Mies, miksi et uskalla sanoa ei?
Tiedätkö kun miehet aina sanovat, että me naiset emme puhu suoraan? Siinä voi olla totuuden siemen, mutta kyllä kuulkaa on niin, että eivät miehetkään puhu!
Siitä seuraa sitten kaikenlaista hämminkiä ja ongelmaa. Lähinnä miehelle itselleen.
Ironista, koska mies todennäköisesti on ollut kertomatta totuutta juuri siksi, että hän on ajatellut päästä sillä tavalla helpommalla… Miehet kun pelkäävät, että nainen suuttuu, jos naiselle puhuu totta. (Pikku vinkkinä, kannattaa miettiä miten sen totuuden sanoo, jos kuulija suuttuu siitä!)
Esimerkki: Näin mieheni kanssa kadulla naisen, jolla oli muodikkaat housut. Housut olivat ns. jazzhousut, eli reidestä kapeat ja lahkeesta leveät. Beigeä käärmekuosia vieläpä. Ei omaankaan makuuni, mutta ajattelin vähän hassutella miehen kustannuksella. Kysyin, että mitäs tykkäisit, jos minulla olisi tuollaiset housut?
Mies: Nooooh…en ehkä ihan kauheesti…
Minä: Kehtaisitko sanoa minulle, että et pidä niistä?
Mies: Nooooh….eeehkä.
Minä: Mitä jos hehkuttaisin kovasti, että katso miten ihanat housut ostin? Sanoisitko että kamalat nuo on?
Mies: En! Koska suuttuisit hirveästi.
Mitä tästä seuraisi? Se, että kulkisin kaikkialle tuntien itseni upeaksi trendikkäissä housuissani, ja mies joutuisi nolostelemaan vieressä, että piti sen näihinkin juhliin tulla, kekkaloimaan kaverieni eteen noissa JÄRKYTTÄVISSÄ pöksyissä!
Sama koskee muitakin asioita kuin naisen vaatteita. Hyvä esimerkki ovat kaikenlaiset menot. Kuten kysymys ”Kulta haluatko lähteä oopperaan?”, johon saa vastauksen ”Öh, joo, toki…”. Eipä aikaakaan kun nainen on saanut sen käsityksen, että mies RAKASTAA oopperaa, ja kausikortti ensi vuodelle on jo ostettu ja oopperamatka Venäjälle varattu. Siellä mies sitten kiskoo kravattia kaulalta löysemäksi ja miettii, että miksi ihmeessä istun ulkomailla asti kuuntelemassa tuota kiljuntaa?!
Ylin kuva Nathan Dumlao.
Lomamatkakohteet päätetään naisen mielen mukaan kun mies ei saa sanotuksi, että en varmana lähde Torremolinokseen. Ennen matkaa mennään yhdessä työväenopiston espanjalaisen keittiön kurssille, kun mies ei saanut kakistettua ulos, että ei todellakaan kiinnosta kääriä mitään melonia kinkkusiivuun.
Pahimmassa tapauksessa nainen raahaa miehen alttarille asti, ja äijä päätyy naimisiin kun ei oikein tullut suusta ulos se lause, että en mä halua, koska suussa oli esim. pizzaa. Kyllä, näin voi käydä!
Tämä tarina on nimittäin tosi: kaverini kaveri (mies!) päätyi kihloihin, koska hänellä oli suussa pizzaa. Kyllä! Mies söi naisystävänsä kanssa juuri pizzaa, kun nainen pullautti ilmoille suuren kysymyksen: mitä jos mentäisiin naimisiin? Miehelle iski paniikki ja päässä risteili kaksi ajatusta: EI HEMMETISSÄ ja SE SUUTTUU JOS SANON EI. Miehen ”pelastukseksi” koitui se rullalle kääritty ja kokonaisena suuhun tungettu siivu pizzaa. Hän ei voinut puhua!
Mutta nainen killitti häntä rakastuneena ja kysyvänä pöydän toiselta puoleta. Noo kultsii…Miten on?
Mies jauhoi pizzaa suussaan ja paniikki yltyi. Jotain olisi pakko tehdä ja pian! Hän päätyi nyökkäämään. Tuleva vaimo repesi riemuun, ja miehen ahdistus syveni entisestään. Miksi en sanonut ei? Mitä nyt teen?
Kuten arvata saattaa, tarina ei pääty hyvin. Alttarille asti ei päästy, vaan suhde loppui. Hiukan turhan pitkälle oli kyseinen mies silti myötäilemällä antanut asioiden ajautua. Reipas ”kiitos mutta ei kiitos” olisi tainnut olla paras vastaus jo aikoja sitten.
Tarinan opetus on siis se, että opettele puhumaan suoraan hyvä mies. Muuten joudut tekemään kaikkea mistä et tykkää, ja ties vaikka joutuisit naimisiin sellaisen naisen kanssa josta et tykkää! Mites sitten suu pannaan? Entistä enemmän suppuun, vai?
P.S. Tämä koskee tietysti kaikkia sukupuolia yhtä lailla…
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mies ei sano mitään jos kysyy mielipidettä, se on ihan sama, joten menen ja alan suunnittelemaan itse, mutta silloin se ei sovikaan. Kysyn uudestaan mitä se haluaa, ei osaa sanoa. Ehdotan taas jotakin, ei se ei sovi..sitten se päättyy siihen ettei mitään tapahdu, asia jää siihen, kaikki ideat tyrmätään saman tien, mutta omia ehdotuksiakaan ei ole. Sitten valittaa myöhemmin miten ei tehdä mitään..jossain vaiheessa mies sitten menee ja tekee oman mielensä mukaan kysymättä minulta mitään, kun on keskustellut sen ja sen tyypin kaa (meidän asioista), ja se kyllä tietää, ja minähän en asioista päätä, häntä ei pomoteta. Olen tullut siihen lopputulokseen ettei mies kunnioita minua pätkääkään, tämä on pelkkä valtapeli miehelle, ei ole meidän YHTEISESTÄ elämästä kyse, joten olen päättänyt erota miehestä. Päättäkööt asioista muiden kanssa sitten kokonaan ilman minua.
Suut auki ja mielipiteet esiin just siinä hetkessä eikä vuosien päästä.
Joo joo, ihan sama vastaukset on peestä. Kun kysytään silloin vastataan, niinhän opetetaan lapsillekin.
Suu saadaan auki siinä eron hetkellä, ”kaikki on tehty niinkuin sä haluat” tyyliin ja saattaa olla vuosikaudet yritetty lypsää mielipidettä.
Tunnistan tämän miestyypin. Olen ollut tällaisen kanssa parisuhteessa. Ei saa mitenkään irti mitä hän haluaa ja mitä hän ajattelee. Esim: Vapaapäivän aamuna kun kysyin mitä hän haluaa tehdä, en saanut mitään irti, odotti vain minun määräystäni ja toimintasuunnitelmaa. Sanoin että haluan yhdessä suunnitella. Hän ei tajunnut lainkaan mitä tarkoitin.
Yksi ääriesimerkki: kävimme läpi rankat lapsettomuushoidot, keskenmenoineen, kohdun ulkoisine raskauksineen (olin hengenvaarassa). Kun viimeisin raskaus oli mennyt kesken hän ilmoitti ettei ole lasta halunnutkaan ja on helpottunut ettei lasta tule. Kiitti.
Hänestä ei saanut mitään irti, yritin kyllä kaikkeni. Aivan kaiken. Lopulta halusin erota. Sekin tietty sopi hänelle. On ollut nyt yli 10 vuotta yksin. Ehkä se oli se mitä hän oikeasti halusi. Enpä tiedä.
Yritin liikaa, olisi pitänyt antaa olla eikä yrittää liikaa.
Tuttu juttu, tuntuu kuin tulisi hulluksi kun ei suoria vastauksia saa vaikka kuinka yrittää.
Mitä jos nainen ei olisi niin päälle käyvä ja jyräävä.
Syynsä on sillekin, että mies ei uskalla sanoa ei.
