On mummoja ja pappoja, jotka eivät välitä vähääkään lastenlapsistaan tai heidän kuulumisistaan, ja myös sellaisia, joille oman lapsen perhe tuntuu olevan suurikin vaiva ja kyläily suorastaan häiritsemistä. Sitten on niitä isovanhempia, jotka eivät osaa antaa aikuisen lapsen lentää omilla siivillään, vaan jokaiseen päätökseen on puututtava, ja kerrottava, miten se ja se pitäisi tehdä heidän tavallaan. Tai ei edes kerrota, vaan kävellään vanhempien yli ja pidetään kiinni niistä omista kasvatusmenetelmistä ja niiden paremmuudesta, toisten perheessä, vaikka sitten salassa. Tällaisesta tilanteesta kertoo Avaudu tästä -lomakkeella keskustelunaloituksen lähettänyt lukijamme nimimerkillä Vääränlainen pikkuäiti:

”Tiedättekö sen tunteen, kun isovanhemmat sekaantuvat jatkuvasti lastenkasvatukseen. Ei hyvällä, vaan pahalla. Miten kaikki mitä olet päättänyt lapsen hyväksi on pahaa. Ei saa matkustaa selkämenosuuntaan, ei saa käyttää paljasjalkakenkiä, pitäisi ostaa lapselle liian pienet kengät, ei saa kieltää jo ylipainoista lasta syömästä ja juomasta sokerisia juttuja jatkuvasti, vauvalla pitää olla tutti ja kestovaippoja ei missään nimessä saa käyttää.

Eikä se kritisoiminen, vaan salaa vanhemmalta käytetään liian pieniä kuomia, syötetään lapselle lähes väkisin suklaata (laitetaan lapsen pyytämättä suuhun), hankitaan salaa turvaistuin, joka ei täytä suosituksia, pidetään vaippaa lapsella, joka on käynyt vessassa jo kuukausia itse, kauhistellaan moittien lapsen jalan kokoa, että ei voi olla oikein. Kaikki nämä verhoiltuna siihen, että olisi muka hyvää ajateltu. Tälläistä olen kestänyt jo pian 13 vuotta äitinä. En vaan jaksa enää puolustautua. Onneksi mummulassa ei olla kun kerran kuussa!”

Valmiskin voi olla hyvää! Huonon Äidin uutuus, kanaa ja kasviksia, nyt kaupoissa!

Eikä unohdeta niitä ”tavallisia” isovanhempia, jotka eivät ole liikaa missään ääripäässä, ja jotka kunnioittavat lastaan ja hänen puolisoaan vanhempina, ja tukevat heitä vaikka eivät aina olisikaan samaa mieltä jostain seikasta. Sellaisen mummin tai vaarin kun saa, niin voi kutsua itseään onnekkaaksi. Toisaalta, joillain ei ole isovanhempia ollenkaan, ja sitten ärsyttää kun kitistään siitä kun mummolassa tehtiin sitä ja tätä väärin. Millaiset isovanhemmat teiltä löytyy, jos löytyy?

Artikkelikuva Annie Spratt.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “”Isovanhemmat sekaantuvat jatkuvasti lastenkasvatukseen””

  • Hohhoijaa sanoo:

    Mulla ei ongelma ole niinkään anoppi, appi tai omakaan äiti, vaan mies, joka on sitä mieltä että kun hän on yhden lapsen edellisestä liitostaan kasvattanut, niin se onkin tehnyt hänestä sen tason asiantuntijan vanhemmuudessa, että minulle (nykyiselle puolisolle) voi huomautella joka asiasta, jonka ilkeän yhteisen lapsemme kohdalla eri tavalla kuin hän ja entinen puolisonsa aikanaan. Monessa asiassa hänellä toki onkin ihan yleisesti hyviä näkemyksiä, mutta nämä lapset ovat jo lähtökohtaisesti aivan eri luonteisia. Mies vaan ajattelee, että lapsia kasvatetaan samalla muotilla jokaikistä ja hämmentyy, kun tyttö reagoikin eri tavalla kuin poika. Jos reaktio ei ole toivottava, niin se onkin sitten minun vikani kun olen niin huonosti lapsemme kasvattanut. Kaikki hyvä on tietysti mieheni aikaansaamaa.

  • Hämmästelevä sanoo:

    Tarviiko tommosta isovanhempaa, joka on kirjaimellisesti valmis asettamaan lapsenlapsensa vaaraan, roikottaa mukana? Mitä jos vaan sanoo, että nämä säännöt pitävät, eikä niistä jousteta? Jos ei kelpaa, ei tarvitse tavata, varsinkaan ilman vanhempian läsnäoloa.

    • Pivot fitness sanoo:

      Kyllähän se niin on, että epäluotettavaksi kokemalleen henkilölle ei lasta voi jättää hoitoon. Ihan sama, millainen suhde tähän henkilöön on.

