Onko vaikea nousta aamulla sängystä ylös? Tuntuuko arki ylivoimaiselta? Onko vaikeuksia ihan vaan päättää mitä tänään syötäisiin? Oletko ihan loppu?

Viimeiset vuodet ovat olleet varsin raskaita kaikille, ja erityisesti jo ennen pandemiaa raataneet äidit tuntevat koronan vaikutukset. Ennätysmäärä äitejä kärsiikiin loppuunpalamisen oireista, kertoo CNBC:n teettämä kysely. Jatkuva kodin, lasten ja töiden tasapainottelu vaativissa olosuhteissa on polttamassa loppuun monet meistä, eikä helpotusta hirveästi näy horisontissa.

Eli, monet meistä polttavat kynttiläänsä liian kovalla liekillä, tai molemmista päistä, tai miten sen nyt sanoisikaan. Burnout on lähellä, ja asioihin pitää tehdä muutoksia.

Kuva Tangerine Newt. Ylin kuva Meriç Tuna.

Mutta mistä sitten tietää kuinka lähellä? Tässä muutama punainen johtolanka, joiden perusteella hälytyskelloja kannattaa soittaa:

  • uupumus. Ollaan niin väsyneitä, fyysisesti, psyykkisesti ja kokonaisvaltaisesti, että enää ei vaan jaksa. Mitään, koskaan, kenellekään. Ei. Vaan. Jaksa.
  • olo tuntuu vieraalta. Ei löydy motivaatiota, ei positiivisia viboja, ei keskinäistä yhteyttä omaan sisimpään tai kehenkään muuhunkaan. Oma itse on hukassa, jos ei jo kokonaan eronnut ja karannut.
  • mitään ei saa tehtyä. Jos saa tehtyä edes jotain, niin siitäkään ei tule mielihyvää. Ja suuren osan ajasta sitä vain ajattelee että ei edes saa mitään aikaiseksi. (Vaikka oikeasti huolehtisi kaikkien muiden tarpeet, kodin ja työnkin vielä lisäksi, eli saisi aikaan hirvittävän paljon. Se voi vaan tuntuu siltä, tsemppiä ❤️)
  • itsestä huolehtiminen on unohtunut. Kampanjaa on turha edes miettiä, kun tuntuu mahdottomalta edes harjata hiukset kerran pari viikossa. Peseytyminen vie vaan kallista aikaa ja tälläytyminen/ulkoileminen/hyvä ravintotasapaino on ihan turhaa. Se, että ei enää kykene huolehtimaan oman kehon ja mielen hyvinvoinnille elintärkeistä asioista, kertoo että on palamassa loppuun.

Kuva Jen Theodore.

Muita loppuunpalamisesta kieliviä merkkejä voivat olla:

  • väsymys
  • huono unenlaatu
  • keskittymisvaikeudet
  • mielialanvaihtelut
  • negatiivinen asenne
  • yksinäisyyden tunne
  • laskenut työteho
  • fyysiset oireet, kuten päänsäryt, vatsaoireet, hiustenlähtö tai hengenahdistus

Tuntuuko tutulta, soittaako kelloja? Jos tunnet, että hätä on lähellä, on aika hakea apua. Ota yhteyttä työterveyshuoltoon tai oman kuntasi terveydenhuoltoon. Uupumista ei tarvitse hävetä ja apua on saatavilla.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia