Bonusäiti avautuu: En saa elää omassa kodissani
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Minulla on monta roolia. Olen puoliso, työntekijä, sisarus, lapsi, bonusäiti. Anteeksi, bonusäitiys olikin vain oma luuloni. Sen sijaan olen viihdyttäjä, herkkujen tarjoaja, rahoittaja. Tai olisin, jos en asettaisi rajoja hyväksikäytölleni.
En saa bonukselle puhua, koska puhun väärin. Kuulemma vain kiellän kaiken tai valitan. En saa puuttua jos bonus valehtelee. Koska isä hoitaa lapseen liittyvät ongelmat. Siis minullehan saa valehdella, isälle ei.
En saa valittaa metelistä, koska lapsen pitää saada leikkiä. Sillähän ei ole väliä, että en työpäivän jälkeen jaksa enää kuunnella kirkuvia lastenohjelmia ja lapsella olisi oma tv omassa huoneessaan. Ei, kun lapsen pitää saada valloittaa koko talo.
En saa valittaa sotkusta ja laittaa lasta siivoamaan jälkensä, koska lapsethan sotkee. Jopa 10-vuotias. Ja olohuonehan on ihan normaali paikka syödä, tv:tähän ei näe puoli metriä kauempaa, missä keittiö sijaitsee. Pieni asuntomme onkin siis kartano.
Bonus-viikon asun kodissamme, mutta en ole olemassa. Minun mielipiteeni ovat vääriä, minä kasvatan väärin. Olen siis hiljaa. Katson hiljaa ku itse ostamani omaisuus pikkuhiljaa tuhoutuu bonuksen leikkien ja ruokien takia.
Bonus nauttii uudesta roolistaan. Minivaimo määräilee ja päättää. Minivaimo naljailee. Minivaimo hykertelee kun puolisoni puolustaa lastaan ja vie minulta oikeudet omaan kotiini.
Jos olisin tiennyt mihin ryhdyn, olisin juossut. Lujaa ja kauas.”
Nimim. Näkymätön omassa kodissa
Artikkelikuva K8.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 31 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Seuraan uusioperheen elämää aika läheltä.
Kaksi aikuista 35-45v, eli ei ihan untuvikkoja. Molemmat kokopäivätyössä, toisella myös yövuoroja. Lapsia on monta, vuoroviikoin 3kpl, yksi taapero yhdessä.
Toinen aikuisista viettää monta iltaa viikosta harrastuksissa, myös vkl.
Kun on kotona niin olutta menee aina ja känny kädessä sohvalla puhumattomana kuurona.
Isoimmat lapset valikoivia syömisissään, eivät tee pienintäkään hommaa
ellei pyydetä 5 kertaa, biovanhemman mielestä lastensa ei tartte tehdä mitään.
Kasvaa voivat vaan osaamattomaksi ja vastuuttomaksi.
ADHD liittyy.
Sitten ihmetellään kun se aikuinen joka suurimmaksi osaksi arkea pyörittää kertoo olevansa uupumisen partaalla, stressaantunut ja vit…ntunut.
Anoppikin vahvasti liittyy herkkuineen ja oikeassa olemisineen.
Ystävällinen neuvo kaikille sinkuille. ÄLKÄÄ uusioperheeseen menkö, ainakaan ilman vuosien harkintaa ja SÄÄNNÖISTÄ ehkäpä kirjallisesti sopimista.
.
Juu, lapset kasvaa ja järkiintyy(? Onko varma kans) dynamiikka muuttuu,
luulen että ongelmat jatkuu vaan erilaisina.
Kaikki saa nyt roolittaa nämä aikuiset,
kumpi harrastaa ja kumpi huolehtii, muttei ehdi harrastaa.
Lapset on ihania, fiksut aikuiset ja taloudellisesti ei tiukkaa.
