Varsinkin kaupungissa asuvat ja työskentelevät altistuvat äänille koko ajan. Melko hermoja raastaville äänille vieläpä: liikenteen meteli sekä tietöiden kolke ja pauke ovat monen mielestä rasittavia.

Oma ärsyttävyytensä on laitteiden hurinassa, pörinässä ja piipityksessä, oli kyse sitten ilmastoinnista, tietokoneesta, imurista tai lehtipuhaltimesta. Mikä siinäkin on, että imurin on pakko pitää niin riepovaa ääntä?

Työ tietysti vaikuttaa siihen, kuinka paljon metelille altistuu. Lastenhoitajat ja opettajat viettävät päivänsä melkoisessa mekkalassa – kuten myös lapset. Rakennustyömailla ja teollisuudessa työskentely ei voi olla kovin äänetöntä.

Mutta kovat äänet eivät ole pelkästään ärsyttäviä, vaan myös terveysriski. Eivätkä pelkästään kuulon kannalta, vaan mielialan.

Jos ihminen altistuu säännöllisesti yli 70 desibelin äänille, hänen riskinsä masentua on 65% korkeampi kuin niillä, jotka eivät altistu metelille, kertovat tutkijat. Se on aika suuri luku!

Tutkimus tehtiin Amsterdamissa ja selvitystyö kesti neljä vuotta. Tutkimuksessa tutkittiin 23 000 18-70-vuotiasta ihmistä ja heidän altistumistaan melulle.


Kuva JP Valery, ylin kuva chairulfajar_.

Tutkimuksessa selvisi, että jatkuva yli 70 desibelin äänille altistuminen lisäsi masennukseen sairastumisen todennäköisyyttä. Riski ei ollut kohonnut ainoastaan mielenterveyden sairauksien osalta, vaan myös fyysisten. Jatkuva yli 65 desibelin äänille altistuminen lisäsi sydänkohtauksen ja korkean verenpaineen todennäköisyyttä, ja sitä kautta ennenaikaisen kuoleman todennäköisyyttä.

Kaupungissa asuvien masennusriski oli maalla asuvia suurempi häiritsevän metelin takia. Suurin riski oli niillä, jotka asuivat rautateiden vieressä.

Harva pystyy tuosta vain muuttamaan hiljaisemmalle alueelle, tai edes haluaa sitä tehdä. Kannattaakin siis panostaa kotona siihen, että sisätiloissa olisi hiljaista, ja ulkoa tuleva meteli häiritsisi mahdollisimman vähän.

Erilaiset ikkunat eristävät ääntä eri tavalla. Äänieristystä voi yrittää parantaa tiivisteillä ja paksuilla verhoilla. Kodin sisustusmateriaalit vaikuttavat siihen, miten kovasti sisällä syntyvät äänet kuuluvat. Suuressa, minimalistisesti sisustetussa asunnossa legopalikan kolahdus laminaattilattialle saa aikaan terävämmän äänen kuin pienemmässä tai täydemmässä asunnossa. Pehmeät, muhkeat ja epätasaiset pinnat tekstiileissä ja huonekaluissa imevät ääntä.

Jos kotona on kovasti kiljukauloja ja itse on ääniherkkä, kannattaa sisustusmateriaaleja miettiä nimenomaan äänenvaimennuksen kannalta.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia