Toisille äitiys tulee luonnostaan, toisille äidinvaisto herää synnärillä, ja jotkut kokevat että äitiys ei oikeastaan koskaan napsahtanut päälle. Jälkimmäisestä kertoo kokemuksiaan ja ajatuksiaan lukijamme:

”Huonon äidin tunnustuksia. Mulla on lapsia ja ne on molemmat tarkoitettu ja haluttu, vaikka mun päästä puuttuu kokonaan joku äitipalikka. Se sovellus oli vissiin loppu tai sitte miä kävelin epähuomiossa siitä jonosta ohi… olin varmaan vinkkailemassa silmää jollekin pitkätukalle siinä kohtaa.

En oo ikinä ollu se joka kiljuu ja hihkuu muiden vauvojen ympärillä miten se on ihku ja kaunis. EI ole! Se on ruttuinen näyttää sun vaarille ja mummolle yhtäaika, haisee p****lle ja hitto miten se huutaa, eikä koskaan voi tietää miksi. En oo ikinä nähny suurempaa syytä lässyttää semmosille kun ei ne siitä kuitenkaan mitään ymmärrä, yhtä hyvin voisin lässyttää tossa talonkulmalla katulampulle.

Kyltti jossa kuvattu raskaana oleva nainen ja äiti vauvan kanssa

Kuva Vitor De Matos.

Silti näitä on kaksi. . .mitä odotin jos ilman kumia? En ainakaan plasmatelkkaria. Se vällykäärmeen purema turvottaa aika rajusti ja kun oot paksuna ni mikään ei oo niin raivostuttavaa kun se et oot IHAN kaikkien omaisuutta, ihan ventovieraat tulee lääppimään sitä kessiä, itse seisot siinä ja mietit miten nyt sanon kauniisti tolle naapurin Marjatalle että aion, jos se käsi ei häviä siitä niinku nanosekunnissa, purra siltä ranteen poikki!! Ja ei, en halua kuulla sen serkunkumminkaiman peräpukamista, enkä siitä sen epäonnistuneesta viisi päivää kestäneestä synnytyksestä. Ja EI!!! En todellakaan aio keskustella omista peräpukamistani, enkä suonikohjuistani, enkä mistään v***n muustakaan, kun ei kuulu Marjatalle mitä mun hameen alla tapahtuu!

Voi Jeesus niitä selityksiä mitä sai kuunnella odotusaikana että kyllä ne äitihormonit sitte herää siellä synnärillä. Että se onnen tunne siitä uudesta tulokkaasta on aivan valtava (juu onni siitä et molemmat jäi henkiin, koska epäilytti!), ja sen oman nyyttinsä tunnistaa sairaalassakin itkusta (ei hitto mitään käryä kenen perserusina siellä milloinki karjui vauvalassa pää punasena). Sitten senkin tietää kyllä itkusta että mikä sillä nyytillä on hätänä (eikä tästäkään vähäisintäkää käryä niinpä tyrkkäsin sille aina meijerit tiskiin jos ei se sattunu haisemaan tunkiolle ja jos se kiljuminen ei sillä loppunu, niin sitte kokeilin kaikki laulamisesta ja vaipanvaihdosta päällä seisontaan, yleensä ei auttanu).

Myös valvot sen kersan ensimmäisen elinvuoden, ainakin. Ja jos sitte vahingossa nukahdat se tissi-iilimato sylissä sohvalle ja heräät siihen kun se muksahtaa sylistä lattialle, sitte voittekin pitää yhteisen itkuräkäperformanssin loppuyön duona. Voi niitä aikoja! Siitäkin kylän tätit valehteli että kyllä aika kultaa muistot, ei oo paljon kultatusseja näkyny. Ja muistoista kultaisimpana ne neuvolat! Perttiemilia on nyt liian laiha ja liian lihava ja nukkuuko se nyt hyvin ja saako tarpeeksi ravintoa ja sen pitää nukkua perhepedissä paitsi ettei sitä missään tapauksessa saa nukuttaa perhepedissä jaa jaa. . .aika nopeasti sitä oppi ottamaan kiltisti ne syyllistämislippulappuset vastaan ja survomaan ne suoraan ulkoroskikseen matkalla autolta sisään.

Kyllä, minä aloin olla edes etäisesti jyvällä äitiydestä vasta siinä kohtaa kun noi oppi puhumaan (veikkaan että siks toi eka oppi niin mahdottoman pienenä kun sillä oli niin käsi mutsi, jolle tarvi selittää mitä milloinkin tarvi) No anyways, nääki jäi henkiin ja ne on minuun tottunu vaikken mikää vuoden äiti olekaan, et siinä missä muut äidit vetistelee kevätjuhlissa niin siinä minä pidätän naurua kun opettajalla on niin tyhmän näköinen tukkatyyli tms.

