Narkkaritkin ovat ihmisiä, jonkun lapsia, jonkun lapsenlapsia, veljiä tai siskoja.Narkomaanillakin on äiti, kuten tämän tekstin nimetön kirjoittaja:

”Voisiko armon antaa käydä oikeudesta?

Uskoisin, että meistä ainakin tuntee jonkun, jolla on lapsia tai lapsi. Minullakin on, yksi heistä on narkomaani.

Ei kukaan halua narkomaaniksi, tai ainakaan halua sellaiseksi jäädä. Elämä toi eteen vaihtoehdon, jonka tietämättömyyttään tai lapsellisuuttaan tai huonon itsetunnon takia valitsi. Sillä tiellä on nyt ollut 6 vuotta.

Äitinä olen välillä auttanut ja toisinaan ollut auttamatta. Kannatellut ja tukenut. Vienyt katkolle ja käynyt kuntouspaikoissa tapaamassa. Kannustanut. Antanut ruokaa ja joskus rahaakin. Hoitanut virallisia asioita. Suuttunut ja suututtanut.

Tässä kaupungissa (kai koko Suomessa) on päihdehoidossa kantava ajatus se, että motivaatiota täytyy olla. Katkoille jonotetaan kolmekin viikkoa. Se on pitkä aika ihmiselle, joka on fyysisesti ja psyykkisesti riippuvainen päihteistä. Usein se aika on liian pitkä.

Kun nuori ( tässä tapauksessa 21 vuotias) jää hoidon ulkopuolelle, ja käytön lopettaminen ei omin avuin onnistu, seuraukset tulevat kalliiksi. Jossain vaiheessa on käyttö rahoitettava rikoksilla. Kuinka moni vangeista on päihderiippuvaisia vankilaan saapuessaan? Töitä et saa, koska koulu on jäänyt käymättä, tuskin töihin pystyisikään. Kouluun et pääse, tai sinut kirjataan sieltä ulos, koska kouluissa on nollatoleranssi huumeille, tai poissaoloja on liikaa, kun joinakin aamuina ei pysty vaan nousemaan sängystä.

Jokainen päivä pois ”radalta” on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Jokainen selvä päivä antaa uskoa tulevaan ja siihen, että tästä voi selvitä. Jokainen selvä päivä antaa eväitä seuraavalle kerralle, kun ollaan pohjalla ja sieltä pitäisi ylös päästä.

Monella päihteidenkäyttäjällä on mielenterveysongelmia. Niitäkään ei juuri hoideta, ennen kuin päihteet ovat poissa kuvioista.

Mitä yritän sanoa? Ehkä sitä, että narkkaritkin ovat ihmisiä, jonkun lapsia, jonkun lapsenlapsia, veljiä tai siskoja. Heillä on myös läheisiä, jotka kärsivät tästä heidän sairaudestaan. He palavat loppuun töissä, masentuvat. Siskot ja veljet ovat huolissaan. Se narkkari on heidän veljensä tai siskonsa, heille rakas ja tärkeä. Päihderiippuvuus ei ole sen käyttäjän syy. Yleensä se on seuraus jostain.

Anna ihmiselle arvo, narkkarillekin. Anna armoa.”

Äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 66 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiti Peruuta vastaus

66 vastausta artikkeliin “Narkkari on myös jonkun lapsi, vaikka minun”

  • Äiti sanoo:

    Riippuvuusongelma on mielenterveydellinen sairaus. Päihderiippuvuus on sairaus. Ei ihminen voi valita sairastuuko vai ei. Puhuisitko syöpäsairaalle, että mitäs menit syömään prosessoitua ruokaa? Myöskään päihderiippuvuus ei ole ihmisen oma valinta (kuten ei muutkaan riippuvuussairaudet). Riippuvuussairauksissa on yhteisiä piirteitä esim. sairauden kieltäminen, salailu ja häpeä. Tämä tarkoittaa juurikin sitä, että motivoituessaan hoitoon, siihen pitäisi välittömästi vastata. Pitäisi olla heti joku matalan kynnyksen aloitus hoidolle. Ja kaikki asenneongelmainen mussutus omista valinnoista ja motivaation puutteista pitäisi vähitellen loppua. Erityisesti se pitäisi loppua sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta, mutta myös poliiseilta. Ammattilaisten pitäisi pysyä ajan tasalla, mielellään muidenkin. Ja avunsaanti äkkiä kuntoon!

  • Nimetön sanoo:

    Oma halu on kyllä ihan ehdoton vaatimus. Mielenterveysongelmiakaan on oikeasti turha hoitaa jos käyttää. Hoitoonpääsyn pitäisi kyllä tapahtua just sillä sekunnilla kun pyytää ja tulisi harkita ottaa käyttöön uudelleen pitkiä 1-1,5 vuotta hoitojaksoja.

  • Nimetön sanoo:

    10 vuotta jo kulunut kun menetin lapseni päihteille.
    Viime näkemisestä on taas kulunut kokonainen vuosi.

    Niin kauan kun on elämää on myös toivoa ❤

  • Kahden äiti sanoo:

    Lapseni aloitti kokeilunsa kannabiksella 16-vuotiaana. Takana oli 10 vuoden urheiluharrastus 5krt/viikko. Hän ei vaan ollut tarpeeksi hyvä ja karsiutui joukkueesta juuri 16v synttäreiden alla. Hän oli todella kiltti lapsi. Ilmeisesti liian kiltti. Luultavasti tukahdutti tunteensa sisälleen. Kannabiksesta lapsi siirtyi ekstaasiin ja muihin aineisiin. Me vanhemmat yritimme kaikkea. Oli huostaanottoa alaikäisenä ja muita hoitoja. Vaan aina palattiin aineisiin. Välillä lapsi soitteli ja itki pahaa oloaan. Mutta apua ei ahdistukseen saanut ennen kuin päihdeongelma olisi hoidettu. Eiköhän se ole toisin päin. Vankilaan ei lapsi koskaan joutunut. Olisiko se hänet pelastanut? Lapseni menehtyi 10 vuotta huumeita käyttäneenä henkirikoksen uhrina. Minä rakastin ja rakastan edelleen lastani. Minulla on myös lapsi, joka ei ole huumeisiin koskenut. Jonka elämä on ihan tavallista työssä käyntiä ja perhe-elämää. Teille, jotka kehtaatte kirjoitella arvostelevia kommentteja. Ei meidän suvussa jne. Toivon, että ette joudu koskaan kokemaan huumehelvettiä ja lapsen menetystä. Mutta ette voi olla siitä koskaan varma, mitä elämä eteenne tuo.

  • Että näin sanoo:

    Huomaa näistä vastauksista kellä kokemusta lähipiirissä vastaavista tapauksista, kellä ei. Tai ehkä jotkut osaavat samaistua, jotkut eivät. Kyllä se nöyräksi vetää siinä vaiheessa, kun lähiomainen on huumeiden viemä. Sitä en toki toivo kellekkään. Sen sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä, että vanhempia on monessa tapauksessa turha syyttää. En ole itse narkkarin vanhempi enkä narkkari, mutta olen seurannut läheltä. Kyllä se on jokaisen omalla vastuulla käyttääkö huumeita vai ei. Yleensä nuori, jolla mielenterveysongelmia ja on jäänyt niiden kanssa yksin sekä ajautunut huonoihin kaveripiireihin ajautuu huumeiden käyttäjäksi. Narkkari voi olla hyvästä ja rakastavasta perheestä.

  • Herätys sanoo:

    Voi äiti kyllä se on käyttäjän syy ja jos sinä itseäsi siitä syyllistät niin alkaa tämä narkkaava lapsesikin tekemään että hoidat edelleen hänen asioita ja paapot.
    On hyvä että katkolle haluavaa testataan vähän odotuttamalla niin näkee onko oikeasti valmis kuntoutumaan.
    Jos ja kun sinne vaan käveltäisiin sisään niin muutama päivä huilia ja takaisin kadulle, koska ”mä en jaksa tätä määräämistä ja kyttäämistä”

  • Joo sanoo:

    En vieläkään ymmärrä, miksi vanhemmat eivät kasvata lapsiaan olemaan edes kokeilematta huumeita. Niin meidän suvussa tehdään, toimii hyvin.

    • Päihteetön kasvattaja sanoo:

      Miksi kukaan ohjaisi käyttämään huumeita? Päihteistä puhutaan lapsille negatiivisesti. Lähes kaikkialla, aineet ja alkoholi on nounou, ja niin vanhemmat sen ilmaisevat. Kokeilu on hölmön hommaa.

      Vaan, kas kun et tiedä millainen luonne lapselle kasvaa ja mikä on se heikkous hänellä. Vaikka hän tietäisi vääräksi, voi silti kallistua päihteisiin. Varomattaan, hölmöyttään, kiukuspäissään ahdistuksessa. Tai uhmassaan. Ja sitten mennään syvään päähän. Minä silitän pienen pojan poskea ja toivon että elämä kantaa eikä addiktioksi valikoidu päihteet. Minä toivon niin paljon ja pelkään silti. Ja rakastan. Ja minä olen päihteetön äiti. Minä en kokeillut, olikohan se tuuria sitten vaan.

