Mikä pitää yhdessä pitkässä liitossa? Onko se rakkaus, pelko, kiintymys, tottumus, ystävyys, raha vai jokin muu?

Entä käsi sydämellä, rakastatko puolisoasi yhä ihan oikeasti? Oletko rakastanut joskus, mutta et enää? Vai etkö ole koskaan rakastanutkaan?

Mitä jos puolisoaan ei rakasta, eikä ole koskaan rakastanut? Onko parempi erota jos suhde tuntuu väljähtäneeltä? Mutta eikö niin käy kaikille, kun lapset ovat pieniä…

Onko liikaa toivottu, että saisi kokea jalat alta vievän rakkauden edes kerran elämässä?

Näitä kysymyksiä pohtii tämä kirjoittaja:

Se oli tässä. Näin kerroin kevään korvalla miehelle lähes 20-vuotisen taipaleen jälkeen. Pitkällisten keskustelujen jälkeen hän sai minut pyörtämään päätöksen. Hän lupasi ja vannoi muutosta, enkä siinäkään vaiheessa uskonut että ilkeydet ja haukkumiset loppuisi kuin seinään. Eikä olekaan loppunut.

Joku eroasiantuntija sanoi, että suhde päättyy samaan ongelmaan mikä siinä on ollut alunperinkin…

Rehellisesti peiliin katsoen syynä on se, etten ole koskaan rakastunut mieheeni, hän tulenpalavasti vannoi rakkauttaan ja jäi siihen kylkeen roikkumaan ja kuin koira häntää heiluttamaan…


Kuva Leon Biss.

Te, joilla on myös pitkä suhde takana, niin kertoisitteko millaista rakkautta tunnette puolisoanne kohtaan? Kun sitäkin olen miettinyt, että ei suhde voi olla väljähtämättä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja että kannattaako erota pikkulapsivaiheessa?

Haaveilen siitä, että kun saat lapset isoiksi niin kunpa saisin kokea sen jalat alta vievän rakkauden, ei kai se olisi liikaa toivottu yhden elämän aikana?”

Nimim. Yksin parisuhteessa

Tämä keskustelunavaus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus tästä tai kerro kommenteissa, miten neuvoisit tätä kirjoittajaa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

13 vastausta artikkeliin “Nyt rehellisesti: Rakastatko puolisoasi yhä?”

  • Torso sanoo:

    Olen ollut yksissä saman miehen kanssa kohta päivälleen 21 vuotta. Rakastuin häneen kahta kuulautta aiemmin ollessani vielä edellisessä parisuhteessa. Tuo ”puuntakaa” saapunut rakkaus ei ole vieläkään hävinnyt. Muuttunut toki vuosien varrella, mutta yhä edelleen odotan iltaa kun hän saapuu töistä kotiin, ja jos matkassa kestää kauemmin kuin yleensä tuppaan huolestumaan. Vällyissä ei ehkä ihan yhtä taajaan vaakamamboilla kuin nuorempina, muttei sitä kokonaan olla unohdettu. 😉

  • Paratiisi pelottaa sanoo:

    Niin, hyvä tuo kommentoijan kommentti, että pitää kunnioittaa jotta pystyy rakastaa. Minun on kovin vaikea kunnioittaa miestäni, joka niin jokaisella tavalla haukkumalla vie itsetuntoni pohjan. Kysyin häneltä, että miksi haluat olla kanssani, jos olen noin läpeensä saamaton ihminen hänen mielestään. Koomisinta on se, että elätän tätä perhettä eikä hän halua luopua elintasostaan. Itsekin ihmettelen miksi tässä pysyn elättäjänä ja silti haukuttavana kun pärjäisin lasten kanssa yksinkin taloudellisesti. Mitään lämmintä en enää tunne häntä kohtaan eikä pienemmän lapsen syntymän jälkeen olla enää edes nukuttu samassa huoneessakaan, koska vauva valvotti ja valvoin kaikko yöt vuoden ajan, että olin kävelevä zombie. Hänen murheensa koski liikakilojani ja sitä, ettei koti kiiltänyt puhtautta. Nyt kun tämän kirjoittaa puhtaaksi niin itsekin ihmettelen miksi tässä olen edelleenkin… Kauniista omasta kodista on vain niin vaikea nykäistä itsensä irti. Tuntematon paratiisi on pelottavampi kuin tuttu helvetti.

