Tartutko haasteeseen ja annat kaikkien karvojen kasvaa!? Pidä kynsin ja hampain talviturkista kiinni, älä sorru sokerointiin!

Opiskelija Yasmin Gasimova kirjoitti aiheesta ja aloitti sitten pienimuotoisen haasteen, johon toivoo vapaatahtoisten naisten liittyvän. Hän nimittäin aikoo ylpeänä kantaa kaikki karvansa, oli minimekkokelit tai ei. Hänen mielestään on naisten oikeus olla juuri sellaisia, joiksi olemme syntyneet. Jos on parta, niin sitten on parta.

Yasmin kertoo, että häntä kiusattiin lapsena ylähuulen ylle kasvaneiden viiksien vuoksi. Nyt hän on päättänyt antaa kainaloiden rehottaa ja säärikarvojen villiintyä. Mahdollisen seksin ollessa optio, hän kuitenkin aikoo siistiä puutarhojaan.

Yasmin painottaa, että naisilla on periaatteessa aivan yhtä paljon karvoja kuin miehilläkin, ne vain ovat ohuempia ja huomaamattomampia. Ei kuitenkaan pitäisi olla naisellisuuden mitta, että nyppii tai muilla konstein hankkiutuu luonnollisesta karvapeitteestä eroon.

Miten olisi? Aiotko pitää kokoangoraiset säärystimet uimarantakaudellakin vai pidätkö naapurin kanssa kisan, että kumman bikinirajat yltävät pidemmälle polviin saakka?

Lähde: DailyMail

Alakertakarvoista myös täällä!!

Antaa miesten hoitaa se puoli: brassivahaukset miehille!

Tästä taas tiedät olevasi ehtoopuolella!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia