Sillä on tosi iso merkitys, miten viranomaiset ja muut auktoriteetit kohtaavat vanhemman, kertoo tämä äiti:

”Paljon minua on elämäni aikana nöyryytetty, mutta suurin nöyryytys tapahtui kun poikani tuotiin poliisin toimesta kotiin eräistä kotibileistä hänen ollessaan 16 vuotias.

Nöyryytys ei tapahtunut poliisien toimesta vaan siitä seuranneesta lastensuojeluilmoituksesta ja tapaamisesta sosiaalihuollon kanssa.

Olin itkenyt viikon, joka ilta ennen tapaamista, ja miettinyt mitä olisin voinut tehdä toisin välttääkseni poikani huonon käytöksen ja alkoholin käytön bileissä.

Mietin olisiko lapseni erilainen jos hänen isänsä olisi mukana hänen elämässään,välittäisi edes vähän? Olisi kiinnostunut hänen kuulumisistaan. Haluaisi osallistua hänen arkeensa.

Syyllistin itseäni. Olin mielestäni antanut liian vähän jotakin tai ollut jotakin liikaa.Joka tapauksessa olin ihan paska, en ollut kelvollinen äidiksi.

Unettoman yön jalkeen lähdin tapaamiseen pelosta sekaisin,en tiennyt mitä palaveri toisi tullessaan ja tulisiko tästä kenties jotakin muita seuraamuksia.

Palaveri alkoi. Minä ja poikani istuimme toisella puolella pöytää ja kaksi työntekijää meitä vastapäätä. Kävimme tapahtumat läpi ja koko tämän ajan tunsin itseni hyvin pieneksi, hyvin mitättömäksi. Pääsimme loppusuoralle ja yhdessä olimme jo päättäneet, että asiaa ei tarvitse viedä pitemmälle, ja että lapseni kasvu-ja kehitys ei ole vaarassa,vaan tämä oli yksittäinen tapaus nuoruuden houkuttamana.

Heti tämän jälkeen minun jo saavutettu rauhallisuuden tunne järkkyi kahden minulle osoitetun kysymyksen takia. Tiedäthän sinä Reija (nimi muutettu) että alle 18-vuotiaat eivät saa käyttää eivätkä pitää hallussa alkoholituotteita? Tiedäthän myös että tupakointituotteet kuten savukkeet ja nuuska ovat myös kiellettyjä alle 18-vuotiaalta?

Nieleskelin.Koitin nyökkäillä merkiksi siitä että tiedän edellä olevat asiat. Kyyneleet täyttivät silmät ja aivot jyskyttivät käskyä pitää tunteet hallinnassa vielä hetken.
Sovittiin vielä uusi tapaaminen ja piina oli siltä erää ohi.

Seuraavat viikot mietin oliko minun olemuksessani jokin viestinyt heille, etten ole tietoinen Suomen lainsäädännöstä.Että olisin niin pullossa kasvanut, etten tietäisi alkoholin ja tupakkatuoteiden ikärajoja. Että minulle puhuttiin kuin pienelle lapselle ja tällä tavalla tunteeni siitä, että olen ehkä jopa hyvä äiti lapsilleni, saatiin alennettua keskinkertaisen kautta huonoimpaan. Olin huono äiti.

Pelkäsin seuraavaa palaveria.Valvoin ja itkeskelin yöt.Tunsin olevani täysin yksin tässä huonouden kuplassa.

Koitti palaveripäivä. Menin sinne sen ajatuksen kanssa, että kuuntelen mitä minulle kerrotaan, vastaan jos kysytään.
Yllätys oli kun vastassa olikin vain yksi ihminen, joku uusi.

Liikennevalokyltti vedessä

Kuva Kelly Sikkema. Ylin kuva Jean Gerber.

Hänen kanssa keskustellessa tunsin miten kuljin keskinkertaisuuden kautta nyt toiseen suuntaan. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi että sinä olet hyvä äiti, sinä välität lapsestasi ja olet hänelle parasta.

Halasin häntä lähtiessä.Kiitin että hän palautti minulle minun arvoni äitinä, kun hän kohteli minua yhdenvertaisena.

Toivon etten joudu enää tilanteisiin,missä minun äitiyteni arvotetaan toisen ihmisen toimesta. Haluan päättää itse millainen äiti olen. Toisena päivänä huono,toisena hyvä. Suurimmaksi osaksi ihan keskinkertainen.”

Nimim. Hyvästä huonoon ja samaa reittiä takaisin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Hyvä vai huono äiti?”

  • Just joo sanoo:

    Jos tällaiseen _tuhlataan_ lastensuojelunresursseja, niin ei siellä oikeasti mikään kiire olekaan, kunhan vain keksivät itselleen töitä? Joku järki käteen, maailma menee aina vain hullummaksi.

  • tappura sanoo:

    Muistan, kun oma tyttäreni oli teini – tuskainen sellainen. Kirjaimellisesti. Masentunut, itsetuhoinen, viiltelevä, syömishäiriöinen. Yhtenä päivänä töissä soi puhelin, poliisista päivää. Tyttäreni oli jäänyt kiinni näpistelystä, poliisi oli tutkinut laukut ja keskustellut tyttäreni kanssa. Kylmä hiki otsalla painelin tyttöä hakemaan, parkkeerasinkin sakkopaikalle. Seisoin poliisiauton ulkopuolella odottaen saarnaa, nuhteita, jotain. Poliisi katsoi minua hetken ja tuumasi ”taitaa olla kaiken kaikkiaan tytön kanssa vaikeaa tällä hetkellä?” Ei muuta.Yksi ymmärryksen lausahdus ja asia oli siinä. Lastensuojelu todennut lie saman, koska soittoa ei koskaan tullut, psykiatrian potilaana olimme monta vuotta. Nyt menee jo paremmin, kummallakin. Sillä todellakin on vaikutusta, miten vanhempaa kohdellaan tilanteissa.