”Kyllä nyt on hei nopeeta mentävä leikkuriin”. Esikoisemme oli juuri laskettu vaimoni rinnan päälle. Onnea kesti tasan hetkisen, jonka jälkeen väri pakeni vaimoni kasvoilta ja lapsemme siirrettiin nopeasti minun syliini.

Vaimoni heilautti heikosti kättään hyvästiksi ja jäimme pienen käärön kanssa tuijottamaan sulkeutuvaa ovea. Hiljaisuus laskeutui kuin esirippu, ja mitä kummallisin väliaika alkoi. Siinä oli aikaa istua ja miettiä. Vuosien haave, kuukausien odotus ja muutaman tunnin puserrus lepäsi sylissäni. Orpolapsi, muistan nieleskelleeni. Jos tässä käy oikein huonosti, niin lapsellani ei juridisesti ole vanhempia.

Moni tässä maailmassa haluaa perustaa perheen ja saada lapsia, sitä tapahtuu kaiken aikaa. Harkiten tai sattumalta, helposti tai vaikeimman kautta, yhdessä tai yksin. Minä ja vaimoni jaoimme alusta asti sen hartaan toiveen, että meitä olisi joku päivä kolme.

Sille emme rakkauden edessä kuitenkaan mahtaneet mitään, että satuimme olemaan samaa sukupuolta. Tämän johdosta lastamme ei voitu pistää romanttisesti alulle missään heinikossa tai vällyjen välissä, vaan puristin vaimoni kättä sillä välin, kun lääkäri ruiskutti siittiöt hänen kohtuonteloonsa. Meillä se meni näin, kuten monilla muillakin nais- tai heteropareilla, mutta se tuotti uutta elämää, ja niin meidänkin rakas lapsi sai alkunsa.

Vaimoni selvisi synnytyksestä ja minä vauvan kylvetyksestä, jota jännitin etukäteen eniten. Uusi koitos siinsi kuitenkin jo horisontissa: suomalaisen lapseksiottaminen, eli perheen sisäinen adoptio. Lapsemme ollessa neljän viikon ikäinen vierailimme koko perhe sosiaalitoimen adoptioneuvonnassa kertomassa arjestamme.

Asettelin sanojani huolellisesti ja virkailija merkitsi papereihin, että vanhemman ja lapsen välinen suhde on muodostunut. Takaraivossani hakkasi hiljaa ajatus, että aina en välttämättä saa vauvaa rauhoittumaan ja itku voi jatkua jonkin aikaa, mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen. Tuumin, että minun pitää olla äitinä mahdollisimman valmis, jotta adoptio olisi lapsen edun mukainen.

Myönteinen päätös kolahti muutaman kuukauden kuluttua postiluukusta yhdessä laskun kanssa; hakemusmaksu 250 euroa. Sujautimme päätöksen samaan kansioon, jossa säilytimme todistusta parisuhteemme rekisteröinnistä. Niille historiallisille asiakirjoille nauraisimme vielä joku päivä koko perhe yhdessä – ”katsokaa nyt lapset, tähän aikaan rekisteröitiin autot, lemmikit ja äiti ja äiskä!”. Sellainen päivä koitti onneksi varsin pian.

Kiitollisuus valtaa mieleni aina, kun katson lastani – lukuunottamatta sitä yhtä kertaa, kun hän istui iloisesti kissanhiekkalaatikossa. Olen kiitollinen siitä, että olemme perheenä selvinneet tähän asti – ja katson helpottunein mielin tulevaisuuteen, jossa naisparien ei tarvitse enää hakea niin paljon oikeutusta omalle äitiydelleen. Nyt uskallan minäkin sanoa, että lapsen edun mukaista on ennen kaikkea keskeneräiset, epävarmat, läsnäolevat ja rakastavat vanhemmat. Sillä kukaan ei voi enää viedä minulta tätä äitiyttä pois.

Nimim. Oman pienen äiti

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona 28.2.2018 kansalaisaloitteen äitiyslaista. Lain astuessa voimaan naisparin hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneen lapsen toinen äiti voi tunnustaa lapsen omakseen jo raskausaikana neuvolassa. Näin lapsen oikeudellisen asema olisi selvä heti lapsen syntymästä lähtien. Tämä tunnustamismenettely koskee vain niitä tapauksia, joissa siittiöiden luovuttaja on kieltänyt mahdollisuuden isyytensä vahvistamiseen.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Näin minusta tuli äiti”

  • Sumppa sanoo:

    Olipa hieno kirjoitus niistä tunteista, joita lapsen saaminen naisparina tuottaa. Ei ollut helppo alku, mutta ihana onnellinen loppu tarinalla.