Koronteenipäiväkirja, viikko kuusi
”Tällä viikolla tuli helpottavia uutisia. Kriisi jatkuu vielä pitkään, eli nykyinen tila on uusi normi. Tämä tieto helpottaa siinä mielessä, että kriisinaamarin saa vaihtaa pikkuhiljaa toiseen.
Olen kokenut elämäni aikana kriisin jos toisenkin. Ja jo pienenä kehitin itselleni selviytymiskeinon; naamiot. Kun asiat on liian vaikeita käsitellä sellaisenaan, on helpompaa astua valmiiseen rooliin jolla on selkeät toimintatavat. Naamio päällä en ole oma itseni, olen se jonka puen päälle. Olen rooli. Ja rooli ei tunne vaan toimii. Elämäni aikana on tullut luotua useimpiakin erilaisia erilaisiin tilanteisiin sopivia naamioita ja olen oppinut käyttämään niitä melko sujuvasti. Ne yllä suoritan sitä mitä minulta odotetaan. Selviän hienosti painostavista tilanteista ja kun tilanne on rauhoittunut kykenen riisumaan naamion pois tai vaihtamaan sen toiseen. Vasta sitten, kun pahin on vältetty ja viimeisinkin naamio on riisuttu, pääsen käsittelemään kriisin omalta kannaltani.
Kun kriisit pitkittyvät niin ettei päättymispäivää näy, naamio ikään kuin sulautuu omiin kasvoihini. Rooli jää liiaksi päälle ja loppujen lopuksi siitä seuraa suuri romahdus. En suosittele. Liian pitkään päällä olleen naamion riisuminen sattuu ja vie suurimman osan kasvojen ihosta mennessään. Vasta aikaisintaan kolmen kuukauden päästä kasvojen iho on parantunut normaaliksi. Parantumisvaiheessa vetäydyn omaan luolaani nuolemaan haavojani yksin. Se ei ole suotavaa.
Kuva K. Mitch Hodge. Ylin kuva Sandie Clarke.
Nyt alkaa olla helpompaa hengittää kun voi suunnitella pidemmän ajan palikat oikeaan järjestykseen. Voi tehdä tarkat toimintasuunnitelmat, eikä vaan odottaa viikko kerrallaan mitä tulee tapahtumaan. Spontaanius ei ole koskaan ollut minulle mieluista, koskaan. Tunnen oloni paljon turvallisemmaksi suunnitelluissa skenaarioissa, joissa on valmiina suunnitelmat aasta ööhön.
Kun sain palikoita tarpeeksi paikalleen tarpeeksi pitkälle ajanjaksolle, sain sen verran virtaa, että päätin vaihtaa olohuoneeni järjestyksen. Oli alkanut ahdistaa kun ei hallinnut tilannetta. Kun sohva oli keskellä huonetta, ei voinut tarkkailla koko tilaa samanaikaisesti. Nyt kun sohva sijaitsee seinän vieressä voi yhdellä vilkaisulla tarkastaa tilanteen ympärillään. Ja selkä seinää vasten muutoinkin on turvassa, kukaan ei voi hyökätä takaapäin kimppuun. Ja taas voi hengittää.
Kuva Mathias Elle.
Meistä kaikki tällä hetkellä varmasti etsivät sitä turvaa tilanteessa, jossa oikeasti ei ole turvassa, joutuu ottamaan riskejä jos toisiakin ja pärjäämään kädessä olevilla korteilla. Kai siksi ulostetta ja tappouhkauksia lähetellään tuntemattomille ja somessa huudellaan asiasta ja vierestä. Ehkä kun oma tulevaisuus on hataralla pohjalla sekä taloudellisesti, että henkisesti, ja jopa fyysisesti, on pakko tarttua mihin tahansa risuun mitkä nyt on ensimmäisenä tarjolla ,ja siksi me toimimme nyt epäjohdonmukaisesti ja koemme näin suojelevamme itseämme; joku pukee naamion, joku antaa tunteidensa tulla ja joku lähettää paskaa postissa. Kyllä ihminen on mielenkiintoinen eläin!
Lopuksi vielä asian ydin:
Terapeuttini kysyi, pelkäänkö virusta. Sanoin että en pelkää virusta, pelkään näitä ihmisiä jotka tällä hetkellä toimii tosi randomisti. Mutta en tajunnut valehtelevani.
Mitä oikeasti nyt tässä tilanteessa pelkään? Miksi puen naamioita, miksi kirjoitan pitkiä tekstejä someen, miksi pysyn visusti kotona.
Yksi hetki;
Kun joudun pakkaamaan laukun, laittamaan kengät jalkaan, takin, ehkä pipon ja kaulahuivin. Kääntymään ja katsomaan pieniä lapsiani silmiin ja sanomaan: Heippa kullat, äiti tulee vielä takaisin, rakastan teitä! Halaamatta heitä liian lujaa, pussaamatta heitä otsalle, haistelematta heidän hiuksiaan. Ottamaan pari askelta, avaamaan oven. Kääntymään katsoakseen vielä kerran, painamaan kuvan syvälle verkkokalvoihin. Astumaan autoon ja peruuttaa pois.
Sitä minä pelkään.
Kuva Flavio Gasperini.
Mitä sinä pelkäät? Kuka on naamiosi takana?
Minä olen riskiryhmään kuuluva, kroonisesti sairas, masennustakin sairastava pienten lasten äiti, joka on ollut eristyksissä maaliskuun puolivälistä.”
Nimim. Kristall
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
