Uusperheessä on vaikeutensa, toisinaan niitä on enemmän kuin tarpeeksi. Joskus tai jopa usein bonusvanhemman on vaikea löytää paikkaansa perheessä, koska tuntuu, että sen paikan on jo vienyt joku muu: puolison lapsi.

Isompien lätäköiden toisella puolella tälle on löydetty jo nimikin, minivaimosyndrooma, mutta myös minipuoliso voisi olla suomeen sopiva termi. Minivaimo- (tai minipuoliso)syndrooma on juuri sitä miltä kuulostaakin: bonuslapsi, sukupuolesta riippumatta, käyttäytyy enemmänkin kuin puolisosi puoliso kuin puolisosi lapsi, ja pahimmillaan puolisosi antaa tämän tapahtua!

Minipuolisosyndroomaa ei toki tule sekoittaa uusperheen mustasukkaisuuteen, joka on luonnollista ja normaalia. Mutta toisinaan raja normaalista ylittyy, ja silloin kyseessä voi olla juurikin minipuolisosyndrooma, joka voi jopa pahimmillaan pistää oikeiden puolisoiden lusikat jakoon.

“Meillä asuu minipuoliso. Kumppanin lapsi uskoo olevansa perheessä päättäjän asemassa, samalla viivalla kuin me talouden oikeat aikuiset. Tämä näkyy varsinkin nokitteluna minulle, bonusvanhemmalle. Tuntuu kuin lapsi todellakin haluaisi näyttää, että pärjää loistavasti perheen toisena aikuisena ja minulla ei siis ole paikkaa kodissa, joten voin poistua heidän elämästään.”

Hajonnut jäätelö

Kuva Sarah Kilian.

Mistä sitten tietää mikä on normaalia, ja mikä on korjausliikkeen vaativaa käytöstä? Mistä tietää onko paikalla minipuolisyndrooma, vai tavallista uusperheen kipuilua? Hälytysmerkit voivat näkyä esimerkiksi näin:

  • Lapsi uskoo olevansa vanhempansa elämän keskipiste, jonka tarpeisiin vastataan aina ensimmäisenä
  • Lapsi hakee huomiota jatkuvasti, jotta säilyttää paikkansa keskipisteenä
  • Lapsella on tarve kontrolloida kotiympäristöä, kuten asettamalla omia sääntöjään tai aikataulujaan koko perheelle
  • Lapsi kilpailee bonusvanhemman kanssa mm. isänsä/äitinsä huomiosta
  • Lapsi odottaa, että hänet otetaan mukaan päättämään “aikuisten asioista” ja hänen mielipiteellään tulee olla sama painoarvo kuin aikuisenkin mielipiteellä, asiassa kuin asiassa
  • Lapsi olettaa lähtökohtaisesti olevansa samalla viivalla, tai ylempänä, perheen aikuisten kanssa, oli kyseessä sitten menojen tärkeysjärjestys, aikataulujen sovittaminen tai vaikka siivouksesta “nalkuttaminen”
  • Lapsi ottaa kasvattajan roolin sisarustensa tai vanhempansa kanssa, päättämällä esimerkiksi mitä kukin saa ja ei saa tehdä perheessä

Seuraa Huonoa myös Instassa! Klikkaa tästä!

“Hyvin usein meillä jätetään noudattamatta koko perheen sääntöjä, koska ollaan tarpeeksi kypsiä tekemään itse omat säännöt. Lapsi ei suostu paikkaansa lapsena, jolloin pitäisi joskus totellakin meitä aikuisia, vaan yrittää jatkuvasti nousta lapsen asemasta aikuiseksi, yleensä tekemällä juuri päinvastoin kun on yhdessä sovittu.

On hemmetin vaikeaa laittaa minkäänlaisia rajoja lapselle, joka kuvittelee olevansa perheen päätösvallassa.”

Entä miten minipuolisokäytöstä voisi häivyttää pois perheestä, jotta jokainen perheenjäsen asettuisi omalle paikalleen ja uusperheestä tulisi toimiva? Ensinnäkin on tärkeää että myös lapsen isä/äiti tunnustaa ongelman ja sitoutuu korjaamaan tilannetta. Toiseksi, puolison tulee ottaa se kasvattajan rooli ja pistää stoppi epäterveelle käytökselle.

Kuva Kalei Peek.

Myös bonusvanhemmalla on tietysti keinoja auttaa tilanteen korjaamisessa, voi esimerkiksi:

  • Huolehtia, että lapsella on tarpeeksi yksilöaikaa vanhempansa kanssa, ja ehdottaa heille tekemistä myös lapsen nähden, jolloin lapsellekin näyttäytyy että sinä et ole uhka lapsen ja vanhemman suhteelle
  • Näyttää lapselle että te tarvitsette ja arvostatte myös parisuhdeaikaa kahdestaan, koska olet tärkeä osa hänen vanhempansa elämää
  • Keksiä tekemistä lapsenkin kanssa kahdestaan, koska avain yhdessä elämiseen on elää yhdessä, ja mitä enemmän toiseen tutustuu, sitä vaikeampi on nähdä toinen enää pelkästään tarinan pahiksena
  • Suunnitella myös koko perheelle yhteistä tekemistä
  • Pyrkiä jättämään epätoivottu ja/tai huomionhakuinen käytös huomiotta
  • Kohteliaasti asettaa rajat aikuisten ja lasten asioissa, esimerkiksi sanomalla “Kuulen ja huomioin mielipiteesi, mutta me olemme tämän perheen aikuisia ja tämä on aikuisten päätös.”
  • Jättää mustasukkainen käytös ja kilpailuasetelma huomiotta – te ette kilpaile samasta roolista puolisosi elämässä, lapsi on lapsi ja sinä olet puolisosi puoliso

Toki kaavan muuttaminen vie aikansa, ja ongelmilta tuskin vältytään, mutta jotta perheestä saisi toimivamman on tärkeää että jokainen perheenjäsen tietää ja hyväksyy asemansa yhteisessä kodissa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

26 vastausta artikkeliin “Asuuko teidänkin uusperheessä minivaimo?”

  • VIHAINEN 40-vuotias Juha K. sanoo:

    Aika hauskaa että olette kirjoittaneet kokonaisen artikkelin jossa haukutte lasta.

  • NeitiX sanoo:

    Mulle kävi näin, omat lapset laitoin kyllä lapsen asemaan mutta ex ei omiaan. Vai miltä kuulostaa 11v joka viettää kaiken telkkarikatseluajan isän kainalossa, yrittää jopa ehdottaa että hän nukkuisi isän vieressä ja minä muualla? Eikä suinkaan vain kerran vaan toistuvasti. Todellinen syy ongelmaan oli ex, joka kysyi lasten mielipiteitä asioista, jotka eivät kuulu lapsille sekä oli tottunut käyttämään lapsia oman läheisyydentarpeensa täyttämiseen. Todella vahingollinen kuvio lapsille ja heidän tuleville parisuhteilleen. Ja tosiaan tuhosi meidän parisuhteen lopulta.

    • Hyvä asia sanoo:

      Onpa kamalaa jos lapsi haluaa nukkua vieressä hyvä tavaton. Läheisyys on ihan normaalia eikä siitä että on läheinen suhde pidä vielä haukkua lasten äitiä. Ihan hullua. Kai nyt aikuinen pärjää vaikka omassa rauhassaan jos lapsi vierailulla ja lapsi sitä tarvitsee. Lapset on pieniä vain kerran. Pelkästään hyvä asia että lapsi ilmaisee tarpeensa pumpata läheisyyttä ja haluaa kainaloon, sitä varten kai se isä on olemassa. Yleensä noin varmaan voi olla vastaavasti jos ei lapsi saa sitä läheisyyttä tarpeeksi eli mielellään hakee sen henkilöltä joka pitää sylissä tai halaa.

