”Olen muutaman vuoden tapaillut ihanaa miestä.

Nautimme toistemme seurasta täysillä ilman ruuhkavuosien pikkulapsiaikaa. Lapset ovat lentäneet pesästä ja elämässä on aikaa. Käymme elokuvissa, konserteissa, matkustamme. Meillä on samanlainen huumorintaju ja nauramme paljon.

Käymme molemmat töissä eikä suhteessa ole kyse mistään taloudellisesta hyötymisestä. Maksan itse omat matkani enkä ole miehen siivellä.

Elämä tuntuu niin hyvältä. Asumme erikseen, mutta olemme suunniteet yhteen muuttamista. En kyllä tiedä pystynkö tai kannattaako minun ikinä luopua omasta asunnostani.

On yksi pieni, mutta niin iso mutta. Mieheni aikuinen lapsi ei voi sietää minua.

Hän on suhtautunut samalla tavalla kaikkiin mieheni eron jälkeisiin naisiin. Hän ei koskaan tule isänsä luo, jos tietää minun olevan siellä. Pari kertaa on tullut yllätys, että olen ollut paikalla, ja silloin hän käyttäytyy kuin minua ei olisikaan. Todella kiusallista ja epämukavaa.

Olen itsekin aika väsynyt yrittämään, koska toinen osapuoli on lähtökohtaisesti jo negatiivinen.

Olemme molemmat eronneet tahoillamme yli 10 vuotta sitten, joten mistään uudesta parisuhteesta eron jälkeen tässä ei ole. Minun on vaikea käsittää kylmäkiskoista suhtautumista, varsinkaan kun emme oikeastaan koskaan ole kunnolla tutustuneet.


Kuva Rist Art, ylin kuva Philipp Cordts.

Mieheni on koittanut järjestää kepeitä kahvittelutilaisuuksia jään murtamiseksi, mutta ei.

Omat lapseni suhtautuvat mieheeni aivan tosin. He ovat onnellisia puolestani eivätkä ymmärrä mistä vihamielisyys kumpuaa.

Olen aina ollut avoimuuden, rehellisyyden ja tunteiden näyttämisen kannalla. Olen käsittänyt, että asiat voi selvittää puhumalla. No olenkin ehkä väärässä.

Miehelläni ja hänen eksällään oli aikoinaan ilmeisesti aika vaikea ero. Käsitän, että nämä puhumattomuuden ja tunteiden ilmaisemisen vaikeudet juontavat jo sinne. Mieheni oppi eronsa jälkeen puhumaan, mutta muut osapuolet ilmeisesti eivät.

En oikeastaan edes tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. Ehkä kokemuksia siitä, onko näin omistava suhtautuminen omiin vanhempiin normaalia? Aina sanotaan, että lapsista tulee katkaista napanuora, mutta eikö sama päde toisinkin päin?”

Nimim. Ihmettelevä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Puolison aikuinen lapsi ei voi sietää minua”

  • Wellcomereaper sanoo:

    Avaudun nyt ensimmäistä kertaa julkisesti kokemuksestani. Avopuolisoni liitto päättyi 28 vuoden jälkeen hänen aloitteestaan. Olen neljäs ja pitkäaikaisin suhde eron jälkeen. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Puolisollani on kaksi aikuista lasta, joiden kanssa kuvittelin tulevani toimeen hyvin. He ovat kertoneet minulle luottamuksellisesti asiota ja minä olen pitänyt asiat omana tietonani. He ovat aina olleet tervetulleita puolisoni kotiin ja vapaa-ajan paikkaan. Olen pedannut pedit valmiiksi ja laittanut ruoat niin heille, lapsilleen kuin ystävilleenkin. Olen siirtänyt sivuun omat ystäväni ja harrastukseni tehdessäni tilaa puolisoni unelmille. Olen koko viiden vuoden ajan tehnyt pihatöitä ja osallistunut remontteihin puolisoni vapaa-ajantontilla ilmaiseksi samaan aikaan, kun puolisoni lapset ovat käyneet paikalla joskus ja jouluna. Leikanneet osan pihan nurmikosta silloin, kantaneet saunapuut tällöin. Viime viikonloppuna sain kuulla toisen lapsen uudelta kumppanilta miten nämä kaksi ovat arvostelleet minua siitä, että olen teestentelijä. Esitän kuulemma olevani kovinkin ahkera enkä osaa ottaa rennosti ja istua alas juomaan kaljaa ja juttelemaan. En kuulemma oikeasti tee mitään hyödyllistä. Tunnen itseni petetyksi. Olen paiskinut töitä viisi vuotta tietäen, etten tule koskaan kostumaan siitä mitään. Olen väsynyt ja tämän myötä luovutan.

