”Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt nykypäivänä kummallista ilmiötä lapsiperheissä. Monet vanhemmat käyttävät mielellään aikaa lasten harrastusten parissa, osallistuvat talkoisiin ja maksavat mukisematta maksuja, ajavat pitkiäkin matkoja katsomaan turnauksia, menevät mukaan leirille ja pelireissuille. Mutta sitten kun niiden samojen lasten päiväkodilla tai koulussa tarvittaisiin vanhempien apua kevätretken järjestämiseen, pihatalkoisiin tai vanhempia kutsutaan koululle avoimien ovien päivään tai vanhempainiltaan, osallistumisprosentti on todella pieni. Kukaan ei jouda, Wilma-viesteihin ei reagoida, eikä osallistumiskutsuja oteta vastaan.

Aina joka paikassa ovat vain ne yhdet ja samat vanhemmat, muutaman perheen väki, jotka tulevat paikalle, osallistuvat ja tekevät.

Vanhempainillassa olisi mahdollista tavata koulun tai päiväkodin opettajia ja henkilökuntaa, tutustua tiloihin, keskustella toisten vanhempien kanssa. Itse ainakin koen tärkeäksi, että tiedän kenen kanssa ja missä lapseni päivänsä viettävät.

Nykyään on valitettavaa, että kunnilla ei ole varoja järjestää kovin kummoisia retkiä tai ostaa monenlaisia välineitä, kaikesta pitää nykyään maksaa ja paljon. Mutta jos vanhemmat toimisivat aktiivisesti vanhempainyhdistyksissä tai toimikunnissa, pystytään pienelläkin vaivalla mahdollistamaan lapsille kivoja kokemuksia luokka- ja kevätretkien merkeissä. Pystytään hankkimaan viihdykettä ja tekemään parannuksia välituntipihalle, ostamaan hiekkaleluja, peli- tai musiikkivälineitä. Niin pieniä asioita, joiden avulla lasten päivistä tulee paljon mukavampia, kouluvuosi sujuu paremmin ja lapset saavat kokea asioita, joihin ei kaikilla olisi muuten edes mahdollisuutta.

Minä ainakin haluan lapsilleni kivoja asioita, mukavia kokemuksia, parhaat mahdolliset oppimistilat ja välineet. Haluan tuntea lapseni opettajat ja hoitajat, tavata heitä kasvotusten. Näihin asioihin olen voinut vaikuttaa, kun olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksessä ja päiväkodin vanhempain toimikunnassa. Olen mahdollisuuksieni mukaan osallistunut vanhempainiltoihin, kun kutsu on tullut, olen mm. myynyt pikkuleipiä luokkaretkirahastoa varten.

Osallistun myös lasten harrastusten tukemiseen, osallistun peliporukan talkoisiin, että lapseni saavat harrastaa sitä, mistä nauttivat ja minkä parissa viihtyvät vapaa-ajalla. Meidän perheessä koulu on lapsen elämässä se tärkein asia, ei harrastukset. Siksi meillä tehdään asioita koulun eteen, sen jälkeen vasta harrastusten eteen. Jos lapsella on päivähoidossa ja koulussa hyvä olla ja asiat sujuvat siellä hyvin, voidaan vapaa-ajalla sitten harrastaa jotain lapsen valitsemaa lajia.


Kuva Tristan Gassert, ylin kuva Feliphe Schiarolli.

Ymmärrän sen, että kaikilla ei ole henkisesti tai fyysisesti mahdollista osallistua talkoisiin tai illalla järjestettäviin tilaisuuksiin. Toisilla taas ei ole mahdollisuutta antaa rahallista panostusta koulun tai päiväkodin hankintoihin tai retkiin. Jokaisella on omat henkilökohtaiset syynsä osallistua tai olla osallistumatta. Joskus vain laiskottaa, joskus ei yksinkertaisesti vaan ehdi.

Mutta jos kaikki kantavat kortensa kekoon tavalla tai toisella, meidän kaikkien lasten arki pyörii paremmin. Joku voi haluta maksaa rahalla oman osuutensa, toinen voi leipoa, tehdä käsitöitä ja joku toinen tykkää kuskata tai vaikka olla valvojana diskossa tai retkellä. Jokainen vanhempi voi tehdä jotakin.

Minusta ainakin kaikki lapset ovat nämä kokemukset ja hankinnat ansainneet. Vaikka aina ei huvita lähteä, eikä ole kivaa katsella täynnä olevaa perhekalenteria, niin en silti koe näiden asioiden tekemistä taakkana. Nämä ovat niitä hetkiä, joita myöhemmin muistellaan ja voidaan olla tyytyväisiä, mitä kaikkea yhdessä tehtiin ja koettiin, kuinka kivaa meillä oli.

Se aika on kuitenkin loppuen lopuksi niin lyhyt osa minun elämästä, kun lapset ovat sen ikäisiä, että tarvitsevat meidän vanhempien apua näissä asioissa, kohta he tekevät itse ja toivottavasti ovat oppineet meiltä vanhemmilta edes vähän talkoohenkeä. Olen vuosien aikana oppinut, että jos haluan, että minun lasteni asiat hoidetaan ja ne tulee hoidetuksi hyvin, minun täytyy itse olla mukana niiden asioiden hoitamisessa. En voi sysätä vastuuta pelkästään lasten opettajille, hoitajille, valmentajille, enkä varsinkaan voi olettaa, että muut vanhemmat hoitavat minunkin lasteni asiat.

Tällä kirjoituksella en halua osoitella syyttävällä sormella ketään toista vanhempaa enkä kasvattaa pääni päälle mitään talkoohengettären sädekehää. Toivoisin, että jokainen vain hetken miettisi, mikä on elämässä tärkeää, mihin käytän aikaani. Olenko tyytyväinen siihen, miten lapseni asiat hoidetaan, voisinko vaikuttaa siihen jotenkin. Ja kun seuraavan kerran tulee kutsu vanhempainiltaan tai toimikunnan palaveriin, voisinko ehkä osallistua tällä kertaa, pystyisinkö, ehtisinkö, edes tämän yhden kerran.”

Nimim. Riikka

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “Miksi te vanhemmat jaksatte talkoilla harrastuksissa, mutta ette koululla?”

  • Ritva sanoo:

    Hep! Tällä yksi juuri tällainen vanhempi. Olen lasten urheiluseuran hallituksessa…koska jonkun sitä seuraa pitää pyörittää tai jokunen sata lasta ei harrasta. Tunkua ei ole. Kylkiäisenä johtamismistyölle tulee kasa pakolista rutiini hommaa ja niiden kilpailutapahtumien järjestäminen plus talkoot. Jos näitä ei olisi järjestämässä (ja niissä tamkoilemassa) äitejä ja isiä, ei lapsille olisi näitä elämyksiä tarjolla.Nämä on niitä tapahtumia, mitä varten harjoitellaan ja missä koetaan huippuhetkiä ja yhdessäoloa.
    Ja varojakin pitää hankkia, että ei karkaa maksut taivaisiin jolloin yhä harvemmalla olisi mahdollista harrastaa. Tämän ponnistuksen (joskin palkitsevan) jälkeen sitä valkkaa jo aika tarkkaan mihin aikansa käyttää. Tätä kun pyöritetään siinä arjen ja työn ohella. Tämä on minun polkuni ja valintani.

  • Mia sanoo:

    Oman kokemukseni mukaan koulun vanhempainyhdistyksiin lähtee mukaan ne aktiiviset ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi kiireisiä ja on vastuulliset työt jne. Meillä saa kissojen ja koirien kanssa löytää sinne porukkaa. Itsekin olen melko aktiivinen lasten kouluissa erityisesti luokkavanhempana, kun kyllä ne lapset tosi kovasti leirikoulua ja kutosluokan kevätretkeä odottavat. On myös kiva tuntea opettajia ja rehtoreita koulussa, ja luokan tapahtumissa on saanut tutustua myös niihin luokan lapsiin, joiden kanssa oma lapsi ei niin vietä aikaa. Myös pienien kiusaamistapausten selvittäminen on helpompaa kun tuntee niin muita lapsia kun koulun henkilökuntaa. En voi itseäni kehua kovin täydelliseksi äidiksi, mm teen pitkää duunipäivää jne. ja unohtelen aina kehityskeskustelut… Minusta kumminkin kaikkein tärkein asia lapsille on koulu, joten siihen vaadin, että lapset satsaavat. Siten järkevää myös itsekin olla vähän mukana (silloin kun muistaa) Tosiaan kummaa, kun ei niin moni ei siihen yhteisöön panosta, mutta ymmärrän sen, että iso harrastus vie vapaaehtoismehut. Omilla lapsilla ei ole vain yhtä isoa harrastusta, vaan useampi kerta viikkoon juttu, joten niissä tyydyn vain maksamaan maksut ja kuskaamaan. Kaikki vapaaehtoistyö oman ”yhteisön” hyväksi on arvokasta ja näyttää lapsille, että asioiden eteen pitää vähän tehdä töitä.

  • Ansu sanoo:

    Meillä talkoillaan tosi paljon harrastusten parissa.
    Ollaan siinä asemassa, että äidillä ja tyttärellä on sama harrastus, ratsastus, ja se sitoo meidät päivittäin omien hevosten muodossa harrastamaan useiksi tunneiksi. Paikalliseen ratsastusseuraan ei vain kuuluta vaan ollaan aktiivisessa roolissa, mukana johtokunnassa. Leivotaan niitä mokkapaloja kisoihin, jotka on ensin sillä 10 hengen ydin tiimillä organisoitu. Muutama ihana kanssaharrastaja tai vanhempi tulee keksimään myös itse kisapäivänä ainakin muutamaksi tunniksi. Me ollaan sielä koko päivä. Sattuupa niin onnellisesti, että meidän perheessä myös isää ja poikaa yhdistää yhteinen harrastus, jalkapallo. Isä valmentaa pojan joukkuetta useampana päivänä viikossa, toimii joukkueen rahastonhoitaja-tiedottaja-huoltajana ja sama omalle joukkueelle. Kyllä me vanhempain yhdistyksen myyjäisiinkin leivotaan mokkapaloja, ja ostetaan vessapaperia jne. mutta itse yhdistystoimintaan ei kyllä riitä panoksia. Ei vaan ole sitä aikaa ja rehellisesti sanottuna, olen mielestäni oman panokseni vapaaehtoistyölle antanut.

    Mutta miksi syyllistät vanhempia, jotka ovat aktiivisesti mukana lasten harrastamisessa?
    Miksi et niitä vanhempia, jotka eivät osallistu millään lailla. Eivät vanhempainyhdityksen toimintaan, eivätkä lastensa harrastamiseen?

  • Miia sanoo:

    Päiväkodissa valtaosa kaikenlaisesta häppeningistä oli järjestetty päiväsaikaan. Sinänsä ihan ymmärrettävää, silloinhan päiväkodin tädit ovat töissä. Mutta niin olen minäkin. Siksi se lapsi siellä päiväkodissa oli.

    Nyt on nuorimmaisen koululla havaittavissa samanlaista trendiä. Järjestetään vanhemmille sitä ja tätä, mutta tilaisuudet ovat kovin usein päivällä. Ensi viikolla olisi aamukahvitilaisuus klo 8 – 9. Ihan kiva, mutta meitsi on jo töissä. Tuskin siellä muidenkaan osalta tungosta on, kun päivätyötä tekevillä työt alkaa yleensä viimeistään klo 9.

  • Mutsi sanoo:

    Hyvä kirjoitus,
    Itse tein vuosia vapaaehtoistyötä vanhempainyhdistyksessä.
    Oppi tuntemaan opettajia ja rehtorin… Ymmärsi myös miten koulu ”toimii”.
    Aikoinaan järjestettiin myös iltapäiväkerhoja(harrastuskerhoja ) koululle.
    Paikkakunnalla oli iso koulu, lähes 800 oppilasta… 40 perhettä maksoi yhdistyksen kannatusjäsenmaksun ( n10, -) ja aktiivisia toimijoita oli alle 10….

  • Suripahde sanoo:

    Ainakin itselle tulee totaalinen kyllästyminen jo pelkästä ajatuksesta mennä mukaan koulun tapahtumiin. Lähes päivittäin tulee jo muutenkin jos vaikka mitä Wilma-viestejä, joista suurin osa on vielä turhaa jaarittelua.

