Kun oma lapsi ei kelpaa sukulaisille
Huono Äiti sa avautumisen – aiheena lapsen vertailu sisaruksiin, vilkas lapsi, Se tunne kun sun lapsi ei kelpaa
Se tunne kun sun lapsi ei koskaan ole ollut riittävä
Se tunne kun sun lapsi ei mahdu kenenkään suunnitelmiin
Se tunne kun sun lapsi on liian energinen ja vilkas
Se tunnu kun sun lapsi ei ole ollut koskaan tarpeeks rauhallinen
Se tunne kun kukaan ei kysy miten jaksat.
Alkuun oli ehkä jotain, jotain pientä orastavaa, iloksikin ehkä kutsuttavaa, onnellisuutta syntyvästä lapsesta. Mutta se loppui hyvin lyhyeen, ensimmäisen kerran sairaalasta kotiin tullessamme oli vieraita ja katsojia, luvattiin sitä ja luvattiin tätä, apua sieltä ja apua täältä. Lapsi kasvoi, elämä muuttui, maailma muuttui, mutta edelleen paisui tunne siitä että lapsi ei ole riittävän hyvä, on liian meluisa, liian energinen, liian vaativa, ei ollut aikaa eikä halua.
Syntyi toinen lapsi, ei samaan perheeseen, sukuun. Se on parempi lapsi, hiljaisempi, rauhallisempi, miellyttävämpi, ei niin vaativa. Aikaa riittää, halua riittää, apua riittää.
Olen väsynyt, olen yksin, olen sairastanut, lapsi ei ole vilkas, energinen, paha tai huono. Hän on tavallinen, eläväinen, ihana, rakastettava, empaattinen ja maailman kiltein. Hän vaan rakastaa ihmisiä ympärillään, haluaa puhua ja olla heidän kanssaan, ei istua hiljaa, hän haluaa elää ja tutkia maailmaa, hän haluaa oppia, oppia kaiken.
Ymmärräthän sinä sen, ymmärräthän että lapsi ymmärtää kun häntä ei kaivata. Ymmärrätkö että lapsi myös laittaa aikuisia paremmuusjärjetykseen enkä minä aio olla kieltämässä ja sanomassa että ihmisiä ei voi noin luokitella koska…
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mun lasten mummo vihasi kuopusta ennen kuin tämä edes syntyi. Eikä esikoisen suosiminen ole laantunut. Nuorempi on väärän suvun näköinen, liian tyhmä, kummallisen näköinen, vilkas, äänekäs… tämä näkyy esim siinä, että vain esikoinen pyydettiin kylään (ilman vanhempia, tietysti), esikoisen lahjoihin panoistettiin monikymmenkertaisesti rahaa jne. Jatkuvaa vertailua esikoisen erinomaisuuden todistamiseksi kuopuksen kustannuksella.
Tuon mummon kanssa oli muutenkin ihan joka ikinen asia vaikeaa, joten yhteyttä pidetään jatkuvasti vaan vähemmän. Tämäkään einole hänelle hyvä, mutta meidän perheelle hyvä!
Muiden sukulaisten kanssa ei ongelmaa.
Voimia sinulle ja harmittaa todella paljon lapsesi puolesta. Onko sinun mahdollista rakentaa elämääsi ihan muiden ihmisten varaan? Olen itse kokenut tällaista vakavaa syrjintää jo vuosikaudet. Soppa on sakea meidänkin suvussa.
Kyllä mietin aina kun luen näitä asioita, että mikä suomalaisia vaivaa? Nimenomaan aikuisia? En yhtään ihmettele, että niin paljon mietitään yhdessä jos toisessakin torpassakin, että voisiko joku olla narsisti. Vähintäänkin käyttäytyy narsistisesti jollakin asteikolla. Ihan kuin aikuisilla ei olisi minkäänlaista kykyä reflektoida omaa toimintaa ja arvioida omaa käyttäytymistä ja sen seurauksia. Yksinkertaisesti: miten aikuiset kehtaa? Pokkaa tuntuu nykyään riittävän monenlaiseen.
Tämmöisille sukulaisille on erittäin hankala saada minkäänlaista kuria. Puheeksi ottaminen todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta, koska oma ego on tärkeä ja tulee niin helposti loukatuksi >>> menee ns. herne nenään, todennäköisemmin koko palko.
Sosiaaliset taidot ja tunneälykkyys on vieras käsite monessa suvussa Śuomessa – kuten myös näkyy työelämässä. Näin tulkitsen asioita. Ihan kuin ei olisi mitään tavoitetta elää omaa elämäänsä parhaimmalla mahdollisella tavalla, vaan tavoite tuntuu monella olevan aiheuttaa mielipahaa ja vahinkoa toisille ihmisille.
En vielä ole lukenut Liisa Keltinkangas-Järvisen Itsekkyyden aika -kirjaa, mutta aion kyllä lukea. Olisi varmaankin sellainen kirja, mikä pitäisi pakottaa aikuisille luettavaksi ja tentittäväksi muutaman vuoden välein – jotta saa täällä Suomessa säilyttää kansalaisoikeutensa.
