Tulin kotiin ja rappukäytävässä oli äiti kahden pienen taaperon kanssa. Kumpikin kiljui – ei kun siis jokainen kiljui, kun toinen taapero konttasi portaita ylös ja toista äiti kantoi toppapuvusta roikottaen. Toppapuvusta, jonka päällä oli kurahousut.

Siinä tulikin jo monta asiaa, mitä en todellakaan kaipaa siitä ajasta, kun lapset olivat pieniä.

Toppahaalarit!!! Kuumia ja tukalia, siis äidin pukea lapselle päälle. Hikeä ja kyyneleitä joka päivä eteisessä, verta sentään harvemmin. Herrajumala miten hiki siinä tulikin! Tavallinen hiki ja tuskanhiki päälle!

Kurahousut. Ja se kura. Ja niiden huuhteleminen. Ja se kura. Vettä tippuvat kurikset valuttamassa kuravettä pitkin kylppärin lattiaa. Sotkua, kun ennenstäänkin on paljon enemmän sotkua kuin mitä ehtii siivota.

Ihan erityisellä vihalla muistelen toppahaalareiden ja kurahousujen jalan alle tulevia lenkkejä!!! Aina toinen hajosi tai hävisi. Mutta vain toinen! Ne rispaantuivat ja olivat väärän pituisia ja niitä oli inhottava ujuttaa paikalleen hiekkaisen ja kuraisen kumpparin alle.

Ja se lasten kiljunta rapussa ja kotonakin. Kiljunta aamusta iltaan! Itku, huuto, parku ja jatkuva juttelu ja kysely!

Taukoamaton lasten kanniskelu: portaissa, raitiovaunussa, pesulle, ylös sinne ja tänne. Hirmuinen hiki senkin seurauksena!! Lapsen kirjaimellisesti raahaaminen päiväkotiin ja sieltä pois. Leikkivaatimukset, kun on itse todella väsynyt eikä jaksaisi kuin maata.

Puhumattakaan kaikista hoitotoimenpiteistä: vastustelevan lapsen syöttäminen, vastustelevan lapsen peseminen, vastustelevan lapsen hampaiden peseminen, vastustelevan lapsen kynsien leikkaaminen ja tietenkin vastustelevan lapsen nukkumaan laittaminen!!!

Kodin peittyminen tahmaan ja likaan siltä alalta, minne lapsi yltää. Ja lapsihan yltää kaikkialle, ainakin jos hän kiipeää tuolin päälle. Totta kai lapsi kiipeää tuolin päälle, ja sitten mennään mukkelismakkelis ja pahimmillaan päivystykseen. Kun tullaan päivystyksestä huomataan että verhoissa on hilloa ja pitkin seiniä on hilloa ja katossakin on hilloa. Mutta onneksi se on vain hilloa, tai siis onhan?!

 

Huh huh. Eipä ole ikävä ei! Voimia kaikille teille, jotka tällä hetkellä hoidatte pieniä lapsia. Se on tosi rankkaa hommaa. Mutta se ei jatku loputtomasti, vaan helpottaa ajan kanssa. Jossain vaiheessa kurikset ja lapsesta lähtevä ihmeellinen tahma on muisto vain! Uskokaa pois!

Eikä nyt mennä siihen, että mitä asioita pikkulapsiajasta on ikävä, tulisi turhan pitkä lista ja tippa linssiin..sanotaan vaan niin, että muistakaa nauttiakin!!! Jokaisessa vaiheessa kun on hyvät ja huonot puolensa.

Nimim. Ei kiitos enää

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Onneksi pikkulapsiaika on ohi!”

  • Tulaksu sanoo:

    Lasten tekeminen kymmen vuoden välein auttaa paljon. Ei tarvi taistella kun yhden lapsen kanssa kerrallaan. Olin kotona koko pikkulapsi ajan niin lapsilla eikä äidillä tiukkoja aikatauluja. Molemmat lapset saatu opetettua menemään aikaisin nukkumaan, jolloin vanhemmat on saanut viettää iltaa rauhassa ennen omaa nukkumaan menoa. Keskusteleminen ja seksi sai parisuhteen pysymään kunnossa myös ne vaikeimmat ajat, jotka ei välttämättä johtuneet lapsista. Nyt molemmat asuvat omillaan ja me olemme päässeet elämään ”nuorenparin” elämää.

  • takana taas yksi vesisateinen, lue *v*n märkä* aamu sanoo:

    ihana,ku joku tämän kokenut sentäs myöntää, että tää pikkulapsiarki on ihan järkyttävää! ärsyttää kaikki ne ” voi se on niin ihanaa,ja nauttikaa,ja elämän parasta aikaa”-kommentit, kun ite tekee juurikin kirjoittajan mainitsemia asioita kolmen alle viisivuotiaan, yliaktiivisen pojan kanssa. Toivottavasti tämä todellakin loppuu joskus!

  • kaksosten äiti sanoo:

    En myöskään ikävöi sanaa PYYHKIMÄÄN 🙂 ( sen tarhasta retuuttamisen, kiirellä kiukupussien kanssa kaupassa käynnin ja pikaisen ruuanlaiton, mitä tänään syötäisiin, jälkeen kun itse puolikuolleena ajattelet myöskin syödä jotain ja istahdat sotattuun ruokapöytään vetään nakkikeittoa, taas ) vaippojen vaihdosta puhumattakaan. Omaan yliherkän yökötysrefleksin ja olin toooodella laiheliini lasten ollessa pieniä. Joo ja kiljuminen ei ole loppunut myöskään, syyt kiljumiseen aivan erit. Likat nyt 12 v. Mut monia asioita kaipaan, aika kultaa muistot <3

  • Tahmatassujen äiti sanoo:

    Kiitos. Väsynyttä hysteeristä kikatusta lukiessani tätä nyt, kun ihanat kurahousutahmatassut suloisimmillaan, eli nukkumassa.

  • Miuski sanoo:

    Totta joka sana! Ja samalla on todettava, että se pikkulapsiaika ON todella lyhyt. Oikeasti on, vaikka siinä keskellä rämpiessä se tuntuukin loputtomalta suolta. Yhtenä päivänä huomaat, et kukaan ei enää tarvitse kurahousuja, ei läiski hilloa seinille eikä kilju. No okei. Kiljuu, mut vähän haastavampia juttuja kuin 3-vuotias. Ei myöskään tarjoudu pyyhkimään sua vessakäynnin yhteydessä, etkä ole lapsen lempi-ihminen enää. Pikkulapsiaika on lyhyt eikä se tule enää takaisin. Vaikka en haluaisi elää siitä sekunttiakaan uudestaan, muistelen sitä silti lämmöllä.