Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Istun ja mietin että miten elämä tähän päätyi. Olin kuvitellut jotain muuta. Tuntuu siltä, että elämä on pelkkää suorittamista. Töissä pitää suorittaa. Kotona pitää suorittaa. Puolisona pitäisi suorittaa. Äitinä pitää suorittaa. Olen miellyttäjätyyppiä. Olen ahkera. Ylisuorittaja ja todella ankara itseäni kohtaan. Mutta olisinko voinut tehdä asiat toisella tavalla? Milloin olisi pitänyt kääntää venen nokkaa rauhaiseen paikkaan ja pysähtyä? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Tämähän on oma vikani, vai onko? Nyt kun istun tässä uupuneena. Myönnän sen, olen uupunut ja todella väsynyt. Milloin tässä yhteiskunnasta tuli suorittamisen paikka? Työelämä ei ole sama kuin 10 vuotta sitten. Olen ollut samassa työpaikassa 10 vuotta ja pitäisihän minun olla kiitollinen, että työpaikkaa on, kun monella sitä ei tällä hetkellä ole, tai moni elää työpaikan menettämisen pelossa. Koen että olen pelkkä kone työpaikalla. Enemmän vastuuta ja työtehtäviä vuosi vuodelta. Kollegat ovat ihania, mutta en jaksa olla heidän kanssaan, koska pelkään, että murrun, tai sanon vielä jotain ikävää. Eihän minulla ole oikeus olla uupunut, kun monella on tilanne vielä pahempi, ja siellä he iloisena painavat työtä.

Kotona on tehtävä terveellistä ruokaa, kuskattava harrastuksiin, luettava lasten kanssa läksyjä ja kokeisiin. Kodin on oltava tip top, pitää myydä karkkia ja keksiä, ostaa uusia vaatteita ja harrastustarvikkeita, ryhtyä lapsien harrastuksien joukkuejohtajaksi, ja tottakai harrastaa myös itse. Trailjuoksu on in ja sitähän pitää tottakai kokeilla, puhumattakaan joogasta, ja uintia kylmässä vedessä, mikä näyttää ystävien IG-tileillä niin virkistävältä.

Pitäisi lisätä kaasua. Painaa kovempaa. Olen lisännyt kaasua nyt niin kauan ja vaan kovempaa, että bensa on loppumassa, ja on aika myöntää että eihän tästä mitään tule. Nukahtaminen illalla ei onnistu (miten saa nukuttua, kun pitäisi laittaa pään tyynyyn 100 mittarissa), ruoka ei maistu, vetäydyn sosiaalisista tilanteista, olen kuin haamu/kone ilman aikaa tunteiden käsittelyyn. Olen tilannut ajan työterveyslääkärille ja toivon koko sydämestäni että minut otetaan vakavasti.

Vastauksia näihin yllä mainittuihin kysymyksiin minulla ei ole. Tiedän, että en ole näissä asioissa yksin. Kiitos perheelleni, kollegoille, ystäville tuesta ja ihanalle pomolle joka vihelsi pelin poikki ennen kuin on liian myöhäistä.”

Nimim. Väsynyt äiti

Kuva Kinga Cichewicz.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

10 vastausta artikkeliin “EI tätä suorittamista voi jaksaa!!”

  • Äiti sanoo:

    Jaksamista! ❤ itse olen ihan samanlainen.

  • Toinen väsynyt äiti sanoo:

    Samaistuin tekstiisi. Itse kamppailen kanssa jaksamisen kanssa. Terapiasta on apua. Stemppii sinulle ja muille uupuneille❤

  • Vieläjaksaa sanoo:

    Työelämä on nykyään melkoista suorittamista. Kotona vähän sama juttu. Lähipiirissä on ollut paljon burnoutia ja sen vuoksi varon, etten itse ajaudu samaan jamaan. Yritän rajata työaikaa, käyn vain yhdessä harrastuksessa ja lapsella ei ole tällä hetkellä harrastuksia lainkaan, koska mielestäni 3-vuotiaalla niitä ei vielä tarvitse välttämättä olla, enkä jaksaisi lähteä kuskaamaan väsynyttä lasta harrastuksiin päiväkodin jälkeen. Silti tuntuu, että viikonloput kuluvat lähinnä siivouksen merkeissä. Yritän nähdä silloin tällöin ystäviä, koska se saa paremmalle tuulelle ja piristää, kun tulee poistuttua koti- ja työ-ympyröistä. Huomaan, että kun olen stressaantunut kodin sotkuisuudesta, todellinen stressin aihe on yleensä joku muu, esim työ, parisuhde tms. En edes ymmärrä miten kukaan perheellinen lemmikinomistaja saa pidettyä kodin tiptop-kunnossa.

  • Burnout takana sanoo:

    Niin samat fiilikset. Jaksamista! Ole itsellesi armollinen ❤

  • M sanoo:

    Tämä kirjoitushan on kuin minä. Kun koko ajan suorittaa, alkaa kaikki tuntua vaatimuksilta. Entä jos en enää jaksa olla hyvä äiti, hyvä vaimo, hyvä työntekijä, hyvä ihminen? Huolestuttaa suuresti myös nykynuoret. Heillä alkaa vaatimukset itseään kohtaan jo paljon aikaisemmin kuin meillä aikanaan..

  • Toinen siipi tulessa sanoo:

    Suosittelen lainaamaan/ostamaan Aino Suholan kirjan ”Rakasta minut vahvaksi” ja istumaan ihan rauhassa nojatuoliin kahvi- tai teekupin kanssa. Lukeminen vähentää tutkitusti stressiä ja kirja kuvaa ruuhkavuosia osuvasti. Oivalluksia kirjasta riittää vuodesta toiseen ja jokaiseen elämäntilanteeseen. Opettaa armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Tässä ihan pieni pätkä kirjasta:
    ”Entä jos en tekisi mitään.
    En suorittaisi koko ajan.
    Olisin vain.
    Lähellä.”

  • Yksi monista muista uupuneista sanoo:

    Tervetuloa uupuneiden joukkoon. Me olemme niitä liian hyviä työntekijöitä, jotka eivät pärjää nykyisessä epäterveessä työelämässä.
    Nyt sinulla on mahdollisuus keskittyä itseesi… tai oikeammin nyt sinulle on annettu mahdollisuus alkaa keskittyä itseesi. Käytä se hyväksesi. Opettele olemaan itsekäs, tuntemaan rajasi ja ennen kaikkea antamaan periksi ja luovuttamaan. Älä yritä toipua, sillä toipumista ei voi suorittaa. Ole vaan. Muista. Et ole yksin.

  • Mä niin tiedän tän sanoo:

    Hienoa, että olet havahtunut asiaan. Matka on pitkä mutta alkaa vasta muutoksen halusta. Itse olisin toivonut havahtuvani paljon aikaisemmin omaan tilanteeseeni… Olisin varmaan päässyt vähemmällä. Tällä hetkellä taistelen jatkuvasti oman jaksamiseni kanssa, kun akku on tyhjentynyt, ei se niin vaan lataudukaan.

    Älä tyydy lyhyeen sairaslomaan vaikka sille olisi mitä perusteita, jopa omasta mielestäsi. Valitettavasti pitää paikkansa se, että toipuminen vie yhtä paljon aikaa, kuin uupumiseen johtanut aika.
    Puhu avoimesti tilanteesta läheisillesi – muutos pitää lähteä myös heistä, jotta tilanne voi oikeasti muuttua. Etsi vertaistukea ja ennen kaikkea lepää ja tee itsellesi hyviä / tärkeitä asioita. Kyllä se tästä joku päivä, näin haluan ainakin usko

  • Katja sanoo:

    Terapia on hyvä keino löytää keinoja päästä pois suorittamisen kierteestä. Tsemppiä ja kaikkea hyvää tiellesi <3

  • voiton puolella sanoo:

    Kovin tutulta kuulostaa. Joskin, olen jo sen verran pidemmällä asian käsittelyssä, että en ota paineita läheskään kaikista ”pitäisi tehdä”- asioista. Olen vuosien aikana madaltanut omaa rimaani erinäisten tehtävien hoitamisessa, ja ajatellut, että hoidan sitten taas joskus paremmin, jos on aikaa.
    Loppujen lopuksi se olet sinä itse, joka vaatii. Toki töissä on tietyt hommat tehtävä, mutta sielläkin on varmasti varaa laskea rimaa. Pitää hyväksyä itsessään se, että tässä kohtaa ja näillä resursseilla ei nyt pukkaa priimaa. Nyt on tyydyttävä olemaan keskiverto, tai ehkä jossain asioissa suoriuduttava vain välttävästi.

    Pääasia, että lapset saavat ruokaa. Ei väliä onko se itse tehty, vai kaupan eineksiä. Salaatteja en ole ehtinyt tekemään vuosiin, porkkana, pätkä kurkkua tai kokonaiset pikkutomaatit ovat toimineet salaattina.
    Kodin ei ole oltava tiptop. Ikkunoita en ole pessyt moneen vuoteen. Olen pyrkinyt imuroimaan kerran viikossa, mutta esim. lattioita tai pölyjä en ole pyyhkinyt kuin aina silloin tällöin.
    Ainoan harrastukseni lopetin, koska siihen ei enää ollut aikaa. Sekin helpotti. Ei tullut enää huono omatunto siitä, kun en ehtinyt paikalle.
    Teams- kokoukset on olleet pelastus. Saan olla 5-15 tuntia viikossa enemmän kotona. Parhaimmillaan mulla on kaksi teamsia (yksi tärkeä ja yksi turha) eri koneilla käynnissä, ja samalla viikkailen pyykkiä ja tyhjennän tiskikonetta.

    Lähes kaikesta olen jo tinkinyt mistä vaan olen voinut. Hieman helpotti sekin, kun yksi huolehdittava lähti 19 vuoden yhteiselon jälkeen hakemaan huomiota muualta. Lasten huomiosta en tingi. He ovat syyttömiä tilanteeseen, ja heille pitää olla läsnä.

    Hyvä, että olet lähtenyt hakemaan apua. Toivottavasti pystyt käsittelemään asiaa, ja madaltamaan omaa suoritustasoasi sille tasolle, missä resurssit tällä hetkellä ovat. Mieti myös osa-aikatyön mahdollisuutta, jos se taloudellisesti on mahdollista.