Äitipuoli, annan sinulle viikoksi rakkaimpani ja sinä olet hänelle hirviö
Huono Äiti sai avautumisen:
Olen äiti, jonka lapsi lähtee joka viikko isän ja isän uuden vaimon sekä vaimon lasten luokse. Erosimme, koska lapseni isä ei halunnut enää jatkaa liittoa löydettyään uuden naisen. Siis se tavallinen tarina, jossa minulta entiseltä vaimolta ja lapselta ei paljon mitään kyselty.
Tunnustan, että vietin unettoman yön luettuani kommentteja, joissa tämän saitin äitipuolet avautuvat lapsista, joiden kanssa JOUTUVAT ASUMAAN.
”Aluksi miehen lapsi oli ihana ja otin hänet kuin omana. Nyt 5 vuoden jälkeen, odotan päivää kun lapsi ei enää meille tule. On joka toinen viikko meillä. Eri säännöt,ilkeä,töykeä,julma omia lapsiani ja minua kohtaan ja manipuloiva vaikka kyse on vasta 6 vuotiaasta lapsesta. ”
”Vihaan tätä tyttöä ja elämäni suurin onni olisi kun hän katoisi silmistäni iäksi. En ole eläessäni inhonnut ketään noin. Hyi olkoon mitä roskasakkia.”
”En oikeastaan odota kuin sitä että muuttavat pois ja voin taas hengittää omassa kotonani. Hyvä parisuhde onneksi pelastaa paljon.”
”En ole ikinä pitänyt miehen lapsista, enkä tuskin tule pitämäänkään. He ikävä kyllä asuvat meillä. Odotan sitä päivää, että muuttavat pois. Harmi kun siihen menee vielä vuosia.”
Tämä on juuri suurin pelkoni äitinä. Että tuollainen hirviö tulee on lapseni elämässä. Tajuatteko te naiset lainkaan, että lapsella on vain se yksi lapsuus? Miksi te väkisin muutatte yhteen? Eikö oikeasti voi elää omissa asunnoissa, jolloin lapsi saa viettää aikaa isänsä kanssa yksistään ja te tapaatte niillä lapsivapailla viikoilla? Vai onko kyseessä kosto siitä ,että joku toinen nainen oli ennen teitä ja tulee tavallaan aika olemaan?
Hirviöt!
Nimim. Kuka ajattelee lapsen etua?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 74 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kommentoi artikkelia
74 vastausta artikkeliin “Äitipuoli, annan sinulle viikoksi rakkaimpani ja sinä olet hänelle hirviö”
Uusimmat artikkelit
Auts, nyt kirvelee. Tunnustan, etten ole sietänyt vuosikymmeneen miehen lasta, mutta en toki näytä sitä lapselle, vaan YRITÄN pysyä poissa, kun lapsi tapaa isäänsä – ennen 2 krt kuussa, nyt enää kerran 1,5 kuukaudessa. Jippii!!!
Ja miksi en pidä tilanteesta? Korostan: en pidä tilanteesta, enkä tarkoita lapsesta. No, koska se lapsi tulee milloin sattuu ja ei ole tippaakaan ennustettavuutta. Toisin sanoen oma elämä olisi ollut hattuhyllyllä jo 10 vuotta, jos olisin hypännyt sen lapsen tulemisten mukaan.
Totta Mooses oma turhautuminen kulminoituu siihen lapseen, koska ilman sitä ei olisi tätä tilannetta. Aiemmin juurisyy oli vanhempien aikatauluvatkaaminen, kun vasta torstaina illalla alettiin sopia, että tuleekos se lapsi viikonlopuksi nyt isälleen vai ei. Nyt tästä päättää teini-ikäinen lapsi itse…. eli ennustettavuus sen kuin huononee.
Ja minua ei todellakaan kiinnosta pitää seuraa ja keksiä tekemistä yläkouluiäiselle puhelinddiktille, kun oma nuorempi muksu osaa jo itse keksiä puuhaa kavereiden kanssa. Maatkoot isänsä kanssa sohvalla viikonlopun. Etenkin, kun lapsella ei ole kunnon varusteita mukana, niin mitään ei voi tehdä; Äitinsä ei anna kotiavaimia mukaan tai sitten kotona äidin luona on hälyt päällä ja tämä 14v. ei ole saanut koodia!!! Eli ei edes voi hakea puuttuvia varusteita, kuten siistejä kaupunkivaatteita tai sadetakkia.
Eli kuka on tarinan pahis?
Se äidin pikku kullanmuru voi olla sen bonarimutsin mielestä flekmaattinen, kun vaan makaa sohvalla ja odottaa aikuisen keksivän tekemistä. Mutta kun aikuinen ei ole 24/7 askartelukerho!!
Lisäksi voi ihan pikkuisen ärsyttää, kun ei yhtään voi tietää, milloin se kullanmuru tulee sulostuttamaan meidän elämäämme. Paitsi 1 vuorokausi ennen.
