”En muista mistä tämän palstan keskustelusta luin, mutta se sai minut kirjottamaan tämän avautumisen. Kommentti meni jotenkin niin, että emme ole mieheni kanssa eronneet, mutta jos eroamme toimimme lasten parhaaksi ja niin edelleen.

Siis, kun avioero tulee kaikki muuttuu. En usko, että kovinkaan moni yhdessä laadittu periaate tai sopimus pitää. Sitä ei mitenkään voi uskoa eikä ymmärtää ennen kuin itse eroaa. En usko, että kukaan menee naimisiin erotakseen. Ero on yleensä suuri pettymys, pieni kuolema, epäonnistuminen. Toki joku voi kokea eron myös helpottuneena, mutta yleensä kuitenkin toinen osapuoli ei. En tiedä lähipiiristä yhtään avioeroa, jossa olisi erottu niin, että molemmat olisivat hymyssä suin. Eri juttu on myös se, jos on uusi rakkaus jo odottamassa. Aika moni hyppää suoraan uuteen suhteeseen.

Yleensä, varsinkin alussa, riitaa tulee ihan kaikesta. Omaisuudesta, kumpi jää asuntoon vai myydäänkö. Lasten huoltajuudesta, elatuksesta ja kun tämänkin palstan juttuja lukee, myös lasten vaatteista. Vasta oltiin ehkä onnellisia ja yhtäkkiä riidellään kaikesta. Se on käsittämätöntä.

Summa summarum. Voit siunailla, ihmetellä ja kauhistella lähipiirin hullujakin ratkaisuja. Et kuitenkaan voi tietää miten hullusti itse toimisit, kun koko elämäsi kiepsahtaisi ylösalaisin.

Onneksi aika on kuitenkin armollinen. Suurten tunnemyrskyjen jälkeen huomaa, että elämä ei loppunutkaan. Elämään voi tulla paljon sellaista, mitä et olisi koskaan voinut kuvitella. Ehkä asiat eksänkin kanssa järjestyvät (tai ehkä eivät)”

Eronnut

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

33 vastausta artikkeliin “Ero muuttaa kaiken ja sen tajuaa vain eron jälkeen”

  • Magda sanoo:

    Eksäni sai ikäkriisin, lähti hoitamaan sitä salasuhteella alaiseensa, tunnusti kolmen kuukauden jälkeen ja väitti haluavansa jatkaa avioliittoa, mutta valehteli lisää seuraavat kolme kuukautta ja loppujen lopuksi jätti minut tämän alaisensa takia. Puolessa vuodessa hän veti yli 25 vuoden parisuhteen vessanpöntöstä alas. Olisin ollut valmis antamaan anteeksi, ja ainakin yrittämään. Eroonkin olisin ollut valmis, kunhan kaikki olisi tehty. Hän ei puheista huolimatta ollut valmis tekemään yhtään mitään.

    Syyllisyys ja häpeä ilmeisesti painoivat sen verran, että ero ja ositus sujuivat ilman riitoja. Lapsille en isästä pahaa puhu, mutta eksäni kanssa olen ”virastoväleissä” eli lasten asiat hoidetaan, siinä kaikki. En edelleenkään ole valmis kohtaamaan häntä kasvotusten, eikä onneksi ole ollut tarvettakaan.

    Ensimmäinen vuosi oli helvettiä, enkä ole edelleenkään päässyt erosta yli. Toki nyt on paljon helpompaa, mutta edelleen sitä miettii asioita ja ihmettelee, että miksi näin kävi. Omasta mielestäni meillä on historiassa ollut paljon huonompiakin jaksoja parisuhteessa. Onneksi on paljon ystäviä, jotka jaksavat olla tukena, kun sitä tarvitsen.

    Eksääni en kaipaa, sen verran huonosti hän asiat hoiti, mutta silti on vaikea päästää irti ydinperheajatuksista.

    Tällä hetkellä voin kuitenkin hyvin, mulla on lasten kanssa hyvä ilman eksäänikin, vapaa-aikaa on hurjasti paljon aiempaa enemmän, kun ensimmäistä kertaa lasten asiat hoidetaan aidosti 50-50 ja eksäni joutuu hoitamaan omat asiansa.

    Jouduin myös eron myötä etsimään uudelleen itseni. Nyt koen olevani pitkästä aikaa oma itseni ja olen valmis toteuttamaan omia unelmiani.