Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Suomen suosituin äänikirjapalvelu BookBeat.

Äänikirjat ovat nykypäivää, sehän nyt on selvä, ja siihen on selvät syynsä:

  1. Äänikirjoja voi nauttia sellaisissakin tilanteissa, missä fyysisen kirjan vaatima sitoutuminen ei ole mahdollista. Kävelyllä, imettäessä, silittäessä, siivotessa, autossa, kaupassa
  2. Äänikirjat kulkevat mukana kätevästi. Esimerkiksi reissulle lähtiessä ei tarvitse pakata mukaan koko kirjastoa laukkuja täyttämään, tai kuten usein käy, yhtä kirjaa, jonka matkakohteessa huomaakin olevan ihan kökkö, ainakin omaan makuun. Pitää olla vain saatavilla jonkin sortin puhelin tahi tabletti, ja sen ei tarvitse edes olla aina se sama, riittää että muistaa BookBeatin salasanan. Ja jos ei muista, niin salasanankin saa resetoitua kunhan muistaa edes sähköpostinsa.
  3. Äänikirjat eivät paina mitään, ei edes henkistä taakkaa, kaikki data on siellä pilvessä!
  4. Valikoima äänikirjoissa on aivan valtava. Eikä tarvitse kannen perusteella päättää yhtä kirjaa ja sitoutua siihen seuraavaan kirjakauppavierailuun saakka. Jos valinta olikin väärä, sen voi helposti siirtää sivuun ja etsiä uusi paras kirjakaveri. Tässä säästää myös rahaa ja kirjahyllyä!
  5. Uutuuskirjat ja hittikirjat ja suuren suosion saavuttaneet kirjasarjat ovat aina saatavilla, ilman kuukausien jonotusta kirjastosta. Voi pitää vaikka sen lukupiirin kavereiden kesken HETI, eikä tarvitse odottaa että jokainen ostaa omaksi tai saa kopionsa lainastosta.
  6. BookBeatilla koko yli puolen miljoonan kirjan kirjavalikoima on saatavilla yhdellä kuukausimaksulla. Siis todellakin säästää sitä rahaa!!

BookBeatilla löytyy muuten jokaiselle parhaat vaihtoehdot kuukausitilauspaketeista. Vähän kuunteleville tai lukeville riittää Basic, jolla saa kuunnella 20 tuntia/kk, useimmille sopivin on Standard, jolloin tunteja onkin jo 100 kuukaudessa, ja niille meistä, jotka eivät voi lopettaa kuuntelemista ja lukemista, ja löytävät aikaa rajoittamattomasti ruuhkavuosissa ja arjen askareiden ohessa, sopii Premium, jossa kuuntelu on täysin rajoittamatonta. Vaikka 24/7 jos ehtii!! Ja löytyy vielä lisäosia, joilla koko perhekin kuuntelee, jos on sellainen reilu vanhempi.

Sitten välihuomautus vielä e-kirjoista. Sillä jos äänikirjan lukija ei nappaa, voi monet kirjoista ladata myös laitteelle luettavaksi. Se on sellainen väliaskel äänikirjan ja fyysisen painoksen… välillä. Samat bonukset koskevat myös e-kirjoja – laaja valikoima yhdellä kuukausimaksulla, painottomuus, uudet kirjat…

Saako tässä välissä tunnustaa? Vaikka BookBeatilla tosiaan valikoimaa löytyy ihan jokaiseen makuun, fiktiosta, faktaan, self-help-oppaista sci-fiin, kauhuun, romantiikkaan, nuortenkirjoihin, fantasiaan.. ihan kaikkeen, ihan oikeasti. Me tietysti kuuntelemme omia kirjojamme joka viikko! BookBeatiltähän löytyy myös Huonon Äidin upeat teokset:

  • Huonon Äidin seksikirja, jonka vinkeillä lukija voi oppia sanomaan EI:n sijaan ehkä, ja antamaan seksuaalisuudelle mahdollisuuden elämää sulostuttavana voimana
  • Elämää tehosekoittimessa, joka sisältää kirjallisia täsmälaukauksia naisen elämästä, kuten ruuhkavuotisen dieettipäiväkirja, sovituskoppikriisi eli miten näytät pakastebroilerilta, näin neuvot muita imuroinnissa, KonMari on perversseille sekä täydet meikit naamassa nukkumisen taito
  • Huono Äiti – Tunnustuksia -kirja. Hirveen vähän tätä kirjaa on haukuttu. Sen sijaan naurettu ja joku kai pissasi housunsa, mutta siitä Huono Äiti ei ota mitään vastuuta

Sitten meillä on pari muutakin suosikkia. Esimerkiksi aina yhä uudelleen kuunneltava Charlainen Harrisin Sookie Stackhouse -saaga. Ensimmäinen kirja löytyy nimellä Veren Voima. Vähän fantasiaa, pikkuriikkisen kauhua, mukavasti mysteereitä ja roppakaupalla romantiikkaa ja intohimoa (ja intiimejä suhteita, jotka lämmittävät kummasti ruuhkavuosien keskellä 😉). Niin ja vampyyreitä, ihmissusia, ja muutakin mystistä. Jos takavuosien hittisarja True Blood lämmitti, tai suorastaan kuumotti, niin sehän perustui tähän Eteläisiksi Vampyyrimysteereiksi nimettyyn sarjaan! Ja oho! Yllätys yllätys, koko 13-osainen sarja löytyy tietysti BookBeatistä!