Hyvät bonusäidit, bonusisät ja ennen kaikkea biologiset vanhemmat. Kasvakaa aikuisiksi, luopukaa vimmastanne hankkia parisuhde lastenne hyvinvoinnin kustannuksella. Eläkää yksin, jos olette jo yhden perheen perustaneet ja olette jo sen saaneet rikki erossa. Eron syyt voivat olla monenlaiset ja hyväksyttävät, mutta mikään pakko ei ole enää perustaa sen jälkeen minkäänlaista uusperhesekoilukuviota. Myös lapsenne kiittävät teitä aikuisena, kun annoitte heille kasvurauhan, ettekä pakottaneet uusperheeseen oman parisuhdevimmanne vuoksi.
Niin totta ja asia joka on iso kohtaamisen paikka biologisille vanhemmille. Kyse on bonuksen pyyteettömästä työstä, josta biologiset vanhemmat hyötyvät monella tapaa. Todella tärkeää, että tästä puhutaan ääneen. Tämä ei ole lasten vika, vaan aikuisten, jotka eivät kanna vastuutaan. On luotu ihmeellinen maailma, jossa synnytetään ja tahdotaan lapsia ja sitten tajutaankin että on mahdollista helpottaa kasvatustyötä ja ”huilia” joka toinen vko kun erotaan. Se on lapsille helvetti, jos kunnioittava vuoropuhelu aikuisten kesken kahdessa kodissa ja kotien sisällä ei toimi.
Olen niin bonusäiti, kuin se biologinen joka hengähti helpotuksesta kun tuli turvallinen ja kiva bonusäiti lapsilleni (3 kertaa 🙄). Lasteni isään en täysin oppinut luottamaan, kun empatia ei ollut oikein kehittynyt). Yritin muistaa kiittää bonusäitejä, mutten tarpeeksi kuitenkaan. Yhdelläkään lapsella ei ole liikaa välittäviä aikuisia, mutta yksikin katkeroitunut kasvattaja joukossa myrkyttää syvästi lasten maailmaa. Kova hinta on maksettu katkeran uuden kumppanin teoista ja lopulta häneen syvästi kiintyneen lapsen ghostaamisesta.
Aiheesta älähtäjiä riittää varmasti, mutta kysyn: Onko älähtäjä itse bonusäiti/isä, joka osallistuu toisten lasten arjen pyöritykseen?
Rakastan syvästi jokaista seitsemää lastamme (minun, heidän ja meidän). Heidän lapset ovat istuttaneet sydämeeni eniten katkeruutta ja ristiriitaa, eikä vika ole lasten vaan sen järjestelmän, jonka biologiset vanhemmat ajattelemattomuuttaan luovat. Yritin monesti lähteä, mutten voinut. Tahto rakastaa sekä mieheni ymmärrys ja tahto tehdä kaikkensa onnemme eteen piti paikallaan.
Hautasin juuri esikoiseni kun harvinainen sairaus vei voiton. Paljon on sydämeni kärsinyt ja kovan hinnan maksoin antamalla sylistäni ja mieheni rinnalla ajastani ison siivun toisen naisen lapsille ja heidän pohjattomalle aikuisen nähdyksi tulemisen tarpeelle, jonka olisin voinut antaa vain ”omilleni”.
Kadunko? En. Tein kaiken puhtaasti rakkaudesta ja tahdosta kulkea mieheni rinnalla ja eheyttää kahta hajonnutta aikuista ja perhettä yhdeksi. Tein rakkaudesta lapsiimme, jotka hioutuivat sisaruksiksi ja yhdessä hautasivat poikani veljenään.
Jokaisen kasvattajan työ on arvokasta, mutta usein isoimman äänen pitävät äidit nostamalla oman arvonsa ja pyhän asemansa korokkeella lepäävään koskemattomuutensa. Kokemus on opettanut, että äiti ja isä ovat vain nimiä. Todeksi ne nimet käy siinä, miten tietoisesti ja lapsilähtöisesti työ kasvattajana hoidetaan. Ero on iso ydinperheen muodostumisen epäonnistuminen ja yhteishuoltajuus edellyttää suuren suurta huolellista työtä lapsen etua kuunnellen.