  • Anna mun kaikki kestää sanoo:

    Voi apua, lapsi käyttäytyy kuin lapsi, ja on näin isä/äitipuolen silmissä kauhea pentu! Mun mielestä
    on uskomatonta että ihmiset voi vaan tunkea itsensä uuteen perheeseen, ja vaatia kumppanin lapselta kaikinpuolista kuuliaisuutta ja kunnioitusta, ilman että on välttmättä ansainnut sitä mitenkään. Ei haluta hyväksyä, ettei uusi kumppani tule täyttämään biologisen vanhemman virkaa.

    Ja mikä tämä termi ”minipuoliso” on? Tulee tunne että isä/äitipuoli mustasukkaisuuksissaan ajattelee että kumppanin biologinen lapsi leikkii biologisen vanhempansa puolisoa. Aika perverssi ajattelutapa minun mielestä. Ja vain koska lapsella
    on oma tahto ja käyttäytyy kuin lapsi.

    Kun tuot itsesi uuteen perheeseen, otat riskin ettei sinua välttämättä otetakkaan avosylin vastaan. Nyt vähän nöyryyttä. Uuden kumppanisi lapsi ei ole sinulle yhtään mitään velkaa.

    • Mummopuoli sanoo:

      Näin äitipuolen roolissa toimineena sanoisin, että kyllä minulla on ollut auktoriteetti lapseen sitä sen enempiä ansaitsematta. Se tulee siitä mandaatista, jonka lapsen isä minulle antoi. Olen ollut talouden toinen päättävä aikuinen. Lapsen on siis toteltava talon aikuisia, oli ne sitten biologisia vanhempia, tai ei. Äidiksi en toki lapselle ruvennut, sillä lapsellahan oli jo äiti. Tällaiset asiat on hyvä käydä läpi heti suhteen alkuvaiheessa, ettei tartte sit etsiä kaapin paikkaa, ku pitäis jo toteuttaa käytännössä. Ei se uusi puoliso tunkeudu perheeseen, sillä yleisesti ottaenhan se perhe on jo hajonnut, jos siihen uusi puoliso ilmaantuu. Järkevällä toiminnalla lapset voivat paremmin jahe saavat biologisten vanhempien lisäksi elämäänsä uuden välittävän aikuisen, jolle uskaltaa puhua myös ne asiat, joita ei vanhemmille voi sanoa, koska vaikka hän kuuluu perheeseen, hän on kuitenkin ulkopuolinen. Ei se puoli-vanhempi taloudessa ole välttämättä mikään kirous, vaan voi olla hyvinkin positiivinen asia, jos sen vain ymmärtää.

      • Mia sanoo:

        Kyllä äiti ja isä + sisarukset on se lapsen perhe aina, vaikka aikuiset olisivatkin eronneet ja asuvat eri osoitteissa. Lapselle he eivät lakkaa olemasta perhettä. Ja lapsen näkökulmasta hyvinkin se uusi aikuinen tunkee tähän perheeseen, etenkin jos lapsi on asunut pitkään kahdestaan toisen vanhemman kanssa.

        • MM sanoo:

          Lapselle perhe on ne ihmiset joiden kanssa asutaan, biologisista suhteista riippumatta. Aikuiset on aikuisia ja kasvattajia lapselle biologisista suhteista riippumatta. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

          Vain eroa ymmärtämätön ja käsittelemätön biovanhempi roikkuu entisen ydinperheen rippeissä yrittää pitää yllä illuusiota isä ja äiti + lapsi -perheestä. Ero monimuotoistaa perhesuhteita ja kun tulee uusia puolisoita, lapsen perhe laajenee, vaikka se ex-puolisosta tuntuukin ikävältä ajatukselta hyväksyä.

