Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Itse koen hirmu tärkeäksi ystävyyssuhteet lapsillani, koska itselläni ei juuri kavereita nuorena ollut, enkä halua että heistä tulee sellaisia ”kaverittomia” kuin itse olen ollut. Tiedän kuinka paljon se vaikuttaa itseluottamukseen, jos ei onnistu luomaan ystävyyssuhteita ja kuinka yksinäiseksi sitä kokee itsensä jos ei ole ystäviä.

Minulla on 6- ja 4-vuotiaat lapset, jotka onneksi ovat sosiaalisia ja ovat saaneet kavereita, ja kun lapset ovat vielä niin nuoria, niin koen yhdeksi vastuistani myös ylläpitää niitä kaverisuhteita. Eivätpä pienet lapset itse voi laittaa viestiä tai soitella ja sopia leikkitreffejä, vaan vanhempi on siinä välikädessä. Eri asia sitten kun ovat koululaisia ja voivat itse sopia ja lähteä vaan kaverin tykö.

Ongelma onkin se, että kavereita olisi paljon ja itse mielelläni ottaisin lapsia meidän tykö leikkimään, sillä lasten onni on minun onni. MUTTA! Kavereiden vanhemmat eivät välitä. Esim. Nuorempi lapseni, joka on 4, käy päiväkotia ja hänellä pari aivan ihanaa ystävää jotka aina jankuttavat meille ja mielelläni tosiaan ottaisinkin ja aina olen se joka laittaa viestiä ”pääsisikö x meille leikkimään” yms. mutta toisen puolen vanhemmat eivät ota lainkaan yhteyttä, ja pari kertaa jopa sovittu treffit ja sit he peruu ja kuulen kuinka tälle toiselle lapselle tulee aivan hirmu paha mieli. Ei minkäänlaista yhteyttä pidetä, jollen itse ota yhteyttä, ja nyt tosiaan ovat peruneet joka kerta kun itse olen leikkitreffejä sopinut.

Huono Äiti Kasviksia ja kanaa

Kaikille maistuvaa ruokaa! Huono Äiti -valmisateriat kaupoissa kautta maan.

Aina olen ollut hirmu ymmärtäväinen yms., mutta harmittaa kovasti kun lapset ovat hirmu läheisiä ja haluaisivat nähdä, mutta tämän tytön vanhemmat ovat ihan onnettomia sopimaan mitään. Harmittaa ihan todella paljon lapsen puolesta, kun on aika rankkoja asioita käynyt muutenkin läpi. Mm. vanhempien ero, jatkuvasti päivähoidossa aamusta iltamyöhään viikonloppuja myöten ja olen monesti tarjoutunut ottavani hänet meille hoitoon kuten lapsi haluaisi.

Isommalla lapsella on samoja ongelmia, että itse joudun aina olemaan se joka ottaa yhteyttä kavereiden vanhempiin. Eikö vanhemmat välitä vai mikä ihme siinä on? Eletäänkö niin ”oma kiireinen elämä” -asenteella, ettei lasten kaverisuhteilla ole väliä ja ajatellaan että ”no kyllä ne kerkiää sit vanhempina kun voivat itse hoitaa”? Vai oonko vaan liian herkkis, kun koen kauheeta syyllisyyttä siitä etteivät kaverit pääse meille leikkimään, vaikkei asia ole edes minun päätettävissä… Kovin käy sääliksi ennen kaikkea niitä kavereita sekä omia lapsia.

En kuitenkaan aina jaksaisi olla se joka kyselee. Ensinnäkin hävettää aina olla se joka kysyy ja tulee ihan jankuttaja mieleen, vaikka en nyt kovin edes kysy… kerran viikossa tms. Huoh, turhauttaa ja mielipiteitä kovasti kuulisin. Tavallaan tiedän etten minä voi vaikuttaa toisten vanhempiin enkä voi asiaan vaikuttaa muutenkaan, mutta en kyllä haluaisi kokonaan jättää myöskään asiaa vaan sivuun, koska sitten eivät ainakaan näkisi lainkaan.. En tiedä mitenkä pitäisi toimia.”

Nimim. Menettänyt yöuneni lasten kavereiden vanhempien takia

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

32 vastausta artikkeliin “Pitääkö aikuisten olla vastuussa lasten kaverisuhteista?”

  • Oho sanoo:

    Eikös 6-vuotias osaa jo itsekin hoitaa homman kotiin? Ainakin jos tavallisista tapaamisista on kyse.

  • Hölläävähän sanoo:

    Minua ainakin henkilökohtaisesti rasittaisi jos joku pommittaisi jatkuvasti viesteillä lasten treffeistä. Ja myös toisin päin.. jos jatkuvasti toiset peruisi tapaamiset ni menis siinäkin maku. Kyllä ne kaverisuhteet ehtii kehittyä ilman vanhempien suurta panostusta. Esim. Päiväkodissa, koulussa, naapurissa, sukulaisisissa ym.

  • J sanoo:

    Lapset ovat koko päivän kavereiden kanssa päiväkodissa tai koulussa ja ilta on ensisijaisesti perheen, perhetuttujen ja sisarusten yhdessäoloon. Toki osalla pienistäkin lapsista myös harrastukset voi viedä aikaa viikosta.

