Kaikki on itsestä kiinni! Älä murehdi pikkuasioista! Jokainen on oman onnensa seppä! Onnellisuus on valinta!

Näitä väitteitä kuulee nykyään paljon. Positiivinen ajattelu toki kannattaa: jos kiinnittää huomionsa hyviin asioihin, voi paremmin kuin silloin jos näkee vain mustat pilvet. Mutta eikö nykyään saa edes kertoa murheistaan? Eikö enää saa sanoa että nyt ottaa päähän ja rankasti? Sitä miettii tämä kirjoittaja:

”Välillä mietin, mikä on vikana, kun ei saa enää vit..taa tai ainakaan kertoa ääneen, jos asiat ei vaan kiinnosta joka hetki.

On oltava iloinen siitä että saa hengittää puhdasta ilmaa, juoda raikasta vettä, olla terve ainakin suurimman osan ajasta.. Toki nuo mainitut ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, en sitä sano, mutta kyllä arjen pikkuhaasteet on niitä, joiden kanssa pääosin kamppaillaan ja joihin tukea tarvitaan.

Tuntuu, että myötätunnon osoittaminenkin on oikeasti katoava taito ja se on järjetöntä. Pitää puskea ja suorittaa, mutta ”valittaa” ei saa jos väsyttää. Kenellekään! Korvissaan kuulee jo valmiiksi lauseet: ”Voi sinua, MUTTA Itsepähän valitsit sen ja sen ja sen tavan elää elämääsi.”, ”Pitääkö pienistä asioista valittaa.”, ”Tietäisitpä millaista minulla on ollut.”…

Tälläkin hetkellä mulla on v-käyrä niin korkealla VAIN väliaikaisen ”positiivisen” työstressin ja kipeän lapsen ja siivoomatta jääneen kodin ja pesemättömien mattojen ja ja ja…takia, mutta en perhana voi ääneen sanoa ettei vaan tule toisille paha mieli ja etten pilaa toisen päivää kertomalla omista tilanteistani!!

Jos minua kärisyttää ja siitä kerron läheisilleni, ei se tarkoita sitä että mun asioita tarvitsee ratkaista. Oisko mitenkään mahdollista vaikka joskus istua vaan vierelle ja kuunnella ilman ongelmien ratkomista? Koska kyse ei ole aina ratkaistavista ongelmista vaan elämän perusarjesta mikä hoituu vain elämällä ja tekemällä.

Joskus vaan vit..taa.ja vit..taa ettei sitä saa kertoa saatikka näyttää. Tähänkö on tultu?!”

Nimim. Perusarki ottaa välillä kupoliin

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

10 vastausta artikkeliin “EN JAKSA olla positiivinen ja kiitollinen koko ajan!!!”

  • Välillä ottaa päähän sanoo:

    Tää on kuin suoraan mun päästä! Niiiin totta! Onko vaan jotenkin vieläkin niin vaiettu juttu, ettei siitä sais puhua…

  • Valitus vahvistaa negatiivista kokemusta elämästä sanoo:

    Tunnistan asian siltä osin, että ihmiset todella kaipaavat kuuntelijaa, joka kuuntelee ilman aikomusta ratkoa toisen ongelmia vaan sen sijaan tukee matkalla kun ihminen itse ratkoo omat ongelmansa.
    Kuvaamasi positiivisuus on ns. Toksista positiivisuutta. Sellaista päälle liimattua. Eikä se tosiaan ole hyvä asia.

    Sen sijaan se, mitä ihan oikeasti kannattaa elämässä etsiä on ihan aito pysähtyminen itsensä äärelle kuuntelemaan, että mistä se tarve valittaa omasta elämästä, arkisista asioista, vastoinkäymisistä, jne, tulee? Lepäätkö, palaudutko, nukutko, onko omaa aikaa, onko mielekästä tekemistä jne.

    Miksi ärsytyksen aiheista on tärkeä valittaa jollekin ja miksi olisi tärkeää että se joku, ystävä vaikka, olisi kuulemassa?

    Mitä oikeastaan toivot siitä seuraavan, kun valitat ärsyttävää elämääsi jollekin?

    Kaipaatko, että joku ymmärtäisi miten raskasta ja tyhmää elämäsi on, mutta kuinka reipas ja sitkeä olet, kun jaksat elää ja suorittaa sitä silti? Kaipaatko kiitosta? Näkyväksi tulemista?

    Vai siis miksi valittaminen olisi tärkeää? Miksi on tärkeää, että joku tietää miten tyhmää ja raskasta arki on?
    Kuuntele itseäsi! Valitus kumpuaa jostain ja sen tarkoitus on hyvä.