          Lapselle on haitallista elää olematta laajentuneessa perheessä lapsen roolissa suhteessa aikuisiin. Uuden puolison oleminen kasvattajan asemassa suhteessa lapseen on lapselle tarpeellista kokea, että lapsi saa elää lapsuuden lapsena. Niin biologisen isän kuin äidinkin on tärkeä antaa tämä asema lapsen perhepiirin aikuisille, oli ne sitten omassa tai ex-puolison kodissa asuvia aikuisia. Näin toimii ne vanhemmat, jotka kykenevät ajattelemaan lapsen parasta ja käsittelemään omat ikävät tunteet itse eikä lapsen kustannuksella. Mustasukkaisuus, hylätyksi tulemisen pelko, heikko äiti/isäidentiteetti jota uusi puoliso uhkaa on tällaisia tunteita. Uskoa siihen, että olet silti äiti/isä, eikä uusi sua siitä syrjäytä, vaikka lasta kasvattaakin.

          Ne uudet nyt vaan lapselle on olemassa ja lapsen elämässä.

          • Höhhöh sanoo:

            Mut hei kasvattaminen ?? siitä huolehtii ammattilaiset ja vanhemmat. Moni ei edes ymmärrä mitä kaavattaminen on, ja yksinkertainen henkilö luulee,että lapsen kans olemiminen= kasvatus=komentelu. Et se on tyyliin pelkkää komentoa kun EI OLE.
            Ja lapsen luottamus todella tulee ansaita eikä vaan hypätä komentelee. Tärkeintä on lämpö ja apu, keskustelu ja läsnäolo ne komentelut voi huoleta unohtaa alkuun. Vaaroista tulee varoittaa! Ruokkia ym.
            Kyl sen huomaa miten kypsä tai epäkypsä aikuinen kyseessä jos ainut mitä miettii, miten lasta vois komennella mielen mukaan, eikä lapsen neutraali ohjaaminen ole luonnollista tai ominaista.

  • TyranniKakara sanoo:

    Asettukaapa lapsen asemaan tässä. Voihan olla, että lapsi on elämässään joutunut ottamaan aikuisen roolia, jos lapsi on ollut ennen vanhempien eroa vastuussa itsestään ja sisaruksistaan… …muitkin tilanteita on, jossa näin voi käydä.

  • Kokemusta sanoo:

    Kyllähän lapsen saa tiputettua takaisin omaan asemaansa kun tekee selväksi mitä suvaitsee ja mitä ei. Esimerkiksi jos lapsi tunkee etupenkille ja kuvittelee aikuisen menevän takapenkille, voi todeta että lapset istuu takana ja jos aiot lähteä mukaan, mars taakse siitä. Jos lapsi kommentoi ja haluaa päättää, siihen voi sanoa suoraan että lapset ei päätä näitä asioita. Lapselle on paras olla lapsena, vaikka hän muuta haluaisikin. Hänelle voi myös kertoa aikuisten velvollisuuksista ja siitä, että oikeuksia tulee velvollisuuksien myötä. Esim kun käy töissä, voi päättää mitä palkallaan tekee. Lapsi ei voi määrätä mihin aikuisten tienaamia rahoja käytetään.

    Ei tarvi aina yliymmärtää kaikkea. Jos lapsen vanhempi ei mahdollista lapsen pudottamista paikoilleen, ei kannata jäädä siihen soppaan. Myöhemmin tulee vaan lisää ongelmia.

    • Tsop tsop!! sanoo:

      Kuulostaa vähän ikävältä tuo sana ”lapsen pudottaminen omaan asemaansa”. Se tapahtuu ja taito jollasä kohtelet heijastuu suoraan moneen asiaan sekä lapsessa että teidän välisessä suhteessa. Ja tän saat kokea jo ihan pienten sekä isojen koululaisten kanssa kokeilemalla roolia ammatikasvattajan työssä. Noi sanavalinnat ja tapa puhua kertoo kaiken, mitä edellytyksiä on kohdata se lapsi tai jo varttuneempi nuori. Ja se viestii hänelle mikä sun asenne on Etenkin kun kyseessä ei ole jo vakiintunut ja läheinen ihminen.
      Lapsi ei ole koira!

