinäisyys korostuu just juhlapyhinä kun kaikki muut juhlii yhdessä yms. Olen tosi yksinäinen ja aina ollut. Muutin miehen perässä 2 kertaa joka sitten jätti mut. Ei ole varaa muuttaa sinne missä sukulaiset asuu. Ainoa henkireikä on työelämä. Vaikka ei ole unelmatyö niin auttaa arki rytmiin muuten vain olen koneella ja katson elokuvia ja sarjoja.

  • Siku sanoo:

    Ymmärsin, että menetit molemmat vanhempasi siis vuoden sisään. Samoin kävi meille, surun lisäksi kaikki perinnönjakoon liittyvät asiat vie kyllä voimat pitkäksi aikaa. Ei ole kivaa olla aikuinen orpo, harmittaa kun lapsetkin menettäneet kaikki isovanhemmat ja näin juhlapyhinä se korostuu erityisesti.

  • Maikku sanoo:

    Kiitos, että jaoit tämän.

  • Nimetön sanoo:

    Sari, olet vain niin läsnä -kaikille!

  • Laura sanoo:

    Kiitos, tämä kirjoitus osui oikeaan aikaan, vaikkakaan se ei poista tätä surua ja yksinäisyyttä. Vaikka miten koetin tehdä asiat oikein, olla kiltti ja ystävällinen kaikille niin se ei estänyt sitä, että joitain vuosia sitten elämäni romahti. Minulla on lapset ja vielä omia sukulaisia, mutta koen silti musertavaa yksinäisyyttä etenkin pitkinä pyhinä ja kesälomilla. Vaikka koetan ylläpitää ystävyyssuhteita niin se tuntuu yksipuoliselta, ehkä en enää ole niin hauskaa seuraa kuin silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Olen surullinen, pettynyt ja myös katkera, että elämä meni näin, enkä pysty sitä korjaamaan. Ja ymmärrän hyvin, että menetystä saa takaisin ja pitäisi vain aloittaa uusi elämä, mutta tässä iässä se on tosi vaikeaa.