      Kun se mummu esim syöttää lapselle ruokaa, jolle lapsi on allerginen, ja allergiasta kerrottu useita kertoja, niin uskaltaako ottaa riskin? Minä en uskalla.

  • Ei enää! sanoo:

    Mun anoppi meni ihan sekaisin, kun kerroimme tulevasta vauvasta. Ensimmäiseksi hän raahasi meille kaiken jäämistön, mitä hänellä oli omien lasten jäljiltä. Anoppi on hamsteri, eikä usko tavaroiden pois heittämiseen tai kierrätykseen. Jopa 1974 hankitut usealla lapsella käytössä olleet harsovaipat. Itki, kirjaimellisesti, kun miehen serkun lapselle aikoinaan annetut vaatteet olikin pistetty kirpparille jo vuosia aiemmin eikä jemmattu varastoon.

    Kun oma varasto oli tyhjätty, alkoi hän juosta kirppiksiä läpi. Ei se tavaroiden laatu vaan määrä. Puoliakaan en käyttänyt, kun en halunnut reikäisiä, rumia saati tahraisia vaatteita lapselleni pistää päälle. Oikeasti saattoi tuoda ikea-kassillisen kerralla. Kun yritin toppuutella, niin sain kuulla olevani kiittämätön. Suurin osa vaatteista oli liian isoja. Kun lapsi kasvoi, alkoi tulla niitä pienempiä vaatteita.

    Anoppi oli pettynyt nimivalintaan, kun ei laitettu edes mieheni toista nimeä pojalle. Mies inhoaa tuota nimeä. Anoppi ei hyväksynyt sitä, että lapsen ensimmäinen kiinteä ruoka ei ollut peruna, kun vuosituhannet on suomalaiset potulla eläneet. Mä syötin erikoisruokia kuten kesäkurpitsa. Sokeriakaan en lapselle syöttänyt, väärin meni siinäkin. Kun puolivuotiaalle ei anneta jäätelöä, sehän tarkoittaa sitä, että mitään hyvää ei sallita. Lapsen maha ei tuolloin sietänyt vilja- eikä maitotuotteita, joten anoppi kaikkitietävänö syötti ruisleipää lapselle heti kun selkänsä käänsi. Kun oireet eivät tulleet samalla sekunnilla, se tietysti tarkoitti sitä, että olin keksinyt yliherkkyydet!
    Leluja kun anoppi toi, mielellään mahdollisimman iso ja äänekäs. Ikärajathan ovat aina hatusta vedettyjä, kyllähän se ikäisekseen näppärä 2-vuotias 200 palan palapeli kokoaa. 70-luvulta olevat hapertuneet muovilelut oli myös ihan hyviä vielä, posliiniesineet myös. Kun tästä sanottiin, niin liikaa huolehdittiin, ja niitä posliiniesineitä saa kaupasta lisää. Se, että lapsi loukkaisi itsensä ei huoletta nyt, kun pitäähän lapsessa olla elämisen jälkiä.

    Kaikki turvallisuusjutut olivat ihan turhia. Miksi autoon pitäisi turvaistuin hankkia? Tai rannalla katsoa on stop lasten perään. Tai se, ettei jätä lapsia keskenään hermoheikon koiran kanssa, joka panikoituessaan puree.

    Tämä kaikki höystettynä jatkuvalla ivaamisella ja mitätöimisellä. Minä olin huono, sukuni oli myös huono. Työni oli vääränlaista, kun ainoa oikea työ naiselle on sairaanhoitaja. Sisustin kotini väärin, kun en huolinut anopin ehtymättömistä jemmoista kaikkea, mitä hän halusi meille tunkea. Anoppi kävi meillä ihan joka päivä listaa massa uudestaan ja uudestaan kuinka huono mä olen.

    Tein ihan kaiken väärin. Lapsen olisi pitänyt nukkua alusta asti omassa huoneessa. Tyhmä miniä otti pinniksen oman sängyn viereen. Me tehtiin toinen lapsi, joka on vielä tänäkin päivänä anopin mielestä turha, kun oltiin niin pulassa ensimmäisen kanssa. Tätä pulassa olemista ei huomannut kuin anoppi. Jos lapsen päällä oli vaatteet, jota anoppi ei ollut ostanut, niin väärin puettu. Ruokajutuista avauduinkin jo. Anoppi tosiaan syötti keksejä, karkkia jne selän takana. Lisäksi on muistanut kertoa koko maailmalle, miten epäkelpo ihminen mä olen joka tavalla, ja poikansa kanssa olen vain rahasta. Suurin syntini on, kun en tottele anoppia!

    Nyt saa olla mun puolesta ihan keskenään erinomaisuutensa kanssa. Ei ole ikävä. Olen tajunnut, että kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Oma mielenterveys on tärkeämpää kuin anopin sylkykuppina oleminen. Mieskään ei äitinsä luona käy kovin usein, ja silloinkin aina yksin. Anoppi haukkuu mua ja miestäni myös meidän lapsille, totuuden kun saa sanoa…

    Ikävä ei ole, eikä mulla ole mitään tarvetta elämässäni myrkylliselle riipoakivelle. Lasten puolesta harmittaa, että heidän miltei naapurissa asuva mummu ei ole heille turvallinen aikuinen. Miehen puolesta harmittaa, että hänen äitinsä on narsistinen jyrä. Onneksi miehen sisarukset ovat mukavia, vaikka etäisiä välimatkan vuoksi. Äitinsä hulluudesta hekin ovat lapsuutensa ja nuoruutensa kärsineet.

    Kolmisen vuotta kestin. Sitten tuli raja vastaan. Välit meni, mutta näin on parempi.

  • Mummoksi halunnut sanoo:

    Pakko kommentoida, vaikka asia ei minulle edes kuulu, mutta kovin surulliseksi tulin lukiessani näitä kommentteja. Olen itse mummoikäinen äiti-ihminen, jonka neljästä lapsesta yksikään ei monestakaan syystä ole saanut lapsia. Itse niin kovin mielelläni olisin halunnut olla mummo, mutta näitä kommentteja lukiessa on tullut mieleen, että olisikohan sitä kuitenkaan osannut olla. Ehkä nekin isovanhemmat, joista kommenteista puhutaan, haluavat/yrittävät tehdä parhaansa, mutta kun me ihmiset vaan olemme niin erilaisia ja vajavaisiakin. Ehkä hyvähenkinen keskustelu mieltä askarruttavista asioista auttaisi, ihminen kun on myös melko oppivinen, vielä näin mummo/ukki-iässäkin.

    • Joopa joo sanoo:

      Tai sitten sen tuoreen vanhemman tehtävä ei ole kasvattaa isovanhempia, vaan lastaan. Outoa syyllistämistä sinulta, kommenteista kuitenkin selkeästi käy ilmi että kyseessä on nimenomaan mummot ja papat, jotka eivät kuuntele tai hyväksy vanhempien asettamia rajoja. Keskusteluyhteyttä ei siis ole.

      • Nimetön sanoo:

        Olen pahoillani, tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut syyllistää ketän. Pyydän anteeksi kommenttiani.

  • Väsynyt sanoo:

    No, toiset isovanhemmat ovat täydellisiä vanhempia, joilla tosin on kokemus yhden lapsen kasvattamisesta. En siis tosiaankaan väheksy yksilapsisia perheitä, heitä kuuluu myös omiin ystäviimme, mutta kommunikaatio heidän kanssaan on normaalia.

    Me kuulemme milloin mistäkin. Lapsi kävelee kaksi askelta liikaa kengillä sisällä, lapsi ei tervehtinyt tai tervehti, mutta ei tarpeeksi kuuluvalla äänellä, lapsi ei hymyillyt, lapsi ei halunnut ottaa lisää, lapsi ei tykännyt omaan makuunsa erikoisista ruuista (meillä syödään normaalia kotiruokaa, eikä jatkuvasti jotain majoneesisotkuja), meidän kyläilyn jälkeen pöydän alla on murusia… Sehän on meidän vika, että tarjolla on aina jotain samperin keksiä, leipää tai muuta murenevaa ja toisaalta itse en kovinkaan suuria odotuksia lataa esim. 1 ja 2-vuotiaiden ruokailuihin.

    Toki siis katsomme ettei mitään isompia siivoja tule ja puhdistamme poiskin, itsehän voisin vaikka imuroida ruokailumme päätteeksi, mutta kun ei anneta.

    Kaikki lapsia vähänkään viihdyttävät tavarat on tuotu meille, joten eihän siellä mitään viihdykettä ole.

    Pienessä olkkarissa pitäisi istua kuin kirkossa. Välillä lapsille on myös katettu sinne. Siinä sitten 11v lapsi kykkii olohuoneen pöydän ääressä syömässä. Oletus isovanhempien taholta on, että siellä ruokailu, eristyksissä muista, on sitten isompien lastemme mielestä jotenkin kauhean mielekästä.

    He ovat myös katsoneet vuosina 0-18 jatkuvalla syötöllä lapsensa perään ja jos joku lapsistamme ei ole jatkuvasti kirjaimellisesti valvovan silmämme olla, niin olemme huonoja vanhempia jne. Kysymys esimerkiksi tilanteista, joissa lapset haluavat mennä rauhassa omiin huoneisiinsa touhuilemaan, mikä mielestäni on kyllä ihan normaalia.