Pitäisikö naisen katsoa peiliin. Kyllä minä ainakin näen miehen naamasta ennen, kun vastaa mitä on mieltä. Kyllä monet naiset, ei kaikki, on kyllä niin määräileviä, että asiat on miehelle pelkkä ilmoitusluontoinen asia. Meitä on monen luontoisia miehissäkin, onko se myöntyväisen vika, että tulee toistuvasti jyrätyksi? Pitäisikö sen toisen lakata käyttämästä toisen luonteenpiirteitä hyväkseen ja mennä itseensä.
Se, ettei anna koskaan toiselle tilaa ja aikaa tehdä päätöksiä ja miettiä vastausta on henkistä väkivaltaa. Joidenkin täytyy sulatella asioita rauhassa ilman painostusta, jos vastausta ei tule, täytyy olettaa, että vastaus on ei ja silloin asia on selvästi toiselle arkaluontoinen, painostaminen on väärin.
”(Pikku vinkkinä, kannattaa miettiä miten sen totuuden sanoo, jos kuulija suuttuu siitä!)”
PIKKU VINKKI SUUTTUJALLE: Kannattaa miettiä, että jos kysyy toisen mielipidettä, niin vastaus täytyy kestää suuttumatta. Mieti itse, että tuleeko suuttuttua turhan helposti. Kaikesta ei myöskään tarvitse vetää hernettä nenään. Jokaisella on vastuu OMISTA SANOISTA JA TEKEMISISTÄ, ihan sama mitä toinen tekee tai sanoo
Omien mielipiteiden ilmaisijat jäävät vanhoiksi pojiksi. Eli jos mies haluaa perheen pitää myötäillä ja varsinkin perheen perustamisen jälkeen pitää myötäillä, jos meinaa saada säännöllisesti.
Olen kiitollinen puolisolleni siitä, että hänellä on mielipide kaikkeen, mistä keskustelemme ja suunnittelemme, yhdessä ja erikseen, mutta jos kyse on asiasta, joka on hänelle aivan sama, hän myös tarkoittaa sitä. Kun ei halua tehdä jotakin, mennä jonnekin tai pukea jotakin, hän kyllä sen kertoo, ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Hänellä on harvaan asiaan ”ei ikinä” – kanta, joten kun hän sanoo, että ei halua jotakin, niin sitä kunnioitan sitä.
Ystäväni oli naimisissa juuri miehen kanssa, joka ei pahemmin puhunut, kun he seurustelivat ja kihlautuivat, mutta kaverit ja suku ajattelivat, että eihän sen meille tarvitsekaan runoilla, kunhan ovat onnellisia yhdessä. Aika kului, oli häät, matkoja, hankittiin isompi asunto, saivat lapsen, lisää matkoja, kesämökki ja toinen lapsi suunnitteilla. Sitten se mies keksi sanoa, että itse asiassa, häntä kyllä kiinnostavat matkat, mutta vaimon ja lapsen kanssa olo ei niinkään. Lapsi on vaimon ”projekti”, ei hänen. Ystäväni oli järkyttynyt. Ero tuli, mies lopetti kaiken kommunikoinnin kokonaan, ei tapaa lastaan laisinkaan ja ystäväni on nyt pari vuotta koittanut kertoa koululaiselle, miksei isää enää kiinnosta.
Exän oma tyyli oli suora käskytys johon ei saanut sanoa vastaan, tuli pahimmillaan uhkailua, lievimmillään mökötystä jos yritti. Ei ilmeisesti ollenkään ymmärtänyt kun itse yleensä ehdotin asioita ja pyysin mielipiteitä ja kommentteja näihin ehdotuksiin. Kommentteja ei tullut, mutta jälkikäteen syytettiin siitä, että minä vaan haluan kaiken itse päättää ja määräilen muita kun sitten toimin oman mieleni mukaan kun kukaan ei muuta ehdottanut tai ehdotuksiani vastustanut. Keskustelut, neuvottelut, kompromissit -aivan vieras ajatus hänelle.
Vahvasti samaa mieltä ja koskee tosiaan ihan kaikkia. Oon ehkä ikuisesti katkera exälle, joka tunnusti vasta kun lapsi oli jo 2v ettei olisi lasta ikinä edes halunnut. Itse vaan ihmettelin, et tunnetta että oon täysin yksin tän lapsen kanssa ja ainoa, joka rakastaa. Eikä ne aavistukset ja tunteet olleet väärässä. Luulin, että päätös lapsesta oli yhteinen, mutta olin väärässä.
