”Tunsin olevani epäonnistunut. Olin ensimmäistä kertaa aikuisiällä työtön.

Olin käynyt useissa työhaastatteluissa kuulemassa kiitos, mutta ei kiitosta. Miksi en kelpaa mihinkään? Miten selitän että mitä teen?

Olin työtön, jolla olisi kohta se lapsikin. Tietenkään määräaikaista työsopimustani aiempaan työpaikkaan ei jatkettu, kun maha pitkällä kuljin käytäviä. Ei se mitään, se ei unelmieni paikka ollutkaan, mutta unelmieni työpaikat eivät huolineet minua.

Kaikki ihmiset neuvolantädistä isomummoon hokivat että työ on se, mistä minun pitäisi stressata vähiten. Olin 7. kuulla raskaana ja odotin ensimmäistäni. Selasin avoimia työpaikkoja vielä synnytysosastolla välillä ilokaasua hengitellen.

Mieheni ei ole maailman parhaiten tienaava, ja minusta tuntui että osa minua puuttui kun en ollut työelämässä. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on kattava CV, olen rohkea, ulospäinsuuntautunut – ja näköjään täysin epäpätevä jokaiseen työhön. Olinko muuttunut jotenkin täysin sosiaalisesti taitamattomaksi, kun aina pääsin haastatteluun mutta en töihin?

Kolme viikkoa vietin ihanaa vauva-aikaa vauvanhoitoa opetellen ja pieniä varpaita ihmetellen. Sitten kirjoitin TAAS yhden työhakemuksen unelmieni haasteelliseen ja itseäni kehittävään työtehtävään. Sain kutsun haastatteluun. Työhaastattelun jälkeen huomasin, että maito oli valunut liivinsuojien läpi paidalleni.

Kului monta piinaavaa viikkoa. Yhtenä aamuna pesin vauvan kakkapyllyä kun puhelimeni soi. Ajattelin etten vastaa. Entä jos se olisi töistä? Ei kuitenkaan olisi.. Vastasin kädet kakassa. Ilosanoma! Sain työn.

”Voisitko aloittaa jo ensi kuun alussa?” ”Tuota.. En. Kun minulla oli tämä vauva kotona. Voisin aloittaa kolmen kuukauden päästä.” ”Niin juuri aivan, niinhän se oli. Ehkä saisimme sen onnistumaan.

Minkä ikäinen lapsesi sitten on kun aloittaisit työt?” ”Viisi kuukautta.” ”No eikai siinä mitään jos et enää imetä ja jos ajattelit jaksaa, tavataan kuitenkin ensi kuussa työsopimuksen kirjoituksen merkeissä.”

Minua hirvitti sulkiessani puhelun. Olin työelämässä mukana, olin onnistunut saamaan unelmieni työn! Mieheni jäisi kotiin hoitamaan vauvaamme, tasa-arvoa perhevapaisiin!


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Cassidy Kelley. Kuvituskuvia.

Mutta kuinka, KUINKA, minä pystyn olla kahdeksan tuntia vuorokaudesta erossa tuosta pienestä nöpönenästä? Ihmiset arvostelivat. Anopin mielestä huono ratkaisu. Äitiystäväni ovat kotona kunnes lapset ovat kolmivuotiaita. He kauhistelevat. He sanovat että lapseni kasvaa tunne-elämältään kylmäksi kun ei saa olla äitinsä kanssa.

”Vauva-aika on niin lyhyt aika elämästäsi, onko sinun pakko ajatella noin itsekkäästi tämä lyhyt aika ja hylätä lapsesi?” ”Onko lapsi menossa päiväkotiin heti kun täyttää yhdeksän kuukautta?” ”Miehellä ei ole samanlaista äidinvaistoa, kyllä lapsenne kärsii SINUN takiasi.” ”Etkö rakasta lastasi?”