  • Miuski sanoo:

    Mun ajatus on, että koulun pitäis toimia verovaroin. Opetusmateriaalit, -tilat ja välituntivälineet pitää ilman muuta kunnan kustantaa. Ei ole myöskään maailmanloppu, jos lapset eivät jatkuvasti pääse retkille eikä koulun tarvitse pullistella kalliita vierailijoita. Alakoulun puolella tuntuu, et koulua ei voi ilman näitä käydä, mut yläkoulussa ei mitään tämmöistä enää tarvitakaan.

    No joo. Itse osallistun koulun vapaaehtoistuksiin vaihtelevasti ja omien resurssien sallimissa rajoissa. Harrastusmutsi taas olen henkeen ja vereen, sillä se toiminta kallistuu jäätäviin mittasuhteisiin ilman vanhempien panosta. Ja se on myös kivaa ja siinä on mukana lapsen touhuissa.

  • Vappuzo sanoo:

    Harrastusporukassa vanhemmat ovat samaa heimoa: he tietävät, mitä lapsen harrastus tarkoittaa rahallisesti ja ajankäytön näkökulmasta, ja lähtevät siihen vapaaehtoisesti. Koulussa on pakotettu yhteen aivan sattumalta, ja yhteishengen löytäminen ”lasten parhaaksi” – sloganilla on vaikea, koska jokaisella on oma näkemys siitä parhaasta. Siitä se käyttäytymisero.

  • Liisa sanoo:

    Vanhempainiltoihin olen aina yrittänyt mennä, olivat ne sitten päiväkodilla tai koululla. Niissä on kuitenkin yleensä sama jutut, harvoin mitään uutta. Lisäksi päiväkodin vanhempainilloissa aina joku vanhempi innostuu kertomaan omasta jälkikasvustaan tai kyselemään heihin liittyvistä asioista, jolloin ilta vain pitkittyy asioilla jotka ei itseä koske. Kerrankin eräs äiti kertoi heidän Petterin kaikki kuulumiset koko ryhmälle, miten poika nukkuu hoidossa, miten kotona, miten isovanhemmilla. Miten syödään ja käydään vessassa. Tosi mielenkiintoista hei. Ja näitä selittäjiä sikiää aina jostain näihin vanhempainiltoihin, joissa olisi hyvä keskittyä puhumaan yleisistä, kaikkia koskevista asioista. Kouluissa tätä ongelmaa ei kyllä ole, mutta niissä on yleensä aina ne samat asiat. Yläkoululla on nyt ollut pari vuotta sellainen kaikkien yhteinen vanhempainilta, jossa seurataan lähetystä toiselta koululta. Jälkimmäiseen en enää mennyt, yksi kerta riitti. Turha valittaa ettei vanhempainiltoihin mennä, jollei siellä puhuta edes oman koulun asioista vaan katsotaan toisen koulun vanhempainiltaa.

  • Jojo sanoo:

    Oma mukula ei halunnut viettää koulussa ylimääräistä aikaa yhtään. Enkä itse yh-äitinä raskaan työvuoron jälkeen ollut lähdössä minnekään koululle, joka itselläni oli myös aikoinaan kirosana. Tätä en toki lapselle ääneen sanonut tietenkään.
    Koulu on jo liiallisten läksymäärien vuoksi niin kova koetus lapselle, joka haluaa leikkiä koulun jälkeen sen sijaan, että on nokka kiinni kirjoissa. Etenkin jos lapsi on oppimisvaikeuksia omaava, kuten meillä. Kiinnostus koulua kohtaan on totaalisen loppu jo ennen syyslomaa.

    Siksi me panostettiin harrastukseen, jota muksu rakasti. Olin joukkueenjohtaja ja se vei aikaa 24/7 töiden ohessa. 80 lasta ja niiden vanhemmat oli ihan riittävä annos. Ei tarvinnut enää koulun tapahtumia. Ja tämä oli mun ja muksun yhteistä aikaa, tehtiin yhdessä ja oli muitakin kavereita joita näki.

  • vypj sanoo:

    Tätä minäkin olen ihmetellyt 16 vanhempainyhdistysvuoden aikana ja harrastusten parissa. Tulin siihen tulokseen, että osallistuminen harrastusryhmien toimintaan on mediaseksikkäämpää kuin iankaikkisen tylsän koulun toimintaan osallistuminen. Kumpikohan on merkitsevämmässä asemassa suurimmalla osalla koululaisia sitten lopulta?

