”En ole koskaan ollut mikään mannekiini ja rakastanut kameran edessä keimailua. Toki minusta on lapsena räpsitty kuvaa jos jonkinmoista, mutta aikuisiällä tämä on jäänyt melko vähälle. Huomaan kuvaavani lapsiani ja joskus myönnän räpsiväni kymmeniäkin kuvia, jotta jokin onnistuu ja että kelpuutan sen itselleni. Myönnän myös joitakin kuvia katsovani sillä silmällä, että sen voi huoletta julkaista sosiaalisessa mediassa, että edes vähän voin raottaa elämääni ja sitä mikä tekee onnelliseksi. Koen jonkinlaista turhautumista silti niistä väkisin asetelluista kuvista. Eritoten niistä, missä esitellään elämää kameraa varten liiaksi ja hyvinkin kauniiksi aseteltuna. Arvostan tilannekomiikkaa ja tilannekuvia, en suinkaan sitä väkisin pönöttämistä ison virneen kera.

Olen saanut pudotettua painoa aika kiitettävästi ja koen olevani ihan suht kivankin näköinen kuvattava, jos vain joku kuvaisi. Olen huomannut, että kukaan ei ole ottanut minusta kuvia moneen vuoteen. On ollut joulut, juhannukset, kesät, talvet, reissut ja juhlat… Olen vain itse se, joka napsii muistoksi muutamia kuvia tilanteista ja huomaan, etten ole näissä tilanteissa tallennettuna itse ollenkaan. Ehkä tämä vaikuttaa turhanpäiväiseltä, mutta joskus olisi kiva, että olisin kuvissa perheeni taikka mieheni kanssa. Mieheni nyt ei niin painoarvoa kuville anna, joten reissuissakin nappaan useimmiten muutaman onnettoman selfien… Itsestäni.

Myönnän olevani hieman katkera selatessani ystävieni instagrammia ja heistä otettuja kuvia, osa oikein mallilaatua ja väläytinpä sitten miehelleni, josko ottaisi edes joskus tilannekuvia. Hän ei osaa. Pitäisi pönöttää sitten jonkin patsaan vieressä ja irvistää kameraan. Hänen mielestään kuvaaminen on turhaa. Mielessä kävi myös mennä ihan varta vasten kuvattavaksi ihan ammattikuvaajalle. Näitä kun ei reissuihin voi mukaan palkata…”

Nimim. Linssilude

Artikkelikuva Christina Hernández.

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

11 vastausta artikkeliin “Mutta kuka kuvaisi äitiä?”

  • Linssintakainen lude sanoo:

    Niin hyvin ymmärrän. 😖😠🤬 Ei ymmärrä puoliso omasta aloitteesta, eikä vaikka asiasta suoraan sanonut monta kertaa. Joten vmp vaan. Täytyy tämäkin ihan yksin ja itse jotenkin ratkaista. Pieni katkeruus, kun iskä on kuvissa miljoonasti enemmän, ihan superisiltä vaikuttaa… Vaikka henkisesti välillä ihan kuuro muiden tarpeille 😣🤦‍♀️ ja PUHUTTU ON

  • Leena sanoo:

    Samoilla ajatuksilla täälläkin! Halusin palata kuvien kautta lasteni ensimmäisiin vuosiin ja miettiä millainen äiti olen ollut ja miltä äitiys on tuntunut. Kuvat palauttivat muistoja lapsista, itsestäni ei löytynyt kuvia, koska olin itse ottanut ne kaikki. Olen päättänyt mennä kuvaajalle alkusyksystä, jotta saan nähdä tai oikeammin löytää kauneuteni myös kuvista. Onneksi voi saan ottaa edes selfieitä!

  • Valokuvaaja sanoo:

    Tuttua. Yh-äitinä minua harmittaa, että minusta ja tyttärestäni ei ole yhtään kunnollista yhteiskuvaa, tilannekuvista puhumattakaan. Vain muutama selfie vuosien ajalta, mutta ei mitään reissukuvia, retkikuvia, leipomiskuvia, yhteisistä kylpyhetkistä kuvia, ei mitään kuvia meistä arjen keskellä. Minusta itsestäni kuvissa puhumattakaan. Suhteessa ollessani mies ei myöskään ymmärtänyt kuvaamista, mutta olisin toivonut hänen kuvaavan, koska kuvaaminen on minulle tärkeää.

  • Linssilude sanoo:

    Joo minun mieheni nauroi vain, kun joskus tästä aiheesta hänelle avauduin. ”On sinullakin isot murheet, haluat valokuvia itsestäsi”. Kertoo, että ei ehdi kuvata, kun itse elää niin hetkessä, äiti voi sitten linssin takaa kuvata, kun isä eläytyy lasten riemuun juhlissa ja huvipuistoissa. Selfie kuvat albumissa ovat vaan niin noloja, eikä ne tunnu luonnollisilta, mutta toistaiseksi niihin joutunut tyytymään.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Lopeta miehesi kuvaaminen ja ota vain selfieitä itsestäsi ja lapsista. Ehkä asia sitten menee jakeluun ja alkaa löytyä aikuisempaa käytöstä mieheltäkin. Lapset vielä harjoittelevat muiden huomioon ottamista, mutta aikuisten tulisi se jo osata.

  • Satu sanoo:

    Niin tuttua! Aina pitää olla mankumassa että voisitko ottaa ”tilanne”kuvan meistä kun leivotaan, tai mitä milloinkin. No, ottaa kuitenkin joten joitain kuvia on minustakin.

  • Näkymätön sanoo:

    Samaistun. Mieheni kyllä kuvaa lapsiamme, mutta harvoin hän minua ottaa kuviin eikä ainakaan koskaan kuvaa minua yksin. Minä kyllä otan kuvia lapsistani kera mieheni ja ilman häntä.
    Olenkin joskus miettinyt, että montakohan kuvaa minusta jää jälkipolville muisteltavaksi. Ja olen kyllä asiasta maininnut miehelleni, muttei hän ole ottanut onkeensa. Ja juurikin haluaisin ihan tuollaisia arkisia tilannekuvia tai muita.

  • Pakkoselfiet sanoo:

    Sama juttu myös täällä. Itse yritin kuvata vauvamasuanikin, ekassa raskaudessa en vielä edes tajunnut ja yhdeksältä kuukaudelta on yksi kuva. Kaiken kruunaa se, että mieheni on kuvaaja. Saa varmaan tarpeekseen töissä! 😉

  • Hermione sanoo:

    Miksipä ei voisi sanoa että hei, ottaisitko minusta kuvia?

    Minä sanoin ja tadaa, nyt mies on ottanut minustakin kuvia. Ei ne edustavia kauniita missikuvia ole, vaan juurikin niitä tilannekuvia 🙂

    Mutta ammattikuvaajan ottamat kuvat on ihan eri asia, tottakai sellaisellekin voi mennä.

  • Been there sanoo:

    Mene ammattikuvaajalle! Ei kannata aikailla.

  • Katkera äiti sanoo:

    Tiedän tunteen, minusta ei ole yhtään kuvaa oman lapseni ristiäisissä. Lapsi kulki sylistä syliin sillä aikaa, kun olin laittamassa kahvia keittiössä.