Nätisti puetut ja kammatut lapset, siisti koti ja onnelliset, reippaat vanhemmat. Sellaisia kuvia me näemme joka päivä, ja sellaisia kuvia yritämme ottaa julkaistavaksi omassa Facebookissamme ja Instagram-tilillämme. Ja miksipä emme? Kauniita kuvia on kiva katsoa, ja on mukavaa että perheestä on nättejä kuvia.

Mutta muistelepa omia lapsuuskuviasi. Löytyykö sellaisia, missä pelaat mökillä lautapelejä ja kaikilla on päällään ihan mitä sattuu – ja itse asiassa koko mökki on sisustettu ihan miten sattuu? Entäpä suhruisia kuvia matkoilta, joissa tarkennus on pielessä ja sommittelu sellainen, että vähintään puolelta porukasta puuttuu pää tai jalat? Kuvia jouluilta, jossa ei ole poseerattu, vaan suu on täynnä piparkakkua ja lahjapapereita pyörii pitkin lattioita?

Niinpä, aiemmin otimme vielä kuvia, jotka eivät olleet täydellisiä. Tosin niitä ei kyllä julkaistukaan sadoille silmäpareille – ainoastaan osa tuttavista pakotettiin katsomaan diashowta tai kymppikuvapinkkaa etelänlomalta. Nykyään kun katsoo niitä kuvia, ne ovat suhruisia ja ihmiset näyttävät hassuilta rumine vaatteineen…mutta niissä näkyy lapsuus! Ehkä äiti ja isä, joita ei ehkä enää ole. Sisarus pikkuisena, edesmennyt lemmikki, se jo myyty mökki.

Meille on tärkeää nähdä kuvia menneisyydestämme. Siksi olisikin hyvä ottaa myös muita kuin täydellisiä kuvia. Jos niiden julkaiseminen tuntuu liialliselta, niin ainakin voisi säilöä ne lapsille jonnekin tulevaisuutta varten. Näin heille jäisi aitoja kuvamuistoja lapsuudesta, eikä pelkästään stailattuja ja filtteröityjä, täydellisiä otoksia.

Se on tärkeämpää, että on olemassa konkreettisia muistoja, joihin voi palata, kuin se että ikuistetut hetket olisivat kauniita ja täydellisiä. Aidoista kuvista muistaa kokemansa aidommin: väsyneet kuvat synnytyssairaalasta tai pienen vauvan kanssa, arkisen kaaoksen täyttämä koti, synttärikakku joka ei oikein onnistunut, reissu jossa vaatteet rähjääntyivät…


Kuva Kelly Sikkema, ylin kuva Stacey Rozells.

Ja sinä äiti, mene sinäkin kuvaan vaikka tukka olisi ihan likainen ja muutenkin näyttäisit omasta mielestäsi kaamealta! Joskus lapsille on tärkeää, että heillä on kuvia äidistään. Useimmiten äiti on kameran takana eikä kuvissa lasten kanssa. Tarvittaessa pakota puoliso ottamaan kuvia teistä yhdessä, tai ota ainakin selfieitä yhdessä lasten kanssa.

On tärkeää ottaa kuvia silloinkin, kun elämässä kaikki ei ole täydellistä. Juuri siitä tavallisesta arjesta, ja myös huonoina päivinä tai huonoina vuosina. Jälkikäteen ajatellen niissäkin voi olla paljon hyvää. Murheetkin haalenevat vähitellen, ja silloin voi tuntua mukavalta, että haastavistakin ajoista on muistoja ja kuvia.

Jos taas ajat ovat oikein raskaat, kuvien ottaminen voi auttaa. Monet kokevat, että hetkeen keskittymisestä on apua, jos ahdistaa tai surettaa, ja kuvan ottamalla on helppo keskittyä juuri tähän hetkeen.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Otatko kuvia muistakin kuin täydellisistä hetkistä?”

  • Mirkku sanoo:

    Meidän perheestä yhdessä on vain yksi mustavalkoinen kuva ja se on rakkain. Hiukset sekaisin, naurussa suin, enemmän ja vähemmän liikkeellä. Mutta perheenä kesällä jollain matkalla Suomessa. Olisipa muitakin…