”Olen muutaman vuoden tapaillut ihanaa miestä.

Nautimme toistemme seurasta täysillä ilman ruuhkavuosien pikkulapsiaikaa. Lapset ovat lentäneet pesästä ja elämässä on aikaa. Käymme elokuvissa, konserteissa, matkustamme. Meillä on samanlainen huumorintaju ja nauramme paljon.

Käymme molemmat töissä eikä suhteessa ole kyse mistään taloudellisesta hyötymisestä. Maksan itse omat matkani enkä ole miehen siivellä.

Elämä tuntuu niin hyvältä. Asumme erikseen, mutta olemme suunniteet yhteen muuttamista. En kyllä tiedä pystynkö tai kannattaako minun ikinä luopua omasta asunnostani.

On yksi pieni, mutta niin iso mutta. Mieheni aikuinen lapsi ei voi sietää minua.

Hän on suhtautunut samalla tavalla kaikkiin mieheni eron jälkeisiin naisiin. Hän ei koskaan tule isänsä luo, jos tietää minun olevan siellä. Pari kertaa on tullut yllätys, että olen ollut paikalla, ja silloin hän käyttäytyy kuin minua ei olisikaan. Todella kiusallista ja epämukavaa.

Olen itsekin aika väsynyt yrittämään, koska toinen osapuoli on lähtökohtaisesti jo negatiivinen.

Olemme molemmat eronneet tahoillamme yli 10 vuotta sitten, joten mistään uudesta parisuhteesta eron jälkeen tässä ei ole. Minun on vaikea käsittää kylmäkiskoista suhtautumista, varsinkaan kun emme oikeastaan koskaan ole kunnolla tutustuneet.


Kuva Rist Art, ylin kuva Philipp Cordts.

Mieheni on koittanut järjestää kepeitä kahvittelutilaisuuksia jään murtamiseksi, mutta ei.

Omat lapseni suhtautuvat mieheeni aivan tosin. He ovat onnellisia puolestani eivätkä ymmärrä mistä vihamielisyys kumpuaa.

Olen aina ollut avoimuuden, rehellisyyden ja tunteiden näyttämisen kannalla. Olen käsittänyt, että asiat voi selvittää puhumalla. No olenkin ehkä väärässä.

Miehelläni ja hänen eksällään oli aikoinaan ilmeisesti aika vaikea ero. Käsitän, että nämä puhumattomuuden ja tunteiden ilmaisemisen vaikeudet juontavat jo sinne. Mieheni oppi eronsa jälkeen puhumaan, mutta muut osapuolet ilmeisesti eivät.

En oikeastaan edes tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. Ehkä kokemuksia siitä, onko näin omistava suhtautuminen omiin vanhempiin normaalia? Aina sanotaan, että lapsista tulee katkaista napanuora, mutta eikö sama päde toisinkin päin?”

Nimim. Ihmettelevä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

33 vastausta artikkeliin “Puolison aikuinen lapsi ei voi sietää minua”

  • Dragonfly sanoo:

    Me ei edes erottu vaan menin töihin toiseen maahan. Jonkin ajan päästä toinen nainen vaan muutti mun kotiin teki pari lasta, eli mun kotona, käytti mun tavaroita ja puki lapsensa mun lasten vaatteisiin. Mulle vaan sanottiin että et voi enää palata. Myöhemmin tavattiin mieheni kanssa uudestaan ja saimme kolmannen lapsen ja se toinen lähti lapsineen pois. Sitten mies muutti mieltä emmekä tavanneet yli 10 vuotta. Kuitenkin hän tuli yllättäen tapaamaan meitä ja tyhmyyttäni kai menimme naimisiin. Kaikki oli hienoa. Ajattelin että mies kypsemmässä iässä halusi hyvittää tekemänsä typeryydet. Poikakin oli iloinen et hänellä on vihdoin isä. Sitten yhtäkkiä kun miehen tytär, sen toisen naisen kanssa saatu, muutti sisään.18.v täytettyään. Käski vaan isän hakea tavarat äidiltä ja on vaan röyhkeä. Piilottaa mun tavaroita. Ei ole mukamas nähnyt ollenkaan. Vaikka löytyy sen huonestaan. Kiskoo puutarhasta juurineen mun istuttamat kasvit. Ja muutenki käskyttää isäänsä ja mummoa niin että ne tekee kaiken mitä se halua ja mä oon taas vieras omassa kodissa ketä yritetään häätää. Työskentelen edelleen eri maassa ja meidän lapset myös . Aioin remontoida meidän vanhan talon eläkepäiviksi. Mut nyt en sitä tee ja lapsetkaan eivät enää halua kun se yksi siskopuoli hallitsee siellä. Mun talo, mun perintö. Ja mieski muuttui oudoksi ihan kun olisi tyttärensä kaa naimisissa eikä mun. Tekee kaiken mitä se haluu. Sukulaiset ja veljen perhekin ihan ihmeissään. No olihan meillä yksi hyvä yhteinen vuosi ennen kuin tyttö tuli ja vei multa kaiken ihan kuin hänen äitikin joskus vuosia sitten.

  • Upn sanoo:

    Anna olla. Asuu muualla niin kiukutelkoot itsekseen.

  • Terveiset Espoosta sanoo:

    Jäin miettimään sitä, että minkälaiset välit miehelläsi oli lapseen aiemmin, ennen teidän parisuhdetta? Ehkä siellä on jotakin puhumattomua asioita, katkeruutta tms.
    Lapsi on aina lapsi vaikka aikuinen olisikin ja vanhempien suuntaan käsittelemättömät asiat saattavat vaikuttaa käytökseen. Kyselisin suoraan asioista, ensin mieheltä, sitten lapselta.
    Ja pitäisin kyllä miehesi asiana saada tämä tilanne jotenkin selviteltyä.
    Ja on myös tarpeellista että isällä on mahdollisuus tavata lastaan ihan itsekseen. Itsellä kokemusta eroperheen lapsena erilaisista tilanteista, joissa hylkäämisen kokemukset saattavat tulla pintaan monta vuotta myöhemminkin. Toki jokaisella on velvollisuus itse selvitellä omat elämän ongelmansa, mutta näkisin että tuossa on kyse vanhemman ja lapsen välisestä asiasta joka jotenkin säteilee sinuun.