Petyin bonuslapsiini
”Olen ollut bonusäiti pari vuotta. Alussa kaikki meni hyvin, bondasin lasten kanssa ja vaikeuksista huolimatta asiat oli suht hyvin. Exän kummittelu parisuhteessa ärsytti, mutta toivoin sen olevan ohimenevää. Eihän se tietenkään ole. Välillä mietin omaa exää ja kuinka helppo meidän ero oli. Ei taloa, ei lapsia. Ei tarvetta jatkuvaan kommunikointiin eron jälkeen. Suhteeni exääni on suorastaan lämmin.
Sitten koitti yhteenmuuton aika ja suhde lapsiin muuttui. Enää en ollutkaan vaan hetkellinen leikkikaveri, jolla oli helppo ulospääsy tilanteesta, kun tuli kotiinlähdön aika. Nyt lapset on minun nurkissa. Nurisee, sotkee ja valittaa. Ovat iso osa elämääni, johon en kuitenkaan halua heitä integroida tuon jatkuvan valittamisen takia. En halua, että oma perheeni joutuu kuuntelemaan sitä, kun en itsekään jaksa. Lapset tykkää olla äidillään ja minä mielellään näkisin heitä joka toinen viikonloppu. Mutta sitten kuviossa on isä, joka haluaa olla lapsilleen läsnäoleva vanhempi. Se ehkä lapsissa ärsyttää eniten, kuinka epäkunnioittavia he ovat, eivätkä ymmärrä arvostaa isänsä yritystä vanhemmuudessa. Koen, että minulla on edelleen hyvä suhde lasten kanssa. Koetan olla antamatta negatiivisten tunteideni vaikuttaa suhteeseeni heihin, mutta negatiiviset tunteet tuntuvat kasvavan. Ei ole oikein paikkaa, missä niitä edes purkaa.
Kuinka sanot lasten isälle, ettet oikeastaan tykkää heistä tai heidän läsnäolostaan? Kuinka tämän saisi muutettua niin, että jaksaisi ainakin vielä muutaman vuoden, että lapset ovat isompia ja ehkä alkaisivat viettämään enemmän aikaa äidillään? Muistan suhteemme alun, kun lasten olemassa olo tuntui vain faktalle muiden seassa. Suhde oli uusi ja jännittävä, ja lapset vain pieni osa sitä. Pidin heistä todella ja tunne oli molemmin puoleinen. Pettymys on ollut suuri, kun tunteeni heitä kohtaan eivät ole syventyneet.”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 51 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Taustatietoa omasta elämästäni:
Itselläni on kolme lasta joista kaksi ovat jo aikuisia ja omillaan. Nuorin hieman alle täysikäisyyttä.
Erosin kolme vuotta sitten lasteni isästä ja nuorimmainen aluksi seilasi vuoroviikoin molempien vanhempiensa luona kunnes avasi suunsa ettei tällaista vuoroviikko elämää jaksa vaan kokee ahdistusta ja haluaa jäädä lapsuuden kotiinsa josta käy halutessaan luonani. Onneksi avasi.
Aluksi ajattelin etten kestä ja miten tämä vaikuttaa suhteisiimme ym. mutta kolmen vuoden jälkeen voin sanoa että tämä toimi meillä.
Nykyisellä miehelläni on kolme aikuista lasta ja he asuvat omillaan.
Ovat hyväksyneet minut tai ainakin luulen/koen niin.
He käyvät isällään harvakseltaan mutta pitävät puhelimitse yhteyttä päivittäin.
Nuorimmainen heistä syyllistää isäänsä monesta asiasta ja on rahaa ym. pyytelemässä isältään.
Isä osaa olla suht järkevä katseinen päätöksissään kuitenkin koskien lapsiaan.
Enkä anna tämän vaikuttaa suhteeseemme koska koen ettei se kuulu minulle.
Yhdessä olemme asuneet jo vähän yli vuoden ja olemme kihloissa.
Mitä artikkeliin tulee niin asian omaisen pitäisi kertoa mielipiteensä ja keskustella mitä tuntee koska muuten suhde tulee kärsimään.
Lapsien mielipidettä tulisi myös kuunnella esim.lasten ja nuorten neuvolassa voisi käydä juttelemassa asiasta.
Jos lapset haluavat asua äitinsä luona niin tämän voisi kokeilla,jos vaan äiti jaksaa. Isän tässä tapauksessa on tehtävä myönnytyksiä ja ymmärrettävä mikä lapsille olisi paras olematta sen huonompi isä kuin nytkään lapsien silmissä.
Viikonloppuja ja loma aikoja enemmän isällään sitten.
Keskustellen kaikki järjestyy…
Tähän kohtaan on helppo sanoa, mitäs lähdit miehen mukaan, joilla pieniä lapsia.
Itse en ole koskaan lapsista välittänyt ja sinkkuaikoina oli ihan selvää etten tapaile miehiä, joilla lapsia. Vaikka miten kiinnostava mies oli, tunsin ja tiesin itseni niin hyvin, etten antanut mitään mahdollisuutta seurusteluun.
Itse kysymykseen. Olette olleet vasta kaksi vuotta yhdessä ja miehen lapset ärsyttävät. Ota se kohteliaisuutena, että lapset pitävät sinua arkikalustona ja uskaltavat kiukutella, ärsyyntyä ja näyttää tunteensa.