    • Järki hoi sanoo:

      Kyllä varmasti jokainen vanhempi kasvattaa lapsensa niin, että kieltää huumeiden kokeilun. Se ei ole vanhempien valinta kokeileeko teini huumeita vai ei. Ota järki käteen.

    • Surusydän sanoo:

      Ei ole kyllä kasvatuksesta kiinni,perheessä voi olla useampia lapsia joista yksi lähtee tälle tielle.On törkeetä syyllistää vanhempien kasvatusta,se kertoo sun tietämättömyydestäs.

    • Nimetön sanoo:

      Luuletko sinä, että kasvatin lapsestani päihderiippuvaisen? Luuletko sinä etten valistanut lastani olla käyttämättä huumeita? Ja kouluskin kävi. Sielläkin valistettiin. Kiitos tästä loukkaavasta kommentistasi. Jos satuttaa halusit niitä ihmisiä, jotka tätä helvettiä käyvät läpi niin onnistuit. Mukavaa päivän jatkoa sinullekin.

    • Surusydän sanoo:

      Olet typerä ja tietämätön.
      Tuo”ei meillä koskaan”on äärimmäisen vaarallinen luulo.

  • Onnellinen äiti sanoo:

    Narkomaani on aina jonkun lapsi. Hänellä on jossain isä ja äiti, mummo ja ukki. Hän on ihminen joka tarvitsee toista ihmistä ja on saapa ihmisen kohtelun.

    Minua äitiä on onni kohdannut ja olen saanut lapseni takasin. Nautimme yhdessä elämästä ja jokaisesta päivästä olemme kiitollisia. Se jokainen päivä vie sen viimeisen jointti päivän aina kauemmaksi ja kauemmaksi.

    Uskoa en ole halunnut enkä halua menettää. Voimaa jokaiselle äidille ja isälle, mummille ja ukille, siskolle ja veljelle, ystävälle.

  • Nobody is perfect sanoo:

    Olen tätä miettinyt lähiaikoina paljon yhden tuntemani nuoren ensimmäisten kadoksissa olemisen vuoksi . Miettii miten voisi perhettä tukea olematta tungetteleva.

    Juuri niin että näihin taustalla oleviin ongelmiin pitäisi päästä aiemmin tukemaan ja käsiksi.

    Voimia kaikkia näiden kanssa painiville ❤️

  • Sydän syrjällään sanoo:

    Ihankuin oisit minun lapsestani kirjoittanut. Nukkuu nyt väsymystään pois sohvallani. Asunnottomana kävellyt päiviä ulkona, simahdellen milloin minnekin. Kun tuli luokseni, simahti kahdessa minuutissa.
    Halunnut monesti hoitoon, vaan kun ei pääse silloin kun motivaatio on huipussa, ehtii motivaatio noiden viikkojen (odotusaika hoitoon pääsyyn) aikana jo taas kadota.
    Kärsii valavasta masennuksesta, mutta kun pitkäjänteisyyttä terapiaan ei ole, ja lääkehoitoakaan ei narkomaanina saa, jää ilman hoitoa.
    Sydän murtuu, kun aina nälkäinen ja väsynyt lapsi ei apua saa toistuvista yrityksistään huolimatta. 😥
    Tuntuu myös kylmältä ja tylyltä kun ihmiset sanovat vain että ”itsepä on soppansa keittänyt!”
    Hän on kuitenkin minun lapseni, rakas ja tärkeä meille, ongelmistaan huolimatta.

  • Minäminä sanoo:

    Narkkareiden läheiset ovat todellakin äärettömän kovilla, sitä helvettiä ei toivoisi kellekään.

    Yksi sisaruksistani koki lähes huumekuoleman ja aika ennen sitä oli aivan äärettömän tuskallista. Mietimme milloin tulee viimeinen soitto.

    Soitto tulikin teho-osastolta jossa oli lähellä kuolemaa. Hän pelastui ja on ollut kuin ihmeen kaupalla raittiina siitä lähtien. Jo 10 vuotta.

    Siitä asti olen miettinyt päihdeongelmaisia nähdessäni että tuossakin menee jonkun lapsi ja jonkun veli tai sisko. Osa on niin raskas että itseään suojellakseen on joskus välit laitettava täysin poikki. Ei kukaan kestä olla sellaisessa stressitilassa jatkuvasti. Vertaistuki kullanarvoista