Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Nuoreni on masentunut, enkä tiedä mitä tehdä. Sain tietää kouluterveydenhuollon kautta, että 16-vuotiaalla lapsellani on ollut masennuksen oireita, itsemurha-ajatuksia ja ihan konkreettisia suunnitelmia. Olin yllättynyt ja suunnattoman surullinen, että en ollut huomannut mitään olevan vialla. Tuntui, että sydän särkyy ja tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi… Yritimme lapsen isän kanssa tietysti sitten ottaa asian puheeksi nuoren kanssa, mutta hän sulkeutui kuin simpukka kuoreensa. Ei tunnusta, että mikään olisi vialla, ei suostu puhumaan tunteistaan. On useimmiten apaattinen ja vetäytyy omaan huoneeseensa ja ei juuri kommunikoi millään lailla. Koulu hänellä sujuu jotenkin ja nousee joka päivä vuoteesta, huolehtii hygieniastaan, nukkuu ja syö. Tosin kouluarvosanat ovat laskeneet useammalla numerolla, mutta on kuitenkin yrittänyt.

Hänellä on hoitokontakti, mutta meitä vanhempia ei ole otettu mukaan. Nuori on perunut aikoja omatoimisesti ja olemme saaneet hänet käymään ammattiauttajalla vain ”uhkailemalla” lastensuojelulla. Olisimme valmiit maksamaan myös vaikka yksityistä terapiaa, jos kunnan tarjoaman keskustelukumppanin kanssa ei kemiat kohtaa, mutta nuori kieltäytyy jyrkästi. Hänellä ei kuulemma ole mitään ongelmaa ja ei tarvitse mitään apua.

Aiemmin positiivinen ja iloinen nuori on syrjäänvetäytynyt ja iloton. Hän ei osallistu mihinkään perheen yhteisiin aktiviteetteihin, vaikka on yritetty hyvällä ja pahalla. Nyt hän on etäkoulussa koronan takia, eikä ole poistunut kotoa viikkoon edes pihalle. 16-vuotiasta ei oikein voi kaapata kainaloon ja viedä ulos. Perusasiat meidän perheessä on kunnossa, enkä keksi mitään selkeää syytä, miksi nuori on masentunut. Hänellä on ollut hyviä kavereita ja ei ole ollut kiusattu. Nyt hän on riidoissa kavereidensa kanssa, koska ei jaksa lähteä kotoa mihinkään ja kaverit eivät tykkää jatkuvista ohareista. Tästäkin sain tietää vahingossa, nuori itse ei ole kaveriongelmistaan kertonut. Kun yritin kysellä, hän sanoi ettei enää tykkää kavereistaan ja ei enää kiinnosta nähdä heitä. En oikein usko tätä, masennus se siellä puhuu… Ehdotin, että voisi kertoa kavereille että on masentunut ja ei nyt jaksa nähdä, mutta en usko, että on kertonut. Äidin neuvot tuntuvat vain ärsyttävän.

Välillä on ollut parempia hetkiä ja välähdys entisestä luonteesta on noussut esiin. Kesä meni aika mukavasti. Mutta pimeän vuodenajan alettua pimeys laskeutui taas nuorenkin mieleen. Olen niin surullinen ja väsynyt tähän tilanteeseen. En tiedä kuinka voisin auttaa, kun nuori ei tunnusta, että mikään olisi vialla.”

Nimim. Surullinen 

Artikkelikuva Eric Ward.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

19 vastausta artikkeliin “”Nuoreni on masentunut, enkä tiedä mitä tehdä””

  • Kuu sanoo:

    Hei. Kaverisuhteet ovat tuossa iässä tärkeitä ja jos kokee olevansa ulkopuolinen silloin se ottaa koville. Nuori ei osaa päättää kun aivot ovat sekaisin joten ihan oikein teette kun patistatte hoitoon. Etsivä nuorisotyö on ehdottomasti hyvä, samoin sinuna ottaisin yhteyttä lastensuojeluun jota kautta voisi onnistua myös perheterapia. Koko perhe tarvitsee apua. Tee nuoresi kanssa yhdessä Turvasuunnitelma joka löytyy esim. Käypähoitosivulta.
    Tunnesäätelyongelmiin kuuluu juuri vaihtelut mielialassa. Nuorta on vaikeaa auttaa jos hän ei ole motivoitunut. Taustalla saattaa olla kaverisuhteisiin liittyvät ongelmat. Jaksamista. P.s. Kyllä teidän on vanhempina saatava osallistua nuoren hoitoon. Hän on alaikäinen

  • Bo sanoo:

    Ota yhteyttä kunnan etsivään nuorisotyöhön!

