Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

“En tiedä miten asiani muotoilisin. Tiedän että en voi olla ainoa, joka on tässä tilanteessa, mutta arkielämästäni ei löydy vertaistukea asiaan. Olen ihan hukassa, aiheena sukulaiset.

Lapseni on nyt neljävuotias ja hänen isänsä ei ole ollut meidän kanssamme tekemisissä sen jälkeen, kun hän oli muutaman kuukauden ikäinen. Lapsen isovanhemmat olivat todella läsnä ja tukena raskausaikanani, ja myös ensimmäiset 10 kuukautta lapsen synnyttyä. Sen jälkeen yhteydenpito väheni pikkuhiljaa. Tapasin nykyisen mieheni, ja tuli lapsen ensimmäisten syntymäpäiväjuhlien aika, mutta isän puolen sukulaisia ei juhliin osallistunut, ja yhteydenpito lakkasi kokonaan.

Aikaa kului. Ei vastattu viesteihin eikä puheluihin, ja yksi heistä jopa esti puhelut. Kun sain henkilön kiinni, kysyin mitä olen tehnyt niin väärin, että ei haluta olla meidän kanssa yhteyksissä. Vastaus oli, että ei johdu minusta.

Taas kului aikaa. Oli kaksi-, ja kolmevuotissynttärit, ja kaikki isän puolelta kutsuttiin, mutta ketään ei tullut. Säännöllisesti yritin kuulumisia laittaa, kuvia ja tekstejä, joihin en saanut mitään vastausta, ei edes “kiitos kuvasta”.

Kuva Caleb Woods. Ylin kuva Sharon McCutcheon.

Tuli kesä, kun lapsi oli 3,5 vuotta, ja isoäiti kyseli vihdoin kuulumisia ja pyysi kylään. Kävimme, mutta tämän jälkeen taas laskeutui hiljaisuus, vaikka sanottiin että “tulkaa toistekin”. Ei vastauksia, eikä kyllä kyselyitäkään.

Mietin ja itkin, mitä teen, kun 4-vuotissynttärit koittivat. Koin olevani maailman huonoin äiti, kun röyhkeästi en jaksanut kutsua ketään isän puolen suvusta, koska silloin kun kutsuin, en tiennyt tuleeko kukaan vai ei, koska kutsuihin ei vastattu. Vastauksia ei ikinä tullut kyselyistä huolimatta. Koen edelleen olevani maailman huonoin äiti, koska en yksinkertaisesti jaksa yrittää väkisin pitää yllä lapsen sukulaissuhteita. Nyt jo mietin miten toimia kun koittaa viisivuotispäivä jos tilanne jatkuu näin.

Miten te muut olette toimineet? Mitä tehdä tämän syyllisyyden ja huonommuuden tunteen kanssa? Vinkkejä tilanteeseen?”

Nimim. surullinenÄiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

14 vastausta artikkeliin “Lapsi ei kiinnosta isää, eikä isän puolen sukua”

  • Isä 10v tytölle sanoo:

    Olet tehnyt kaiken voitavan jotta lapsen isän suku pitäisi yhteyttä. Valitettavasti he eivät ymmärrä mitä menettävät kun jättävät lapsen syntymäpäivät väliin.. zsemppiä jatkoon.

  • Eronnut Isä sanoo:

    Kaverit voi valita, sukulaisia ei😕 Olet mielestäni tehnyt enemmän kuin tarpeeksi asian eteen, etkä missään tapauksessa ole huono äiti.
    Lapsi on vielä niin nuori että kaverit riittää synttäreilläkin. Jatka elämää luoden uusia ystäviä teille molemmille 🤗

  • Sillälailla sanoo:

    Meillä pojan isä ei ole koskaan halunnut olla mukana pojan elämässä ja tämä on ollut täysin hänen oma päätöksensä johon en halunnut itse vaikuttaa. Todennäköisesti isän puolen sukulaiset,isovanhemmat ja muut, eivät edes tiedä pojan olemassa olosta mitään, kukaan ei ole ottanut yhteyttä,enkä myöskään minä. En tunne huonoa omaatuntoa pojan kannalta, meidän puolen suku on aina pitänyt yhtä ja nykyinen mieheni on käynyt isästä jo vuodet. Sen vaan olen todennut ettei ketään voi pakottaaja ilmankin pärjää oikein hyvin.

  • Kyllästynyt sanoo:

    Mun lapsi on 4v. Isä kävi kun lapsi oli syntynyt, samoin ilmestyi isovanhemmat ja täti..heille sanoin että vaikka isä tekisi mitä, kyllä he saavat olla meidän elämässä mukana. Uutuuden viehätys kai, kun ihan parissa kuukaudessa kaikki katos.. isä on käynyt joskus ja jouluna, voi vtu kuinka monesti on sovittu tapaamiset..kerran viikossa sille päivällä mikä hälle sopii ja siihe kellonaikaa…. viimeks ilmesty kaks kertaa ja siihen se taas jäi. Isovanhemmat on joskus laittanu hyvää pääsiäistä, hyvää äitienpäivää, hyvää joulua… olen vastannut, kiitos. Mutta minkä (anteeks) helvetin takia mä olisin niille kaikki nää vuodet soitellu!? En mä ole niistä kiinnostunut. Luulin että ne olis lapsesta kiinnostunut, silloin ne soittelis meille! Ja kun ei soita eikä käy ni minkäs teet. Matkustin muutaman kk ikäsen pojan kanssa etelästä ouluun KUUKAUDEKSI… oulussa asuva täti ei sen kuukauden aikana kyenny käymään moikkaamassa vaikka niin puhu tulevansa. Päivitin instaa kotimatkalla ja sain häneltä viestin että voi että, joko te lähditti? – ja tuollasiako mimun nyt pitäs sitte paapoa!? Ei tule tapahtuu. Mä huolehdin siitä lapsesta ja sen huolenpitoon ei kuulu sukulaisien miellyttäminen.
    Enkä kyllä kertaakaan ole pitäny itseäni huonona äitinä tämän takia, enkä pidä! Älä sinäkään. Lapsi ymmärtää isompana asioita, kun niistä kertoo rehellisesti (ei pidä ketään haukkua kuitenkaan). Ja voin vannoa ettei se sinua huonona pidä!

  • A sanoo:

    Minusta sinä olet tehnyt parhaasi. Jos toisella puolella ei riitä kykyä ja halua, se ei ole sinusta kiinni. Onneksi lähipiirin voi myös valita, eikä ikävästi käyttäytyviä ja sen ulkopuolelle jättäytyviä sukulaisiakaan ole pakko väkisin pitää siinä.
    Ymmärrän, että tuntuu pahalta lapsen puolesta, mutta luulen, että on tärkeämpää rakentaa kestävää suhdetta niihin, jotka ovat siinä omasta tahdostaan. Lapselle voi tehdä selväksi, että hänen ympärillään on välittäviä aikuisia, joille hän on tärkeä. Varmasti isän puolen suku nousee puheeksi eri ikävaiheissa ja silloin lapsen kanssa voi keskustella asiasta. Silloinkin tekisin selväksi sen, että syy ei ole lapsessa vaan aikuisten kykenemättömyydessä.

  • Hmph sanoo:

    Lapseni on viisivuotias. Toisen puolen isovanhemmat ovat osallistuneet 3 syntymäpäiviin joista yksille tulivat kun lapsi olisi ollut jo menossa nukkumaan, kaksien muiden jälkeen lapseni kavereiden vanhemmat kyselivät kautta rantain onko nämä ihan ”täyspäisiä” ihmisiä (eli käyttäytyivät ja puhuivat todella erikoisesti). Nyt pohdin mitä tehdä kesän 6v juhlien suhteen, 5v juhlat jättivät väliin koska oli parempaa tekemistä. Toki korona sanelee voiko mitään edes järjestää.
    Ja se muu elämä synttärien ulkopuolella.. Ei nämä tiedä kuka on lapsen paras kaveri, kuka on ylivoimaisesti paras hoitaja päiväkodissa, montako hammasta on lähtenyt, mistä lapsi pitää ja mistä ei eivätkä edes mikä on lapsen vaatekoko – koska eivät pidä yhteyttä tai ole kiinnostuneet. Sukulaissuhde on ainut miksi annan roikkua mukana (eli tavataan silloin tällöin), toistaiseksi.

  • Saman kaltaisia kokemuksia.. sanoo:

    Niin ikävää, mutta eihän se sinun vikasi ole.
    Minun ja vanhimman laspeni isän suhde loppui lapseni ollessa alle puoli vuotias. Minä kannattelin tapaamisia lapsen ensimmäiset vuodet isän ja isän puolen suvun kanssa. Menin siis käymään säännöllisesti heidän luonaan. Joskus vein lapsen isänsä ja silloisen avopuolison luokse, mutta sieltä soitettiin jo parin tunnin päästä, että voisi hakea pois, sen jälkeen en enää sitä jaksanut yrittää.
    Lopulta väsyin siihen, että minun piti kannatella suhteita oman työn ja elämän lisäksi. Jokunen vuosi sitten ystävällisesti kysyin, jos lapsen isä voisi hakea lasta ja viettää yhteistä aikaa ja käyttää mummolassa ja muualla. Isän puolen isovanhemmat ja myös isä vaikutti oikein innostuneilta. He lupasivat lapselle ties mitä retkiä tulevaksi kesäksi. Kukaan ei koskaan ottanut yhteyttä. Lapsen pettymys oli suuri. He eivät ole nähneet nyt moneen vuoteen. Lapseni on jo nuori ihminen, aikuisuuden kynnyksellä. Puolisoni ja nuorimpien lasten isä on hänen isänsä.
    Rippijuhliin isän puolen sukua kutsuttiin minun toimesta, mutta he eivät tulleet. Lähettivät rahaa. Nämä ovat ikäviä asioita, joita lapsenkin on vaikea ymmärtää. Olemme keskustelleet asioista ja lapsi on ymmärtänyt, että vika ei ole hänessä, mutta myös niin ettei lapsi ole katkeroitunut biologiselle isälleenkään.
    Itse en vaan pysty kuvittelemaan tilannetta, että en näkisi omaa lasta ollenkaan ja olen miettinyt kuinka paljosta he ovat jääneetkään paisti.

  • Inna sanoo:

    Meillä ei lasten isovanhemmat tai isän suku ole yhteydessä. Aluksi harmitti, mutta tulee aika kun on ymmärrettävä että jos ei halua niin ei halua. Et ole huono äiti, sinä et voi vaikuttaa muiden tekemisiin. Jatka elämääsi ja tee selväksi että ovi on avoinna vielä, muttet ala väkisin kysellä. Suora puhe ja sitten jätä asia, elä elämääsi. Lapsesi on onnellinen sinusta ❤

  • Nimetön sanoo:

    Eksällä 8 lasta 3:lle naiselle. Minä olin ensimmäinen, jolle 3. Nyt hän uusperheessä, neljännen naisen kanssa, jolla pari pientä lasta.. Ei missään tekemisissä bio-lastensa kanssa ollut moneen vuoteen, vaikka yrittänyt olen, että koska vaan voisivat nähdä meidän muksujen kanssa. Lapsia ei enää kiinnosta, kun sieltä iskältä päin ei mitään kuulu/kuulunut/ikinä läsnä. Tämä raastaa omaa sydäntäni,. Minulle jo edesmennyt isäni oli
    Rakas, no, luuli olevansa myös auktoriteettihahmo 4:lle tyttärelleen. Mutta tämä, että omat lapseni eivät tunne isäänsä, se on kova paikka, enemmän mulle, kun muksuille.. En halua pahoittaa kaikkien ihanien miesten/isätyyppien mieltä yhtä dissaamalla, keep up the good work, äipät ja isit!! ❤️

  • Kohtalotoveri sanoo:

    Et ole tehnyt mitään väärää, et ole huono äiti, etkä todellakaan ainut tuossa tilanteessa. Et vaan voi ylipuhua ketään pitämään yhteyttä, vaikka ajatteletkin siinä lapsen parasta.

    Syyllä, miksi isä tai suku eivät pidä yhteyttä, ei tarvitse olla mitään tekemistä sinun tai lapsesi kanssa. Olet selkeästi näyttänyt, että toivot yhteyden jatkuvan, ja tehnyt enemmän kuin tarpeeksi pitääksesi yhteyttä. Se riittää. Ympäröi itsesi ja lapsesi ihmisillä, jotka tekevät teille hyvää ja välittävät oikeasti. Muut saavat mennä, sukua tai ei, et ole heille mitään velkaa. Lapselle tärkeämpiä ovat aidosti rakastavat ja positiiviset ihmissuhteet, kuin väenvängällä tai velvollisuudesta tehdyt sukulaisvierailut.

  • Hyvin sä vedät sanoo:

    Hei! Et ole huono äiti, olet jaksanut vetää perässä ja antaa n tilaisuutta. Suvun eleettömyys ei ole sinun vikasi ja vastuusi, eikä lapsesi. Jotkut vain eivät saa aikaan eivätkä vaivaudu, ja se on ihan heidän oma vikansa. Joskus toki on elämän heikkoja hetkiä, jolloin on hyvä kysellä ha kannustaa, mutta onhan tuo 4 vuotta jo aika pitkä aika olla aloitteelinen ja aktiivinen voima, jos edes vastauksia ei tule. Olet toiminut jo paremmin kuin itse olisin jaksanut.

