Mitä tehdä, kun läheiset karttavat erityislastani?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Meillä on kaksi aivan ihanaa lasta, joista nuoremmalla on tunteiden kanssa haasteita. Vanhemmalla lapsellemme on aistiyliherkkyys ja mahdollisia nepsy-ongelmia, joita on ajan saatossa lähellä koulun aloitusta vain ilmennyt lisää. Vanhempi lapsi on todella levoton, kun pitäisi keskittyä. Ajatukset harhailee ja ohjeiden noudattamisessa on haasteita. Lasta pitää pyytää useamman kerran keskittymään vireillä olevaan asiaan, jotta se tulee hoidetuksi. Lapsi ei siedä tiettyjä ruokia koostumuksen takia, ja tunteet hän kokee paljon vahvempia, kuin ”tavalliset” lapset. Kovia ääniä ei siedä ja yleensä niitä pakenee omaan rauhaansa.
Sitten on tämä meidän nuorempi lapsi, joka on 4v vanha, se jota kaikki läheiset kaikkoavat. Lapsella on ollut syntymästään saakka haasteita, jotka ovat vaikuttaneet perheen jaksamiseen ja tuoneet haasteita reilusti arkeen. Syntymänsä jälkeen, lapsi ei koskaan ollut rauhallinen, vaan huusi yöt ja päivät. Lapsella todettiin refluksia, joka vaikutti valvomiseen ja aiheutti jatkuvia oksennuksia. Myöhemmin lapsella todettiin myös allergioita, jonka takia yöt meni huutaen ja nukuttiin n. 10minuutin pätkiä silloin tällöin. Kun nämä kaikki n. 6kk iässä saatiin balanssiin, elämä rauhoittui hieman ja saimme hetken nauttia siitä ihanasta vauva-ajasta, sekä taaperostamme. Kuitenkin jo vuoden kuluttua elimme jälleen todella hetkistä ja raskasta arkea.
Nuoremman kanssa haasteet alkoivat jo 1,5 v iässä, kun hänen sanavarastonsa oli jo rikas ja vauhtia riitti. 1,5v iässä lapsessa huomasimme todellista vilkkautta myös. Lapsi ei pysynyt paikoillaan ollenkaan. Huuto oli arkipäivää ja olimme jo todella väsyneitä. Puhumattakaan vanhemmasta lapsesta, jolle toisen huuto ja vauhti aiheuttivat aistiherkkyyden takia omia ongelmiaan. Tästä syystä lasten keskinäiset välit olivat todella huonot. Nyt, kun lapset ovat muutaman vuoden vanhempia, toinen lähellä kouluikää ja toinen 4v vanha, on haasteet muuttuneet vain raskaimmiksi. Vanhemmalla lapsella suurimpia haasteita ovat nyt omista tavaroista huolehtiminen, muistaminen ja ohjeiden noudattaminen,
Nuorempi lapsistamme on tällä hetkellä haastavin asia arjessamme, vaikkei niin saisi sanoakaan. Nuorempi lapsi ei kestä mitään vahinkoja tai pettymyksiä. Jos lapsi vahingossa kaataa mehut pöydälle, hän kokee sen todella raskaasti ja itkee pitkään vahingon takia. Rohkaisemme ja kerromme, että vahinkoja sattuu. Tämä ei kuitenkaan riitä -alkaa huuto, tavaroiden viskaaminen, itsensä satuttaminen ja mahdollisesti muiden satuttaminen. Lapsen huuto kohtaukset saattavat kestää jopa tunteja. Muita hän saattaa satuttaa raapien, hakkaamalla, tönimällä, potkimalla jne. Itseään esimerkiksi hyppäämällä lattialle ja lyömällä päänsä lattiaan. Lapsi on todella vilkas, eikä malta pysyä yhtään aloillaan. Kokoajan pitää jotain tehdä tai sanoa, ja leikkejä saattaa olla useampia joka suunnassa kesken. Mutta jos on jokin mieluisa leikki, voi lapsi olla jopa tunteja tämän parissa keskittyneenä.
Lapsella on myös sosiaalisissa taidoissa haasteita. Hän ei siedä suurimmaksi osaksi muita lapsia, ja löytää yleensä vain yhden tai kaksi hyvää ystävää päiväkodista. Muut jos lasta lähenevät, rupeaa lapsi yleensä irvistelemään ja sanomaan, että ”en tykkää susta, mene pois, tämä on minun paikkani”. Lääkkeet meillä on lääkärin kautta tähän, mutta ne eivät lapsellemme ole tuoneet minkäänlaista hyötyä, kun olemme pidempään niitä käyttäneet. Lapsesta huomaa myös väsymystä. Päiväunet ovat pakolliset, muuten ei päivistä tule mitään. Niillekkin käydään pitkän taiston jälkeen. Lapsen mielialat heittelee 0-100 ja vaikka kuinka positiivinen olet ja kehut, saattaa lapsi silti raivostua.
Arkemme on todella raskasta, ja olemme asian kanssa yksin. Olemme hakeneet apua monelta eri taholta, mutta asialle ei voida tehdä mitään, koska nuorempi lapsemme on vasta tuon ikäinen. Tukiperhettä emme myöskään saa.
Asiaa ja tilannetta pahentaa se, että meidän läheiset eivät halua olla lapsiemme kanssa, eivätkä viettää aikaa heidän kanssaan. Isovanhemmat saattavat keksiä monia tekosyitä, jos heiltä pyydetään apua vaikka kauppareissun ajaksi. Tulee se tunne, ettei lapsistamme välitetä. Nuoremman kanssa myös eriarvoisuus on silminnähtävissä. Häntä kohdellaan eri tavalla läheisten toimesta, kuin esimerkiksi vanhempaa. Olen sanonut tämän olevan epäreilua ja väärin lasta kohtaan – koska hän ei välttämättä omalle käytökselleen voi mitään. Eikä tuo kohtelu asiaa paranna, vaan päinvastoin huonontaa. Nuoremmalle lapselle saatetaan tiuskia tai olla huomaamatta, jos hän vaikka kertoo jotain asiaa esimerkiksi isovanhemmalle.
Voitte varmaan uskoa, että hän on suvussamme se lapsi, jota kukaan ei halua kylään, jota kukaan ei halua yöksi tai viettää aikaa edes hänen kanssaan. Tunnen todella suurta surua lapsen puolesta. Enkä enää tiedä mitä voisin tehdä. Tiedän, että lapsella ei ole kaikki hyvin, mutta apua tilanteeseen emme saa. Haluaisin antaa lapselleni hyvän lapsuuden, ja mahdollisuuden kaikkeen siihen hyvään, mitä muutkin lapset saavat, kaikilta osin. Mutta yksin en siihen kykene.
Nimimerkki: Äiti, jonka lapset ovat ilmaa
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 70 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mulla on samankaltainen tilanne esikoisen kanssa että on ADHD, asberger ja aistiyliherkkyyttä . Tuki perhettä on aikalailla mahdotonta tosiaan nykyään saada sillä niistä on huutava pula ja vastaus oli meillä että esikoisen haasteiden takia emme sitä saa koska sopivaa perhettä ei löydy . Älä välitä ihmisistä jotka huutelevat neuvoja kun eivät mistään mitään tiedä . Minulla on lapset kuin yö ja päivä vaikka sama kasvatus eli kyllä lapsen omalla temperamentilla ja luonteella on paljon merkitystä . Meillä myös sama tilanne että ollaan miehen kanssa kahden kun muu perhe asuu 800 km päässä ja tukiverkkoja ei ole . Kannattaa olla kuitenkin yhteydessä sosiaalityöntekijöihin koska voitte saada perhetyöntekijän joka on erikoistunut nepsy lapsiin ja tukee myös teidän vanhemmuutta . Meille tällainen palvelu oli henkireikä. Meillä käy myös parin viikon välein lastenhoitoapu 3 h kerrallaan jolloin voidaan miehen kanssa käydä kahdestaan kahvilla , kaupassa tms hengähtämässä hetken . Tällaista kannattaa myös tiedustella . Iso hali ja toivon sinulle voimia ♥️
Omalla lapsella on adhd. Olen ollut hänen taaperoiästä saakka tietoinen tästä piirteestä ja valitettavasti myös siitä tosiasiasta, että enemmän kuin usein se nähdään kielteisenä piirteenä. Haasteista huolimatta pyrin näkemään ja sanoittamaan lapseni vahvuuksia, puhumaan hänestä myönteisesti ulkopuolisille ja tuomaan pienissäkin hetkissä hyvät puolet esille. Huomaan, että tämä on vaikuttanut hänen ympärillä oleviin aikuisiin, niin perheen sisällä kuin harrastuksissa ja koulussa. Nyt jo esiteinillä on myönteinen minäkuva. En pidä tätä itsestäänselvyytenä. Matkan varrelle mahtuu myös ikäviä aikuisia, mutta onneakin on matkassa, kun olemme jaksaneet onnistuneet luomaan hänestä myös myönteistä kuvaa ja sitä kautta ympäristö on tukenut häntä meidän lisäksi, vaikka suunta näytti ennen kouluikää ja koulutaipaleen alussa huonolta. Asianmukainen lääkitys ja meidän vanhempien saama tuki myös auttanut.
Mistä tietää, että lapsi on ”nepsy” eikä vain huonosti käyttäytyvä? Nykyään tuntuu, että kaikki, jotka eivät osaa käyttäytyä, on nepsyjä.
No meillä ainakin lapsella on diagnoosi ihan tehtyjen tutkimusten perusteella ja hänen haasteensa näkyivät jo hyvin nuorella iällä, ihan jo alle kaksi vuotiaana.
Nepsylapsien vanhemmilla on jo ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin, niin tällaiset huonosti kasvatettu kommentit on ihan kamalia.
Isovanhempia luultavasti pelottaa hoitaa hankalaa lasta. Eivät tiedä, että miten toimia tai olla hänen kanssaan. Onhan se pelottavaa ja ahdistavaa jos lapsi rupeaa satuttamaan itseään tai lasta hoitavaa henkilöä.
Ymmärrän, ettei suku halua hoitaa lasta, vaikka kamalalle se kuulostaakin. Eikä heidän tarvitse.
Ehkäpä joku hoitolaitos olisi lapselle oikea paikka teidän levon ajaksi.
Mistä näitä nepsyjä ja muita kirjainyhdistelimiä sikiää nykyään joka pirttiin?
Mutta joo, isovanhempien tai muiden ei ole pakko sietää näitä uniikkeja yksisarvisia.
Kuinka sä voit olla noin julma toiselle ihmiselle?
Ei ”näitä” sikiä sen enempää kuin ennenkään, nyt diagnosoidaan vaan eri tavalla kuin ennen.
60-luvulla nää oli niitä lapsia, jotka opettajat hakkasi hiljaiseksi luokassa. Niitä, jotka lähti nuorena vankilaan lusimaan, jotka lääkitsi itsensä alkoholilla ja muilla päihteillä jo nuoresta lähtien.
Sielunsivistys on jännä juttu, sitä ei tunnu nykypäivänä aikuisilla olevan, ei näköjään sinullakaan. Mun kirjainyhdistelmä -yksisarvinen- lapseni on fiksumpi ja paremmin käyttäytyvä kuin sinä. Mistähän teitä kusipäitä sikiää?