  • MM Vantaa sanoo:

    Meillä sama tilanne, kirjoituksesi kuulostaa hyvin tutulta. Meillä tosin ei diagnoosia masennuksesta, mutta ei kommunikoi kenenkään kanssa, ei käy missään… ja useampi kuukausi jo… hoitokontakti on mutta ei käy ja apua ei saa… en tiedä mitä voin tehdä muuta kuin soittaa lastensuojelun ottamaan tyttö hoitoon… pahalta tuntuu katsoa vierestä, kun mitään ei oikein voi tehdä…

  • Pip sanoo:

    Ottakaa kaikki apu vastaan mitä on saatavilla. Lastensuojelulla ei tarvi uhkailla, vaan perhetyö on oikeasti hyvä juttu ja siitä voisi olla apua teille kaikille. Itse saa purkaa omia tuntojaan ja nuori saa elämäänsä aikuisia jotka tukevat ja kuuntelevat, joiden kanssa voi käydä esimerkiksi kahvilassa tai harrastamassa, ja joiden kanssa voi puhua niistä vaikeista asioista joita vanhemmille ei syystä tai toisesta halua kertoa. Psykiatrisen hoidon jonot ovat pitkiä ja varsinaisen hoidon saaminen voi kestää, joten on hyvä jos on muutakin tukea sinä aikana. Myös koulunkäyntiin on tukea saatavilla ja masennus tulisi huomioida osana arvostelua – eli arvosanojen ei kuuluisi laskea esim. tuntiaktiivisuuden puutteesta johtuen.

    Oman nuoremme masennuksen ja ahdistuksen hoidossa olemme aina olleet yhteistyössä hoitotahojen kanssa, ja aloite on aina tullut siltä suunnalta. Nuoren asiat ovat kuitenkin vielä vanhempien vastuulla, joten kummastelen hieman miksi teillä ei ole perhe mukana hoidon suunnittelussa. Nuoren keskustelut ovat totta kai luottamuksellisia, mutta hänen luvallaan hoitaja on voinut ottaa kanssamme asioita esille ja olemme voineet puhua niistä yhdessä. Yhdessä on keskusteltu myös lääkehoidosta ja yleisestikin siitä, miten me näemme nuoren voinnin ja toimintakyvyn.

    Nuoremme diagnoosista on nyt 1,5 v ja tilanne on hieman parempi, pahimmat ahdistuskohtaukset ja itsetuhoisuus ovat onneksi helpottaneet. Kannattaa siis olla kärsivällinen. Masennus on sairaus ja sellaisena sitä kannattaa ajatella, vaikka hammasta saakin välillä purra kun nuori vain makaa sängyssä, ei tee mitään eikä näe ketään. Voimia siis teille, ja muistakaa pitää huolta myös itsestänne samalla kun huolehditte lapsenne hyvinvoinnista!

  • Surullinen sanoo:

    Kiitos kaikille vastaajille täällä ja facebookin puolella.
    Nuori ei oikein anna koskea tai halata, mitä monet ovat ehdottaneet. Eikä todellakaan lähde mihinkään metsäkävelyille. Jos otan masennuksen tai mitään siihen liittyvää puheeksi, niin siitä tulee vain riitaa tai nuori linnoittautuu huoneeseensa eikä tule sieltä koko päivänä. Joten olen nyt nähnyt parhaaksi puhua ihan tavallisia asioita, että joku puheyhteys säilyy.

