”Meillä ei ole juurikaan tukiverkostoa. Yleensä tämä ei haittaa minua, mutta toisinaan harmittaa tosi paljon. Mieheni kanssa ollaan aika yksinäisiä jos niin sanoo. Mieheni ei oikein edes tykkää olla ihmisten kanssa enempää kuin on pakko. Itse kaipaisin enemmän kavereita mutta olen kovin ujo ja epävarma. Sen takia meillä ei ole läheisiä kavereita. Eikä me tavata sukulaisiakaan kovin usein.

Ennen lasten saantia tämä ei haitannut kovin paljon, mitä nyt joskus harmittelin kaverin puutetta. Mutta miehen kanssa viihdyttiin hyvin kahdestaan. Sitten tuli lapset. Meillä on nyt kaksi alle kouluikäistä lasta, toinen on vielä vauva. Edelleen viihdytään hyvin perheen kesken. Mutta yhä useammin harmittelen sitä ettei meillä ole minkäänlaista tukiverkostoa. Ei ketään joka voisi auttaa lastenhoidossa. Kenelle soitan jos tulee hätä?

Vaikka rakastan lapsiani niin kaipaisin joskus aikaa ilman heitä. Käydä lenkillä tai kaupassa tai kahvilla ilman lapsia. Tai edes saada siivota kotona rauhassa. Ja vanhempi lapseni on jo niin iso että tarvitsee muuta seuraa kuin perhe. Onneksi hän on ihanassa päiväkodissa, missä hän on saanut kavereita ja pääsee olemaan ilman vanhempia.

Kuva Dimitri.

Miestäni tämä asia ei vaivaa, hän ei kaipaa omaa aikaa. Hän sanoo kyllä että ymmärtää minua ja haluaa suoda minulle mahdollisuuden olla yksin, mutta käytännössä hän aina valittaa miten rankkaa on jos hän joutuu hoitamaan lapsia yksin. Ja joskus olisi kyllä kiva viettää aikaa kahdestaan miehen kanssa ilman lapsia. Mies ei tosin näytä kaipaavan sitäkään.

Kun esikoinen oli vielä ainokainen meillä kävi ihana lastenhoitaja muutaman kerran, mutta hän muutti toiselle paikkakunnalle. Ja pienellä paikkakunnalla on vaikea löytää lastenhoitajaa, ja pidemmän päälle se tulee kalliiksi. Kavereita jotka voisivat auttaa ei tosiaan ole. Ne ainoat sukulaiset jotka voisivat ja haluaisivat auttaa asuvat liian kaukana. Loput eivät ole kiinnostuneita lapsistamme oikeasti, tai eivät terveydentilansa takia pysty hoitamaan pieniä lapsia.

Vanhempi lapseni ei ole koskaan ollut yötä ilman vanhempia, ja vauva ei vielä koskaan jonkun muun hoidossa. Korona ei tietenkään ole helpottanut tilannetta. Mitä tässä tekisi? Tuntuu että pitää vaan tsempata eteenpäin. Yrittää pitää yhteyttä vaikka sukulaisia ei kiinnosta. Yritän tutustua uusiin ihmisiin. Ja kun palaan töihin äitiysloman jälkeen niin on ehkä pakko yrittää löytää ulkopuolinen lastenhoitaja. Joskus mietin ollaanko ainoat joilla on tämä ongelma? Joskus tuntuu siltä.”

Nimim. Äiti aina joka paikassa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Ei ole ystäviä, kavereita, tukiverkkoa – olenko ainoa?”

  • Anculi sanoo:

    Hei, et ole varmasti ainoa. Mistä päin olet? Itse olen Tuusulasta. Jos joku haluaa tutustua, voin laittaa sähköpostiosoitteen. Olisi kiva käydä ulkoilemassa, lapset voisivat myös tutustua toisiinsa. Itse olen kotona, ajattelin jatkaa kotiäitinä vielä useammankin vuoden.

  • Myös yksin sanoo:

    Olisiko päiväkodissa kaveria, jota voisi tavata myös vapaalla ja äidit/perheet voisi ystävystyä? Voisiko lapsi mennä joskus päiväkotikaverille kylään?
    Yökyläily ei ole mikään pakko. Meillä ei ole 6v ja 3v ollut koskaan yökylässä, koska suku kaukana. Vauva, kohta 1v ollut kerran pari tuntia muiden hoidettavana, koska korona.
    Et todellakaan ole yksin, meitä on paljon.

  • 5 lapsen äiti sanoo:

    Hei, et ole ainoa. Onko teillä mahdollisuutta MLL:n lastenhoitopalveluun? Tai neuvolassakin kannattaa ottaa puheeksi, kunnan perhetyön kautta voi saada sosiaalihuoltolain mukaista kotipalvelua oman jaksamisen tueksi. Voimia, älä väsytä itseäsi vaan oyydä rohkeasti apua. Lapset voivat hyvin kun äiti voi hyvin. Itse tutustuin leikkipuistossa toisiin äiteihin ja sain heistä yhden sydänystävän. Jos mahdollista niin kannattaa puistoilla ja osallistua lasten kanssa vailka johonkin kerhoon, missä pääsee tutustumaan ihmisiin, tai ainakin ihmisten ilmoille.