  • Liian nuori sanoo:

    Harmi että kaikki perheen jäsenet eivät pidä toisistaan. Isälläni ja tämä ”uudella” vaimolla on sama tilanne: äitipuoleni poika ei kertakaikkiaan voi sietää isääni ja tunne on molemmin puoleinen. Asia on puhumalla sovittu niin, että koska kyseessä on täysin aikuiset ihmiset on toimeen tultava sen verran että voi yhteisissä sukujuhlissa tavata ja sillointällöin samassa pöydässä kahvitella. On toiminut yli 15 vuotta. Sääli vain jos toinen on niin oppositiossa ettei pysty käyttymään niinkuin aikuisten kuuluu. Kaikista ei tosiaan tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa on syytä tulla edes hetkellisesti toimeen.

  • Perheenrikkoja sanoo:

    Miehen erosta pian 5 vuotta. Meidän parisuhde pian 2vuotta. Miehen aikuinen tytär pitää minua perheenrikkojana, ei halua tavata ei tutustua. Kuulemma ahdistuu, ei voi käydä kaupassa ettei törmää minuun ja isäänsä, varsinkaan minuun. Saan kuulla kuinka tytär mustamaalaa ja haukkuu minua isälleen puhelimessa, miettii keinoja erottaa meidät. Minä olen lapsellinen kun en tervehdi, en voi tervehtiä kun en tytärtä tunnista.
    Ero ollut vaikea ja tytär toki vielä nuori aikuinen liki lapsi.
    Äidin katkeruus on kasvatettu lapseen luulen, ja uusi puoliso on hyvä syntisäkki vaikka syytön on.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Aikuisella lapsella ei ole päätäntävaltaa vanhempiensa uusissa suhteissa. Jos aikuinen lapsi ei osaa käyttäytyä ihmisiksi sinun kodissasi, on sinun aika keskustella asiasta miehesi kanssa, jotta hän puuttuu lapsensa käytökseen.

  • Just saying sanoo:

    En voi sietää isäni nykyistä puolisoa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä mun vanhempien kanssa, olivat eronneet jo kauan ennen sitä, onneksi, vaan puolison itsensä takia, se millainen hän on ihmisenä.

    Eli joskus se on myös henkilökemioista kiinni.

    Voihan sitä silti asiallisesti käyttäytyä, etenkin jos vain harvakseltaan näkee.
    Toisaalta voihan sitä myös kysyä niinpäin, että jos lapsi ei selkeästi viihdy uuden puolison kanssa, niin onko pakko yrittää? Voisiko ajatella että tehdään välillä asioita yhdessä ja välillä kahdestaan lapsen kanssa, niin voisi välit säilyä huonoista henkilökemioista huolimatta, etenkin jos lapsista/ teini-ikäisistä kyse?

    Tarkoitan tällä sitä, että tottakai se uusi puoliso on mukana juhlissa ja merkkipäivissä, mutta onko sen pakko olla jokaisella kahvittelukerralla vai voiko vanhempi ja aikuinen kun lapsi viettää ”laatuaikaa” yhdessä? Ei kai se siitä parisuhteesta ole pois?

    • Dora sanoo:

      Minulla sama kokemus. En voi sietää isäni uutta puolisoa, mutta sillä ei ole tekemistä eron kanssa vaan sen, että pidän isäni uutta vaimoa sellaisena ihmisenä, jonka kanssa em olisi tekemisissä muutenkaan. Hän on sivistymätön, haukkuu jatkuvasti kaikkia muita ihmisiä -todennäköisesti myös minua kun en ole läsnä- ja on vaan minun mielestäni erittäin epämiellyttävä tyyppi. Minusta kenenkään ei tarvitse viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa tuntee olonsa epämukavaksi. Käyttäytyä toki aikuisten tulee osata, mutta sen on minusta riitettävä. On lapsellista olettaa, että miehen aikuisen lapsen kanssa pitäisi olla sydänystäviä.

  • Ärsyttää sanoo:

    Jännä, että lähes aina ajatellaan, että mies jätti perheen ja lähti. Nykyään hyvin usein myös nainen löytää uuden ja sanoo heipat. Avartakaa vähän maailmankuvaanne!!

  • miekkii sanoo:

    Aikuinen lapsi…. js hän vaikka alkaisi käyttäytyä aikuismaisesti eikä sotkeutuisi vanhempiensa elämään. Jos ei niin katkaise välit lapselliseen lapseen.

  • Äityliini sanoo:

    Meillä on tilanne toisin päin… Oma 15v joka asuu vielä kotona, sekä myös yksi aikuisista lapsistani ei voi sietää nykyistä elämänkumppaniani. Muut käyttäytyvät asiallisen kohteliaasti käydessään meillä.

    Nuorimman kohdalla ymmärrän asian osittain, koska isä haukkuu jatkuvasti hänelle sekä minua että nykyistä miestä.
    Meillä oli vaikea ero, ex ei edelleen.. 6v jälkeen ymmärrä, miksi rikoin hyvän perheen jne (kuvioissa ei ollut muita osapuolia, eron syyt ihan muualla ja nykyinen suhde alkoi vasta yli 3v eron jälkeen)
    Asiasta on keskusteltu paljon eikä hän itse tee mielestään mitään väärin (aina hyvä selitys, ei huomannut, ei kuullut tms)
    Nuori muuttaa nyt opiskeluiden takia muualle ja toivon että myös isän painostus vähän helpottaa kun hän saa nuoren täältä ’paheiden pesästä’ pois.
    Olen lapsille sanonut että heidän ei tarvitse pitää miehestäni, mutta hyvät tavat pitää muistaa.

  • Hanne sanoo:

    Mitäpä jos miesystäväsi keskustelisi tämn lapsen kanssa. Lasta piisi hieman hetellä huomaamaan ettei sinulla ole mitän tekemistä eron kanssa ja että elämä jatkuu. Miesystäväsi tehtävä olisi myös ilmoittaa, että koska asia on näin, ei aio katsoa enää moista, täysin turhaa mielensä osoittamista vaan odottaa lapsensa ymmärtävän että vaikka onkin aikuisen lapsen isä, jatkaa omaa elämänsä.

  • Mamma sanoo:

    Meillä teini-ikäisen tyttären isä lähti toisen naisen matkaan ja tytär ei halua olla missään tekemisissä naisen kanssa, joka rikkoi tytön perheen. Aika ymmärrettävää mielestäni, eikä häntä voi pakottaa naista tapaamaan. Ikävää tietysti, ettei tyttö tämän takia näe myöskään isäänsä kuin harvoin.

    • Hanne sanoo:

      Tuossa on kyllä ollut osuutta myös tytön isällä. Ketään kun ei voi väkisin viedä eikä liittoa rikkoa jos se on kunnossa. Kuitenkin tietysti perin inhimillistä tuo tunne ja jonkun syyllistäminen. Vaikka itse olisikin katkera exälleen, pitäisi lapsi saada ymmärtämään asiat monesta näkökulmasta eikä tekemään jostakusta sitä syntipukkia, jolle sitten osoitetaan mieltä läpi elämän.

    • Eevia sanoo:

      Toinen nainen ei liittoa rikkonut. Eihän hän ollut naimisissa. Mies liiton rikkoi. Hän valat vannoi ja sanoi rakastavansa. On aina helpompi vihata ihmistä ketä ei tunne kuin isää joka kuitenkin varmaan on rakas kaiken surun ja katkeruuden allakin. Tietenkin moraalikysymys onko asiallista varatun miehen kanssa pelleillä mutta mitään ei kolmas osapuoli ole velkaa. Sen velan kantaa vain ja ainoastaan mies joka perheen teki ja liittoon sitoutui.

      Kukin saa valita mihin aikansa käyttää jos haluaa tuhlata sen vihaamiseen ja katkeruuteen on se ihmisen oma valinta mutta kyllä se kalvaa.

      Yleisesti sanoisin että kaikista ei tarvitse pitää mutta toimeen on tultava. Meillä on erottu 6-7v sitten. Itse olen niin kypsä exääni ja hänen uusi avokkinsa on minulle vielä 3vuodenkin jälkeen aika vieras ja tunnen että mitä vähemmän heidän kanssaan olen tekemisissä sitä parempi. Lapsille en asiasta sano mitään ja olen aina kannustanut heitä pitämään vanhempien yksityiselämän erossa siitä mitä me vanhemmat heille merkitsemme.

      Lapset pitävät molemmista kodeista ja viihtyvät myös minunkin nyxän kanssa hyvin. Mitään ei olla lapsilta pyydetty tai odotettu sen asian suhteen, annettu asioiden olla sillä tolalla kuin ovat.
      Olisihan se ikävää jos eivät viihtyisi mutta ajattelisin silloin että he tarvitsevat vielä heidän vihaansa johonkin ja josko puhumalla asiasta ei pääsisi irti niin antaisin heidän kiukkunsa pitää kuhan käytös on asiallista.

    • tintti sanoo:

      Molemmilla on vastuu parisuhteen hyvinvoinnista 50%:a. Jos kolmas osapuoli mahtuu väliin, paikkaa se yleensä jotain sellaista mistä toinen kokee jääneensä paitsi omassa parisuhteessaan. Näkisin kyllä, että tyttärelläsi on hyvä syy miksi hänen on kovin vaikea tätä uutta naista hyväksyä, mutta vastavuoroisesti sinä voit omalla käytökselläsi ja puheillasi vaikuttaa siihen, että miten tytär pääsisi yli tästä tilanteesta ja voisi jatkaa hyvän isä-tytär suhteen luomista kaikesta huolimatta.