Vaimo sanoi aikanaan, että ero tai lapsi, eikä kertaakaan kysynyt haluanko oikeasti lapsia. Koska olin nuori, tyhmä, naiivi ja rakastunut en osannut pitää puoliani ja lähteä kävelemään. Naisen käsitys tuosta uhkauksesta oli, että yhdessä suunniteltiin. Mitään ei ole koskaan suunniteltu yhdessä, koska aina voi heittää erokortin tai vähintään seksi loppuu kuin seinään. Yritä siinä sitten sanoa ei tai olla muuten rakentava. Itse kyllä rakastan lapsiani ja huolehdin heistä, mutta niin onnellinen sinkkuna, kun ei tarvitse keskustella maantiejyrän kanssa.
Voi että, miten allekirjoitan tämän.
Lyhyestä virsi kaunis. 3-4 vuotta yhdessä lapsen isän kanssa. Kihloissa ja lapsi ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia, kunnes mies täräyttää, että pää ei ole oikein pysynyt mukana menossa ja kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja lähti sen sileän tien.
Mitä jos olis avannut suunsa aiemmin?
Sanokaa vain kyyniseksi, mutta miehelle se säännöllinen saanti on tärkeintä, ja sen takia ollaan valmiita myötäilemään ja ”olemaan suututtamatta” aika pitkälle.
No ei kyllä pidä paikkansa. On niitä haluttomia miehiäkin jokaisella palstalla voivottelemassa. Haluja lienee ainoastaan pornoon jos sitäkään. Osaisivat edes siitä puhua.
Niiin totta!Ex- mies oli näitä suppusuita. Siitähän sitten seurasi yhteinen omakotitalo ( ei saanut sanottua että asuisi mieluumin kerrostaloss tai rivarissa), sisustus minun makuuni (yltiövärikäs retrokoti skandinaavisesta tyylistä tykkääväle miehelle) harrastuksia tanssista kielikursseihin (kalastus oĺ lemppari)..näitähän riittää.Sitten tullaan yllättävän eron hetkellä syyttämään päällepäsmäriydestä ja tukahduttamisesta. Anteeksi kuinka?? Joka ikinen kerta monta kertaa kysytty HALUATKO sinä tätä varmasti, mutta kun suu ei aukea kun pitäisi,niin katselee sitten 70- luvun tapetteja hiljaa vaan, kiitos.
Tällainen oman tahtonsa ilmaisemisen vaikeus voi lähteä jo sieltä lapsuuden kotoa. Jos sun tahto on ollut vaikka äidin taskussa, eli et ole voinut omaa tahtoa ilmaista tai se on torjuttu niin aikuisenakin voi olla vaikeaa edes tietää mitä haluaa. Välillä oman tahtonsa tietää vasta kun tilanne on ohi, kun on tilaa miettiä mitä mä oikeasti haluan.
Uskon ettei yksikään mies (tai nainen) halua tahallaan olla sellainen joka ei ilmaise tahtoaan. Sehän kertyy sisälle vihana ja katkeruutena, joka ennen tai myöhemmin sairastuttaa.
Jos itsellä on vahva tahto ja osaa ja uskaltaa sen ilmaista niin on vaikeaa ymmärtää niitä joilla on vaikeuksia tämän asian kanssa. Aikuisuus ei tarkoita että olisi ihmisenä valmis vaan oppiminen jatkuu läpi elämän.
Parisuhteessa voi pyrkiä tukemaan omaa puolisoa ilmaisemaan tahtonsa ilman mitään kovaa painetta ja kiirettä. Mutta tämähän vaatii sen että molemmat ovat oivaltaneet että tämä asia on meille haaste. Mitään mitä ei tunnista on vaikeaa hoitaa ja käsitellä.
Miehen ihannemalli on usein kova mies joka kestää tuulessa ja tuiskussa ilman itkua tai avointa tunteiden näyttämistä ja keskustelua. Tämä voi kasvattaa miehiä jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan tai puhua niistä ja he eivät tunnista omiaa tahtoaan tai tarpeitaan.