Mitä, jos kasvattaisi siitä lapsesta reippaan ja oma-aloitteisen, noin niin kuin alkuun? Js sitten sopisi napakasti ne vuorot, että muillekin jäisi suunnitteluvaraa.
Saattaisi vastaanotto ja lopputulos olla kaikille mukavampi. Sillä ei se lapsi ole se juurisyy, vaan ne veltot vanhemmat. Kun on sillä bonusmutsillakin omat aikataulut, suunnitelmat ja jopa ne toiveet.
Ps. Onkohan se bonarimutsi kaikessa ihan väärässä? Kun joskus vaan kauempaa näkee tarkemmin…
Mitäpä jos olisit aikuinen ja keskustelisit sen oletetun pahan äitipuolen kanssa? Vältytään puolin ja toisin ”rikkinäinen puhelin” ansalta. Ihan vain sen lapsesi takia.
Eli sinulla ei ole mitään henk.koht. kokemusta ilkeästä äitipuolesta, vaan yleistät koska jotkut naiset eivät siedä miestensä lapsia? Oletko nyt ihan liskoaivoilla liikenteessä?
Tässä kirjoituksessa ei ollut päätä ei häntää. Mikäli lapsesi äitipuoli on ikävä tyyppi tai olet muuten huolissasi, istukaa aikuisten kesken alas ja puhukaa. Siinä sitä energiaa kannattaa purkaa, eikä täällä vaahtoamalla.
Aina se ”äitipuoli” ei ole se ilkeä ja paha. Vaan lasten oma äiti tekee kaikkensa, jotta saa oman katkeruutensa purettua pois välittämättä että omat lapset kärsii ja vuoropuhelusta ei one tietoakaan. Avoimuus, keskustelu ja oman navan tuijottelun lopettaminen on parasta, jotta lapset voi hyvin.
Harvoin ne lapset käyttäytyvät ikävästi bonusvanhempia kohtaa, mikäli biovanhemmat eivät sotkeennu asioihin kaunoineen ja katkeruuksineen. Lapset on äärimmäisen lojaaleja vanhempiaan kohtaan.
Mun lapsilla on aivan ihana bonusäiti. Lapset on hänelle tärkeitä ja lapseni voivat häneen luottaa.
Uusperhe elämää elelty jo lähemmäs 20 vuotta. Ensin nuorena saamani poikani elämään toin uuden miehen, hänen ollessaan 5v. Kaikki toimi mutkattomasti. Pojan isä viisveisasi pojasta, mutta vanhempiinsa oli läheiset välit ja näin poika tapasi myös isäänsä.
Saimme tässä uudessa suhteessa pari lasta muutamia vuosia myöhemmin. Vanhin poika vietti aikaa isovanhemmilla enemmän omasta halustaan, kun teini halusi nukkua pienten lasten aamutouhuista välittämättä.
Ongelmia ei ollut. Exäni ”unohti” vanhimman poikani eron jälkeen, sinällään harmi. Kertoo enemmän hänestä, kuin pojasta. Nuoremmat lapset ja vanhin poika ovat todella läheisiä keskenään.
Sitten erosin tästä miehestä, alkuun kaikki sujui hyvin. Reilu vuoden päästä tapasin kahden lapsen isän, lapset muutaman vuoden vanhemmat, kuin nämä omat nuoremmat.
Pari vuotta meni oikein hyvin, puolen vuoden päästä tavattiin toistemme lapset ja pian siitä lapset toisensa.
Meillä oli tosi mukavaa yhdessä, matkustettiin ja tehtiin paljon yhdessä. Lapset toivoi kaikkien yhteenmuuttoa, kun oli ikävä erota viikonloppujen jälkeen. Muutettiin yhteen vajaa puolitoista vuotta tapaamisesta yhteen,
Siitä se helvetti lähti pikku hiljaa käyntiin. Miehen eksällä oli jatkuvasti jotain sanottavaa elämäämme liittyen, useimmiten pikku juttuja. Milloin puuttui kotimme yhteisiin ruokahetkiin, kun lastensa olisi pitänyt saada vapaammin, milloin kotiintuloaikouhon, milloin minä sanelin säännöt, joihin lapsensa eivät olleet tottuneet.
Lopulta neljässä vuodessa oltiin tilanteessa, että mentiin naimisiin ja ostettiin yhteinen uusi koti, jossa oli tilaan kaikille. Olimme muuttaneet miehen taloon, jossa olivat aikoinaan yhdessä perheenä eläneet. Mun lapset asui samassa huoneessa ja miehen omissaan. Lasten kasvaessa heillekin piti tarjota omat huoneet,
Helvetti repesi näistä päätöksistä ja nyt kolme vuotta myöhemmin asumme erillään lapsiviikot.
Nykyinen mieheni on aina ollut hyvä lapsiani kohtaan. Ongelmat toki vaikuttivat tähänkin suhteeseen, kun lapset ei tienneet saavatko tykätä miehestäni ja mieheni taas joutui miettimään mistä kaikesta eksänsä ja sitä myötä lapsensa suuttuvat.
