”Tunsin olevani epäonnistunut. Olin ensimmäistä kertaa aikuisiällä työtön.

Olin käynyt useissa työhaastatteluissa kuulemassa kiitos, mutta ei kiitosta. Miksi en kelpaa mihinkään? Miten selitän että mitä teen?

Olin työtön, jolla olisi kohta se lapsikin. Tietenkään määräaikaista työsopimustani aiempaan työpaikkaan ei jatkettu, kun maha pitkällä kuljin käytäviä. Ei se mitään, se ei unelmieni paikka ollutkaan, mutta unelmieni työpaikat eivät huolineet minua.

Kaikki ihmiset neuvolantädistä isomummoon hokivat että työ on se, mistä minun pitäisi stressata vähiten. Olin 7. kuulla raskaana ja odotin ensimmäistäni. Selasin avoimia työpaikkoja vielä synnytysosastolla välillä ilokaasua hengitellen.

Mieheni ei ole maailman parhaiten tienaava, ja minusta tuntui että osa minua puuttui kun en ollut työelämässä. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on kattava CV, olen rohkea, ulospäinsuuntautunut – ja näköjään täysin epäpätevä jokaiseen työhön. Olinko muuttunut jotenkin täysin sosiaalisesti taitamattomaksi, kun aina pääsin haastatteluun mutta en töihin?

Kolme viikkoa vietin ihanaa vauva-aikaa vauvanhoitoa opetellen ja pieniä varpaita ihmetellen. Sitten kirjoitin TAAS yhden työhakemuksen unelmieni haasteelliseen ja itseäni kehittävään työtehtävään. Sain kutsun haastatteluun. Työhaastattelun jälkeen huomasin, että maito oli valunut liivinsuojien läpi paidalleni.

Kului monta piinaavaa viikkoa. Yhtenä aamuna pesin vauvan kakkapyllyä kun puhelimeni soi. Ajattelin etten vastaa. Entä jos se olisi töistä? Ei kuitenkaan olisi.. Vastasin kädet kakassa. Ilosanoma! Sain työn.

”Voisitko aloittaa jo ensi kuun alussa?” ”Tuota.. En. Kun minulla oli tämä vauva kotona. Voisin aloittaa kolmen kuukauden päästä.” ”Niin juuri aivan, niinhän se oli. Ehkä saisimme sen onnistumaan.

Minkä ikäinen lapsesi sitten on kun aloittaisit työt?” ”Viisi kuukautta.” ”No eikai siinä mitään jos et enää imetä ja jos ajattelit jaksaa, tavataan kuitenkin ensi kuussa työsopimuksen kirjoituksen merkeissä.”

Minua hirvitti sulkiessani puhelun. Olin työelämässä mukana, olin onnistunut saamaan unelmieni työn! Mieheni jäisi kotiin hoitamaan vauvaamme, tasa-arvoa perhevapaisiin!


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Cassidy Kelley. Kuvituskuvia.

Mutta kuinka, KUINKA, minä pystyn olla kahdeksan tuntia vuorokaudesta erossa tuosta pienestä nöpönenästä? Ihmiset arvostelivat. Anopin mielestä huono ratkaisu. Äitiystäväni ovat kotona kunnes lapset ovat kolmivuotiaita. He kauhistelevat. He sanovat että lapseni kasvaa tunne-elämältään kylmäksi kun ei saa olla äitinsä kanssa.

”Vauva-aika on niin lyhyt aika elämästäsi, onko sinun pakko ajatella noin itsekkäästi tämä lyhyt aika ja hylätä lapsesi?” ”Onko lapsi menossa päiväkotiin heti kun täyttää yhdeksän kuukautta?” ”Miehellä ei ole samanlaista äidinvaistoa, kyllä lapsenne kärsii SINUN takiasi.” ”Etkö rakasta lastasi?”

Rakastan minä. Ainoa kommentti, mitä minäkin mietin hiljaa mielessäni ennen töiden alkua, oli: ”Kuinkahan sinä jaksat? Et saa nukkua öitä ja ajattelit uuden työn mennä opettelemaan. Kaikki illat ja vapaapäivät ovatkin sitten vauvan hoitoa. Kohtahan se kasvattaa hampaatkin ja se aika on KAUHEAA.”

Pakkasin ensimmäisinä viikkoina töihin rintapumpun mukaan, sillä muuten tissini olisivat räjähtäneet pienen nöpönenän juomattomasta maidosta.

Tämä ei ole luonnollista olla erossa näin kauaa lapsestani. Tämä on kamalaa.

Mutta minulla on työ, minulla on turva, minulla on aikuisia ympärilläni, minulla on tulevaisuus.

Soitin mummolleni. Hän sanoi, että äitiysloma kesti hänen aikaan kuusi viikkoa. Ihan äitiään rakastaviksi tasapainoisiksi hänenkin lapsensa kasvoivat. Hieman helpotti. Silti koen olevani huono äiti ja huono ja erittäin väsynyt työntekijä.”

