”Tunsin olevani epäonnistunut. Olin ensimmäistä kertaa aikuisiällä työtön.

Olin käynyt useissa työhaastatteluissa kuulemassa kiitos, mutta ei kiitosta. Miksi en kelpaa mihinkään? Miten selitän että mitä teen?

Olin työtön, jolla olisi kohta se lapsikin. Tietenkään määräaikaista työsopimustani aiempaan työpaikkaan ei jatkettu, kun maha pitkällä kuljin käytäviä. Ei se mitään, se ei unelmieni paikka ollutkaan, mutta unelmieni työpaikat eivät huolineet minua.

Kaikki ihmiset neuvolantädistä isomummoon hokivat että työ on se, mistä minun pitäisi stressata vähiten. Olin 7. kuulla raskaana ja odotin ensimmäistäni. Selasin avoimia työpaikkoja vielä synnytysosastolla välillä ilokaasua hengitellen.

Mieheni ei ole maailman parhaiten tienaava, ja minusta tuntui että osa minua puuttui kun en ollut työelämässä. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on kattava CV, olen rohkea, ulospäinsuuntautunut – ja näköjään täysin epäpätevä jokaiseen työhön. Olinko muuttunut jotenkin täysin sosiaalisesti taitamattomaksi, kun aina pääsin haastatteluun mutta en töihin?

Kolme viikkoa vietin ihanaa vauva-aikaa vauvanhoitoa opetellen ja pieniä varpaita ihmetellen. Sitten kirjoitin TAAS yhden työhakemuksen unelmieni haasteelliseen ja itseäni kehittävään työtehtävään. Sain kutsun haastatteluun. Työhaastattelun jälkeen huomasin, että maito oli valunut liivinsuojien läpi paidalleni.

Kului monta piinaavaa viikkoa. Yhtenä aamuna pesin vauvan kakkapyllyä kun puhelimeni soi. Ajattelin etten vastaa. Entä jos se olisi töistä? Ei kuitenkaan olisi.. Vastasin kädet kakassa. Ilosanoma! Sain työn.

”Voisitko aloittaa jo ensi kuun alussa?” ”Tuota.. En. Kun minulla oli tämä vauva kotona. Voisin aloittaa kolmen kuukauden päästä.” ”Niin juuri aivan, niinhän se oli. Ehkä saisimme sen onnistumaan.

Minkä ikäinen lapsesi sitten on kun aloittaisit työt?” ”Viisi kuukautta.” ”No eikai siinä mitään jos et enää imetä ja jos ajattelit jaksaa, tavataan kuitenkin ensi kuussa työsopimuksen kirjoituksen merkeissä.”

Minua hirvitti sulkiessani puhelun. Olin työelämässä mukana, olin onnistunut saamaan unelmieni työn! Mieheni jäisi kotiin hoitamaan vauvaamme, tasa-arvoa perhevapaisiin!


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Cassidy Kelley. Kuvituskuvia.

Mutta kuinka, KUINKA, minä pystyn olla kahdeksan tuntia vuorokaudesta erossa tuosta pienestä nöpönenästä? Ihmiset arvostelivat. Anopin mielestä huono ratkaisu. Äitiystäväni ovat kotona kunnes lapset ovat kolmivuotiaita. He kauhistelevat. He sanovat että lapseni kasvaa tunne-elämältään kylmäksi kun ei saa olla äitinsä kanssa.

”Vauva-aika on niin lyhyt aika elämästäsi, onko sinun pakko ajatella noin itsekkäästi tämä lyhyt aika ja hylätä lapsesi?” ”Onko lapsi menossa päiväkotiin heti kun täyttää yhdeksän kuukautta?” ”Miehellä ei ole samanlaista äidinvaistoa, kyllä lapsenne kärsii SINUN takiasi.” ”Etkö rakasta lastasi?”

Rakastan minä. Ainoa kommentti, mitä minäkin mietin hiljaa mielessäni ennen töiden alkua, oli: ”Kuinkahan sinä jaksat? Et saa nukkua öitä ja ajattelit uuden työn mennä opettelemaan. Kaikki illat ja vapaapäivät ovatkin sitten vauvan hoitoa. Kohtahan se kasvattaa hampaatkin ja se aika on KAUHEAA.”

Pakkasin ensimmäisinä viikkoina töihin rintapumpun mukaan, sillä muuten tissini olisivat räjähtäneet pienen nöpönenän juomattomasta maidosta.

Tämä ei ole luonnollista olla erossa näin kauaa lapsestani. Tämä on kamalaa.

Mutta minulla on työ, minulla on turva, minulla on aikuisia ympärilläni, minulla on tulevaisuus.

Soitin mummolleni. Hän sanoi, että äitiysloma kesti hänen aikaan kuusi viikkoa. Ihan äitiään rakastaviksi tasapainoisiksi hänenkin lapsensa kasvoivat. Hieman helpotti. Silti koen olevani huono äiti ja huono ja erittäin väsynyt työntekijä.”