Toivon kaikille hyvää matkaa omaan sisinpään ja sen hyväksymiseen mitä sieltä löytyy. ❤️
Niin. Kyllähän se niin on että ihminen joka on perusluonteeltaan rehellinen pystyy sanomaan myös mitä haluaa eikä kerrytä vihaa ja katkeruutta sisälleen kunnes se tulvii yli joskus hyvin ikävin seurauksin. Jos ei ole kykenevä kommunikoimaan niin ei tule lähteä parisuhteisiin saati perhettä perustamaan. Lapsuuden kokemusten taakse meneminen ei ole pätevä selitys. Se on oman vastuunsa pakoilua.
Meilläkin on käynyt vähän tälleen ponia ostaessa. Kyselin ja sanoi että käyhän se ostetaan vaan… sitten oikeasti menin ja kattelin ja varasin ponin ja järkkäsin sen hakuun kaikki… niin mies lähti mukaan haettiin poni. Se oli ollut meillä jotain 6-9kk kun joku muu siltä kysyi miksi otitte lapsille tuommoisen ponin. Kuuluu vaan että äitin ajatushan se oli. Minä että yhdessähän siitä sovittiin. No sitten se oli vaan että hän ei uskonut että minä oikeasti ostan sen. 🤣 monesti hänellä on eri käsitys siitä mihin päätökseen olemme päätyneet
Olikos se nyt vaaka-mies joka ei osaa tehä kieltäviä päätöksiä. Kerran 20v seukkailin tämmösen pojan kanssa. Alotin baarissa kysymyksellä saako sua tulla iskee. Ja poika tuumas mumisten hiukan itteensä ottaneena jotta mikä ettei. Seurusteltiin kk jolloin nähtiin n 3 päivän välein ja tapasin kaverit. Ja poika pisti viestillä poikki että nyt vie auto kaiken huomion 😀 puoli vuotta meni kun baarissa juttelin nyksänsä kanssa. Se tytön katse kun tajus et häntä petetty. Tuli uudestaan jutteleen niin ittekin älysin että olivat seurustelleet yli vuoden. Epäilen että tässä nyt vaan ei oikein osattu taas sanoa ei.
Aikuinen ihminen ei todellakaan voi olla sanomatta mielipidettään ja sitten vikistä 10 vuotta myöhemmin että ”sä päätät aina kaikesta” ja että ”ikinä ei tehdä mitä mä haluan”. Suu auki, kiitos! Kaikki muu on erittäin epäreilua ja epärehellistä kaikkia onnettomia osapuolia kohtaan.
Sitäkin sopii miettiä, saako se toinen tilaisuuden sanoa oman mielipiteensä ja jos saakin, niin kuunnellaanko sitä koskaan..
Toiset ihmiset on hyvin spontaaneja ja nopeita liikkeissään sekä itsevarmoja omasta asiastaan ja toiset taas eivät. Siinä vaan jää helposti jalkoihin jopa aikuisena.
Itse olen siis ensimmäisenä mainittua persoonaa ja on ollut kovan mutta antoisan oppimisen paikka todella kuunnella se toisen mielipide ja jopa taipua siihen joskus. Aina ei voi mennä kuten minä olin halunnut ja parhaassa tapauksessa jo suunnitellut valmiiksi. Se on vain muka-kuuntelemista ja juuri sitä päsmäröintiä josta sitten kymmenen vuoden päästä saa kuulla ne syytökset.
Tuohon naimisiinmeno-tenkkapoohon annan hyvän vinkin (ei riipu sukupuolesta). Vastaa ”en ole valmis”. Siinä ei tarkenneta, liittyykö epävarmuus yleisesti avioliittoinstituutioon vaiko avioliittoon juuri tämän ihmisen kanssa. Eikä ihmisiä saa pakottaa naimisiin, joten tässä jää kosijan vastuulle, haluaako silti jatkaa suhdetta. Mutta joo, kyllä se siltä tuntuu, että täällä tasa-arvon ihannemaassa jää helposti mies alakynteen. Ehkä he myös pelkäävät, että jos ei tähän akkaan tyydy, ei saa sitten minkään näköistä naista enää ikinä.