    Tällä hetkellä myös korona vaikuttaa ja tässä on ollut nyt yli vuoden suosituksenakin, että muita kuin välttämättömiä kontakteja rajattaisiin. Meillä toteutunut niin, että omien luokkakavereiden kanssa voi tavata ulkoleikeissä, mutta kun alueella on toinenkin koulu ja toki omassakin koulussa useampi luokka, niin niitä kavereita joita ei päivän aikana tapaa muutenkaan, ei ole tavannut pahimpina korona-aikoina ollenkaan. Osaltaan tähän on vaikuttanut myös vanhempien käytös. Pari vanhempaa on koko tämän vuoden kutsunut lasta ihan tavalliseen tapaan milloin mihinkin vappu/halloween/synttäri/pikkujolu juhliin ja kylään sekä jopa kysytty voiko lapsi tulla leikkimään kun palataan koronatestiltä tietäen että lapsi on flunssassa ja odottamassa testitulosta. Meillä kaksikin riskiryhmäläistä perheessä ja pidän suurempana riskinä tällä hetkellä kyläillä niiden luona joiden perheissä ei selvästi rajoituksia huomioida yhtään eikä lapset tapaa näitä kavereita nyt valitettavasti ollenkaan kunnes tilanne rauhoittuu.

  • Kotka sanoo:

    Oletko huomioinut, ettö elämme korona-aikaa? Meillä lapset saa leikkiä pihalla, mutta eivät mennä sisälle toisten luo.

    Toinen lapsista on supersosiaalianen ja on päivittäin ulkona oli sää mikä tahansa, toinen taas kuormittuu liiallisesta kavereiden kanssa olosta ja tarvitsee enemmän omaa aikaa. Hänelle on sopinut erittäin hyvin se, että koti on nyt rauhallinen paikka.

    Samoin minulle, olen ääniyliherkkä ja inhoan sitä kun lasten kaverit tulee meille ja pitää taloa kuin kotinaan. Omassa lapsuudessani kavereilla käytiin kylässä, mutta talon vanhemmille annettiin rauha ja aikaa vietettiin lastenhuoneessa. Ei kehdattu tulla vaatimaan esim että pitää saada katsoa telkkaria nyt tai kävelty jääkaapille kaverin luona omin luvin, riehuttu ja juostu pitkin sohvia….

    Nyt on hyvä, kun ei tarvitse töidem jälkeen opettaa käytöstapoja ja kotirauhan kunnioitus muiden muksuille. Omat osaa ne jo.

  • Minna sanoo:

    Se lapsi, joka on aina päiväkodissa ja haluaa teille leikkimään on varmasti mahdollista hakea teille suoraan päikystä, kunhan onnistut käyttäytymään niin, ettei vanhemmille tule ikävä olo. (Itselläkin 4v lapsi ja paljon leikkitreffikuvioita)

  • kaverirallia sanoo:

    Meidän lapsilla ei kummallakaan ollut päiväkoti-ikäisinä kavereita, että tuota ongelmaa ei siinä iässä ollut. Molemmilla on nepsy-ongelmaa, toisella enemmän, toisella vähemmän, onnistuivat kavereita saamaan kouluikäisenä vasta. Mutta tuon nepsy-piirteen ja välimatkan vuoksi (lapsia viedään autolla, eivät voi vaan pölähtää oven taakse) minun täytyy edelleen sopia kouluikäisen lapsen puolesta leikkitreffejä. Joskus sieltä toisestakin suunnasta kysytään. Mutta 80% leikkitreffeistä järjestän itse, kuskaan myös ne kaverit. Kieltämättä tunnen itseni välillä tyrkyksi tai noloksi kun ”aina” olen kyselemässä, vieläpä kouluikäisen puolesta. Oon kyllä hyvin tyytyväinen, että kavereita nyt on, kun alle kouluikäisenä ja eskarinakaan ei ollut vielä yhtään. Yökyläilyihin eivät vielä pystyisi.

  • En enää aktiivi sanoo:

    Meillä taas leikkitreffit olivat kivoja aikanaan. Ainoa lapsi eikä kukaan tarhakaveri asunut lähellä. Harrastuksiakaan ei mukelolla ollut. Se vaan alkoi rasittaa että muut kyllä kokoajan puhuivat miten kiva on että leikkitreffejä on ja sopii välillä arkenakin,mutta minä olin ainoa osapuoli joka edes yritti ja otti yhteyttä. Olisi pitänyt itse aina hoitaa kuskaukset ja kysymiset. Siihen loppui oma aktiivisuus kun eräs äiti kyseli onko lapseni enää xxx ystävä kun ei kuulu mitään ja xxx murehtii… ja kyllä tuo äiti olisi voinut itse myös ehdottaa että lapset tapaisivat. Mutta ei koskaan tullut viestiä. Ymmärrän että jossain perheessä on hankalaa ja kaksipuolisuus haastavaa, mutta että kaikilla ja kysellään perään. Tällöinkään ei kysytty leikkimään, sitä vain miksi minä en. Onneksi koulussa alkoi itse hoitaa kaveriasioitaan ja jäivät ne vain odottavat. Kavereissa pysyivät ne vastavuoroiset jotka myös kysyivät ja usein koulusta jäivät leikkimään jonkun luo.

  • Pihlajanoksa sanoo:

    Meillä kyläiltiin 4-5-vuotiaasta, ja treffit sovittiin niin että kyläpaikan vanhempi haki lapset suoraan päiväkodista ja ruokki, joten se vanhempi joiden lapsi oli kylässä sai omaa aikaa iltaan asti. Tämä oli itselleni valtavan arvokasta koska olin yksinhuoltaja siitä kun lapset olivat 3 ja 5. Ja mielestäni oli vain kivaa kun kavereita oli kylässä meillä, myös silloin pääsin helpommalla, ruokaa teki helposti useamman annoksen samalla. (Sitten myöhemmin teineinä kun viisi nuorta miestä pölähti syömään oli vähän eri juttu, he saattoivat kerralla pistellä viikon ruoat hetkessä, mutta en valita siitäkään, tiesinpähän missä porukoissa poikani liikkuivat). Mutta ei yökyläilyjä viikolla, illat piti rauhoittaa.