Nimim. Hönö

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 16 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

16 vastausta artikkeliin “Menin töihin vauvani ollessa alle puolivuotias – koska se oli ainoa oikea ratkaisu”

  • Virna sanoo:

    Minäkin menin töihin, kun lapsi oli 5 kk. Lounastauolla imetin, sillä asuimme vaunutteluetäisyydellä töistäni, ja lapsen isä pääsi samalla ihmisten ilmoille.
    Päätös mennä töihin aikaisin oli erittäin onnistunut. Isä ei jäänyt sivurooliin perheessä, ja kun myöhemmin olin nuoremman lapsen ja hiukan vanhemmaksi kasvaneen esikoisen kanssa pidempään kotona, isällä ei ollut höttöisiä kuvitelmia ihanasta ja leppoisasta äitiys”lomasta”.

  • Nimetön sanoo:

    Tyttäreni oli 14 vkoa vanha, kun menin takaisin töihin, asuinhan ulkomailla. Poikani sain Suomessa ja Suomen vauvaloma tuntui luksukselta. Kumpikin ihania, reippaita, välittäviä lapsia. Eli älä käytä turhaa energiaa murehtimiseen..

  • Vappuzo sanoo:

    Maailmassa jopa puoli vuotta äitiyslomaa on luksusta – kysykää USA:ssa tai vaikka Luxembourgissa asuvilta, eikä siellä edes isää ole hoitamaan – nanny tai päiväkoti (kyllä, jopa 3 kk ikäisille). Olisi ihanaa jos unelmatyöpaikka odottaisi vuoden mutta hei, tämä ei ole satumaailma. Perheen on tultava toimeen, vanhempien on oltava tyytyväisiä ja varmoja tulevaisuudesta edes työpaikan verran. Ja lapsi kasvaa vanhemmista huolimatta :).
    Eli onneksi olkoon työpaikasta! Nauti ja yritä nukkua riittävästi.

  • Nomutta sanoo:

    En ymmärrä miksi arvostellaan naisia jotka palaavat töihin. Itse sain samanlaista arvostelua kun puhuin että kun vauva on 6kk ikäinen rupean _pelkkiä sunnuntai_ vuoroja tekemään ja lapsi on sen ajan isänsä kanssa. Kaikilla kun ei ole vara jäädä kotiin lasta hoitamaan tuilla. Itse ainakin koen olevani paljon parempi vanhempi kun pääsen välistä töihin josta pidän ja pääsen palaamaan aina töiden jälkeen rakkaan lapseni luo. Äiditkin tarvitsevat muutakin elämää kuin lasten hoidon, en voi ymmärtää miksi se on kirosana nyky ajan naisille ja varsinkaan miksi sitä tullaan arvostelemaan niin kovasti.

  • Riitta sanoo:

    No siis… suurin osa maailman naisista palaa töihin heti, kun kykenee. Ei välttämättä kodin ulkopuolelle, anoppikin synnytti lapsensa lypsyjen välissä, mutta työhön kumminkin. Se, että voi edes miettiä tämmöisiä on jo luksusta.

  • Kahden äiti sanoo:

    Olen kokenut saman. Sain lapsen kesken yliopisto-opintojeni enkä halunnut jäädä opinnoissa jälkeen. Se ei vaan ollut mahdollista. Lapsi kuuden viikon ikäisestä isänsä kanssa kotona suunnilleen 8-15 ja kävin luentojen välissä imettämässä. Siis lounastauolla ja yhden maissa ja sen klo 15 jälkeen olin kotona kun lapsen isä opiskeli iltaisin. Lapsen isää ei kukaan arvostellut, mutta puolet vuosikurssini NAISISTA ei puhunut minulle kahteen vuoteen. Kuopuksen kohdalla palasin töihin kun lapsi oli 10kk ja jälleen arvosteltiin, kuinka saatoin. En ymmärrä.

  • Jeks sanoo:

    Onnea työpaikasta 👍
    Et ole huono vanhempi, olet yhä äiti 💗 ja hyvä sellainen.
    Mietin niitä vanhempia, jotka laittavat lapset hoitoon ja ovat itse kotona, kun kuvittelevat lapset muovautuvan paremmaksi siellä päivähoidossa. He, voivat miettiä vanhemmuuttaan…

  • Hallituksen kätyri sanoo:

    Itse lähdin töihin äitiysvapaan päättyessä. Maailmassa, jossa ihmisille valmistetaan uusia osia, siirretään sydämiä, mennään kuuhun ja robotit tekevät töitä, mies jää kotiin ja se on IHME. Ihmisten kommentit ovat vaivaantuneita. Äiti-ihmiset kuiskuttelevat selän takana(todennäköisesti osa kateellisena), villeimmissä jutuissa lapsistani tulee psykopaatteja ja itse olen myös sellainen.

  • Pärjäätte kyllä sanoo:

    Niin siis asenteet ja ilmapiirihän on peräisin satojen vuosien takaa, kun naisen siis EI tarvinnut ansaita rahaa kodin ulkopuolelta. Nykyään totuus on toinen, eikä miehet edes suostuisi elättämään perhettä yksin. Joten… asenteet romukoppaan vaan. Kun kuitenkin näet vauvaasi päivittäin, ei hän tästä rikki mene. Tietysti isä saattaa muodostua yhtä tärkeäksi tai tärkeämmäksi kuin sinä, mutta siitähän ei lapselle itselleen mitään haittaa ole. Päinvastoin.

  • Kata sanoo:

    Minä palasin osa-aikaisesti 2pvä/vko työelämään vauvan ollessa reilu 4kk, eikä isä jäänyt lapsen kanssa kotiin, vaan hoitotäti. Kun lapsi oli reilu 9kk hän aloitti päiväkodin.
    Aluksi vähän hirvitti jättää niin pieni ilman omia vanhempia, mutta aivan täysipainoinen ihmisen siitä kasvoi.
    Minun oli rahallisesti pakko palata töihin, sillä niillä tuilla ei pystynyt maksamaan lainoja eikä ruokkimaan vanhempia lapsia.
    Itse koin niin, että ”jaksoin” myös kotona hoitaa lasta paremmin kun välillä kävin tekemässä töitä.
    Kyllä minuakin arvosteltiin, mutta tuollaiset arvostelut voi jättää omaan arvoonsa!
    Tsemppiä! 🙂

    • Tyhmämutsi sanoo:

      Sama homma, paitsi aloitin 2pvä/vko kun vauva oli 3kk. Minun mammani 75v on tosi hyvässä kunnossa ja hoitaa kaksi päivää viikossa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Itsekin saa aikuista seuraa pari päivää viikkoon, mamma saa osallistua ja itse jaksaa paremmin olla kotona sen loppuviikon. Nyt vauva on 6kk ja ihan varmasti vanhempainvapaan loppuessa hänen ollessa 9kk, menen kokoaikaisesti töihi. Vauva menee hoitoon ja mamma hoitaa sen minkä haluaa ja jaksaa.

  • Lr sanoo:

    Meillä kolmesta lapsesta kahden kanssa olin kokona about 6kk ja isä 6kk. Ruotsissa aika yleistä että vauvan hoito jaetaan. Tietysti yösyötöt veti mehut ja töissä ei ollut mitenkään täysillä mutta selvittiin. Luulen että se sai myös isän ottamaan myöhemminkin isomman roolin lapsenhoidosta ja ymmärsi paremmin äidin taakan.

    Mitä sitä surkuttelee, eipä se vaavi sitä muista. Itseä se enemmän ahistaa😁

  • Äiti, uranainen ja ylpeä siitä sanoo:

    Sympatiat äidille! Samaa ihmettelyä kuulin, kun esikoisesta menin töihin heti 4 kk:n äitiysloman jälkeen (lapsi silloin 2,5 kk) ja kuopuksesta hänen ollessaan 4,5 kk. Suuri ihmetys oli, että mikä päiväkoti ottaa noin pienen hoitoon? No, lapsellahan on myös isä, joka pystyi olemaan vielä ylimääräisiä lomakuukausia kotona. Isällä ja lapsilla on hyvä suhde, eikä koskaan ole ollut sellaista oloa, etten uskaltaisi jättää lapsia isän kanssa kotiin, kun työmatkat ovat heitelleet päiviksi pitkin manteretta. Lapset ovat molemmat olleet täysin rintamaidolla 5 kk:n ikään saakka.

  • Maria sanoo:

    Mutta isähän jäi kotiin lapsen kanssa, mikä palvelus lapsen ja isän suhteelle! Sitä paitsi välillä tuntuu unohtuvan että se isäkin on lapsen vanhempi, joskus jopa ainoa. Ulkopuolisen arvostelut voi jättää omaan arvoonsa, perhetilanteet ovat erilaisia.

  • Näin meillä sanoo:

    Lähdin takaisin työhön vauvan ollessa 5,5kk. Mies jäi isyysvapaalle. Rakensimme samaan aikaan omakotitaloa. Sain kuulla paljon negatiivisia kommentteja pienellä paikkakunnalla asiakaspalvelussa. Vuosi oli 1983 ja silloin oli vielä tosi tosi harvinaista tehdä näin!

  • Toinen huono äiti sanoo:

    Itse palasin töihin 5,5kk jälkeen koska raha. Mies jäi kotiin ja onneksi ei tullut noin arvostelevia tekstejä kuin teillä, mutta kyllä sitä ihmeteltiin että KUKA ON SITTEN LAPSEN KANSSA KOTONA?? Ihan kuin isä ei olisi mitään ja sen olemassaolo unohdetaan kyllä hyvin nopeasti 🙄 älä välitä, jokainen tekee parhaaksi katsomansa ratkaisut eikä se lapsi siitä pilalle mene jos olet töissä noin varhain. Pidemmässä juoksussa asiat mitataan, miten annat rakkautta ja pidät huolta lapsestasi.