Rakastan minä. Ainoa kommentti, mitä minäkin mietin hiljaa mielessäni ennen töiden alkua, oli: ”Kuinkahan sinä jaksat? Et saa nukkua öitä ja ajattelit uuden työn mennä opettelemaan. Kaikki illat ja vapaapäivät ovatkin sitten vauvan hoitoa. Kohtahan se kasvattaa hampaatkin ja se aika on KAUHEAA.”

Pakkasin ensimmäisinä viikkoina töihin rintapumpun mukaan, sillä muuten tissini olisivat räjähtäneet pienen nöpönenän juomattomasta maidosta.

Tämä ei ole luonnollista olla erossa näin kauaa lapsestani. Tämä on kamalaa.

Mutta minulla on työ, minulla on turva, minulla on aikuisia ympärilläni, minulla on tulevaisuus.

Soitin mummolleni. Hän sanoi, että äitiysloma kesti hänen aikaan kuusi viikkoa. Ihan äitiään rakastaviksi tasapainoisiksi hänenkin lapsensa kasvoivat. Hieman helpotti. Silti koen olevani huono äiti ja huono ja erittäin väsynyt työntekijä.”

Nimim. Hönö

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

34 vastausta artikkeliin “Menin töihin vauvani ollessa alle puolivuotias – koska se oli ainoa oikea ratkaisu”

  • Pölölöö sanoo:

    Mun lapsi oli perhepäivähoitajalla, meni sinne kun oli jotain 1,5v. Vuosia myöhemmin kyseinen hoitaja arvosteli kaikkia jotka eivät hoida lapsiaan kotona vaan vievät hoitoon ja ylpeänä kertoi että hän kyllä kaikki omat lapsensa hoiti itse. Mikäpä lie ollu tarkoitusperä, mutta väärä ammatinvalinta ehdottomasti..

  • Vauva JA työ sanoo:

    Minä pidin ensimmäisen vanhempainvapaan, mies toisen ja kolmas jaettiin pitkittäin (molemmat puoliksi töissä ja puoliksi vapaalla) Onnea työpaikasta ja vauvasta, molemmat hoituvat kyllä!

  • Tympääntynyt sanoo:

    Suomessa on varaa olla kotona kunnes lapsi täyttää 3v vain köyhillä (niille joiden elämän muut maksaa (sossu/kela) ja rikkailla. Keskituloisilla perus ydinperheillä siihen ei samallalailla ole varaa, he joutavat töihin jotta ne muut voi olla siellä kotona työssäkäyvien verorahoilla.

    • Mietteliäs sanoo:

      Eiköhän se oikeus toimeentulotukeen lasketa samalla tavalla myös tämän työssäkäyvän perheen osalta, jos toinen olisi kotona hoitamassa lasta… Suhteellinen pudotus toki olisi isompi, mutta en usko, että tuilla elävä perhe voisi enempää saada kuitenkaan 😄 Tai sitten voisi olla se aiemmin keskituloinenkin perhe oikeutettu johonkin tukeen, jos näin olisi 😊 Ja lisäksi ajattelen myös, että keskituloisilla perheillä on ollut yleisesti ottaen ehkä enemmän mahdollisuutta vaikuttaa asumiseensa ja vaikkapa säästää ennakkoon. Luulen, että monesti kyse on ainakin osittain siitä, että elintason ei haluta laskevan? 🤔

  • Oman tien kulkija sanoo:

    Niin hienoa, että olet uskaltanut tehdä sinulle ja perheellesi sopivimman ratkaisun! Teitpä niin tai näin, aina arvostelijoita löytyy. Iloitse unelmiesi työstä, iloitse perheestäsi ja nauti elämästä. Väsymystä on varmasti jokaisella syystä tai toisesta, mutta se menee ohi ajallaan kyllä. Jo uusi työkin väsyttää, kun pitää omaksua paljon uutta. Ihanaa, että puolisosi voi olla vauvan kanssa kotona, ja sinä pystyit ottamaan vastaan unelmiesi työn. Niinhän se kuuluukin mennä, teidän tiimi toimii hyvin!

