Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Tänään aamulla huomaan iltalehtien lööpeissä juttua äidistä joka murhasi lapsensa ja itsensä koska ei nähnyt ulospääsyä rahavaikeuksistaan. Ihmisten kommentit on ihan hirveitä ja minua sattuu rintaan lukea tälläistä…. En voi sanoa että puolustan äidin tekoa. En. Mutta ymmärrän häntä.

Itse sairastuin masennukseen muutama vuosi sitten. Minäkin yksinhuoltaja ja hoitoalalla. Tein kahta työtä mutta silti raha ei tuntunut riittävän. Olin ollut aina sitä mieltä että masennus on höpö höpö tauti. Luulotauti. Keksitty vitsi. Minun masennukseni hiipi pikkuhiljaa…

Pikkuhiljaa ajatukseni siirtyivät siihen että mietin itsemurhaa. Koko ajan. Olin sitä mieltä vahvasti että lapsillani olisi kaikki asiat paremmat kun kuolisin. Ajattelin jopa että kaikki läheiseni toivoivat kuolemaani. Mietin itseni tappamista aivan koko ajan, normaali asia niin kuin miettiminen mitä ostaa kaupasta. Näin se oli minulle.

Liikennevalokyltti vedessä

Kuva Kelly Sikkema. Ylin kuva Kelly Sikkema.

Puhuin siitä jopa ääneen mutta kaikki pitivät turinoitani huonona vitsinä. Mulle se oli todellisuutta. Jossain kohtaa kaikkea tätä mustaa ajattelin että jos haen apua, en itselleni vaan lapsilleni. Jotta heillä olisi sitten paikka kun minusta aika jättäisi. Hain apua. Enkä saanut apua – soittele puolen vuoden päästä.

Yritin saada raha-asioita järjestykseen ottamalla lainaa pankista, en saanut. Koitin saada apua vuokranmaksuun sossusta, en saanut. Koitin saada apua lasten hoitoon, sain toki mutta hyvin pian sain kokea että lapseni oltaisiin viemässä minulta kokonaan. Joten en halunnut sitäkään, kun minusta aika jättää niin halusin että lapseni pysyvät sukulaisillani.

Olin vuosien harkinnan aikana haalinut kaappiini lääkkeitä joilla voisin itseni tappaa. Ja sanottakoon tähän että olisin helposti saanut töistä vietyä lääkkeitä mutta tunnollisena työntekijänä tämä ei käynyt mielessänikään. Olin se hyvä työkaveri, luotettava alainen joka tekee kyllä ylimääräisiä vuoroja aina kun sitä pyydetään.

Sitten tuli se kohtalokas päivä kun hyvästelin mielessäni kaikki ja söin lääkkeet. En kuollut koska minut löydettiin ja minulta kaivettiin nielusta kaikki lääkkeet ja oksennutettiin loput. En voinut ymmärtää aamulla miksi minun ei annettu hoitaa tätä asiaa. Ihan niinkuin se olisi arkinen asia ”ei sinun nyt kannata”. Olin vihainen.

Kylttejä tien vierellä

Kuva Dan Meyers

Päätin hakea apua, en siksi että olisin kokenut tarvitsevani sitä, vaan siksi että saisin muut käsittämään että asia on minun päätös. Ja se on ihan ok. Sain apua, kiireellisesti. Vasta kun sanoin että halun tappaa itseni mutta muut ei anna… Näin se toimii.

Minun kohdallani apu tuli ja epäonnistuin aikeissani. Mutta ikävä kyllä näin ei ole läheskään aina. Olen luokitellut itseni mielenterveyspotilaaksi. Käyn töissä. Edelleen hoitoalalla. Olenko siis riski? Ehkä olen. Mutta tiedän myös että mieli voi tehdä tepposet ihan kenelle tahansa meistä.”

Nimim. Maria

Älä jää yksin!

– Jos tilanteesi on hengenvaarallinen, soita 112 tai hakeudu lähimpään päivystykseen!

Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

– Itsemurhien ehkäisykeskus tarjoaa maksutonta keskusteluapua.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Hain apua, mutta sitä ei saanut ennen kuin yritin itsemurhaa”

  • Toivottavasti olosi paranee sanoo:

    Toivottavasti saat apua ja olosi paranee.

    Masennus on outo tauti. Se valtaa mielen lisäksi koko kehon. Minusta tuntui, että olin niin yksin pimeässä, etten edes itse tavoittanut itseäni. Etten voinut edes itse auttaa itseäni.

    Eräässä kirjassa sanottiin, että katkenneen raajan kipu on rajallinen, koska hermosto on rajallinen. Mutta mieli on rajaton. Siksi myös mielen kipu on rajaton.
    Siltä minusta tuntui. Kuin pääni sisällä olisi ollut rajattoman suuri tuska.

    En missään vaiheessa halunnut kuolla. Halusin vain, että kaikki loppuu. Ahdistus, masennus, paha olo, voimattomuus. Yritin parhaani. Söin lääkkeitä, kävin terapiassa ja lenkillä, ostin hyvän tuoksuista vartalovoidetta, kävin kuumassa kylvyssä ja saunassa, yritin syödä herkkuja, kuunnella musiikkia, olla luonnossa. Tein kaiken, minkä sanotaan auttavan, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kaikki mitä tein vain pahensi väsymystä. Välillä en jaksanut nostaa edes käsiäni, olin niin loppu.
    Sitten kerran, astuin ulos ovesta ja näin tietä pitkin tulevan auton. Ajattelin, että tuo se lopettaa kaiken. Onneksi ei lopettanut.

    Sain uudet lääkkeet, pitkän sairasloman, paljon unta ja ruokaa. En tehnyt yhtään mitään. Kaikki tämä yhdessä auttoi ja nyt voin paremmin. Nyt kaikki synkät ajatukset tuntuvat kaukaisilta.

    Toivon, että sinäkin saat avun ja voit pian paremmin.

  • Anniina sanoo:

    Voimia tosi paljon! Kamalaa luettavaa mutta niin tuttua. Onneksi sait lopulta apua ja toivottavasti pysyt avun piirissä vielä pitkään, nämä asiat ei sormia napsauttamalla muutu.

    Minäkin vaivuin lastensaannin myötä itsetuhoisiin ajatuksiin. Tiedän niin tuon mustan ajatuskierteen, että kelaat itsemurhaa kuten mitä tahansa ajatusta. Itse ajattelin sitä usein autossa, että ajan rekan alle enkä välitä montako lasta on kyydissä. Siinä tilanteessa ei enää ajattele ketään muita. Ei lapsia, ei puolisoa, vain sitä että nyt teen sen.

    Suosittelen Maria Akatemiaa, sieltä saa maksutonta apua juuri näihin aatoksiin ja tilanteisiin.

  • Anna sanoo:

    Jos ihminen on itsetuhoinen ja päättänyt tappaa itsensä, miksi tappaa muita? Kuten lapsensa?
    Lapsilla voi olla ihan hyvä elämä edessä.

    Toivon että saat apua, sitä on varmasti olemassa jossakin.

    • Jenniina sanoo:

      Koska kun ihmisen pää on sekaisin, niin silloin sairas saattaa ajatella että lastenkin on hyvä lähteä mukaan tuonpuoleiseen.
      Silloin kun ollaan ihan pohjalla, niin ei aatella järkevästi.

      Ei ole ensimmäinen kerta, kun äiti tai isä tappaa lapset samalla kun tappaa itsensä.