Hei, en lukenut kommentteja, mutta minulla on kokemusta hirveästä äitipuolesta, olin sellainen itse, ja lisäksi pakotin lapseni menemään viikonlopuiksi toisen hirviöäitipuolen ja isänsä kotiin. Siinä kohtaa en tiennyt kaikkea, mitä siinä kodissa tapahtui, eikä varmaan exänikään, koska teki matkatyötä. Ja itse asiassa kuitenkin kahdelle lapsistani se oli ensimmäiset neljä vuotta ensisijainen koti.
En ole koskaan avautunut näistä asioista, vaikka näistä olisi voinut kirjoittaa kirjan. Kirjoitin kuitenkin päiväkirjoja noin kymmenen ensimmäistä vuotta, sitten päätin vain jatkaa elämää, ja kerran sitten poltin päiväkirjani. Ennen polttamista olin jo kaksi kertaa varannut uuden kodin lapsilleni ja minulle.
Olennainen henkilö on äiti. Biologisten lasten äiti. Hän voi tehdä helvetin kaikille näin halutessaan, boikotoida kaikkea, tehdä lapsistaan kätyreitä ja vallankäyttäjiä sabotoidessaan exän perhettä. Esimerkiksi meillä tämä äiti oli alunperin halunnut itse erota, ja tekikin niin, mutta ei hyväksynyt exänsä uutta elämää myöhemmin.
Minäkin halusin olla hyvä äitipuoli, mutta se oli täysin mahdotonta, koska lapset käännettiin täysin minua vastaan, vaikka osa heistä asui meillä koko ajan. Miehen exä kehitteli tarinoita minusta, joita soitteli miehelleni; minä olen mm. vampannut muita miehiä ravintolassa, vaikka en edes käynyt missään ravintoloissa. Olin tehnyt kauniit letit heidän tyttären hiuksiin ja sain soiton, älä ikinä koske mun lapseen. Opetin hänet neulomaan ja tekemään käsitöitä, siitä samanlainen soitto. Lapset eivät saaneet lähteä lomareissuille kanssani, paitsi pari tuntia ennen lähtöä yhtäkkiä saivatkin luvan, ym. ym. Mieheni oli epävarma, koska ei jostakin syystä tiennyt ketä uskoa. Miehen lapsia kiellettiin olemasta kanssani tai kuuntelemasta minua, vaikka he asuivat meillä. Tilanne eskaloitui täysin.
Toisaalta taas omat lapseni kieltäytyivät menemästä isälleen ja isällä asuvat lapseni kieltäytyivät lähtemään viikonlopun jälkeen kotiin. Vuosia myöhemmin esikoistytär avautui siitä helvetistä, joka heillä oli. Tytär oli angiinassa omalla äitiyslomallani meillä ja alkoi kertomaan asioita. Kuukausi siitä kaikki lapseni asuivat meillä. Tarina on liian hirveä kerrottavaksi, ja se oli yllätys myös matkatyötä tekevälle exälleni.
Miehen exä on kuollut, ja liian nuorena. Se on surullista, ja sekin on surullista, että me kaikki yritämme jotenkin paikata ja rakentaa meidän suhteita nyt uudelleen. Lapsena saadut haavat ovat hankalia korjata. Omat lapseni ovat kertoneet jotain siitä, miten heitä kohdeltiin, ollaan yritetty korjata sitä vajetta ja epäoikeudenmukaisuutta, jota he kokivat mielenterveyden ongelmien kanssa elävän äitipuolen kanssa ja on puhuttu asioita auki. Itse yritän rakentaa suhdetta miehen lapsiin, varsinkin kun meillä on jo kuusi lapsenlastakin.
Minua on pari kertaa pyydetty lehteen kertomaan uusperheen arjesta. En ole voinut sitä tehdä, koska se olisi ollut liian raastavaa. Tällä hetkellä asumme miehen kanssa kahdestaan, tapaamme lapsia ja lapsenlapsia, osan kanssa enemmän, osan kanssa vielä harjoitellaan luottamusta.
Jos voisin sanoa sille nuoremmalle Marjolle, sanoisin, malta. Vaikka haluaisit vain hyvää.
Sydäntä raastavaa kuulla oman lapsen suusta itkuisesti ”Musta tuntuu ettei kukaan halua mua elämäänsä… Paitsi äiti.”
Lapsi näkee bioisää äärimmäisen harvoin isän omasta tai/ja uuden puolison tahdosta (ei voi tietää miten asia on) ja silloinkaan isä ei kuulemma mitään tee lapsen kanssa vaan lapsi leikkii isän uuden puolison lasten kanssa. Tämä ehkä pari kolme kertaa vuodessa muutama tunti.
Lapsi kokee olevansa isätön enkä sitä aukkoa pysty täyttämään, vaikka kaikkeni yritän.