Unohdin kuopukseni eteiseen nukkumaan kenkätelineen päälle hänen ollessaan vauva. Jossain vaiheessa havahduin hiljaisuuteen. Hetkinen, eikö minulla ollut lapsi? Sellainen aika pieni?

No vauva löytyi kenkätelineen päältä edelleen vetämästä sikeitä. Ainoa lohtuni on se, että sentään se oli tukeva ja leveä teline – ja se, että teline oli meillä kotona eikä esimerkiksi neuvolassa.

Aivoille tapahtuu jotain, kun tulee äidiksi. Ehkä se johtuu univajeesta, ehkä se on hormonaalista, joka tapauksessa sitä on yhtäkkiä todella hajamielinen.

Olet varmaan itsekin kokenut näitä klassisia vanhemmuushöperyyden hetkiä:

Kävelet ympäri kämppää etsien asioita, jotka olivat juuri kädessäsi. Itse asiassa ne saattavat edelleen olla, et vain tajua sitä. Olet niin tottunut kuskaamaan edes takaisin tutteja, harsoja, leluautoja, koulukirjoja, kaukosäätimiä, ruokakasseja ja 0–15 vuotiaita lapsia, että et enää ole varma mitkä asiat ovat osa fyysistä olemustasi ja mitkä eivät.

Unohdat tärkeät velvollisuudet, kuten hammaskeijuna esiintymisen, ja pelkäät että horjutat pysyvästi lapsesi perusturvallisuuden tunnetta. Epäonnistuin valehtelemisessa, olen maailman surkein äiti!

Menet hakemaan lastasi koulusta tai harrastuksista. Jei, tämä sujuu! Kunnes tajuat, että olet paikalla väärään aikaan ja/tai vääränä päivänä. Vielä enemmän mieltä ylentää se lapsen itkuinen soitto, kun et olekaan paikalla silloin kun pitäisi…

Jätät itsellesi kryptisiä muistilappuja, etkä myöhemmin enää muista, mistä niiden oli tarkoitus muistuttaa. Tarvittaisiin salaisen palvelun koodinpurkaja ottamaan selvää, missä sinun pitäisi milloinkin olla tai mitä tehdä.

Ostelet lasten kavereille paniikissa syntymäpäivälahjoja huoltoasemilta, koska unohdit koko kekkerit. Hyvä että muistat omien lastesi syntymäpäivät! (Mutta heidän ikäänsä et miettimättä muista, ainakaan jos lapsia on useampia ja he ovat ylittäneet taaperoiän.)

Pidät kykyä luetella lasten henkilötunnukset ulkomuistista jonkinlaisena salasanana kunnon äitien kerhoon, mutta et silti osaa niitä. Miksi niissä on nykyään se A! Vähemmästäkin menee sekaisin.

Suihkussa peset hiuksesi useampaan kertaan, koska et muista, pesitkö ne jo. Tai sitten luulet pesseesi ne jo, kunnes föönatessa rasvainen totuus paljastuu. Vinkki: hiukset voi pestä käsisaippualla työpaikan lavuaarissa, tulos on ihan hyvä! (Ei oikeasti ole.)

Menet kauppaan ostamaan maitoa ja vessapaperia, pyörit siellä ympäriinsä ja keräät kärryyn kaiken, minkä näet. Maksettuasi tai viimeistään kotiovella tajuat, että et ostanut maitoa etkä vessapaperia.

Suomen kesä/ talvi/ kevät/ syksy yllättää, eikä lapsilla ole sopivia vaatteita. Miten kummassa ei ole, juurihan ostit talvikengät…hetkinen, viime talvena. Ehkä jos lapselta leikkaisi varpaankynnet, ne viimevuotiset voisivat vielä mahtua? (Missä se kynsileikkuri on? Ettei vain kädessäsi?)

Otat ruokaa tai kahvia, ja unohdat sen heti kun lasket astian kädestäsi. Tunnin päästä viet astian mikroon, jonne se kilahduksen jälkeen jääkin jälleen seuraavan tunnin ajaksi.

Pyörität samaa pyykkikoneellista monta kertaa putkeen, koska unohdit ripustaa pyykit kuivumaan. Muistat pyykkien olevan koneessa siinä vaiheessa, kun olet petaat lasten sänkyjä juuri ennen nukkumaanmenoaikaa. Niin, vuodevaatteet ovat tosiaan siellä koneessa.

Kutsut lastasi tämän sisaruksen nimellä, ja toisin päin. Tai katsot lastasi etkä ole varma kuka heistä hän on. Tiedän nimesi. Varmasti tiedän, annoinhan sen itse!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Oletko sinäkin vanhemmuushöperö?”

  • neiti huonomuisti sanoo:

    lapset ja lemmikit menevät sekaisin ja yleensä tulee lueteltu koko litania, kyl joku nimi täsmää. Kaikki tavarat on hukassa, ei ole 1 eikä 2 kertaa kun mies saa soittaa puhelimeeni kun olen jonnekkin swn hukannut. Kalenteri on pelastukseni, löytyy seinäkalenteri, laukku kalenteri ja työpaikan kalenteri. Se onkin saavutus saada pidttyä kaikki kalenterit ajantasalla

  • Maria Nokelainen sanoo:

    Kiitos tästä onneksi tuo pahin vaihe on mun elämässä ohi
    Niin kamalaa mutta ihanaa aikaa

  • Mummeli saaresta sanoo:

    Kiitos! Valtava helpotus, että kirjoitat auki tämän, mitä olen ihmetellyt vuosikymmeniä. Olin juuri tuollainen, kun lapseni olivat pieniä, ja jossain määrin se jatkuu yhä, vaikka he ovat jo aikuisia. Ihmettelin vaan miten minusta yhtäkkiä tuli niin tyhmä ja ruma, vaikka ennen lasten saamista aivoni tuntuivat toimivan täysin normaalisti 🙂 Luulen, että univaje, huoli ja jännittäminen, ja minun kohdallani tietämättömyys vaikuttivat hormonitoimintaani. Meitä oli vain kaksi vanhempaa ja tohtori Spockin kirja, isovanhemmat eivät olleet tukena, ja neuvolassa oli aina kiire.

  • JMJ sanoo:

    Kolmen tyttären äitinä saan jatkuvasti palautetta tästä, että kutsun heitä väärillä nimillä. Kait se rakkaus välittyy tästä puuttestani huolimatta.