Perinteisesti ristiäiset tai nimenantojuhla pidetään melko pian lapsen syntymän jälkeen.

Lapsen nimi pitäisi ilmoittaa kahden kuukauden kuluessa syntymästä, mutta päättämättömät kertovat, että vasta jossain puolen vuoden tienoilla maistraatti lähestyy kirjeitse ja muistuttelee asiasta.

Suurin osa todennäköisesti pitää ristiäiset tai nimenantojuhlat sen kahden kuukauden sisällä. Näin tekevät myös kuninkaalliset.

Tulevana lauantaina vietetään herttuatar Meghanin ja prinssi Harryn lapsen Archien kastejuhlaa. Vieraslistalla on 25 ihmistä, ja juhlat pidetään yksityisesti. Päätöstä on kritisoitu, mutta onhan se ymmärrettävää: olisitko itse ollut valmis messeviin juhliin ja mediahuomioon kaksi kuukautta synnytyksestä?

Kaksi kuukautta on kuitenkin aika lyhyt aika, eikä varsinkaan äidillä välttämättä ole siinä kohdin kovin paljoa voimia. Varsinkin jos synnytys on ollut vaikea, joko lapsen tai äidin terveys on vaarantunut tai vauva on kovin itkuinen, voi kuukauden, parin sisällä syntymästä olla aika räjähtäneessä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Silti ristiäisten tai nimiäisten pitämiseen on isot paineet. Ja tietenkin vauvaa halutaankin juhlia. Osalla perhe, suku ja ystävät rientävät apuun auttamaan järjestelyissä. Toisilla ei ole ketään auttamassa, vaan kaikki pitää järjestää itse.


Kuva Mel, ylin kuva Gardie Design.

Toisin kuin miltä se ulospäin yleensä näyttää, vauvan ensimmäiset juhlat eivät välttämättä tarkoita ruusuntuoksua, ihania koristeita ja täydellistä perheonnea.

Harvoin kukaan kertoo, että ristiäisten järjestäminen oli siinä tilanteessa painajaista. Tietenkin ristiäisten aikaan voi olla elämänsä kunnossa ja kaikki oikeastikin sitä auvoa. Aina ei kuitenkaan ole, mutta siitä ei puhuta.

Eräs äiti muistelee:

”Muistan yhdet ristiäiset, joissa äiti oli niin väsynyt, että vain itki kuin vesiputous. Koko juhlaväki seisoi suolapatsaina ja mietti, että pitäiskö mennä lohduttamaan. Pappi vaan puhui siitä välittämättä ja äidin läheiset seisoivat tumput suorina eivätkä tehneet mitään.”

Koitko sinä, että ristiäiset olivat liian aikaisin, vai olitko jo täysin kunnossa niiden aikaan? Onko sinulla muistoja ristiäisistä tai nimiäisistä, jotka menivät syystä tai toisesta päin prinkkalaa? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Ristiäiset eivät aina ole vauvantuoksuista onnea täynnä…”

  • Yks äiti sanoo:

    Meillä nuorimman lapsen ristiäiset oli kuin iso näytelmä jossa kaikki esittää mukana vaikka tietää että asiat on oikeasti ihan muuta kun miltä näyttää. Kuvissa kaikki näyttää kivalta, mutta muistot siltä ajalta ihan muuta.
    Lasten isä oli tutkintavankeudessa n. 10 päivää synnytyksen ja ristiäisten välissä ja 2 päivää ennen ristiäisiä lähti omille teilleen riehuttuaan ensin kotona. Uhkasi palata vasta ristiäisten jälkeen. Kummitäti auttoi tarjoiluissa sekä oli tukena ja turvana. Päivää ennen juhlia soitin papille että voidaanko lapsi kastaa jos isä ei ole paikalla, vai pitääkö perua koko tilaisuus.
    No isä kotiutui joskus aamun pikkutunneilla, söi kakun kuorrutusta varten olleet suklaat ja painui kellariin nukkumaan. Sieltä veljensä kävi sitten herättelemässä ja komentamassa juhliin. Onneks juhlat oli kotona niin ei haitannut pieni viivästyminen ja isänkin nimi saatiin paperiin. Vieläkään, vuosien jälkeen en aina tiedä itkeäkö vai joko vois nauraa tälle… Mies on nykyään ex.