  • Ikuisesti sanoo:

    Suhde alkoi vähän varkain, mua hiveli kovasti, että mies oli niin rakastunut. Itsellä takana pitkiä suhteita väärien ihmisten kanssa, enkä oikein osannut luottaa koko suhteeseen tai mieheen. Meillä oli kuitenkin valtavan hauskaa yhdessä ja pysyin suhteessa. Perhe ja ystäväni pitivät miehestä todella paljon, tämäkin hiveli ja sai pysymään suhteessa. Vuodet toivat eteen vastoinkäymisiä, joissa mieheni tuki osoittautui korvaamattomaksi. Vaikka koko vajavaisuuteni ja heikkouteni paljastui, hän yhä oli siinä sitoutuneena ja rakastaen, piti tiukasti sylissään ja lupasi, että lopulta helpottaa. En ollut koskaan ennen päästänyt ketään niin lähelle, nähdä minua niin ”alastomana”. Rakastuin korviani myöten mieheen, jonka kanssa olin ollut yhdessä jo vuosia. Rakastuin, koska hän oli niin ihana, kohteli minua niin ihanasti ja oli kaikessa olemassa minua varten ja sen lisäksi meillä on yhä hauskaa yhdessä. Pikkulapsiperheen arki on haalistanut suhdettamme ajoittain, mutta yhä 16 yhteisen vuoden jälkeen vastaan hetkeäkään epäröimättä rakastavani häntä yli kaiken! Hän on se elämäni suuri rakkaus, josta aina haaveilin ja yhä kun hänet nään vatsassa lepattaa perhoset. Tunnemme toisemme läpikotaisin ja olemme toisiamme varten olemassa, mutta myös annamme toisillemme tilaa, olemme toistemme parhaat ystävät ja loistava tiimi arjessa. Toki myös riitelemme, mutta asiat selvitetään aina. Haluamme olla yhdessä, koska olemme hemmetin hyvät yhdessä.

  • Palikka sanoo:

    Olin eroamassa. Varma päätöksestäni. Juttelin ammattilaisen kanssa, joka puhui minut antamaan muutosta luvanneelle miehelleni mahdollisuuden. Miehen lupaukset ovat toistaiseksi pitäneet, mikä vaikeuttaa lähtöä. Onnellinen en parisuhteessani ole. Elämä rullaa painollaan. Ehkä joskus uskallan lähteä.

  • My Life love sanoo:

    Huomasin etten rakastanut exääni. Se vain sai mut pauloihinsa ja tehtii ihana vauvakin ja ostettii talo ja mentii kihloihin. Luulin että rakastuin pikkuhiljaa. Mutta kun rakkauden lirutukset kääntyivät epäilyksi, syytöksiksi, vahtimiseksi lyöden henkisesti lyttyyn. Ensin en uskaltanut lähteä pienen lapsen kanssa. Sitten sain voiman ja lähdin. Elin elämää ja hengitin ja RAKASTUIN OIKEASTI oikeaan ihmiseen.

  • Yksinäinen susi sanoo:

    Minä en valitsisi samaa miestä, jos valitsisin uudestaan, mutta valitsen hänet joka päivä uudestaan siitä huolimatta. Hän on rakas kyllä, ihana monella tapaa, mutta meillä ei ole sielujen yhteyttä. Usein minulla on tunne, ettei hän yltä sieluuni asti. Aivan kuin hänessä olisi vähemmän kerroksia kuin minussa. Olen yksinäinen tästä syystä, mutta toisaalta hän on omalla tavallaan jännittävä, riittävän määrätietoinen ja sietää minun oikkujani järkähtämättä. En usko, että löytäisin sellaista ihmistä, joka kykenisi parempaan. Ihmisissä on aina hyvät ja huonot puolensa. Ei ole täydellisiä ihmisiä. Ehkä löydän vielä sielunkumppanini tai ehkä en koskaan. Onnellisuuteni ei kuitenkaan ole lähtöisin toisesta ihmisestä, vaan minusta itsestäni ja siitä, että osaan nauttia asioista, joita minulla on.

  • Nainen 44v sanoo:

    On hetkiä, jolloin rakastan, mutta en koko ajan. Useimmiten tunnen ärsytystä ja haluaisin vain olla rauhassa. Päällimmäisinä tunteina suhteessa on ehkä tottumus ja ystävyys. Alussa olin hirveän ihastunut, mutta mies ei ollut koskaan yhtä ihastunut minuun. Se vähän harmittaa. Ja se nakertaa suhdettamme jatkuvasti, että mies ei tee kotitöitä.
    Olen kuitenkin ollut kahdessa pitkässä suhteessa aiemminkin, ja todennut että ei se vaihtamalla tästä parane. Paras kumppani tämä minulle on ainakin näistä kolmesta. Joten en ole lähdössä mihinkään. Salamarakastumisia tulee ja menee, siihen tunteeseen ei voi luottaa.

