Jouluna jos milloin tulee syötyä makeaa. Kakkuja, suklaata, torttuja, pipareita, marmeladia ja vielä vähän suklaata! Namusia on tarjolla joka puolella, ja silloinhan niitä mässyttää minkä kerkeää.

Uutta vuotta kohti tuleekin helposti sellainen olo, että nyt riittää tämä mässäys! Mutta kun sokeria on tottunut syömään, ei lopettaminen olekaan helppoa. Mieliteko voi olla tosi voimakas, samoin ihan tapa nappaista vaikka suklaapatukka silloin ja jätskiä tällöin.

Lääkäreiden mukaan mitään virallista sokerikoukkua ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ylenmääräisen sokerin syömisen lopettaminen olisi helppoa. Etuja ovat kuitenkin parempi vointi ja jaksaminen, kun syö kunnon ruokaa eikä pelkkää mässyä. Painokin saattaa tippua, ja tietysti hampaat kiittävät, kun niitä ei uiteta sokerissa koko ajan.

Kokeile näitä keinoja:

– Mieti milloin syöt sokeria

Harva syö karkkipussia aamupalaksi, joten mieti missä vaiheessa ylitsepääsemätön sokerinhimo iskee, tai milloin tapanasi on napata mukaan suklaapatukka? Tuleeko aina syötyä palaveripulla vaikka ei maistuisikaan? Syötkö suklaata nälkääsi? Ostatko karkkia kun harmittaa tai väsyttää? Kun tunnistat tekijät, jotka edeltävät sokerin syöntiä, on sitä helpompi välttää.

– Siivoa kaapit

Jos hilloat keittiön kaapeissa keksejä ja namuja ja pakastimessa jätskiä, hankkiudu niistä eroon. Jos kotona on herkkuja, niitä tulee syötyä. Äläkä osta kaupasta automaattisesti mitään nameja, vaan harkitse ihan rauhassa haluatko niitä tosiaan.

Ylin kuva Brooke Lark.

– Syö kunnon ruokaa

Syö oikeaa ruokaa, jossa on paljon kasviksia sen sijaan, että vetäisit aina pelkkiä eineksiä tai välipaloja.

– Käytä kokojyvää ja syö kuituja

Kokojyvätuotteet pitävät kylläisenä eivätkä heilauttele verensokeria niin paljon kuin käsitellymmät viljatuotteet. Leipää, pastaa, riisiä, kaikkea löytyy kokojyväisenä kaikista kaupoista. Kuituja saat myös kasviksista ja hedelmistä.

– Vähennä alkoholin käyttöä

Siidereissä ja drinkeissä on paljon sokeria, ja lisäksi huppelissa tulee helpommin syötyä kaikkea epäterveellistä.

– Ota rennosti!

Joillekin saattaa sopia totaalikieltäytyminen kaikesta lisätystä sokerista. Herkkulakko saattaa olla helpompi toteuttaa kuin kohtuus. Mutta leivonnaiset, karkit ja muut herkut mahtuvat kyllä normaaliin, terveelliseen ruokavalioon. Opettele syömään niitä silloin tällöin kun ihan oikeasti tekee mieli, eikä jatkuvasti ja ehkä jopa maistamatta mitään.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.