    Ja oikeasti! On ihmisiä, jotka osaa auttaa sinua, mutta eivät kuormitu ongelmistasi vaan pystyvät näkemään ne osana sinun omaa prosessia ja tapaa elää elämää. Hae sellainen juttukaveri purkaa valitusta ja jaa ystävien kanssa sitten taas enemmän sitä mitä elämässä on hyvää.
    Se tulee takaisin kyllä.

  • Valitankohan turhasta sanoo:

    Minä olen se kuuntelija ja myötätunnonosoittaja. Minulle soitetaan aina kun tulee joku ongelma, johon kaivataan myötätuntoa, ei ratkaisuja. Parhaimmillaan soitetaan monta kertaa päivässä, kun pomo vi*uttaa, on ehkä tulossa kipeäksi, naapuri sanoi pahasti ja maito happani. Joka päivä on joku uusi murhe ja jos ei ole, niin jauhetaan ja analysoidaan tuntikausia niitä edellisiä. Ei mun tarvitse sanoa mitään niiden puheluiden aikana, eikä mulla ole enää mitään sanottavaakaan. Puheluita alkaa jäädä vastaamatta, enkä ”muista” soittaa takaisin.

    Ei tarvitse olla positiivinen. Saa valittaa ihan niin paljon kuin huvittaa ja kieriskellä itserakentamissaan ongelmissa syyttelemässä muita. Sellaista velvollisuutta ei vaan ole kenelläkään, että sitä pitäisi päivästä toiseen kuunnella. Elämä on liian lyhyt sellaiseen.

  • Samaa mieltä sanoo:

    Samaa asiaa olen itsekin pohtinut. Miksi ihmiset eivät voi vaan kuunnella ja tukea. Itsellä elämässä enemmän vaikeuksia kuin vain arkiset asiat, mutta ilmiö on sama. Yritetään tsempata ajattelemaan positiivisesti ja tarjotaan ”korjausehdotuksia” tilanteeseen, jossa kaikki on jo kokeiltu. Tämä johtaa omaan suurempaan ärsytyksen tai jopa loukkaantumiseen toisen ajattelemattomista kommenteista. Käyn juttelemassa ammattilaisen kanssa, mutta silti toivoisin, että joku vain kuuntelisi. Ja tosiaan positiivisuus saa minut kyllä ärsyyntymään, jos sitä yritetään väkisin tyrkyttää.

    Asioiden ääneen sanominen saa ne usein oikeisiin mittasuhteisiin, varsinkin jos kyseessä on arjen
    haasteet.

  • I feel you sanoo:

    Niin tämä. Vituttaa välillä ja kun sen sanoo ääneen niin se menee myös yleensä ohi nopeammin. Mutta kun ei saa ja vituttaa vielä enemmän.

  • Minna sanoo:

    ”Oisko mitenkään mahdollista vaikka joskus istua vaan vierelle ja kuunnella”

    Toki, mutta se maksaa. Itse en jaksa toimia kenenkään oksennusämpärinä. Ihmettelenkin, miksi ihmiset eivät käy hoitamassa näitä tarpeitaan ammattikuuntelijalla ja säästä ystävyyssuhteitaan.

    • Hyväksytään toisemme sellaisina kuin olemme sanoo:

      Ehkä meitä aina opetetaan yrittämään ratkaista ongelmia eikä vaan siihen että pysähdytään oikeasti kuuntelemaan toista ja siltä miltä hänestä tuntuu.
      Minusta ystävyys suhteisiin kuuluu se että ollaan toisen tukena ja kuuntelijana niin iloissa kuin harmissakin ja siinä ketutuksessa, Puolin ja toisin. Ei siinä mitään ammattiauttajaa tartte niin kuin joku esitteli, onko oikeaa ystävyyttä toisen kanssa jos asioita ei saa sanoa ääneen.

    • Nimetön sanoo:

      Minä ainakin haluan ystäviä jotka kuuntelee. Ja luulen että en ole ainut.

    • Joskus on vaikeaa.. sanoo:

      Sinulla ei varmaan ole oikeita ystäviä. Oikeat ystävät kuuntelee ja tukee kun on vaikeaa. Eivät sysää sinua maksulliselle kuuntelijalle. Arjen pieniä asioita. On ystäviä joille voi vitutus tai ahdistus päissään avautua ja he kuuntelevat. Saa purettua pahan pois ilman valuuttaa. Ja samoin toisin päin. Se tunne kun joku niistä ystävistä avautuu takaisin päin ja tiedät että he luottavat sinuun ja tuet ilman vinkki ja ohje viidakkoa on parasta.

  • Positiivinen sanoo:

    Erikoista. Minä taas olen peruspositiivinen ihminen eikä elämässäni ole tällä hetkellä sen suurempia murheita. Niitä on kyllä ollut. Tuntuu, että positiivisuus se vasta ihmisiä ärsyttääkin.