    En tiedä miten ammattiauttajan kanssa menee, koska nuori ei kerro vaikka kysyn. Olen myös soittanut tälle henkilölle, mutta hän ei voi kertoa luottamuksellisia asioita. Siitä ollaan siis hyvässä asemassa, että kouluterkkari otti asian tosissaan ja ohjasi hoitoon, jonne pääsi heti. Lääkityksestä ei ole ollut puhetta.

  • Äitiäiti sanoo:

    Ferritiinin ja d-vitamiinin kanssa kannattaa ehdottomasti tarkistaa myös kilpirauhasarvot. Tyttärelläni alkoi juuri tuossa iässä masennusoireilu kilpirauhasen vuoksi ja kamppaili vakavan masennuksen kanssa siihen saakka, kunnes kilpirauhasen vajaatoiminta saatiin vihdoin todettua aikuisiällä yksityisellä puolella.

    Voimia sinulle.

  • Voimia arkeen sanoo:

    Kannattaa selvittää ferritiini, d-vitamiinitaso sekä b12. Näiden puutoksilla on myös iso vaikutus jaksamiseen ja hyvinvointiin.

  • Miia sanoo:

    Ota kainaloon. Älä kysele mitään. Halaa. Aina kun se hänen ehdoillaan on mahdollista. Ole lähellä. Kerro että hän on tärkeä. Näitä minä olisin silloin tarvinnut. Aitoa läsnäoloa ja fyysistä läheisyyttä.

  • Samassa veneessä sanoo:

    Voimia, tilanne on vaikea ja raskas. Varsinkin kun ei toisen masennusta voi poistaa vaikka tekisi mitä.
    Tärkeintä on kertoa nuorelle että olette paikalla, että ei tarvitse puhua jos ei huvita, voi vaan istua samassa tilassa.
    Meidän nuorten ja lasten kanssa parhaat keskustelut vaikeista asioista ovat käyty autossa, pitkä matka, eikä mitään tekemistä. Myöskään ei joudu katsomaan toista silmiin.
    Kannattaa puhua nuoren kanssa toimiiko yhteistyötä psykologin kanssa, jos ei, vaatikaa vaihtoa. Me saimme vaihdon psykologista toimintaterapiaan ja muutos on ollut iso. Nuori todellakin pitää terapeutistaan ja he tekevät asioista yhdessä, kuten laittavat ruokaa tai käyvät skeittipuistossa. Samalla puhuvat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Muista myös että terapia on pitkä prosessi, välillä mennään oikein syvälle ja sieltä ponnistetaan sitten ylöspäin.
    Sinulla on myös oikeus soittaa ja puhua terapeutin kanssa, hän tuskin kertoo mistä puhuvat mutta voi varmasti kertoa edes jotain. Teillä on myös oikeus perheterapiaan, missä aikuiset pääsevät purkamaan huoliaan. Suosittelen lämpimästi.

  • Wilma sanoo:

    Masennus ei kysy syytä. Se ei ole teidän, eikä nuorenne vika.
    Siitä ei myöskään vaan reipastuta tekemällä kivoja asioita. Ehkä nuoresi ei kerro, mikä on vialla, koska hän ei tiedä itsekään. Varsinkin jos perusasiat ovat kunnossa, syyllisyys omasta masennuksesta voi olla musertava. Että eihän tässä pitäs olla mitään hätää, miksi tunnen näin? Siksi hänestä luultavasti tuntuu parhaimmailta olla kertomatta teillekään mitään.

    Kerro hänelle, että se mitä hän käy läpi, on ihan ok. Että vaikka nyt on paskaa, niin se ei haittaa. Että sinä tai isä ette ole lähdössä minnekään ja autatte kyllä, minkä voitte. Olette valmiita kuuntelemaan tai olemaan vain samassa huoneessa, jos tarve vaatii.

    Hienoa että hänellä on hoitokontakti ja toivottavasti on jatkossakin. Hyvän terapeutin löytäminenkin voi olla monien vuosien prosessi, joten olkaa valmiita vaihtamaan jos tarve on.