Nykyään ihmetellään suoraa puhetta koskien äitiyttä ja sen rankkuutta, ja siitä muutama julkimokin on saanu huolella p***** niskaan. Toisaalta ihmetellään kun syntyvyys laskee. Minusta se on jokaisen oma valinta. Toisilta tää tulee luonnostaan ja sitten olen minä, jolta puuttuu palikoita päästä. . .jonka lapset vittuilee kirjoittamalla joululahjatoiveet banaaniin, kuva alla, kun ne ei löydä paperia. I rest my case.”

Kirjoittajan vastaanottama lahjatoivelista banaanille kirjoitettuna

”Joululahjalista =) 

Suklaata, rahaa, leffalippuja, ???, viltti, karkkii, koristeita ja paperia”

Nimim. Hupsismutsi

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Päästä puuttuu äitipalikka”

  • Danzku sanoo:

    No oon aina sanonut, että omani olisin ottanut kataloogista ja vähintään kolmevuotiaina. Mutta fakta oli, että hedelmällisestä suvusta olevana nopein, halvin ja helpoin tapa oli tehdä kaksi lastani itse. Ja toisekseen; vaikka adoption hinta olisikin ollut vielä ihan ok, olen varma, että mitään psykologisia testejä en olisi todellakaan läpäissyt niin, että minulle olisi voitu lapsi antaa. Jo alulle pannessa tiesin, että vauvat ei ole mun juttu. Ei ole koskaan olleet. Oman menetteli, mutta vauva-ajat oli pakollinen paha ja todellakin nautin siitä, mitä isommiksi lapset ovat kasvaneet.
    Toisen lapsen kohdalla nautin täysin siemauksin; Alkoi nukkua yöt – Jeee! Never again yövalvomisia! Alkoi syödä oikeaa ruokaa – Jee! Viiminen kerta ikinä, kun tarvitsi sitä kakomis, sotkemis, totuttelu, soserumbaa käydä läpi. Aloitti päiväkodin kitkatta – JEE!, oppi lukemaan, pyöräilemään jne. Helvetin mahtavaa. Siinä missä moni koulun alkaessa väänsi todellakin itkua pihalla, olin valmis jo laittamaan skumppaa kylmään; alkaa olla voiton puolella.
    Siinä missä moni sanoo, että lapsi tuo sisältöä elämään, rakkaudesta ja onnesta ei tiedä mitään ilman lapsia ja että vanhemmuus tekee jotenkin paremmaksi.
    Paskat. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhemman tarkoitus on antaa sisältöä lapsen elämään – ei toisinpäin ja jos sieltä jotain sattuu takaisin saamaan, niin hienoa. Onnellinen olisin varmasti ilmankin ja ainakin itselleni on käynyt niin, että todellakin olin enemmän aikuinen ennen lapsia. Mutta varmaankin olen niitä harvoja äitejä, jotka toisinaan löytävät itsensä taantumasta lapsen tasolle, ääni nousee, hermot menee ja koko homma tuntuu paskalta.
    Jostain joskus luin viisauden, että vanhemman tärkein tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Tähän pyrin. Minulla on kaksi aivan loistavaa lasta. Sosiaalisia, fiksuja, samalla kierolla huumorintajulla varustettuja ja tulevat varmasti pärjäämään. Eivät ole kenellekään maailman napana (kuten niin moni muu lapsi tuntuu äideilleen olevan) ja tietävät, että äiti on muutakin kuin äiti. Pyrin kasvattamaan ja tukemaan lapsiani niin, että kun on aika astua aikuisten maailmaan, joka vetelee isolla avarilla päin näköä ovat he valmiina vastaamaan tähän kaikkeen, sietämään pettymyksiä, iloitsemaan onnistumisista ja katsomaan peiliin ajatellen että ”Hyvin mä vedän.”. Odotusten lista elämässä kun on loputon; senhän tämä ”hyvä äiti”-myyttikin esimerkiksi osoittaa.

  • TLK sanoo:

    Oih! aivan kuin mun kynästä tai no.. nykyaikana näppiksestä. En ole lapsirakas, en pidä vauvoista. Pidän enemmän kissanpennuista. Omat moniallergikot ovat hengissä, luojan kiitos. mutta äiti on kroonisesti väsynyt ja uupunut. Muksutkin on oikein tekemällä tehty eikä mitään vahinkolaukauksia. Omat on rakkaita, mutta muiden muksuista en välitä.

  • Ajan henki sanoo:

    No juu. Harva meistä tykkää muista lapsista kuin itse hankituista ;). Tai muista ihmisistä ylipäätään kuin omista lähimmistä. Ei mitään ihmeellistä. Nykyään on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, muodikasta olla ”epä-äidillinen”. Ei kukaan nainen nykyään mainosta olevansa naisellinen tai äidillinen. Mutta: jos lapsi pysyy hengissä ja pärjää ilman äitiä täysi-ikäiseksi mennessä niin sitten ollaan onnistuttu. Piste

  • Möhkö sanoo:

    Luulen että listan ??? on nekkuja 😀