Mahtava isä, mutta surkea mies
Niin, mistähän sitä aloittaisi. Tästä saattaa tulla sekavaa. Isä petti ruokapöydässä. Mieheni petti jo raskausaikana ja petti lapsen syntymän jälkeenkin. Pahinta oli kun söimme koko perhe lounasta samassa pöydässä ja mies viestitteli toiselle naiselle. Minulle hän sanoi juttelevansa työporukan kesken. Kysyi siis ensin joltain toiselta naiselta alastonkuvia, jonka jälkeen nosti katseen pois puhelimesta ja kehui kuinka on niin onnellinen perheestään.
No on varmaan aika sanomattakin selvää että olen väsynyt. Hän on mahtava isä, mutta surkea mies. Tämä on pohjustus siihen mikä minua surettaa eniten.
Lapsemme on nimittäin muuttunut täysin isin tytöksi. Enkä ihmettele. Äiti on väsynyt ja kotityötkin on pakko hoitaa. Isä sen sijaan pystyy antamaan kaikkensa. Välillä tuntuu että minut on pelattu pois tästä perheestä enkä kelpaa enää kenellekään.
Minun piti aloittaa työt kun lapsi täyttää 2 vuotta, mutta en pysty. Pelkään viedä hänet päivähoitoon. Mitä jos hän kiintyy hoitajaankin enemmän kuin minuun? Mihin minua sitten enää tarvitaan? Näkeekö sitten kaikki kuinka surkea äiti olen?
Olen mielestäni rakastava ja leikin niin paljon kun pystyn. Tämä yhtäkkiä alkanut lapsen hylkiminen äitiä kohtaan kuitenkin särkee jo särkyneen sydämen entisestään.
Yritän miettiä mitä olen tehnyt väärin. Keksinkin monta asiaa ja pyrin niitä korjaamaan mutta pelkään että on liian myöhäistä.
Eikä tässä auta kun katsoa vierestä. Ei lapsi tätä tarkoituksella tee enkä minä häntä voi äidin haliin pakottaa tai olla mustasukkainen. Ehkä tämä menee vain ohi :/
Nimim. Isä petti ruokapöydässä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Puhelintaan piilotteleva pettävä mies ei ole vanhemmaksi sovelias kaikiessa tilanteissa. Antaa täysin vääränlaisen mallin lapsille siitä miten läheisiä tulisi kohdella.
Tämä on TAAS näitä vanhoja kierrätysjuttuja.
Mutta olisi kiva kuulla, miten tässä kävi?
” Pelkään viedä hänet päivähoitoon. Mitä jos hän kiintyy hoitajaankin enemmän kuin minuun? Mihin minua sitten enää tarvitaan? Näkeekö sitten kaikki kuinka surkea äiti olen?”
Hae itsellesi pian apua. Lapsesi vuoksi.
Tuntuu, että siirrät parisuhteen ongelmat lapseesi. Oletko läheisriippuvaisessa suhteessa mieheesi ja nyt myös lapseesi.
Voimia!
Jaa,että et saa miehen käytöstä kuriin. Siihen ei ole kuin yksi konsti. Eri kämpät.
Ja mitä on tuo,että koet äitydestäsi huonoutta? Mitä todellisuudessa olet tehnyt edes lapsellesi väärin?
Töihin kannattaa kyllä lähteä,se avartaa vähän perheen toimintamalleja.
Lapset ovat laina. Kasvavat,kehitykseen kuuluu monenlaisia vaiheita,ja juuri nyt lapsesi on lapsenomaisesti ihastunut isäänsä. Se on ihan normaalia. Kun aikuinen,eli se isä käyttäyty ok,ja patistaa lasta äitinsäkin tykö välillä.
Kirjoituksestasi huokuu se ettei ekämäsi palikat ole sinulla hallussa. Jos et ota omaa paikkasi omassa perheessäsi,kuka sen puolestasi tekisi?
Miehesi käytös sinua kohtaan taas ei ole vastuullasi. Hyvin voit kertoa sen hänelle,että ihan on oma valintansa,sinä tai joku muu nainen. Kun saat vastauksen niin tiedät toimintatavan sitten. En itse jäisi pettäjän kanssa samaan kämppään.
