Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä AMO Toys.

Isänpäivälahja vielä hukassa? Mitäs jos antaisitte yhteistä aikaa? Eikä nyt puhuta mistään liipalaapa-kuulumisten vaihdosta, yhdessä kotitöiden tekemisestä tai ruokailuista, niihin on omat aikansa, vaan puhutaan perheen yhteisestä peliajasta!!

 

Testattiin testiryhmän kanssa AMO Toysin syksyn uutuus, Don’t Wake Up Daddy, eli Älä Herätä Isää, ja voi sanoa että riemunkiljahduksia ja naurua riitti. Eikä kenellekään tullut edes paha mieli. Pelaaminen oli riemastuttavaa ja samalla myös kauhistuttavaa, on se isän herättäminen kuitenkin sen verran pelottava ajatus! (Koska silloin joutuu aloittamaan alusta). Sen verran äänekästä että ei saa pelata jos joku yrittää oikeasti nukkua!!

Älä herätä isää, uutuuspeli AMOlta

Pelin idea on simppeli, maalissa, eli jääkaapissa, odottaa suklaakakku, ja se joka pääsee ensimmäiseksi jääkaapille herättämättä isää, voittaa ja saa kakun. Se, miksi isä nukkuu keittiössä tai muuten jääkaapin välittömässä läheisyydessä, onkin kysymys jota emme jää tässä enempää pohtimaan. Jääköön se isän omaksi ongelmaksi.

Kakku odottaa voittajaa maalissa

Laudalla edetään värikkäiden ruutujen mukaan, joten ei tarvitse edes osata laskea. Sopii siis myös perheen junioripelaajille. Ensin jaetaan mukana tulevat kortit tasan pelaajien kesken, sekoitettuna, ei ravistettuna, ja asetetaan kortit kuvapuoli ylöspäin pelaajan eteen. Nämä kortit kuvastavat äänekkäitä esteitä joita voi tulla vastaan matkalla jääkaapille.

Seuraavaksi pyöritetään onnenpyörää, ja siirrytään nuolen osoittaman värin ensimmäiseen vapaana olevaan ruutuun. Esimerkiksi jos nuoli pysähtyy keltaiseen, siirrytään laudalla ensimmäisenä edestä löytyvään keltaiseen ruutuun, paitsi jos siinä onkin jo joku, ja silloin mennään seuraavaan keltaiseen ruutuun.

Herätyskellon painaminen on hyvin stressaavaa

Kaikissa ruuduissa on kuva, joko “Shhhh!”, eli yömyssypäinen lapsi, tai jokin äänekäs vempele. Jos ruudussa johon laskeudutaan on yömyssypäinen lapsi, olet turvassa, jos taas äänekäs vempele, tulee tarkistaa onko oman nenän eteen asetetuissa korteissa saman äänekkään vempeleen kuvaa. Jos on, voidaan olla rauhassa ja vuoro siirtyy seuraavalle. Jos ei ole, niin tulee se pelottava vaihe, ja pitää painaa isän herätyskelloa niin monta kertaa kuin kuvan laidassa oleva numero kertoo. Sitten isä joko jatkaa unia ja huokaistaan helpotuksesta ja siirretään vuoro seuraavalle, TAI isä herää, näyttää samalta kuin Huono Äiti maanantaiaamuna, ja lähettää pelaajan takaisin lähtöruutuun.

Isä näyttää yhtä hyvältä herätessään kuin Huono Äiti maanantaiaamuna

Oikein hauska lisä on, jos joku toinen pelaaja on joutunut hiippailemaan isän päällä sijaitsevaan peliruutuun, koska kun isä herää, hän heilauttaa myös kyseisen pelaajan takaisin alkuun (tai ensin lattialle, mutta sieltä sitten takaisin alkuun).

Värien lisäksi nuoli voi pysähtyä kahteen muuhun sektoriin. Mutta ei sentään rosvosektoriin, se on eri peli se. Voi osua jalkojen kuvaan, jolloin saa siirtyä ihan ensimmäiseksi pelilaudalla, kauimmaisena olevan pelaajan eteen, jee!! Tai voi osua mustiin kasvoihin, jolloin saa viedä kanssapelaajalta nenän edestä vapaavalinnaisen kortin. Hetkinen, ehkä se kuitenkin on se rosvosektori.

Pelinappulat hiipivät hiljaa laudalla

Älä herätä isää on suunniteltu yli viisivuotiaille pelaajille, mutta yläikärajaa ei ole ja peli tempaa mukaansa myös aikuisen. Etuna on jos aikuisena pelaa oman jälkikasvun kanssa, koska kun sisarukset keskittyvät sabotoimaan toisiaan, voi Huono Äiti, tai Huono Isä, huomaamatta hiipiä jääkaapille ja voittaa koko pelin!

HUOM! Tarvitsee patterit (2 x AA) ja ristipääruuvimeisselin jotta isän saa kuorsaamaan.

VINKKI! Paketoikaa patterit erikseen, niin isä tuntee olonsa tärkeäksi koska paketteja on useampia.

Sen verran koukuttava peli kuitenkin on, että kun ilta hiipi ja vanhemmat vetäytyivät nukkumaan (koska viikonloppunakaan ei jaksa, koska vanhuus), testipelaajat halusivat vielä uudestaan kaivaa pelin esille.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Älä herätä isää! -lautapeli just teidän isille”