  • Nimishow sanoo:

    Esikoiseni ristiäispäivänä oli pappi jo talossa, kun mietimme vielä nimeä. Etunimet päätettyämme väittelimme vielä sukunimestä. Halusin lapselleni oman erikoisen sukunimeni, miehen varsin yleisen sukunimen sijaan. Lopulta kirjoitin lappuun oman sukunimeni, johon tyttö kastettiin. Itse kastetilaisuus oli muutenkin vaivaannuttava. Hoilasimme yhden lastenlaulun kaikki 15 säkeistöä pienellä porukalla, kun en tajunnut rajata säkeistöjen määriä. En itse kuulu kirkkoon ja koko ristiäistilaisuus oli puhtaasti sukulaisia varten. Minua ahisti. Shown loputtua äitini ilakoi sukunimeä ja puolisoni mököttää. Pienen väittelyn päätteeksi käy ilmi, että puolisoni koki sukunimiasian itselleen tärkeämmäksi kuin oli antanut ymmärtää ja ilta päättyi siihen, että laitoin papille sähköpostia pyysin häntä vaihtamaan sukunimen toiseksi virallisiin papereihin. Toisen lapsen kohdalla ei ollut nimisäätöä, eikä lauluja laulettu, mutta ihan yhtä helvettiä oli sekin päivä. Siitä en itseasiassa muistakkasn yhtään mitään muuta.

  • Ihan pihalla sanoo:

    Ensimmäisen lapsen kastejuhlaa järjestäessä ajattelin, että mikä järjetön idea on laittaa juuri elämänsä ensimmäistä kertaa vastasyntyneen kanssa arkea opettelevat vanhemmat järjestämään kirkollisia hienoja juhlia. Raskauden jäljiltä mitkään juhlavaatteet eivät istuneet hyvin, imetyshiki ja hormoni-itkut olivat ihan pinnassa ja sektiohaava hankaloitti siivoamista ja leipomista ja poikki leikatut vatsalihakset eivät tukeneet edes seisomista puhumattakaan sikiön poistuttua paikkaansa etsivistä sisäelimistä ja kenotukseen tottuneiden selkälihasten yrittäessä auttaa etsimään kehon uutta painopistettä. Jotenkin olin niin ulapalla vauvankin kanssa, etten käsitä sitä itsekään. Siihen sitten anopin ja isotätien meille yökylään matkustaessaan kaukaa juhlimaan esikoisen kastejuhlaa, olin jo niin ymmyrkäisenä siitä kaikesta, että kun minulle sanottiin, että haluavat auttaa niin kerroin avoimesti mitä kaikkea apua tarvitsen. Ja he auttoivat. Eivätkä ne juhlat sitten olisikaan valmistuneet ilman heitä. Olen heidän avustaan kiitollinen ja kerroinkin sen heille. Oma äitini valmisti apuna osan kakuista ja voileipäkakut tilasin valmiina.
    Toisen lapsen kohdalla tuntui edelleenkin älyttömältä olla niin pian synnytyksestä järjestämässä hienoja juhlia, mutta koska en enää ollut ulapalla vastasyntyneen kanssa, kaikki sujui ihan hyvin. Pyysin apua ja taas myös sain apua.

    Ps. Olisin itse halunnut olla huoliteltu molemmissa juhlissa, mutta meikki oli lähinnä ”jotain siihen suuntaan”, hiukset letillä ja päällä mahdollisimman laskeutuva iso tunika. Ei siis mikään hehkeä nuori äiti, mutta sehän on vain maallista. Ja lapsen isä! Kukaan ei vahtinut lapsen isää ja muistuttanut, että aja partasi! Kirkon alttarilla otettu perhekuva muistuttaa, ettei muistettu kaikkea, kun katsoo nuoren isän epäsiistiä risupartaa. No, maallista jälleen…

  • Santtu sanoo:

    Esikoinen ei nukkunut vauvana joten en nukkunut minäkään. Univelan kasvaessa ristiäisiä edeltävänä päivänä romahdin ja lähdettiin miehen kanssa käymään lääkärissä. Sain unilääkettä josta olin niin helpottunut että sain otettua torkut ilman lääkettä ja selvisin ristiäisistä. Pian paljastuikin että minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus.

  • KaijaSalla sanoo:

    Koska olen se epäonninen, jolla on se klassinen ikävä anoppikokelas, niin KYLLÄ. Mahtavia kokemuksia löytyy kolmen lapsen verran. Omalta puoleltani äiti, täti,ystäväni , sekä tietenkin siippakokelas ovat olleet korvaamattomia stressin vähentäjiä, ilman heitä juhlat olisivat olleet varmasti varsin viihteelliset etäisemmille sukulaiskokelaille, sillä niin lähellä räjähdyspistettä ollaan käyty ettei ole tosikaan.

    Esikoisen kohdalla kummit ja vauvan ristiäisasu eivät miellyttäneet, niin ja vieraitakin oli jäänyt kutsumatta, joten rouva uhkasi olla tulematta tilaisuuteen (siinä tuskin olisi menetetty mitään, ehkä jopa fiilis olisi ollut parempi…valitettavasti). Hän myös halusi päättää mitä juhlissa tarjoillaan, tietty sillä ehdolla että osallistuu kustannuksiin, ja kun lopputulos ei ihan miellyttänyt, niin loppulasku jäikin sitten kokonaan meidän kustannettavaksi.

