Lapsena ajatteli, että sitten aikuisena en syö muuta kuin karkkia. No karkkia tulee syötyä, mutta kummasti se parsakaalikin alkoi jossain vaiheessa kiinnostaa.

Ja kieltämättä aikuisuudessa on muitakin hyviä puolia. Eri asia sitten on että osaako niistä nauttia. Kuten nyt vaikka siitä, että saisi valvoa kuinka myöhään tahansa. Jos joskus tulee valvottua, niin sitä katuu katkerasti. Sen karkinkin kanssa on vähän niin ja näin. Aikuiselle kun siitä tulee huono olo, ja reiät hampaissa pelottavat ihan oikeasti, toisin kuin lasta.

 

Mutta eipä tarvitse käyttää kurahousuja! Se tönkkösuolattu fiilis kun kurikset ovat toppahaalarin päällä, sitä ei ole unohtanut varmaan vanhainkodissakaan! Kuriksia ei todellakaan ole ikävä!

Eikä sitä tunnetta, kun sormet menevät sormikkaassa vääriin paikkoihin eikä niitä saa pois! Tai sitä, kun saa laitettua toisen toppahanskan hyvin, mutta toista ei sitten millään, ja sitten kylmä viima ja lumi palelluttavat ranteen!

Sekin on kätevää, että aikuisena on aika rohkea ja tottunut moniin juttuihin. Aikuisena ei esimerkiksi enää pelkää vessanvetoääntä!

Aikuisen ei myöskään tarvitse varata kaveria heti aamusta tai jää yksin. Ainakaan toivottavasti. Sekin on kätevää, että luottaa omaan tyyliinsä niin paljon, että ennen töihin lähtöä ei tarvitse soittaa kollegalle että mitä sä laitat tänään päälle?!

Sekin on ehkä hyvä puoli, että aikuinen ei ole huijattavissa pienellä lahjuksella, kuten tarralla, hammaslääkäriin. Tai itse asiassa olisi varmaan parempi jos tarra tehoaisi? Voisiko joku lanseerata hammaslääkärin, jossa saisi hoidon päätteeksi lasin skumppaa ja vaikka ässäarvan?!

Todella iso etu on se, että kaikenmaailman mielikuvitusolennot kuten möröt sängyn alla, nukkumatti ja tonttu eivät piinaa koko ajan!! Niiden sijaan kimpussa on verokarhu. Hetkinen, olikohan tämä sittenkään kovin hyvä diili?!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia