Sanotaan, että pitäisi oppia rakastamaan itseään ennen kuin voi rakastaa toista, mutta aika harva varmaan noudattaa tätä neuvoa. Brittiläinen Melissa Denton taas otti ohjeen kirjaimellisesti, ja otti askeleen vielä hieman pidemmälle,mennessään naimisiin itsensä kanssa.

Luit ihan oikein. Tosin maailmassa on menty viime vuosina naimisiin jo Eiffel-tornienkin kanssa, joten itsensä naiminen ei ehkä kuitenkaan ole niin eriskummallista. Ilmiöllä on nimikin: sologamia. Vaikka itseavioituminen ei olekaan meillä laillisesti tunnistettu liitto, on se yksi keino itsensä voimaannuttamiseen nykymaailmassa. Mistä sitten onkaan kyse?

Lyhyesti: itsensä rakastamisesta. Itsensä naiminen on seremonia, jossa henkilöllä on mahdollisuus sitoutua itseensä, omien tarpeidensa huomioimiseen ja onnellisuuden tavoittelemiseen. Keino hyväksyä sinkkuutensa ja kertoa myös maailmalle että on ok, eikä vaillinainen, vaikka onkin yksin.

Kuva Jose Martinez. Ylin kuva Bart LaRue.

Tietysti kuten kaikelle muullekin, myös itseavioitumiselle löytyy kritisoijansa. Toisten mielestä kyseessä on vain narsistinen temppu, huomionkipeyttä ja jopa itserakkauden huipentuma, mutta nykyään kun moni taistelee tahtomattaankin huonommuudentunteen kanssa, ja usein tuntuu että koskaan ei riitä, ehkä tämä voisi olla keino muistuttaa meitä rakastamaan itseämme?

Nelikymppinen, kahdesti eronnut kahden lapsen äiti kertoo brittilehti Telegraphin jutussa nähneensä sologamian mahdollisuutena vahvistaa ajatusta siitä että yksinkin voi olla onnellinen, ja että liiton solmiminen itsensä kanssa voi auttaa pääsemään yli aiemmasta epäonnistuneesta suhteesta. Melissa käytti puoli vuotta ja tuhansia puntia järjestääkseen itselleen seremonian ja vastaanoton, ja kertoo hääpäivänsä olleen yksi elämänsä onnellisimmista.

Mutta jos on jo parisuhteessa, jääkö nyt paitsi tästä ihanasta uudesta itsensä rakastamis -trendistä? Ei välttämättä. Itsensä rakastaminen ja sen juhlistaminen on tärkeää myös parisuhteen osapuolille, ja myös itsensä nainut Melissa on jatkanut elämänkumppanin etsimistä liitosta huolimatta, ja ilman paineita, koska voi olla onnellinen yksinkin. Ainahan voi aloittaa pienin askelin, ja käydä vaikka ensin treffeillä itsensä kanssa!

Lähteet: 1, 2.

P.S. Häälahjaksi voisit hankkia itsellesi vaikka Huonon mahtavan kirjan ja upean kassin!! Tai ihan muuten vaan -lahjaksi!! Täältä!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.