Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen kolmen lapsen äiti. Tulin äidiksi kolmekymppisenä ja lapset syntyivät muutaman vuoden sisään. Koko elämäni muuttui aika nopeaan tahtiin ja kolmannen synnyttyä sairastuin vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Käyn terapiassa ja saamme perheenä muutakin tukea. Itse olen kuitenkin kaikesta huolimatta ihan rikki. En koskaan kuvitellut että äitiys ja perhe-elämä olisi tällaista. Meillä ei ole pahemmin tukiverkostoa täällä missä asumme ja tukiperhejonot ovat pitkiä. Viime vuosien aikana talossa on ravannut vieraita ihmisiä milloin milläkin asialla. Ammattilaisia, auttajia, hyvä niin. Mutta jokainen lasun asiakas tietää minkä häpeän se luo omaan elämään.

Parisuhde on hyvä ja mies osallistuu lasten hoitamiseen ja arkeen. Hän käy toki päivisin töissä. Itselläni on päävastuu päivän kulusta. En ole vielä palannut työelämään. Koen olevani epäonnistunut äitinä. Rakastan miestäni ja lapsiani, mutta tunnen syyllisyyttä kun en jaksa olla enemmän läsnä lasten arjessa. Olen paikalla ja teen sen mitä pitää, mutta henkisesti en aina ole paikalla. Oman oloni takia en juuri käy missään enkä edes halua; en jaksa enää kenellekään selitellä ongelmiani joten ystävät ovat todella vähissä. Toimiva lääkitys onneksi löytyi lopulta vuosi sitten ja pikkuhiljaa voimat palaavat ja pääkin selkenee. En vain oikein pääse häpeän ja syyllisyyden yli. Olen aiheuttanut lapsillekin ongelmia kun en ole jaksanut olla sellainen äiti, kun lapset tarvitsevat. Se näkyy lapsissa jo oireiluna. En odottanut täydellistä äitiyttä mutta olisin halunnut olla terve. Vaan kun en ole ja sen jälkiä korjaillaan vielä kauan. Miten te muut elätte tällaisen tilanteen kanssa?

Nimim. Kaikkea muuta kuin onnistunut äiti

Artikkelikuva Aliyah Jamous.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “”En vain pääse häpeän ja syyllisyyden yli””

  • Aikakone olis kiva sanoo:

    Auttaa kun hyväksyt sen ettet ole jaksanut. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa sillä mitä teet tänään.
    Kaikki äidit tuntevat riittämättömyyttä. Lapset muistavat aikuisina yksittäisiä hetkiä. Järjestä mukavia hetkiä heille.

  • Toipuva uupunut sanoo:

    On suurta viisautta pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee. Ensin happinaamari itselle, sitten vasta kykenee keskittymään muuhun. Itsellä oli myös synnytyksen jälkeistä masennusta ja kuopuksen yöheräilyt 10-50 kertaa yössä ensimmäisen vuoden ajan veivät jaksamisen äärirajoille. Esikoisen erityisherkkyys todettiin myöhemmin mutta hän oireili jo silloin. Lopulta ei vaan enää tahtonut jaksaa. Viisas sh neuvolasta laittoi ison myllyn käyntiin: saimme kotipalveluapua, pääsimme esikoisen asioita selvittämään pikkulapsivastaanotolle, itse menin terapiaan ja sain lääkityksen uupumukseen ja ahdistukseen. Lasu asiakkaina saatiin nuorimmainenkin hoitoon vaikka olin itse vielä kotona niin sain nukkua päivällä univelkoja pois. Vuosi meni selviytymistaisteluun, tavoitteena selvitä päivästä iltaan. Nyt voin jo paremmin, olen palannut töihin, jaksan olla paremmin läsnä ja pitää leikkihetkiä lapsille. Silloin kun on oikeasti VÄSYNYT, ei vain jaksa olla läsnä. Valot on päällä mutta ketään ei ole kotona. Siksi tärkeintä on saada itsensä kuntoon. Ja siihen monesti tarvitsee apua. Ota vain ilolla vastaan kaikki apu mitä saatte! Ajattele että se on teidän perheenne parhaaksi ja sen avulla teidän perheellä on parempi huominen. Tsemppiä taistoon! Anna myös itsellesi armoa ja aikaa parantua.

  • Samassa veneessä ollut sanoo:

    Olet jaksanut tähän asti sen verran kuin voimasi ovat riittäneet. Minusta kirjoituksesi on hyvän äidin tunnusmerkit: myönnät ja tiedät ettet ole jaksanut, otat avun vastaan ja rakastat lapsiasi ja miestäsi. Älä ole liian ankara itsellesi, lapset kestävät kyllä, kunhan heillä on perusasiat kunnossa, turvallisuus arjessa, puhtautta ja huolenpitoa. Vaatimukset ovat vanhemmille kovat sosiaalisessa mediassa, niiden vuoksi ei huonommuutta tarvitse potea.

  • Valoa kohti sanoo:

    Menneisyyteen ei voi vaikuttaa, tulevaisuuteen voi. Kirjoitat että pikkuhiljaa voimat palaavat ja pää selkenee. Edessä on varmasti hyvä tulevaisuus koko perheelle, kunhan et jää murehtimaan mennyttä. Niin kuin moni kirjoittaja on jo todennut: olet hakenut apua ja se on hieno juttu!

  • Mami6 sanoo:

    Älä häpeä, taistele eroon siitä, se syövyttää ihmistä syvältä. Ammattilaisen näkökulmasta saat varmasti täydet pisteet ja papukaija merkin, että otat avun vastaan ja rakastat miestäsi ja lapsiasi. Avun vastaanottaminen ei ole häpeä, se osoittaa hyvää vanhemmuutta. Tukiperhe jonot on valitettavan pitkiä, mutta saisitko edes pienen loman, yksin tai parasta olisi yhdessä miehen kanssa. Luotettava hoitaja lapsille niin voi jättää hetkeksi vastuun taakan kotiin. Voimia sulle

  • Sunshine sanoo:

    Heippa ja tsemppiä kovasti! Hyvä, kun olet hakenut apua! Itselläni on ollut kokemusta ja läheltä seuraamista, kun vanhemmat eivät häpeältään ole apua hakeneet. Niitä traumoja sitten aikuistuneet lapset oman perhe-elämän keskellä työstävät. Yksin joutuu työstämään, kun edellisen sukupolven vanhemmat eivät siihen tasapainoiseen vuorovaikutukseen joko pysty tai halua. Heidän aikanaan ei myöskään ollut vanhemmuudelle yhtä paljon ohjeistuksia, joita nykyään jaellaan melko hanakasti tietämättä, mitä taustalla on.

    Voikaa hyvin kaikki! Ja pyydä aina apua, kun tarvitset ja toivottavasti löydät nykyarjestakin voimaa tuovia tekijöitä <3 kyllä se vielä iloksi muuttuu!

  • Voimaton sanoo:

    Aina tyrkytetään ja ehdotellaan jotain metsäretkiä ja ulkoilua ja leipomista. Mutta jos ei vaan kertakaikkiaan JAKSA?! :'(

  • Eevia sanoo:

    Minun äitini sanoi ettei vanhemman pidä olla täydellinen. Vähän traumoja petaa aikuisuutta koska totahan elämä on. Välillä on hyväolo, välillä ei. Välillä sujuu ja joskus ei sitten yhtään. Kunhan lapset näkevät että et lähde vaan jäät ja taistelet.
    Me kaikki mutsit ollaan kausaalisesti paskoja mutseja, kiukuttaa, itkettää, ei jaksa. Joskus paskarrellaan, leivotaan, puunataan ja loistetaan.
    Älä sure, elämä kyllä tasaantuu kun lapset kasvaa ja tasaannut sinäkin..
    Turhaa häpeät, veikkaisin että moni ei vaan ymmärrä vaan voisi tarjota vertaistukea.

    Sää oot ihuna, ota päiväkerrallaan. Kyl pärjäät!

  • Omat jo isoja sanoo:

    Oletkohan asettanut äitiyden tavoitteet liian korkealle? Se tuo valtavasti paineita, kun pitää olla hyvä äiti ja aina läsnä. Äitiyden suorittaminen rasittaa. Sanoit, että rakastat miestäsi ja lapsiasi. Se riittää! Usko pois.
    Vietä lastesi kanssa rentoa kotoilua, suukota ja halaa. Sano että rakastat.
    Käykää metsäretkillä ja puistoissa. Pötkötelkää sohvalla, leipokaa yhdessä jne.
    Voisitko saada pari päivää omaa lomaa? Lähtisit jonnekin ihan yksin.

    Lastnsuojelun asiakkuus ei ole häpeä. Saisitteko sitä kautta tukiperheen lapsille?

    • Eevia sanoo:

      Tai sit älä puistoile tai retkeile tai aseta niitä tavotteita… vaan teet just tasan sitä mihin irtoot. Kukaan ei kuole vaik tekeminen ois takapihaa tai telkkaria kummosempaa tai vaikka ei yhtään mitäänkään.
      Kuhan nouset aamulla ylös on jo hyvä lähtökohta kun masentaa…

  • Sinna sanoo:

    En ehdi nyt isommin kommentoimaan, mutta haluan sanoa että itselleni lasun asiakkuus ei ollut yhtään häpeä, vaan olin hyvilläni että on ammattiapua saatavilla, jos omat voimat eivät riitä. Ei heidän apuaan tarvittu, mutta tieto siitä jo auttoi. Voimia sinulle! (Ja toki selvitä ne ferriinit myös.)