  • tasa-arvo kunniaan sanoo:

    Jos isä on lapsen kanssa kotona niin mikäpä siinä sitten. Tärkeäähän on vain se, että lapsi saa viettää rauhallisia päiviä oman vanhemman kanssa. Kestäväthän isätkin 8-9 tunnin eron vauvasta ilman ihmettelyjä.

  • Elviirainen sanoo:

    Mulla oli sama tilanne, paitsi että sen lisäksi, että olin työtön ja vauvan kanssa, olin myös vastavalmistunut -paine oli kova saada töitä, jotta ei jää työmarkkinoiden ulkopuolelle. Tein keikkatöitä sinne, missä olin aiemmin ollut määräaikaisena, mutta eivät halunneet jatkaa sopimusta… sain uuden vakituisen työn ja menin töihin. Mies oli kotona ja sanoisin, että lapsemme on hyvin läheinen isänsä kanssa, tilanne tuskin olisi Sama, jos itse olisin ollut kotona ja isä aamusta iltaan töissä. Nyt kun lapsi on jo yli 3 ikävöi hän kovasti isäänsä työaikana, itse teen nykyään etätöitä ja ollut mahdollisuus pitää lapsia normaalia enemmän kotona, kiitos koronan, muuten tätä mahdollisuutta ei olisi ollut

  • Ilo sanoo:

    Palaan huomenna takaisin töihin, kun lapseni on 7kk ikäinen. Mieheni jää pojan kanssa vanhempainvapaalle ja sen jälkeen isyyslomalle. Teimme tämän valinnan ajatellen meidän perhettä ja parasta. Mikään pakko minun ei olisi ollut töihin mennä, vaan lähden mielellään ja omasta halusta. Minä kotona koronavuotta viettäneenä saan taas vähän vaihtelua elämään ja mies saa kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa sekä taukoa työelämän hektisyyteen. Meillä on molemmilla vakituinen työpaikka ja samalainen tulotaso, valinta ei siis ollut taloudellinen.

    Minusta tuntuu hyvältä, kun pystyn tarjoamaan miehelle mahdollisuuden jäädä pojan kanssa kotiin, vaikka työpaikallani päätöstä onkin kummasteltu. Isä on myös tasavertainen vanhempi, äidit vaan monesti tietämättään ja huomaamattaan ”jyräävät isän yli”, eikä anna mahdollisuutta tehdä juttuja isän tyyliin.

    • Uraäiti täälläkin sanoo:

      Näin meilläkin tehtiin molempien lasten kohdalla ja ajattelin juuri samalla tavalla isien oikeuksien suhteen 😊 Lisäksi minusta oli kuolettavan tylsää olla perhevapailla. Päivät olivat vaan yhtä kärrykävelyä ja kahvilassa istumista. Mieheni otti vapaan kirjaimellisesti enemmän lomana. 😅

  • Haahuaja sanoo:

    Hei, jokaisen elämä on hänen omansa, ja jokainen tekee omat valinnat, jotka voi lopulta olla ihan yhtä hyviä lapsen hyvinvointia ajatellen kuin muiden omassa elämässään tekemät omaa lastaan kohtaan. Minä olen opiskelija äitiyslomalla, minimiititsrahalla, ja ei todellakaan ole varaa jäädä kotihoidontuelle. Kuopus lähtee päiväkotiin 9kk iässä, enkä suostu ajattelemaan että menisi siitä jotenkin pilalle. Meidän rahat ei riitä jos en jotain lähde tekemään nyt, joten jatkan opintoja ja saadaan edes vähän enemmän rahaa elämiseen. Keskimmäiseni oli vuoden ikäinen mennessään hoitoon, esikoinen kolme vuotta. Kyllä vauvasta varmasti kasvaa silti ihan tasapainoinen ihminen, etenkin kun isä hoitaa.

  • Jaana sanoo:

    Äidinvaisto tulee siitä että äiti viettää lapsen kanssa 24/7, samalla tavalla isänvaisto.
    Sinä olet hyvä. Sinä riität.