  • ekaluokalla aikuiseksi sanoo:

    Ymmärrän ja sisäistän termin jotenkin sitä kautta, että luultavasti olen itsekin 13-vuotiaana, ellen jo aiemmin ajautunut tällaiseen rooliin. Kyse on yh-perheessä helposti syntyvästä käytännöstä, jossa lapsi, ehkä siksi että on jollain tavalla ikäistään kypsempi, esikoinen tai ainokainen, ajautuu vanhempansa apuriksi/kumppaniksi/luotetuksi, koska aikuinen hänet siihen rooliin ottaa. Syyt ovat moninaisia, eikä kyse ole pelkästään negatiivisesta ilmiöstä, jos ja kun lapsi oppii siinä ottamaan vastuuta – mutta perheen dynamiikaa se muuttaa. Ja on aika outoa olettaa, että lapsi-ikäinen, joka on jo kasvanut tiettyihin vastuisiin, joihin hänen ei olisi tietenkään pitänyt alunperinkään joutua, on valmis sitten ns. taantumaan takaisin lapseksi uuden aikuisen muuttaessa perheeseen. Luultavasti tämä on yksi isoimpia ristiriitoja, mitä uusperheissä voidaan saadaaikaiseksi, kun lasta, jolta on aiemmin vaadittu aikuisuutta joissain asioissa pitäisi nyt yhtäkkiä uuden puolison takia palatakin lapsen rooliin näissä asioissa.

    Kukaan lapsi ei pyydä päästä vanhempansa luotetuksi, tukijaksi, sisarustensa kasvattajaksi ja osahuoltajaksi, kotityövastuulliseksi etc. Jos hänet on sellaiseen rooliin jo menty laittamaan, se pitäisi vanhemman tunnistaa ja tunnustaa ja uuden puolison mukaan tullessa asia huomioida vahvasti. Ylipäätään en muutenkaan ymmärrä, miksi isojen lasten perheeseen on pakko muuttaa jtn uutta puolisoa asumaan, miksi ei sitä muutamaa vuotta voi asua erillään, jotta lapset pääsevät rauhassa kasvamaan aikuisiksi ja lähtemään omilleen ilman näitä hakemalla haeuttuja ristiriitoja. Yli 10-vuotiaan ja vielä enemmän aikuisen rooliin vastuutetun nuoren perheeseen en ihan helposti mitään uusia aikuisia lasta päsmäilemään toisi, niin iso mylläkät sillä kuitenkin saa aikaiseksi. Pienet lapset on tässä ihan eri asia.

    Itse ongelmaan en osaa antaa vastausta muuta kuin sen, että aikuisten pitäisi aikuisina kuitenkin tajuta se, ettei nämä asiat johdu lapsesta ja virhe ei tosiaankaan ole tällaisessa tilanteessa lapsen tekemä. Kyllä ne aikuiset on ihan nuo tuollaiset kuopat kaivaneet.

    Mieluiten olisin itse ollut lapsi ja mieluiten olisin elänyt aikuisten kanssa, jotka olisivat antaneet minun olla lapsi. Mutta menihän se noinkin, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut.

    • Oletus vai loukkaus sanoo:

      Sieltähän tuli kasa oletuksia nimenomaan YH -vanhemmista kun kyllä ne vanhemmat uskalla lapselta ydinperheessä hakea myös kuuntelijaa samoin tädit ja muut. Kotitöitä on hyvä oppia teinin jo tekemään joka perheessä. Nykylapset kyselee paljon ja on melko fiksuja jo 6lk. Huom!
      Milloin YH perheiden haukkuminen kriminalisoidaan. Nykyaika!