  • Täti sanoo:

    Hei! Voimia lapsen isän suvun kanssa ❤️ Itse lakkaisin yrittämästä ja antaisin idän suvun muhia keskenään. Lapsi ansaitsee mahdollisuuden yhteydenpitoon, mutta se ei tarkoita, että sinun on kannettava vastuu isovanhempien ja lapsen yhteydenpidosta. Panostusvastuu on isovanhemmilla, ja jollei sitä intoa js panosta löydy, ovat he sen verran huonoja isovanhempia, ettei lapsi niillä mitään teekään. Kun et estä ja etäännytä kiusantekona, olet panoksesi antanut. Kohta lapsi on jo niin iso, että osaa jo itse sanoa, kiinnostaako häntä tavata sukua, joka ei ole vaivautunut tutustumaan häneen. Se ei ole lapsen vika, ja hyvien aikuisten verkosto ei aina löydy geneettisistä sukulaisista, vaan ne hyvät mummi-ja pappahahmot lapsen elämään löytyvät niistä ihmisistä, jotka sen roolin itse ottavat. Meilläkin niitä ”mummi hahmon” läheisrooleja ovat luontevasti saaneet lapsen mielessä muut ihmiset, ne jotka sen lapsen arjessa oikeasti lämmöllä ottavat. Ei lasta kiinnosta, onko joku sukua, jos hän on ihan vieras eikä tee itse aikuismaista aloitetta tutustua lapseen.

    • 7 äiti sanoo:

      Minulla on uusioperhe. Ensimmäisestä liitosta 4 lasta ja isän kiinostus lapsiin loppui eroon. Sain myös hänen suvultaan viestejä että hyvää jatkoa elämääsi kun ei nyt enää nähdä…. eli kaikki välit meni poikki sukuun.. Ex-anoppi on ainoa joka joskus tahtoo nuorinta exän kanssa yhteistä lasta nähdä.

      Sitten on täysin oma lukunsa tämän uuden liiton lasten suku 😂😂😂😂😂😂 Eivät hyväksy minua ja nykyisen mieheni 3 yhteistä lasta…. mutta miehen edellisen liiton lapset ovat kyllä heille kultakimpaleit. Ei tultu ristiäisiin, synttäreille, kylään yms. Tosin en kyllä koe menettäväni mitään kun esim tämä uusi anoppi on niin alkoholisoitunut että välillä kännissä kaatuilee ja röökaa sisällä ketjussa. En sinne lapsiani edes hoitoon voisi aatella jättäväni. Silti siellä nämä mieheni edellisen liiton lapset kyllä ovat pitkiäkin aikoja. Kun huolta aiheesta sanottiin niin toki siitäkin sitten tuli syyttävä sormi ja raivo minua kohtaan. Joku tehtaili LASUnkin sopivasti. Mitään ongelmaa kuulemma ei heissä voinut olla koska aina lapsille on tarjottu katto pään pääle ja ruokaa. Alkoholisoituneet ja narsistit ei vissiinkään näe itsessään mitään vikaa.

      Jutun kirjoittajalle tahtoisin sanoa että karista kivireki selästä ja etsi arvoisiasi ihmisiä ympärillesi. Poista ”energiasyöpöt”. Sanonta veri on vettä sakeampaa ei todellakaan pidä paikkaansa.

      • Pipsa sanoo:

        Usein lapsensa hylkäävän taustalla on omia lapsuusajan hylkäämiskokemuksia. Voi olla tunnekylmästä kodista, jossa ihmisen arvo mitattu huötynäkökulmasta. Toisaalta voi olla myös julkisivun vaalija; vaimo ja lapset ovat osa kulissia, eivät aidosti tärkeitä.
        Kun jotakin tällaisen henkilön mielestä parempaa ilmaantuu, entinen perhe on vain taakka.
        Ihmissuhteissa ei ole syvyyttä eikä empatiakykyä ole. Kaikessa määrää oma nautinnonhalu ja oma etu. Suhteen alussa tällainen henkilö voi olla hurmaava, mutta arkea ja sitoutumista vastuuseen hän ei kestä.
        Surullista lasten kannalta.