    • Mia sanoo:

      Tuossa se varmaan kiteytettynä tulikin. Koulun tapahtumat ovat kertakaikkisen tylsiä ja vanhoihin kaavoihin kangistuneita. Vanhempainillat vedetään läpi samalla, hyvällä vuosikymmeniä käytössä olleella kaavalla. Vuodesta toiseen niissä jaaritellaan ihan samat jutut. Ainoa oikeasti kiinnostava osuus on se omissa luokissa pidettävä osuus, jonka pitää oma ope. Jos koulu vähän fressaisi omaa otettaan, niin vanhemmatkin saattaisivat osallistua innokkaammin.

  • Kallonen sanoo:

    Olen ihan sama mieltä, vaimoni hulluna osallistu kaiken että luokka dain pikkusen enemmän rahaa retkeihin, mutt toiset välillä ei vitti edes vastaaja sitt vielä valituksia tulreviestin, harmittaa koko juttu!!!

  • Laura sanoo:

    Luulen, että muutama syy on taustalla:
    1. Omat kurjat koulukokemukset, mikä aiheuttaa sen, että kouluun liittyvät asiat ovat ahdistavia. Kouluaika on voinut olla traumatisoivaa ja siksi ihminen ei halua olla kouluinstituution kanssa missään tekemisissä.
    2. Kouluun suhtaudutaan lasten työnä ja velvoitteena. Koska aikuisillakaan ei ole tapana mennä toistensa työpaikoille talkoisiin, koetaan nämä talkoopyynnöt etäisinä.
    3. Suorittamisen rajoittaminen. Kun koulussa puuhataan projekteja, ei yleensä huomioida perheiden tai vanhempien muuta elämää ollenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin aktiiviset vanhemmat antavat jo nyt itsestään todella paljon yhteiskunnalle ja lasten harrastuksille. Koska ihmisen jaksamisella fyysisen ja psyykkisen terveyden takia on rajansa, eivät vanhemmat välttämättä jaksa enää suorittaa koulujen talkootoiminnassa. Heidän voimavaransa on jo sidottu toisaalle.
    4. Erilainen arvo/tärkeysjärjestys. Toiset vanhemmat elävät elämää, jossa lasten koulun ympärillä pyörivä toiminta on inspiroivaa ja sille on elämässä varattu tärkeä sija. Toiset taas saattavat olla asettaneet muut toiminnat tärkeämmiksi kuten erilaiset yhdistystoiminnan, hyväntekeväisyys, politiikka, luonnonsuojelu tai työ (esim. vuorotyöläisen elämä). Se ei tarkoita automaattisesti, etteikö lapset olisi näille ihmisille tärkeitä tai että he olisivat välinpitämättömiä yhteisen hyvän suhteen. Kyse on siitä, että he priorisoivat rajallisen aikansa eri tavalla.

    Pitää myös muistaa, että usein kouluikäisten vanhemmat elävät ruuhkavuosiaan ja elämässä on todella paljon asioita ja kaikkeen pitäisi revetä. Vaatimusten lista on loputon. Siksi armelias katse on hyvä muistaa myös.

  • Kyllä meillä vaan sanoo:

    Meidän kyläkoulu pullistelee liitoksistaan aina kun on joku vanhempainilta, joulujuhla tai muu. Oma lapsi ekaluokalla, ja tän eka vuoden aiksna on jo kerätty rahaa keväällä toteutettavaan koko koulun leirikouluun. Ei järkätty myyjäisiä koska hyötysuhde vaivaan on pieni, mutta joka perhe möi kakkutukun ja puttipajan juttuja, ja rahaa tulu niin paljon että mukaan leirille pääsee iso liuta innokkaita vanhempia.

    Talkoohenki meidän kylällä on ihan huikea. Aina tapahtuu jotain. Saatiin kyläkoulukin pelastettua ja upouusi hirsikoulu on nyt rakenteilla. Vanha puukoulukin rempattiin perinteitä vaalien terveeksi. Saatiin eskarikin kylälle.