  • Niin sanoo:

    Kamalan epäselvä teksti, mitä se lapsi oikeastaan tekee? Ei tottele sääntöjä? Niinhän kaikki lapset tekee jossain vaiheessa! Eikö aikuinen osaa ottaa asiaa esiin keskustelemalla ja sopimalla rangaistukset sääntöjen rikkomisesta ja lisäksi tärkeää myös keksiä jotain positiivista esim. Sopia yhdessä että kerran viikossa on lapsen toiveiden mukainen päivä eli tehdään asioita joista lapsi tykkää, ja ne pysyy vaikka hölmöilis, rangaistuksen täytyy olla muualla kuin spesiaalisessa toiminnassa ainakin sopeutumis ajan. Varmasti saatte kaiken toimimaan 🙂

    • Mia sanoo:

      Mä kun luin tota juttua, niin mietin ihan samaa. Meidän 11-vuotiaalla puskee jo esimurkkuikä päälle, ja hän luulee/kuvittelee jotakuinkin kaikkea, mitä jutun bullet pointeissa oli listattu. Eikä olla edes uusioperhe.
      Mun mielestä siis ihan yleistä murkkuikäisen käytöstä. Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, että lapsi saisi päättää asioista tai että hänellä olisi samat oikeudet kuin perheen aikuisilla, mutta omasta miestään hänellä pitäisi olla sananvaltaa kaikkiin asioihin. Jopa niihin, mistä hän ei ymmärrä mitään. 🙂

  • Ongelmalapsiko? sanoo:

    Tässä jutussa on aika vahva syyllistävä sävy lasta kohtaan. Harvoin lapsi alkaa käyttäytyä kuin aikuinen, ellei hän koe, että sitä jollain tapaa häneltä odotetaan. Tällaisessa tilanteessa odotuksia on voinut luoda jossain kohtaa vaikkapa vanhempi, joka on kaivannut lapsensa tukea ja lapsen on vaikea luopua roolistaan, vaikka tilanne on muuttunut uuden aikuisen tultua perheeseen. Tai tällaisia rooliodotuksia voivat luoda sisaruksetkin. Lapsen voi olla vaikea luopua tällaisesta ”saavutetusta edusta”, vaikka se ei palvelisi edes hänen omaa kehitystään saati sitten koko perheen etua. Syyttelyn sijaan häntä pitäisi tukea omaksumaan turvallinen lapsen rooli osana perhettä.

  • Läheisriippuvainen sanoo:

    Lapsi tarvitsee kipeästi apua! Ymmärrän että tilanne on rankka parisuhteelle ja perhedynamiikalle, mutta lapsi on tässä se joka kantaa seuraukset lopun ikäänsä. Turvattomassa tilanteessa hän hakee kontrollia minivaimoksi rupeamalla. Hän on ehkä lohduttanut vanhempiaan eron jälkeen, kuunnellut heidän surujaan, reippaasti pärjännyt ja huolehtinut arjesta, järjestänyt leffailtoja vanhempien kanssa. Hän ei uskalla suuntautua ystäviinsä ja omaan kasvuun ja kehitykseen omista murheistaan puhumattakaan, vaan huolehtii vanhemmistaan läheisriippuvaisena. Lapselle ei tule mieleenkään, että hän olisi hyvä ja rakas aikuisille (tai kellekään) ilman suorittamista ja pärjäämistä. Lapsi kokee, että kaikki on hänen vastuullaan, sillä jos uusi vaimo ottaa hänen paikkansa läheisimpänä, kokemuksen perusteella se voi pian päättyä surkeaan eroon. Auttakaa lasta!

  • Onnellinen vaimo sanoo:

    No kappas, minun ongelmalleni tuli määritelmä. Uusperheen lapsettomana, iskän uutena vaimona, olin kastin alimmainen, ja tiesin kyllä kipeästi oman paikkani. Elämä alkoi vasta, kun pikkukeisari muutti omilleen.

    • Pulassa84 sanoo:

      Mulla sama tilanne omassa parisuhteessani. Lohdullista kuitenkin kuulla, että on muitaki joita rassaa näin hankalat asiat.