    Tiedän että olet väsynyt ja peloissasi ja saat ollakin <3 Nuorikin on varmasti. Menette päivä ja minuutti kerrallaan. Rauhassa.

  • Sama sanoo:

    Ihan mielenkiinnosta kuulisin miten saitte kyseisen tiedon terveydenhuollosta? Silloin kun itse oli yläasteikäinen ja kärsin samasta ongelmasta eli masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista, niin jos olisin saanut tietää, että vanhemmilleni kerrotaan asia ilman lupaani niin en olisi luottanut enää kehenkään hoitohenkilökunnasta. Totta kai ymmärrän sen, että vanhempien tulee tietää näistä asioista, mutta omalla kohdallakin kävin ensi ”salaa” tapaamisissa ja kun olin valmis otettiin vanhempani mukaan tapaamiseen ja kerrottiin tilanne.

    • Masentuneen äiti sanoo:

      Hei, kun on kyseessä alaikäinen niin ainoa, mitä terveydenhuollosta voidaan huoltajille kertoa alaikäisen lupaa kysymättä on jos nuori on todellisessa hengenvaarassa, esim. suunnittelee itsemurhaa. Kaikki muu on täysin luottamuksellista ja nuoren itsensä päätettävissä mitä huoltajille kerrotaan vai kerrotaanko mitään.

      • Surullinen sanoo:

        Hei, kouluterkkari oli huolissaan niistä konkreettisista itsemurha-ajatuksista ja ilmoitti meille vanhemmille. Muuten en olisikaan tiennyt masennuksesta mitään. Totta kai olin huomannut, että nuori on vetäytynyt enemmän omiin oloihinsa, mutta ajattelin sen olevan normaalia murrosiässä.

  • .. sanoo:

    Olette vaikeassa tilanteessa.
    Vaikutti, että oireilu on alkanut nopeasti. Onkohan hänelle tapahtunut jotain? Voi olla myös ihan sydänsuruja.

    Joskus koulussa tyttöjen kesken voi olla korostettettua draamailua. Kuuluaksesi porukkaan sinun täytyy viillellä, puhua itsemurhasta jne. Nuoresi puhui kouluterveydenhoitajalle, joten hän joko luottaa tähän tai on mennyt joukon jatkona. Sinulle ei kerrota kuinka moni muu kaveriporukasta siellä on käynnyt. Et tietenkään voi kuitata asiaa tällä mutta tämäkin kannattaa huomioida.

    Ymmärrän huolesi ja halun että hän puhuu sinulle. Koita suhtautua masennuksen niin, että se on normaali reaktio epänormaalissa tilanteessa. Älä koita pakkoparantaa ja pakottaa masennusta pois. Hyväksy se ja sitten mietitte, mikä täytyisi olla toisin, jotta tilanne helpottaa?

  • Äitinä ei ole helppoa sanoo:

    Pyri olemaan läsnä hänen ehdoillaan. Samaan aikaan pyri huolehtimaan hyvästä ravitsemuksesta, tarkistakaa labrassa ferritiini (pitäisi olla lähellä 100, viitearvoissa oleminen ei riitä) ja d-vitamiini (senkin pitäisi olla n. 80), auta huoneen siistinä pitämisessä (hänen ehdoillaan), tee hyvää ruokaa eli välillä lemppareita ja välillä enemmän terveysnäkökulmaa, hanki keittiön kattolampuksi kirkasvalolamppu (niitä on nykyään olemassa tosiaan kattoonkin ja tosi hyviä), pyydä lähtemään kävelylle kanssasi, hommatkaa lemmikki. Voi olla, että mikään noista ei auta mutta voi ehkä auttaa sinua, koska koet varmasti avuttomuuden tunteita. Muista pitää huolta myös itsestäsi. Ahdistuneesta äidistä ei nuoren tarvitsisi enää murehtia, eihän. Tsemppiä kovasti! Luultavasti käyt täällä lukemassa kommentit ja mikäli koet sopivaksi niin tule mukaan keskustelemaan, miten tilanne on teillä edennyt ja onko jostain ollut apua.