Nimim. Hönö

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 vastausta artikkeliin “Menin töihin vauvani ollessa alle puolivuotias – koska se oli ainoa oikea ratkaisu”

  • Hallituksen kätyri sanoo:

    Itse lähdin töihin äitiysvapaan päättyessä. Maailmassa, jossa ihmisille valmistetaan uusia osia, siirretään sydämiä, mennään kuuhun ja robotit tekevät töitä, mies jää kotiin ja se on IHME. Ihmisten kommentit ovat vaivaantuneita. Äiti-ihmiset kuiskuttelevat selän takana(todennäköisesti osa kateellisena), villeimmissä jutuissa lapsistani tulee psykopaatteja ja itse olen myös sellainen.

  • Pärjäätte kyllä sanoo:

    Niin siis asenteet ja ilmapiirihän on peräisin satojen vuosien takaa, kun naisen siis EI tarvinnut ansaita rahaa kodin ulkopuolelta. Nykyään totuus on toinen, eikä miehet edes suostuisi elättämään perhettä yksin. Joten… asenteet romukoppaan vaan. Kun kuitenkin näet vauvaasi päivittäin, ei hän tästä rikki mene. Tietysti isä saattaa muodostua yhtä tärkeäksi tai tärkeämmäksi kuin sinä, mutta siitähän ei lapselle itselleen mitään haittaa ole. Päinvastoin.

  • Kata sanoo:

    Minä palasin osa-aikaisesti 2pvä/vko työelämään vauvan ollessa reilu 4kk, eikä isä jäänyt lapsen kanssa kotiin, vaan hoitotäti. Kun lapsi oli reilu 9kk hän aloitti päiväkodin.
    Aluksi vähän hirvitti jättää niin pieni ilman omia vanhempia, mutta aivan täysipainoinen ihmisen siitä kasvoi.
    Minun oli rahallisesti pakko palata töihin, sillä niillä tuilla ei pystynyt maksamaan lainoja eikä ruokkimaan vanhempia lapsia.
    Itse koin niin, että ”jaksoin” myös kotona hoitaa lasta paremmin kun välillä kävin tekemässä töitä.
    Kyllä minuakin arvosteltiin, mutta tuollaiset arvostelut voi jättää omaan arvoonsa!
    Tsemppiä! 🙂

  • Lr sanoo:

    Meillä kolmesta lapsesta kahden kanssa olin kokona about 6kk ja isä 6kk. Ruotsissa aika yleistä että vauvan hoito jaetaan. Tietysti yösyötöt veti mehut ja töissä ei ollut mitenkään täysillä mutta selvittiin. Luulen että se sai myös isän ottamaan myöhemminkin isomman roolin lapsenhoidosta ja ymmärsi paremmin äidin taakan.

    Mitä sitä surkuttelee, eipä se vaavi sitä muista. Itseä se enemmän ahistaa😁

  • Äiti, uranainen ja ylpeä siitä sanoo:

    Sympatiat äidille! Samaa ihmettelyä kuulin, kun esikoisesta menin töihin heti 4 kk:n äitiysloman jälkeen (lapsi silloin 2,5 kk) ja kuopuksesta hänen ollessaan 4,5 kk. Suuri ihmetys oli, että mikä päiväkoti ottaa noin pienen hoitoon? No, lapsellahan on myös isä, joka pystyi olemaan vielä ylimääräisiä lomakuukausia kotona. Isällä ja lapsilla on hyvä suhde, eikä koskaan ole ollut sellaista oloa, etten uskaltaisi jättää lapsia isän kanssa kotiin, kun työmatkat ovat heitelleet päiviksi pitkin manteretta. Lapset ovat molemmat olleet täysin rintamaidolla 5 kk:n ikään saakka.

  • Maria sanoo:

    Mutta isähän jäi kotiin lapsen kanssa, mikä palvelus lapsen ja isän suhteelle! Sitä paitsi välillä tuntuu unohtuvan että se isäkin on lapsen vanhempi, joskus jopa ainoa. Ulkopuolisen arvostelut voi jättää omaan arvoonsa, perhetilanteet ovat erilaisia.

  • Näin meillä sanoo:

    Lähdin takaisin työhön vauvan ollessa 5,5kk. Mies jäi isyysvapaalle. Rakensimme samaan aikaan omakotitaloa. Sain kuulla paljon negatiivisia kommentteja pienellä paikkakunnalla asiakaspalvelussa. Vuosi oli 1983 ja silloin oli vielä tosi tosi harvinaista tehdä näin!

  • Toinen huono äiti sanoo:

    Itse palasin töihin 5,5kk jälkeen koska raha. Mies jäi kotiin ja onneksi ei tullut noin arvostelevia tekstejä kuin teillä, mutta kyllä sitä ihmeteltiin että KUKA ON SITTEN LAPSEN KANSSA KOTONA?? Ihan kuin isä ei olisi mitään ja sen olemassaolo unohdetaan kyllä hyvin nopeasti 🙄 älä välitä, jokainen tekee parhaaksi katsomansa ratkaisut eikä se lapsi siitä pilalle mene jos olet töissä noin varhain. Pidemmässä juoksussa asiat mitataan, miten annat rakkautta ja pidät huolta lapsestasi.