Saako lapsen sukupuoleen pettyä?
Kunhan on terve, sitä me hoemme. Ihan sama onko tyttö vai poika, kunhan on terve! Lause on ärsyttävä kahdellakin tapaa: ensinnäkin lapset eivät ole aina terveitä syntyessään tai muuten, eikä sairas lapsi ole mitenkään huonompi lapsi, ja toiseksi, monille sukupuolella on väliä.
Sitä ei vaan saa sanoa ääneen. Varsinkaan ei saa sanoa sitä, että olisi halunnut toista sukupuolta olevan lapsen kuin sai. Jostain syystä tietyn sukupuolen toivominen on tabu. Pitäisi olla tyytyväinen että ylipäätään saa lapsia! Ahnetta ja itsekästä toivoa sukupuolta! Niin sitä kai ajatellaan.
Jos saa vain toista sukupuolta olevia lapsia, voi tuntea todella voimakasta surua tai pettymystä. Tunteesta tekee raskaamman se, että sitä ei voi oikein myöntää kenellekään. Osa pystyy ehkä kertomaan ystävilleen tai vanhemmilleen, mutta missään tapauksessa ei voi puistoissa tai perhekerhoissa avoimesti huudella, että kylläpä pännii ja satuttaa se, että minulla on vain poikia vaikka olen aina halunnut tyttöjä.
Helposti sitä paheksuu omiakin ajatuksiaan. Kyllä minkä tahansa sukupuoliseen lapseen voi tuntea ihan samanlaista läheisyyttä. Ei tyttö välttämättä ole äidille läheisempi kuin poika. Eikä sukupuoli kerro sitä, millaisia vaatteita lapsi haluaa pitää ja minkälaisista asioista hän nauttii.
Pojasta ei välttämättä saa pelikaveria. Tyttöä ei ehkä kiinnostakaan vaatteet. Lapsen sukupuoli ei kerro sitä, onko kyseessä hiljainen ja rauhallinen tapaus vai villikko. Tavallaan ei siis ole mitään järkeä toivoa tyttöä tai poikaa. Ennemmin kannattaisi toivoa tietynlaista lasta, vaikka totta kai sekin on vain toive. Lapsi on aina oma persoonansa, ja sellainen kuin nyt sattuu olemaan.
Mutta saahan sitä siitä huolimatta toivoa. Vaikka toive ei perustukaan mihinkään muuhun kuin oletuksiin ja stereotypioihin, ei siitä tarvitse syyllisyyttä tuntea. Toiset meistä haluavat tyttöjä, toiset poikia, toiset mitä vaan, ja se on ihan ok. Ei se toive vähennä syntyneen lapsen kokemaa rakkautta, edes silloin kun vanhempi tarvitsee hieman aikaa totuttautuakseen siihen ajatukseen, että sieltä tulikin jotain muuta kuin toivoi.
P.S. Tällaisia valheita me kerromme itsellemme…
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Se tuntui aikanaan pahalta, kun kuuli, että oli väärää sukupuolta. Kuulin aikuiskeskustelun ”Hyvinhän se isä on tohon likkaan kiintyny, vaikka sillon ku tuo synty, isä sano..Tuli ny mikä tuli, mutta seuraava on si poika” No olen perheen keskimmäinen. Äidillä oli jo tyttö, niin kai isä siks halus poikaa. Sai molemmat, mut en mä kuulunu koskaan mihinkään.. Äidillä oli tyttö, isällä oli poika.. Vain toiselle mummulle olin rakas, mut nähtiin äärettömän harvoin 🙁
Ja paha kyllä, kolmen tytön äitinä, synnärillä neljännestä sanoin ”Mut mähän saan vaan tyttöjä, tää ei voi olla mun” Ja siitä seuras synnytyksen jälkeinen masennus (onneks kohtuu lievä) vaik sitä tokaisua ei kuullut muut, ku kätilö ja minä..ja se vastasyntynyt ihana pojanpallero..niin tunsin suurta syyllisyyttä sukupuolirasismiin sortumisesta..
Kyllä minä toivon, että saisin vielä joskus yhden pienen pojan ja yhden tytön. Oli sr pinnallista tai ei. Ainakin olen hieman kateellinen kavereille, joilla on kaksi lasta ja molemmat eri sukupuolta. Itse kun en tiedä tulenko koskaan edes toista saamaan.
Uskoinhan esikoisenkin aikaan vahvasti odottavani tyttöä, mutta kun meille poikaa povattiin, suli sydämeni heti sille ajatukselle, että ihanaa saada poika! Luonto on jännä juttu, että vaikka aluksi pettyisikin, hormonit veivät ainakin tämän äidin aivan mennessään! Enkä ikimaailmassa vaihtaisi tuota meidän herkkää, empaattista, pinkistä pitävää poikaamme yhteenkään tyttöön – kuten en olisi tyttöä ikinä vaihtanut poikaan.
Saahan aina toivoa, mutta tässäkin asiassa kun asettaa itselleen suuret odotukset ja toiveet tippuu korkealta jos ne eivät täytykään. Näissäkin toiveissa lapsen sukupuolesta ajatusmaailmaa ohjaa voimakkaasti omat kokemukset toisesta sukupuolesta ja se että ei osaa olla tytön/pojan kanssa luontevasti, tai osaa ”poikien/tyttöjen” leikkejä. Toiveissa kannattaa olla realistinen koska 50% todennäköisyydellä syntyvä lapsi on jompaakumpaa sukupuolta, ja aina on tosiaan se 50% mahdollisuus että sukupuoli on ”väärä”. Toivon mukaan se kun lapsi on ” väärää” sukupuolta ei vähennä rakkautta lapseen tai aiheuta sitä että vanhempi on katkera lapselle kun ei ollut tyttö/poika.
Ja mitä näitä tekstejä on viime aikoina tullut luettua niin tyyli on muuttunut pinnalliseksi.