  • IsoJohanna sanoo:

    Minä en rakasta, enää. Alkuvuosina rakastin niin etten pystynyt edes ymmärtämään että toinen ihminen voi olla niin rakas. Pikkulapsiaika vei varmasti voimat molemmilta eikä yhteistä aikaa eikä läheisyyttä ollut tarpeeksi. Mieheni valitsi muut naiset. Hän petti minua useamman kanssa. Vannoi ettei koskaan enää ja aina vaan jatkui. En ymmärrä miksi olen niin saamaton etten pakannut kamppeita ja lähtenyt. Ai niin, talo yms omaisuus on kaikki minun joten hänen kuuluisi lähteä mutta hänpä ei halua. Meidän rakkaus ja luottamus kuoli jo vuosia sitten eikä paluuta ole. Mies kuitenkin vannoo edelleen rakastavansa minua. Minä en tunne mitään. Terapia ei auttanut ja sen olemme lopettaneet koska en halunnut käydä siellä kuuntelemassa liibalaabaa. Tätä kirjoittaessani ihmettelen itsekin kuinka olen tässä vieläkin, luulisi että kahdenkymmenenviiden yhteisen vuoden jälkeen jo ymmärtäisi että elämä on liian lyhyt tälläiseen.

    • Minä vain-74 sanoo:

      Minä olen kokenut saman, rakastuin ja rakastin niin palavasti etten huomannut merkkejä.. Toinen nainen!! Shokki! Valitsi kuitenkin perheen, nuoren naisen sijaan. Kyllä siitä trauma jäi mut rakastan edelleen. Suhde on muuttunut eikä enää saa takaisin sitä ihanaa huumaa.

  • Satu sanoo:

    Rakastan. Niin että sydän pakahtuu vielä kymmenen yhteisen vuoden jälkee kun ollaan erossa, tai kun vaan katselen miestäni. Elin elämäni huonossa, väkivaltaisessa avioliitossa nuoruudenrakkauteni kanssa. Kaksi lastakin oli. Luojalle kiitos lähdin, eikä mennyt kauaa kun sain ihanan ja oikean ihmisen rinnalleni. Molemmat olemme sitä mieltä, että hetkeäkään tästä kallisarvoisesta elämästä ei kannata hukata ihan kivaan tai kohtalaiseen. Aina on vaadittava sitä parasta. Ihan ok elämä ei vaan riitä. Toivottavasti kirjoittaja ottaa ja lähtee.

  • Miuski sanoo:

    Vietimme mieheni kanssa juuri 20v hääpäivää. Liitossa on ollut erilaisia vaiheita, mutta väittäisin, et rakkautta on ollut aina. Välillä on painettu arkea niskalimassa ja vaihdettu lastenvahtivuoroja läpsystä, riidelty rahasta ja siivoamisesta ja omasta ajasta ja ja. Mutta välillä on ollut myös hurjia rakastumisen tunteita ja käsittämätöntä seksuaalista kipinää, aivan kuin vastarakastuneina. Olen paljon miettinyt, mikä ylläpitää rakkautta. Omasta puolestani voin todeta, että minun täytyy pystyä kunnioittamaan puolisoani, että pystyn rakastamaan. Jos se katoaa, on pohja pois.

  • Ahdistaa sanoo:

    Taas kirjoitus kuin minun kynästäni, sillä erolla että rakastin palavasti 14v sitten miestäni. Kuopuksen syntyessä 5v sitten hän sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja se oli ihan järkyttävän rankka vuosi! Silloin loppui kaikki. Terapiassa ollaan oltu arviolta 50h yhteensä mutta ei mies pysty enää koskaan olemaan minulle rakas vaikka masentunut ei enää olekaan. Tilalle tuli haluttomuus seksiin ja itse haluaisin joka päivä. Tässä ollaan taas tilanteessa että kaikki puitteet kulisseissa on kunnossa, rakkautta vain ei ole ja näin 6kk seksittömän jakson jälkeen olen taas valmis pakkaamaan kamani mutta en pysty, en vain pysty, mies taas lupaa muuttuvansa. Minulla on niin kova rakkauden kaipuu että sattuu :/

  • Peppi sanoo:

    10v naimisissa ja 20v yhdessä, edelleen rakastan ja haluan miestäni.
    Vuosiin mahtuu ylä- ja alamäkiä, kiihkeyttä ja huumaa, riitoja ja tylsistymistä, varmaan sitä väljähtymistäkin.
    Mutta joka päivä, huonoinakin hetkinä kaiken tietäen, valitsisin edelleen tuon saman miehen!