Ruusutorttu ilman jauhoja on torttujen kaunokainen! Ei ehkä aloittelijan torttu, mutta päällinen sopii napattavaksi vaikka vain yhden ruusun verran mihin hyvänsä ihanaan jälkiruokaan.

Pohja:

7 dl saksanpähkinää

75 g voita

1 valkuainen

2 rkl sokeria

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Jauha saksanpähkinät varovasti hienoksi tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita se kulhossa pähkinöiden kanssa. Lisää sokeri ja valkuainen, sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka voilla ja jauhota se haluamallasi tavalla. Painele taikina vuokaan ja paista pohjaa uunissa 15 minuuttia.

Täyte

5 dl aprikoosipyrettä

100 g sokeria

1 dl kuohukermaa

225 g keltuaista tai noin 11 munan keltuainen

200 g voita

1 kpl sitruuna

4 liivatelehteä (8 g)

Pistä vesi kiehumaan kattilaan. Laita livatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kulhossa kattilan päällä aprikoosipyre, sokeri ,kuohukerma ja keltuaiset. Kypsennä massa 82 asteeseen vesihauteessa koko ajan sekoittaen. Purista vesi liivatteista ja sekoita kypsän massan joukkoon. Raasta sitruunan kuoret joukkkoon ja lisää yhden sitruunan mehu. Kuutioi kylmä voi ja vatkaa kuutiot yksitellen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jäähtyä esimerkiksi pakkasessa kunnes täyte on jähmettynyt. Jos täytettä jää yli, saat siitä mainion täytekakakun täytteen tai vatkaa se auki ja pursota tortun päälle.

 


Koristelu:

6 isoa omenaa

1 kpl sitruunaa

Viipaloi omenat mahdollisimman ohuiksi siivuiksi mandoliinilla. Puolita siivut. Pyörittele siivut sitruunassa. Ennen ruusuiksi taivuttelua, lämmitä siivut mikrossa, jotta niitä on helpompi käsitellä. Rullaa omenaviipaleet sormissasi ruusuiksi niin, että lisäät ohuita viipaleita yhteen, jolloin saat ruusun muodon omenista.

Nauti! Ja muista ottaa pari kuvaa.

Ohjeen ja tortun teki tietenkin meille keittiömestari Ilkka Lääveri.

 

Huonon Äidin kaupan tuotteita

— Huono Äiti

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia