Nimimerkillä Shame avautuu Huonoon Äitiin:

”Meidän perheeseen kuuluu kaksi alakouluikäistä lasta ja minä häpeän heitä. Kun meille tulee (harvoin) vieraita, lapseni mölyävät, puhuvat aikuisten päälle, hakevat huomiota, kyselevät kaikenmaailman tyhmiä kysymyksiä yms.

Kyse ei siis ole mistään pikku koululaisista enää vaan ihan isoista tyypeistä… En halua käydä lasteni kanssa missään kylässä koska saan niistä enemmän stressiä kuin hyvää mieltä. Myöskään meille kotiin en usein kutsu ketään, paitsi synttäreillä, koska en halua koko ajan joutua miettimään miten lapseni käyttäytyvät.

Kuva Phil Goodwin.

Olen valmistellut lapsia ennen vierailuja miten käyttäydytään, selittänyt hyviä käytöstapoja ja ojentanut heitä vieraiden aikana. Ei tehoa. Aina saa hävetä silmät päästään. Usein myös liikkuessamme jossain ihmisten ilmoilla, lapset alkaa tapella ja nimitellä toisiaan ja inttämään kaikesta vastaan. Mieli tekee siis vain pysyä kotona ja eristäytyä muista ihmisistä.”

Nimim. Shame

Artikkelikuva Vance Osterhout.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 vastausta artikkeliin “”Onko normaalia hävetä omia lapsia?””

  • Vieraile vain sanoo:

    On turhaa hävetä omia lapsiaan, sillä lapsi kyllä vaistoaa sen ja voi aiheuttaa lapselle huonommuuden tunnetta. Kiitä, kehu ja kannusta omia lapsiasi ja ole ylpeä pienistäkin onnistumisista. Kannattaa myös arvostaa omaa itseään ja miten itse käyttäytyy ja ottaa huomioon muita, lapset ottaa vanhemmistaan mallia vaikkei se aina siltä näytä.

  • Piiu sanoo:

    Sori vaan mutta kyllä on perus käytöstavat ihan hakusessa. Voi kai niitä tuossakin vaiheessa vielä opettaa mutta vaikeaa voi olla.

  • Odota sanoo:

    Odotapa vain kun heistä tulee aikuisia ja jos he silloin käyttäytyvät ns huonosti. Nykyinen häpeäsi ei ole mitään sen rinnalla. Ikävä tietenkin tilanteesi.
    T.äiti joka niin häpeää ja suree nuorta aikuista lastaan

    • Kuu sanoo:

      Mikä aiheuttaa surun ja häpeän lastasi kohtaan? Ajattelen niin, että vaikka miten haluaisimme, lapsemme eivät ole meidän jatkeita. Heillä on geeniperimänsä, ympäristön vaikutukset, omat persoonansa. Tohtorin lapsista voi tulla tohtoreita, mutta myös hyvin masentuneita tohtoreita. Opettajan lapsesta voi tulla työyhteisön kiusaaja, antisosiaalinen persoona. Hyvin moni nuori aikuinen elää raskasta aikaa. Osa ei pärjää ilman tukea.
      Minulla on lievästi kehitysvammainen nuori, jota minun ei ole enää tarvinnut hävetä. Ei sen jälkeen, kun lapsena sai diagnoosinsa. Minua hävettää enemmänkin ne ihmiset, jopa ammattilaiset, jotka niin tiesivät lapseni tulevaisuuden. Ja ei pitänyt paikkansa.

  • Kuu sanoo:

    Mieti, mitä se häpeä sisältää? Onko se sinun tunne, mikä häpeän laukaisee? Koetko itse silloin olevasi epäonnistunut, mutta sen sijaan näet lapsesi epäonnistuneina? Käyttäytyykö lapset miellyttääkseen vanhempiaan vai omien tunnesäätelytaitojen puitteissa.. mitä odotat heiltä? Onko se edes realistista että lapsesi olisivat hiljaa, osaisivat lukea aikuisten tavoin tilanteita? Tuskin.
    Häpeässä nyt ei ole mitään hävettävää mutta sekin on yksi tunne. Silloin jos se eristäydyttää, se on ongelma. Toisten lapsiin vertailua ei kannata. Aikuisena on siedettävä sitä, että aina kaikki ei toimi kuten toivoo. Huumorilla selviää usein paremmin.

  • eve sanoo:

    Lapsesi eivät edusta sinua, he ovat omia ihmisiä, omine hyvine ja huonoine puolineen.
    Meidän mölyapinat saavat puolestani kyläillä missä tahtovat, josko joku ottaa heistä nokkiinsa niin ei kyläillä enää.
    Saapi meillä myös kyläillä levottomammatkin lapset, kyllä minä ojennan niillekkin talon säännöt tarvittaessa.

    Senkun menette ja jos ei ollut mukavaa, älköö menkö enää sinne 😁

  • En tiedä sanoo:

    Voikohan johtua juuri siitä, että ei olla päästy harjoittelemaan näitä sosiaalisia tilanteita, jos niitä kerran vältellään ja eristäydytään?

    • Liina sanoo:

      Just näin. Lapset ovat selvästi kiinnostuneita muista ihmisistä ja janoavat huomiota, ja sitähän saa totutusti hölmöilemällä helpoiten. Kylässä ollessa lapsetkin ansaitsevat huomionsa, eikä heidän pidä olka vaan hiljaa ja näkymättömiä. Kun lapsesta on aidosti kiinnostunut ja hän saa osansa huomiosta, eiköhän se rauhallisestikin oleminen onnistu sen jälkeen.