    Lähes sama homma toisen kohdalla, paitsi että tarjoiluthan oli nyt aivan pielessä, vieraat minun puoleltani olisivat saaneet olla kokonaan tulematta hänen mielestään, kummit olivat aivan kamalat (eivät olleet sukulaisia, vaan meidän ystäviämme), paikkakaan ei miellyttänyt, sillä ei edelleenkään haluttu pitää juhlia heillä.

    Kolmannen kohdalla kaava oli jo tuttu, hänen annettiin kuitenkin hankkia kastekimppu, mutta yllättäen hän hankki koko tilaan kukkia, joita sitten aivan liian vähän arvostin, koska en joka välissä muistanut mainitä että HÄN oli ne hankkinut ja kuinka ihanat kukat HÄN olikaan hankkinut. Noh, jäipähän meidän hankkimat kukat kotiin kaunistukseksi. Vieraat myös toivat aivan tyhjänpäiväisiä lahjoja ja liian vähän rahaa..siinä olikin hänen pojillaan hommaa koettaa pitää äiti hiljaisena ja vieraat tyytyväisinä ja paikkailla loukaantuneiden mieliä. Pahin moka oli kaiketi kuitenkin se, että isomummo, hänen äitinsä tykästyi voileipäkakkuun, mikä ei todellakaan käynyt päinsä, sillä sen valmistanut leipomo oli aivan väärä. Ja tästä saan kuulla vieläkin, kuinka hänen täytyy nyt tilata kakut aivan toisaalta kun ei enää äidille muu kelpaa.

    Juhlat saatiin joka kerta kuitenkin maaliin, nimi annettua, tulipalot sammutettua ja räjähdykset pidettyä painekattilassa. Vaikka jokainen juhla on ollut pieni henkinen koettelemus, etenkin itselleni, niin perheenä oltiin kuitenkin tyytyväisiä jokaisesta muistamisesta, joita tuli vaikka ei pyydetty, jokaisesta kummista, joka suostui, sillä jokainen heistä on meille tärkeä ja toivottavasti jatkossakin ovat lasten elämässä mukana. Vieraiksi meille olisi riittänyt vähempikin, mutta tässä joustettiin parhaan kykymme mukaan, ihan vain jotta soppa olisi hiukan pienempi.

    Onneksi tässä on vuosien varrella jo hiukan tottunut anoppikokelaan haastavuuteen, niin osaa jo vähän varoa niitä pahimpia karikkoja ja näyttää parhaansa mukaan tyyneltä vaikka pinnanalla kiehuu. Hiukan on pohdittu jo muistisairauden mahdollisuutta, sillä niin mahdottomiksi tilanteet välillä ajautuvat. Vaikka alkujaan olen ns.väärä valinta. Ja miksi käytän tuota termiä kokelas, niin virallista liittoa emme ole vielä solmineet..saattaa olla että, vaikka raadolliselta kuulostaakin, niin sitä emme tule solmimaan erään henkilön elon aikana

  • Äiti sanoo:

    Neljät ristiäiset takana yhet tulossa. Onhan se ihan turhaa mutta sit on vieraita jotka haluaa nähä toisensa. Eikä noita lapsiakaan voi suvusta erossa pitää.. En saa apua kuin mieheltä ja joskus joku kummiksi pyydetty on lupautunut tekemään jonkun tarjottavan. Lapset tietysti auttaa kun lahjoo.. Viimeksi 5v oli siivonnut vielä munkin jälkeen pöydän. Ja oli hienosti pesuaineet pöydällä.. Sisko yleensä valittaa et potat haisee ja wc vetämätön. Hän saa valittaa koska mielenterveysongelmainen joka ei siksi ole ikinä apuna.. Tulee kyllä keittiöön piiloon kun ei halua jutella kenenkään kanssa. Suvulta ketä vielä elossa saan jotain astioita lainaan. Ja kirpparilta kastemekko ostettu tälle vipalle.. Oon tottunut että teen kaiken ite joskus tilataan kakku kaverilta ja joskus kaupasta että on tähän totunut.. Eikä meidän suvussa oo pahottanut kukaan mieltä vaikka vauvalla ei oo ollut kastepukua tai kun itekin juhlin verkkarissa ja puklusessa imetystopissa. Lapsilla ja isällä hienot vaatteet ja ite en ehtinyt ees hiuksia kammata. Sehän on vaan se todellisuus. Miksi se ei sais näkyä.. Kerran vaan harmittanut kun vieras ottanut kuvia ristiäisissä ja laittanut facebookkiin..mut kai nyt kaikki tietää että niissä juhlitaan vauvaa.. Ei juhlien järjestäjää..