Mutta kuunnellaan me siis välillä muutakin kuin omia hassuja juttuja tai samaa kirjasarjaa kuudetta kertaa (fakta!). Äänikirjoihin kun jää vähän niin kuin koukkuun.

Suosikkeja ovat olleet mm. kauhun kuninkaan Stephen Kingin romaanit ja novellikokoelmat. Viimeisimpänä Billy Summers, joka yllättäen on vähemmän kauhua, enemmän jännitystä. Kirja kertoo Billy Summersista (daa), oikeudenmukaisesta palkkamurhaajasta, jonka viimeinen keikka ei mene putkeen ihan toivotulla tai luvatulla tavalla. Palkkamurhaajan inhimillistävä tarina vie vahvasti ensimmäisistä kappaleista lähtien, ja mukana on petoksia, väkivaltaa, syitä ja seurauksia, sekä platonista rakkautta. Spoiler alert! Harvempi ajattelee, että Kingin kirjojen lopusta löytyisi kyyneliä, mutta ainakaan minun silmäni eivät jääneet kuiviksi. (Eikä ollut edes siitepöyallergioita syytettävänä.)

Romantiikan nälkäisille vähemmän vampyyreitä etsiville mainitaan myös televisiosta tuttu Bridgerton -sarja, joka sekin on varsin intohimoista materiaalia… onkohan tässä joku kaava nähtävissä? No kuitenkin, töllöttimessä Bridgerton valloitti maailmanlaajuisesti viime vuonna, ja toinen kausi tuli ahmittua kerralla tänä keväänä. Kolmas kausikin on tulossa, mutta ainakaan minä en jaksa odottaa vuotta, ja sukellan Bridgertonin taianomaisen 1800-luvun draaman syvään päätyyn jo tässä vaiheessa BookBeatin avulla. Siellä kun Bridgertonin perheen tarinaa löytyy yhdeksän kirjan verran, ja kirjailija Julia Quinniltä löytyy Bridgertonien lisäksi paaaaljon muitakin yhtä ihania historiallisia rakkausromaaneja.

BookBeatissä on muuten myös sellainen kätevä ominaisuus, että oman suosikkisarjansa voi tallentaa, ja kun sarjaan tulee uuttaa luettavaa, tai kuunneltavaa, sovellus ilmoittaa asiasta sinulle. Ei tarvitse itse yrittää muistaa seurata kalenteria! Harmi vain että meidän ykköslempparisarja on jo taputeltu, mutta onneksi uusia suosikkejahan löytyy vallan helposti. Oisko sulla joku hyvä kirjavinkki jakaa? Kerro meille kommenteissa niin kuunnellaan!!

Kuuntelua helpottamaan tarjotaan nyt 40 päivää BookBeatiä Huonon Äidin ystäville! Koodilla huonoaiti saat uutena BookBeatin käyttäjänä kokeilla BookBeat Premiumia 40 päivää maksutta!!* Klikkaa tänne ja käytä koodi huonoaiti !!

Herisyttävää huumoria esimerkiksi automatkalle tarjoaa Huono Äiti – Tunnustuksia, BookBeatiltä.

P.S. Huonounisen vinkki!! Pistä BookBeatissä äänikirja soimaan nappikuulokkeisiin, uniajastin sopivalla ajalla päälle (vakio BookBeatissä, ihan must ainakin meille), ja pää tyynyyn! Uni tulee yleensä alle vartissa, paitsi jos on tosi mielenkiintoinen kirja, jolloin voi vähän vielä pidentää ajastinta. Ja kirja jää just siihen oikeaan kohtaan odottamaan seuraavaa kuuntelua. Tai, mikä vielä parempi, uniajastimen käytön jälkeen sovellus antaa selata kirjaa helposti taaksepäin ajastimen verran, vähän kerrallaan, jotta löytää vaivatta sen kohdan kun uni voitti, eikä mitään jää välistä! Tämä on ehdoton plussa!!

Ihan vasta jäivät kuulokkeet toisen takin, siis päivävaatteiden, taskuun, ja siinäpä sitten pyörittiinkin parisen tuntia ilman unta. Ei vaan jaksanut just silloin lähteä enää kuulokkeita hakemaan. Virhe jota en toista toista kertaa. Seuraavana päivänä olikin tarjolla erityisen kärttyistä äitiä.

* Kokeilujakso oikeuttaa BookBeat Premium -pakettiin, jolla saa kuunnella ja lukea kirjoja rajattomasti. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

P.P.S. Näin käy kun yrittää ihan vähän vaan maistaa kuvauskeksiä kuvauksen jälkeen. Pöydälle pudonnut pääsi silti suuhun asti, kuten kaikki muutkin kuvauskeksit. Ihan yksin söin, Huonon Äidin tyylille uskollisena.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia