Suurimmaksi osaksi moraalikäsitteet nyky-yhteiskunnassa ovat selviä, ei saa esimerkiksi varastaa tai fyysisesti satuttaa toista, ja jos todistaa jonkun tekevän väärin, tulee asiaan myös puuttua. Toisaalta taas meitä opetetaan myös, että oman perheen likapyykki tulee pestä salassa, eikä toisten asioihin tule nenäänsä työntää.

Missä menee raja puuttumiseen? Kun kyseessä on aikuisen ihmisen oma valinta ja vapaa tahto, vaikka tuloksena voisikin olla tuskaa ja sydänsuruja, onko meillä oikeutta, tai velvollisuutta, puuttua tilanteeseen?

Nimimerkki Huolestunut lähetti keskustelunavauksen Avaudu tästä -lomakkeen kautta.

“Pitääkö puuttua? Tapasin ystävää pitkästä aikaa ja kuulumisia vaihtaessamme hän paljasti ihastuneensa toiseen mieheen. Ystäväni on naimisissa ja heillä on lapsia. Myös toisella miehellä on perhe. Hän puhuu ihastuksestaan hyvin estottomasti ja suunnittelee kuinka aikoo seuraavaksi edetä asiassa.

Yritin varovaisesti vihjailla, että ei ehkä kannata ja onkohan nyt järkevää, mutta en halunnut ryhtyä moraalinvartijaksi tai varsinaisesti neuvomaakaan aikuista naista. Hän vaikutti hyvin määrätietoiselta mutta hän myös täysin selkeästi on sulkenut mielestään sen, mitä siitä oikeasti voi seurata jos jotain tapahtuu.

Kuva Joao Tzanno, ylin kuva Giulia Bertelli.

Pitäisikö ystävän puuttua asiaan järeämmin, vai pitääkö ihmisten aina antaa oppia oman kantapään kautta. Tässä on kuitenkin kyseessä useamman ihmisen elämä. Tästä seuraa väistämättä surua ja satuttamista. Miksei voi sitten vain erota jos kerran ruoho aidan toisella puolella on vihreämpää?

Mitä sinä tekisit?”

Onko parempi vain katsoa hiljaa vierestä kun toinen mahdollisesti tuhoaa elämänsä? Vai tuleeko ottaa riski viestintuojana ammutuksi tulemisesta tai ystävyyden katkeamisesta, ja sanoa suoraan että hei, ajattelepa vielä pari kertaa mihin suuntaan olet nyt menossa? Kerro sinun mielipiteesi meille ja osallistu keskusteluun kommenteissa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Pitääkö mun vartioida ystäväni moraalia?”

  • Alma sanoo:

    Pitää puuttua.
    Olet ystävä, kun puutut typeryyteen. Tää maailma on sekaisin, kun mihinkään ei sitouduta, ei välitetä kuin itsestä. Tai alapäästään. Kyllä ne naisenkin aivot ovat nykyisin jalkovälissä. Valitettavasti. Kannattaa muistuttaa, et laskee ne ihmiset, keihin tuo juttu vaikuttaa ja kysyy, ovatko he kaikki kypsiä muutokseen?
    Ja oikeesti kysy, ”mitä vittua sä meinaat? Koska susta on tullu noin tyhmä?” ja painota, et sä ystävänä arvostat hyvin vähän, jos ollenkaan tuollaista ihmistä. Se pysäyttää ja pistää miettimään. Tai ainakin istuttaa siemenen.

  • Minna sanoo:

    Ei välttämättä seuraa surua ja murhetta.

    Minulla oli 2 vuoden suhde avioliittoni aikana naimisissa olevaan mieheen. Se ei koskaan paljastunut. Loppui kun miehen vaimo tuli taas raskaaksi. Totesin että rajani minullakin on.

    Tästä on jo vuosia.

  • Voihan sitä jutella sanoo:

    Ainakin ystävälle voi muistuttaa, että kiinni jäämisen riski on olemassa, ja pyytää spekuloimaan sen seurauksia. Olisiko edessä avioero ja ehkä lasten menettäminen osittain tai kokonaan? Miten asia selitettäisiin lapsille, kun puolisoa ei myöskään voisi estää kertomasta eron syytä heille (ja koko maailmalle)? Miten omaisuus jaettaisiin, miten tulisi toimeen ilman aviomiestä taloudellisesti jne. Spekulointi ei ole sama kuin moralisointi. Kun navan alapuolella on kaiherrusta niin pääkoppa jää helposti junasta, silloin tarvitaan joskus kaverin apua.