Kuulostaa, että sinä ja lapset yritätte tehdä elämästä kivaa ja tykätä toisistanne Eron jälkeen vaan ei lapsista tunnu kivalta. Kaikki tututkin asiat tuntuu vierailta ja hauskat asiat surullisilta. Ehkä jos hyvåksytte myös surun elämäänne, niin ymmärrätte toisianne patemmin ja suhteenne ajan myötä syvenee. Katsokaa vaikka Inside Out eka elokuva yhdessä
Kiitos teksistäsi. Hienoa, että olet uskaltanut kertoa kokemuksestasi ja hakea apua.
Kirjoituksesi perusteella en tiedä tarkkaan tilannettanne, mutta avaan pohdintojani sen perusteella mitä kerroit. Itse uusperheen 3 lapsen äitinä olen käynyt melkoiset vuoristoradat ja elämän koulua myös itse, eikä ne vielä kaikki ole takana. Jos miehesi on sinulle ”se oikea”, ja koet että elämäsi on nyt arvokasta, ei karkuun juokseminen ole todennäköisesti ratkaisu. Kannustaisin avoimeen keskusteluun miehesi kanssa, miten toivoisitte vanhemmuuden yhteistyön toimivan, ja lasten toimivan suhteessa teihin molempiin. Toivottavaa olisi, että miehesikin haluaa kunnioittavaa ja arvostavaa käytöstä lapsilta, ja on valmis antamaan sitä heille takaisin. Lapset hakevat rajoja, ja opettelevat elämää kasvattajien ja muun yhteiskunnan ohjauksessa. He tarvitsevat teiltä jämäkkää ohjausta, kuinka perhe-elämästä tulee kaikille mukavampaa, ja elämisen arvoista. Kehuja siitä kun menee hyvin, ja pysähtymistä niissä hetkissä, kun toiminta ei ole toivottua. Sanoittakaa lapsille miltä käytös/toiminta aikuisesta tuntuu, ja mikä tuntuisi paremmalta, sekä toisinpäin- miten lapset kokevat asioita. Lapset voi ottaa myös itse pohtimaan miten he toivoisivat toimittavan jotta kaikilla olisi parempi olla (muistakaa että vanhemmat laittaa aina raamit sille, minkä rajoissa lapsi voi toivoa/haluta – esim isän ei tule lisätä lapsille tavaran ostelua jotta olisi ”parempi isä”). Avoin, ikätasoinen keskustelu on usein isoksi hyödyksi, joskus voi olla tarpeen tehdä myös selkeitä pelisääntöjä mikä on ok ja mikä ei.
Kannustan hakemaan ohjauksellista tukea arkeenne, jos asiat eivät selviä kahden kesken. esim Suomen uusperheiden liiton kautta, tai uusperheistä asiantuntemusta omaavilta terapeuteilta. Terapeutilla voit käydä yksin, tai puolisosi kanssa hakemassa keinoja. Itse suositan ratkaisukeskeisen filosofian omaavaa terapeuttia. Ongelmat te jo tiedätte, niissä on turha velloa. Usko myös itseesi kasvattajana- sinä et ole vain miehen uusi puoliso, vaan sinä olet yksi aikuinen lisää lasten elämässä.
Toisena isona asiana muistutan pitämään huolta itsestäsi. On joitain asioita joihin ei pysty vaikuttamaan – jos esim puoliso on täysin eri linjoilla eikä vedä yhtä köyttä kanssasi, ja sitten on vain se lapsiarki. Pidä edelleen huoli omista tarpeistasi ja hyvinvointiasi tukevista asioista jotta jaksat olla kypsä, rakentava ja omalla erityisellä tavallaan rakastava bonus- vanhempi. Se unohtuu monesti myös biologisiltakin vanhemmilta.
Uusperhe on mahdollista saada toimimaan. Voimia sinulle arkeenne!
Ja kuten joku oli kirjoittanutkin – Facebookin keskusteluryhmissä on saatavilla matalan kynnyksen vertaistukea eri elämäntilanteissa ryhmiteltymä – esim ”lapsettomat bonusäidit” -ryhmä 🙂
En ikinä ota miestä jolla lapsia. Huh huh.
Uskokaa jo: uusperheet ei toimi.
Jos suunnittelet äitipuoleksi ryhtymistä, älä petä itseäsi vaan selvitä etukäteen mitä se pitää sisällään.
Eiköhän sinun ole aika lähteä isän ja lasten elämästä? Lapset ovat rikkaus ja jos et jaksa se ei ole isän eikä lasten vika. Älä tee sitä virhettä että viet isältä lapset. Olet itsekäs.
Heippa! Nyt pitää kunnioittaa&ymmärtää kaikki se lasten kokema ero/suru/pettymys/perheen hajoaminen ja tutun kodin katoaminen; murtuminen ja suru/ikävä/pettymys tulevat myös aaltoina ja viiveellä kun huomaa että tilanne on nyt muuttunut eikä paluuta entiseen ole enää ikinä.Aikuiset osaavat elää ja hallita tunnevaihtelunsa, toivottavasti.Lapsella ja nuorella elämän tuomaa kokemusta siihen ei ole! On vain suuri muutos jossa oma isä ja oma äiti eivät enää ole kuin vuorotellen arjessa mukana.Jaksa vaan, elämä on valintoja joista olet itse vastuussa.Rauhaa syksyyn, valoa ja iloa👍💙💛
Liity Facebookissa Bonusäidit tai Uusperhe-ryhmiin. Siellä saat purkaa tunteitasi ja saat ymmärrystä. Kaikki mitä tunnet on normaalia.