  • Kukkurukuu sanoo:

    Oma 14-vuotias sairastui masennukseen vuosi sitten. Se alkoi viiltelyllä, jonka huomasin ja vyyhti alkoi aueta. Tyttäreni onneksi on aika avoimesti puhunut asioistaan, mutta varsinaista edistystä ei ole tapahtunut. Tilanne jopa terapiasta ja syksyllä aloitetusta lääkehoidosta huolimatta paheni niin paljon, että viime viikolla istuimme päivystyksessä odottamassa osastolle pääsyn arviointia. Myöskään meillä ei ole löynyt mitään syytä masennukseen.
    Nuorten masennus on vaikea ja hirvittävä asia, ja vanhempana on usein todella avuton olo kun ei voi auttaa. Itse soitan omahoitajalle säännöllisesti ja puhun myös hoitavan lääkärin kanssa ja kerron heille miltä minun näkökulmastani näyttää. Tungen itseni näin mukaan hoitoon, koska myös vanhempi tarvitsee apua ja tsemppiä.
    Nuori tarvitsee aikaa ja turvallisen ympäristön, jossa hän uskaltaa purkaa sisintänsä. Toivottavasti tilanne lähtee selviämään ja tyttäresi saa tarvitsemansa avun. Kaikki maailman tsempit ja voimia.

  • Mumu sanoo:

    Voimia sinne. Tuli mieleen, että miten jaksamista voi tukea. Onko ravintoasiat kunnossa? Esim raudanpuute ilman anemiaa voi siheuttaa masennuksen kaltaisia oireita tai johtaa masennukseen kun ei jaksa mitään. Ferritiinin pitäisi olla pitkästi yli 50, lähellä 100. Tehkää kivoja asioita yhdessä.

  • Papuli sanoo:

    Voimia aloittajalle! Tosi raskas tilanne. Nuorta voi olla vaikea motivoida hoitoon ja omille vanhemmille voi olla tosi vaikea puhua. Kuitenkin kun on alaikäisestä kyse, niin herkemmin voidaan ottaa tahdonvastaiseenkin hoitoon jos on selkeästi itsetuhoinen. Lastensuojelukin voi parhaassa tapauksessa auttaa.
    Itselläni on 19-vuotias nuori, joka ei asu enää kotona. Hän on masentunut ja itsetuhoinen, esim juo holtittomasti ja hakeutuu vaarallisiin tilanteisiin. Ongelmat ovat kuulemma jatkuneet jo yli vuoden, silloin asui vielä kotona. Minulle ei puhu mitään, saati isälleen. Psykologilla käy, mutta en tiedä, puhuuko siellä totta tai puhuuko ensinkään. Kun on aikuisesta kyse, olen täysin kädetön. Olen kertonut että rakastan ja olen kuulolla, jos haluaa puhua. Yritän tehdä vaikka tikusta asiaa saadakseni jonkin kontaktin. Haluan tietää, että hän on hengissä. Minulla ei ole ratkaisuja aloittajan ongelmaan, mutta ymmärrän ja myötäelän.

    • Äiti87 sanoo:

      Vaikea tilanne. Olen itse sairastanut nuorena masennuksen ja syömishäiriön ja ollut itsetuhoinen. Tärkeintä on että nuori tietäisi että olet saatavilla jos hän haluaa puhua jostain. Mutta ettet tuputa itseäsi tai yritä ”korjata” tätä ”ongelmaa”. Tarkistuttaisn kuitenkin veriarvot ja veisin sen tiimoilta lääkärille. Veisin extempore ettei nuori poistu paikalta jos tietää lääkäriin menon olevan nyt.
      Lisäksi kirjoittaisin kirjeen hänelle ja veisin hänen huoneeseen ja jättäisin joka aamu lappuja. Tyyliin I love you. Mitä ikinä käytkään läpi olen tässä jos tarvitset ym. Jättäisin joskus myös pieniä eväitä hänen huoneeseen, söi tai ei. Sitten on vielä nämä puhelin asiat, mitä sieltä löytyy, pystytkö selvittämään?