    Omaa päiväkotia ei kylällä (vielä) ole, on yksityinen päikky kylän rajan toisella puolella, naapurikunnassa. Valtava osallistumisprosentti on sielläkin vanhempainilloissa ja juhlissa, talkoita ei ole siellä ollut kun ei ole ollut tarvetta.

    Molemmat järjestävät tosi paljon kaikkea kivaa. On retkeä, taideprojektia, laavuhiihtoa, jänniä vieraita, esityksiä, koululaisten mitä moininaisempia projekteja leijonanluolasta videojoulukalenteriin.

    Ehkä hyvä tuuri, ehkä ymmärretty vaan mikä tärkeää. Ehkä kun ollaan alle 600 asukkaan tiivis kyläyhteisö joka tottunut joutumaan pärjäämään ite, ja tajunnut ettei ole pakko tyytyä valmiiseen. Ei vain lasten asioissa, vaan ihan kaikessa.

    Kylän mottokin on:

    ”Yksin tehty työ o ku tervoa – kaksin ku hunajoa”

  • Ei pääse, ei pysty sanoo:

    Puhut toisaalta asiaa, mutta monesti siellä vanhempainyhdistyksessä tai mikä se nyt onkaan, ovat juuri ne ärsyttävimmät ja rikkaimmat tyypit, jotka dissaa muita vanhempia ja haluavat tuoda oman erinomaisuutensa esille. Ei sinne tavallinen tallaaja halua mennä.
    Itselläni on ikuinen iltatyö, joten en voi osallistua, mielelläni osallistuisin enemmän. Toisaalta on helpotus, kun ei tarvitse mennä kuuntelemaan turhanpäiväisiä jorinoita, joita suuri osa vanhempainilloista yms. on. Siksi vanhempainvartti onkin hyvä keksintö, siellä puhutaan oikeasti siitä lapsesta.
    Ja harrastuspiireissä en pidä siitä, että siellä painostetaan talkoisiin, vaikka ne ovatkin keino pitää monesti harrastus hengissä.
    Hienoa, että sinä osallistut ja olet aktiivinen, ja onneksi on monia muitakin jotka näin tekevät. Te pidätte huolta siitä, että muidenkin lapset saavat paremman koulun.

  • Äiti85 sanoo:

    Mitä mahtuuko näihin vanheimpaintoimikuntiin oikeasti ihan niitä perusvanhempia. . Katoin netissä että siellä on jo melkos iso sakki joka koostuu 300hengen koulussa lähinnä neuvolantyöntekijöistä ym varhaiskasvattajista jotka nyt ikinä sattuukin olemaankin jonkun äitiä tai isiä. Leipoo en osaa.. meillä ei oo aikaa kaikkiin talkoisiin kun neljästä lapsesta kolmella terapiat ja sit vielä viides jonka tekemisistä menemisisitä uusioperheen takia on aina kova huoli. Meillä olis kyllä hirmuisesti ideoita miehen kanssa kehittää järjestelmää mutta kun ollaan tälläsiä että nähään jo väliinputoajien puolesta nää epäkohdat. . Ne neuvolan terkkarit jopa harrastuksissaankin menestyvien muksujensa kanssa tuskin aina tajuaa asioita väliinputoaja lapsien osalta.. tosin. Ehkä heidän työkokemus auttaa huomaamaan erilaisuuden aiheuttamat ongelmat.. ite kaipaisin enempi talkoohenkeä ilman että rahoja joutuu laittamaan kiinni kun ei oo varaa niihin harrastuksiinkaan..

  • Kohtuu kärttyinen mamma sanoo:

    Minä ainakin maksan paljon veroja, että kunta ja opettaja voisi hoitaa lapseni asiat koulussa. Harrastuksiin liittyvät asiat ymmärtää sillä niiden järjestäjät ovat pääosin yhdistyksiä, joiden toiminta toimii pelkästään näiden vapaaehtoisten voimilla. Mitä mahtaisikaan maksaa, jos esim jalkapallojoukkue pyörisi täysin ammattilaisvoimin?

    Lapseni ei onneksi ole enää koulussa, mutta ollessaan ala-asteella hänen opettajansa vaihtui useampaan kertaan siitä syystä, että hänen opettajansa sai 2 lasta sinä aikana. Ja siinä huomasi kristallin kirkkaasti, mitä opettaja kykenee ihan ilman suurempaa hässäkkää ja rahanmenoa järjestämään – tai mitä ei. Osa opettajista ei ehtinyt/viitsinyt oikeastaan järjestää mitään ohjelmaa. Yhden opettajan johdolla järjestettiin museoreissuja, lintubongausta ym ja sokerina pohjalla iltamat johon lapset tekivät oman näytelmän ja johon sai ottaa ihan kaikki kummit ja kumminkaimatkin mukaan ostamaan liput ja väliaikatarjoilut. Tämä oli koko ala-asteen high-light, sillä muuten koulussa oli niin pienet tilat, ettei koskaan juhliin saanut tulla kuin 2 per perhe.

    Ja mina kyllä maksoin kaikki maksut mitä tuli, leivoin myyjäisiin ja olin mukana valvomassa lapsia retkillä ym. Minulle jäi silti opettajien palvelutasosta kohtuu negatiivinen kuva. Lapselleni ainakin sattui tuota yhtä ihanaa naisopettajaa lukuunottamatta kohtuu epämotivoituneet opettajat, jotka olisi voinut ottaa ”kumman kaa” sarjasta, eli he löivät oven kiinni heti kun työaika loppui ja työaikanakaan eivät hirveästi viitsineet mitään extraa keksiä. Toki onhan opettajalla ala-asteella huimia kolmenkin tunnin päiviä ja kolmen kuukauden kesäloma. Eihän sitä millään voi lapsille keksiä mitään kehittävää ohjelmaa. Kyllä siihen pitää vanhemmat ottaa mukaan.

    Ja minun mielestäni vanhempainneuvostoihin menivät juuri ne sädekehänsä kiillottajat ja ”täydelliset äidit”. Heille oli kovin tärkeää näyttää kuinka perhearvoja kunnioittavia ja vastuullisia vanhempia he olivat. Ja kyllä – mina olin juuri niitä, jotka olivat sitä mieltä, että tuo koulun yhteistoiminta on ihan silkkaa p****a. Tekisivät opettajat työnsä eivätkä pelleilisi. Niin me muutkin joudumme täällä oikeassa maailmassa toimimaan ja ihan oikealla työajalla ja ihan normi lomilla.

    • Satua sanoo:

      Opettajilla ei todellakaan ole mitään 3 tunnin päiviä! Haloo! En ole itse opettaja mutta tiedän että oman luokan opetuksen lisäksi lukujärjestyksessä on muiden luokkien opetusta. Opettajat erikoistuvat johonkin aineeseen ja opettavat sitä sitten koulun muille luokille. Sitten tulee vielä tunneille valmistautuminen ja kokeiden korjaus ja wilmat ja vanhemmat ym ym. Sen lisäksi lapset ovat nykyään niin häiriintyneitä ja luokat suuria että ihme että jaksavat koko hommaa. Ovat pitkän kesälomansa ansainneet! Kannattaa ottaa selvää ennenkuin kirjoittaa perättömiä!

      • Nimetön sanoo:

        Tähän opettajakysymykseen ajatuksia. Minäkään en itse ole opettaja, eli joudun tukeutumaan tuntemieni opettajien puheisiin. Niiden perusteella vaikuttaa, että opettajan työ on erittäin kuormittavaa ja haastavaa, myös ajallisesti. Näen tähän ajatukseen kaksi vaihtoehtoa (tai näiden yhdistelmän).

        1. Opettajat ovat keskimääräistä yliopistokoulutettua ihmistä (joka on vastuussa muista ihmisistä) kovempia valittamaan. En tunne yhtään yliopistokoulutettua ihmistä, joka tekee vaativaa työtä, jonka työtunnit olisivat sen 8h/päivä. Työpäivät venyvät, viikonloppuna valmistellaan esitystä, puhelimeen vastaillaan ympäri vuorokauden jne. Itse kuulun näihin. Jos toivoo saavansa ”perus duunaria” parempaa palkkaa, niin sen eteen kuuluu tehdä töitä.

        2. Opettajien työ on ihan oikeasti ainakin palkkaansa nähden erittäin vaativaa. Ja vie jo nykyiselläänkin suuren osan opettajan vapaa-ajasta. Tähän tosin on pakko miettiä opettajien selvästi pidempiä lomia.