    No niin, sanomattakin siis lienee selvää että etäisyyttä on kyllä jouduttu ottamaan ja rutkasti. Koemme kanssakäymisen liian uuvuttavaksi.

    Toiset isovanhemmat taas eivät motkota em. asioista, mutta puuttuvat muuten kaikkeen muuhun.

    Lapsen hiukset pitäisi leikata, lapsella pitää olla aina tuliterät vaatteet päällä, lapsen tulee saada katsoa pelottavia elokuvia (jotka vaikuttavat uniin), lasta ei saa jännittää harvoina yökyläilyinä heidän luonaan tai lapsi on hankala, 11v lapsi ei voi olla puolta tuntia yksin kotona vanhempien kauppareissun aikana jne.

    Kaikki muukin on yleensä aina väärin.

    Niin että kyllä, myös heihin on otettu etäisyyttä – ei vaan jaksa, koska joka kerta seurauksena on mielipaha.

    Paljon ollaan puhuttu siitä, kuinka toivotaan, että voisimme itse joskus tulevaisuudessa olla erilaisia isovanhempia. Sellaisia, jotka tukevat pyydettäessä mutta eivät tunkeudu liikaa perheen sisäisiin juttuihin. Auttavat, jos voivat ja apua toivotaan, mutta omia lapsia ja heidän perheitään aidosti kunnioittaen.

  • Jep sanoo:

    Asumme kilometrin päässä mummolasta, toinen mummola on satojen kilometrien päässä. Lähempi mummo vierailee pitkin hampain kerran vuodessa ”pakolliset” synttärikutsut, jonka jälkeen lähtee mielellään tunnin sisään pois. Serkkuperheessä hän käy niin usein kuin kehtaa koko päivän reissun, kun ajoakin sinne on hieman päälle tunti.

    Jos oltaisiin nuori perhe, joka kaipaisi apua, oltaisiin varmaan jouduttu jo ajat sitten muuttamaan lähemmäs toista mummolaa. Täältä lähempää ei saa kuin eriarvoisuutta ja pahaa mieltä, vaikka lapset on suht samanikäisiä.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Ymmärrän ärsyyntymisen joka on ihan oikeutettua. Olen elänyt tuota ihan riittävästi. Sekä omat vanhemmat että anoppi kommentoivat pikkulapsivaiheessa lähes kaikkea. Anopin kanssa meni sitten niin että lopetettiin käymästä. Se oli ihan mahdoton. Kuittaili myös pojalleen yhtä sun toista.
    Neuvoksi annan että sanotte hyvin napakasti että te hoidatte asiat. Seuraavaksi kun alkavat jotain sanomaan, vaihda kuuluvasti puheenaihetta. Tuollaisille ei auta se että myötäilee tai sanoo vastaan. Se vaatii lujuutta ja rohkeutta mutta henkisesti saatte sen olon, että teillä on se vastuu ja vanhemmuus. Joskus on hyvä pitää etäisyyttä.
    Pitkään jatkuessaan oma sietokyky laskee ja lapset aistivat sen oman epämukavuuden.
    Oikeastaan kaikki on teistä kiinni. Haluatteko että tuo jatkuu vaiko ei. Rohkeutta on olla jämpti. Isovanhemmat pyrkivät varmasti ottamaan tilansa. Sitten voisi sanoa että Hei, me hoidetaan nämä asiat mutta mitäs jos sinä mummi kertoisit lapselle vaikka niitä sinun hyviä tarinoita. Silloin antaa toiselle arvoa mutta rajaa sitä mihin saa puuttua ja mihin ei. Tsemppiä

  • Neljän lapsen äiti sanoo:

    Toiset isovanhemmat asuvat kaukana mutta ovat silti lapsillemme läheisempi, kuin nämä lähempänä asuvat isovanhemmat. Johtuu varmasti siitä että kaukana asuvat isovanhemmat ovat aina tehneet lapsiemme kanssa jotain silloin harvoin kun nähdään. Tämä tekeminen on siis ihan tyyliin sadun lukemista ja pappa ajaa poikien kanssa moottorikelkalla yms. Muuta mukavaa. No lähellä asuvat isovanhemmat ovatkin hyvin erilaisia keskenään. Pappa on etäpappa, hän ei vahingossakaan koske lapsiimme saatikka tekisi jotain kivaa heidän kanssaan. Tämä harmittaa ja ärsyttää mutta ei voi pakottaa välittämään lapsistamme kun selvästi he eivät hänelle mitään merkitse. Mummo sitten taas paikkaa pappaa hyvin ja huomioi lapsiamme ja haluaa heitä hoitaa pyytämättäkin. Jotain arvosteluja on tullut lähellä asuvalta mummolta mutta kun ei puhu lapsista hänen kanssaan saatikka kasvatuksesta niin hyvin menee.