Aina ei mee putkeen välillä tulee kuraa naamalle.Näillä sivustoilla ruikutetaan.Elämä on ylä ja alamäkiä.Kaikesta selviää jos vain haluaa.Jos on kasvanut niin pullamössöksi että ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä
On muuten aika vaikee elämä
Muista, että lapsen tarpeet on tärkeämmät kuin sinun tarpeesi kokea olevasi tarpeellinen. Ikävää kuulla, että mies pettää ym. mutta sehän ei oikeastaan liity lapsesi suhteeseen teihin vanhempiin. Sinun lapsesi ei kuuluisi kantaa vastuuta ja syyllistyä siitä, että osoittaa kiintymystä isäänsä. Ota ero jos kaikki kaatuu niskaasi ja suhde rasittaa sinua. Lapsen kiintymyksestä ei kannata olla mustasukkainen vaan olisit iloinen, että hänellä on muitakin turvallisia aikuisia ja kiintymyksen kohteita. Hän aistii jos olet noin epävarma asemastasi turvallisena aikuisena elämässään.
Minulla on 7 lasta joista olen huolehtinut ja kasvattanut pienestä pitäen. Olin välillä 4 lapsen yh:kin. Kolme jo aikuista lasta ei halua olla äitinsä kanssa tekemisissä ollenkaan ja toisesta liitosta 19 vuotias poika on aika vähän äitiin yhteydessä. Minä olen näiden lasten kanssa tekemisissä lähes joka päivä ja kahden kanssa olen työkavereitakin. Viimeisimmästä liitosta kaksi nuorinta 11 ja 13 vuotiaan ovat vuoroviikoin meillä ja jos on jotain ongelmaa, ne soittavat äidiltään minulle ja kysyvät neuvoa. Olen toki niiden lähivanhempi. Miestä yritetään väheksyä lasten asioissa, mutta lapset 11-30 vuotiaat tukeutuvat minuun tosi paljon. Minunlaisia on nykyään tosi paljon jotka hoitavat lapset syntymästä aikuisuuteen ja vielä senkin jälkeen.
Voi Muru,
Sun tyttösesi on siinä iässä jossa tytöt rakastuu isäänsä ja haluavat isona isin kanssa naimisiin. Se on normaali kehitysvaihe. Mun omani komensi mua etsimään itselleni oman miehen ja muuttamaan pois isin ja hänen kodista. Tuo vaihe menee myös ohi. Sen jälkeen minulla on ollut maailman ihanin ja rakastavin tytär.
Älä tätä pelkää. Sinä olet ja tulet aina olemaan hänet ainoa ainutlaatuinen ja rakas äiti.
Yöks aikas moista sukurutsausta jos tytär rakastuu isäänsä ja haluaa isän kanssa naimisiin… Sairasta etten sanoisi
Aika outoa muovailla asia noin
Sen ikäinen lapsi ei ajattele avioliittoa siten, kuin sinä 😏 Lapselle siihen ei liity yhtään mitään seksuaalista. On ihan tavallista, että pikkuinen tyttö haluaa isin kanssa isona naimisiin, ja saattaa olla jopa äidistä mustasukkainen. Ja siitä huolimatta näistä lapsista kasvaa ihan terveitä aikuisia.
Ei herranlettas. Tuosta huokuu sellainen alistuminen, itsesääli ja kaikenlainen ovimattona oleminen, että ei ihme, että mies muualla. Ota itseäsi niskasta kiinni nyt kunnolla ja hanki edes hiukan itsekunnioitusta. Ei kukaan kunnioita sinua, jos et itsekään. Muista, että me kaikki itse opetamme muille, miten meitä tulisi kohdella. Anteeksi vaan kovat sanat, mutta sitä sinä nyt tarvitset, et sääliä. Laita itsesi kuntoon, mene takas töihin ja mieskin palaa, ja jos ei, mitä väliä? Leuka pystyyn ja kohti uutta! Voimia!
Lapsen iskä-vaihe menee varmasti ohi. Tietysti lapsi aina rakastaa isäänsä, mutta se, että hän väliaikaisesti suosii tätä sinun kustannuksellasi, ei tarkoita, ettei hän yhä rakastaisi sinua yhtä paljon. Lapsille tulee eri ikävaiheissa kausia, jolloin suositaan toista vanhempaa. Sinä olet lapsesi ainoa äiti ja hänelle äärettömän rakas, tuki ja turva. Niin suuri turva, että sinut voi välillä sysiä pois kiukutella ja sanoa, että vain isi kelpaa, koska lapsi tietää, että sinun rakkautesi kyllä on ja pysyy.
Tytöillä tulee isi vaihe yleensä aina jossakin vaiheessa. En lähtisi itseäni tuosta syyttämään. Se menee myös ohi. Apua kannattaa hakea itselle asian läpi käymiseen. Työ auttaa varmasti. Tsemppiä.