  • Kyllä vaan! sanoo:

    Kyllä! Nykyään on onneksi jo parempi tilanne, mutta aikaa se vaati palauttaa puolison lapsi lapsen paikalle sekä saada puoliso näkemään epäterve tilanne. Ja ennen kuin joku viisastelee, että lapsen kuuluu olla keskipiste ja otit koko paketin: Minulla on itselläni kaksi lasta. He eivät ole koskaan olleet pikkukeisareita tai minipuolisoita. Hekin olivat ihmeissään, kun yksi perheemme kolmesta lapsesta koittaa leikkiä päättävää aikuista.

  • Uusperhe ei sovi kaikille sanoo:

    Miksei lapsi saisi olla vanhempiensa elämän keskipiste? Näissä uusperhekuviossa sen mukaan lyöttäytyvän bonusvanhemman tulisi ymmärtää, että kumppani ei ole mikään puolivallaton poikamies, vaan perheellinen ihminen ja paketissa mukana tulevat myös lapset.

    • Voi hyvänen aika.. sanoo:

      Luetunymmärtäminen?

      Ei tuossa ehkä ihan tuota haettu. Tottakai se lapsi on tärkeä, mutta se ei mene aivan oikein, että hän on perheessä aikuisen roolissa päättämässä asioista – pahimmillaan niin, että puoliso ja hänen lapsensa ovat ne perheen ”aikuiset”. Talouden oikeasti aikuiset päättävät asiat, oli se sitten isä ja äitipuoli tai äiti ja isäpuoli.

      • Kukkapuska sanoo:

        Ihmettelen, miksi kokee lapsen uhkana? Eikö saa sen toisen kanssa päätettyä asioista? Vaikea uskoa tuota, ellei kyseessä ole joku murrosikäinen pojanviikari.
        On todella väärin haukkua lapsia tilanteessa, jossa itsellä puuttuu taito ohjata ja keskustella asioista sen kumppanin kanssa yhdessä. Mitä tämä päättäminen nyt käytännössä on? Sitäkö mitä syödään vai mitä tehdään? Kai ne lapset syö kun laittaa ruokaa ja ulos voi mennä yksinkin tai vaikka kaupungille. Samat väännöt ne on kaikissa perheissä ja se on normaalia että kukko ei käskien laula ja lapset eivät ole sellaisia kuin itse haluaa, päinvastoin. Täysin normaalia. Uusperhettä jossa isoja lapsia on vaikea pyörittää jos ei ole kokemusta sen ikäisistä. Luulisin että kaikilla on joskus hankalaa.
        Nuoren elämän voi pilata kyllä totaalisesti jos asenne on ikävä- monia tarinoita näistä uusperheiden nuorista voi sanoa, sivusta seuranneena. Ja tuo ikävä asenne voi pilata koulunkäynnin, vaikuttaa seuraan johon hakeutuu ja jatkua myös seuraavaan polveen eli niihin tuleviin jälkipolviin myös, kun nuoresta tulee itse myöhemmin vanhempi ja saa lapsia, eivätkä nekään lapset ole mieleisiä.

  • Pulassa84 sanoo:

    Mun parisuhteesta on tullu ihan paskaa juurikin tämän ilmiön vuoksi. Erittäin tutun kuuloista hommaa, mitä luin.

    • lollero sanoo:

      Juurikin näin . Ei todellakaan muuta lisättävää. Ydinperheliisojen on varmaankin vaikea ymmärtää! Kamalaa oman navan puollustusta suurin osa näistäkin kommenteista ja ,yllätys, tuskin kukaan, joka kaikkoaa minivaimosanaa, ymmärtää asiaa sen uusperheen uuden aikuisen silmistä. Vanhemmat on hyvin usein sokeita oman lapsensa käytökselle.

  • mummelei sanoo:

    Minulle aikanaan sanoi lapset että ne tekee mitä tahtoo mutta sanoin niille että heidän tahtonsa on vielä minun taskussani.