Kokemus on opettanut että vuoroviikkovanhemmuuteen ei tulisi lähteä, jos ei kyetä istumaan alas exien ja nyxien kanssa ja luomaan toinen toista kuuntelevaa ja kunnioittavaa yhteistyötä. Tai onko jollain jotain parempaa vinkkiä?
”Minivaimo hykertelee kun puolisoni puolustaa lastaan ja vie minulta oikeudet omaan kotiini.”
Mikä tässä parisuhteessa on niin mahtavaa, että se saa sinut jäämään? Tuo kuulostaa siltä, että puolisosi ei kunnioita sinua ollenkaan ja itse siedät epäkunnioittavaa suhdetta. Kuulostaa, että purat nyt vihaasi väärään kohteeseen. Syytät tilanteesta enemmän lapsia, kuin puolisoasi, joka on se oikea syntipukki. Puolisosi kohtelee sinua huonosti, ei lapset.
Mikä saa sinut jäämään tuollaiseen suhteeseen? Suhteeseen, jossa sinua ei kuulla eikä arvosteta. Vain itse voit määritellä rajat sille, miten annat puolisosi sinua kohdella. Et voi syyttää muita siitä, että alistut elämään elämää, jossa olet jatkuvasti ahdistunut ja tyytymätön.
Olisiko aika nostaa kissa pöydälle ja vaatia arvostusta? Tai jos sitä ei keskusteluista huolimatta tule, niin lähteä etsimään arvostavaa tasapainoista parisuhdetta muualta. Elämää ei kannata tuhlata tyytymättömänä ja katkerana valittamiseen. Edelleenkin voit juosta lujaa ja kauas.
No ensinnäkin. Se koti ei todellakaan ole vain sinun kotisi, vaan se on myös sen lapsen koti. Ja kyllä. Lapsista lähtee ääntä ja myös niiden lasten tv-ohjelmista. Se on täysin normaalia. Siinä ei ole mitään väärää. Eli mitä jos miettisit uudestaan, että onko tämä se mitä haluat? Eikö tämä vastaa sitä oletusta, mitä sinulla oli lapsista? Mikä on pielessä? Oletko täysin varma, että haluat elää miehen kanssa, jolla on lapsia? Tai oletko ainakaan varma, että haluat elää samassa osoitteessa miehen kanssa, jolla on lapsia? Koska täytyyhän sinun aikuisena ihmisenä tietää, että parisuhde ei todellakaan edellytä yhdessäasumista. Voitte oikein hyvin asua eri osoitteissa ja silti seurustella. Eli ehkä suurin kysymys: yritätkö laittaa oman hyvinvointisi lasten hyvinvoinnin edelle? Koska lasten hyvinvointi menee ihan aina aikuisen hyvinvoinnin edelle. Siihen ei ole poikkeuksia. Ja jos sinä et ole onnellinen, niin vika ei ole lapsissa. Vika on sinun valinnoissasi.
Jälkiviisaana voi vaan sanoa, että oliskohan pitänyt tutustumisaikana/seurusteluaikana oikeasti tutustua toisen ajatuksiin ja tapaan elää, ettei sitten alistettu asema olisi tullut yllätyksenä.
Minä muutin omaan kämppään juuri huhtikuun alusta samasta syystä. Tosin mieheni aikuiset lapset taantuivat tullessaan lapsuuden kotiinsa. Otin tavarani ja lähdin. Tuli tyhjä olohuone, makuuhuone ja työhuone. Siinä oli monella suu auki. Kerroin vaan, että pelastaudun ja hoidan omat asiani kuntoon. Miestä en jättänyt vaan sen muun. Pääsin heti velkajärjesteltyn ym.
Kylläpä kuullostaa rajulta elämältä. En jaksaisi. Minulla erikoinen mikä, en saa poikani lasten kanssa, valvotusti vain. Heille ei saa mennä, edes ohi kulkea?! Poikani kärsii tästä, mutta ei uskalla mielipidettään sanoa. En pysty olemaan miniälle mieliksi.