Mä luulin kelpaavan. Kerran kuulin, kun kummitäti sanoi äidille..”Hyvinhän noilla menee, isällä ja tyttärellä, vaikka isän ensikomentti olikin, tuli nyt mikä tuli, mutta seuraava on sitten poika”
Kyllä se hiukan kirveli mielessä. Mun eka laps oli eka lapsenlapsi. Kelpas. Kolme mun ja yks siskon tyttö myöhemmin sisko sai poikia..
Siinähän ne omat sit pyöri ja kuunteli, kuin ihmeellisiä tädin pojat oli…
”Nainen on nainen vastasi, kun saa pojan” Jaa…mun miehelle poika ei kelvannut. Syystäkin.. Pojasta kasvoi mies, joka vastusti kiusaaja isää ja puolusti alistettua äitiä…
Että sorrettuna synnyt, kasvat ja jatkat kierrettä. 😞
Minun lapsillani on ”mummo”, joka ei hyväksy heitä, koska olen heidän äitinsä, enkä elä anopin pillin mukaan. Esim en hyväksy lasten jatkuvaa eriarvoista kohtelua. Siispä mummo on päättänyt olla mummo enää miehen vanhimmalle lapselle, joka hänkään ei myöskään halua olla enää mummon kanssa tekemisissä, (paitsi jos tarvitsee rahaa esim. ulkomaan reissua varten. Silloin kyllä mummolle soitellaan.)
Ainakin itse osaan kohdella kaikkia tulevia lapsenlapsiani tasaveroisesti.
Tuttua on. Omista lapsista toinen oli liian ujo, liian hiljainen, siis huono koska kaikkien pitää olla suunapäänä päällimmäisenä ja esillä jne jne.
Toinen sosiaalisempi lapsi kelpasi joten kuten, ei kuitenkaan niin hyvin kuin ihanat, upeat serkut.
Tosiasiassa taustalla on se etten minäkään hiljaisena kelpaa.
Suututtaa lasten puolesta, muuten ei kiinnosta pätkääkään.
Mulla ei ole sisaruksia. Jäin vauvan kanssa yksin synnäriltä.
Valitsin kummit, luulin tuntevani.
Jäin yksin. En ole koskaan valittanut avusta tai arvostelut ketään. Olen jopa ottanut muita ja muisen lapsia, jos vaikka meidätkin joskus huomataan ja olisi ns vastavuoroista. No eipä ollut.
Luvattiin vaikka mitä ja kun se hetki olisi tullut, että tarvinnut apua. Ilmoitettiin. Meille tuli muuta.
Se on jännä kuinka yksinhuoltajalle on helppo vai helpompaa sanoa ei.
En enää luota näihin ihmisiin. Ne ovat sellaisia joilla yleensä itsellä sisaret, muut apujoukot. Ei edes tarvi oppia ymmärtämään.
Meillä on suvussa lapsi, joka on vanhempiensa mukaan aivan ihana ja suloinen. Vanhemmat ei ymmärrä miksi muut eivät oikein pidä heidän lapsestaan ja miksi myös kaverisuhteet tahtovat takuta. Nämä vanhemmat ovat jättäneet lapsen täysin kasvattamatta. Hän on pikku tyranni, joka pitää muita ihmisiä palvelijoinaan. Vanhemmat eivät halua rajoittaa lastaan ja valitettavasti heille kasvatus on rajoittamista. Itse otin lasta joskus hoitoon, mutta kun sain haukut siitä, että olin vähän koittanut kasvattaa ja neuvoa, että kuinka muille puhutaan ja kuinka muiden kanssa kannattaisi toimia, totesin, että antaa olla. Myöskään lapseni eivät halua tätä sukulaislasta meille, koska hän omii leikit ja tavarat ja määräilee. Vanhempien mielestä vika tosin on aina muissa, jotka eivät vain ymmärrä heidän suloista uniikkia lumihiutalettaan.
Mä jäin miettimään että mulla on sisarus joka hokee tuota samaa. Kuinka hänen lapsi ei kelpaa suvulle eikä kaveripiirille milloin mistäkin syystä. Viimeisenä nyt se että lapsi on saanut neosydiagnoosit ja sen takia tätä syrjitään eikä heitä huolita mukaan mihinkään.
Totuus taas lienee enemmän se että kenelläkään ei ole mitään tuota lasta vastaan mutta ei meinata enää jaksaa kuunnella äitiä. Sitä jatkuvaa valitusta kuinka hänellä on niin vaikeaa ja kukaan ei auta häntä. Siitä huolimatta että häntä on autettu paljon enemmän kuin ketään muuta suvussa. Sitä jatkuvaa katkeruutta ja suoraa v***lua siitä kuinka toisten elämä on niin helppoa, toisilla on rahaa ja pelit ja vehkeet. Auta armias jos joku on käynyt vaikka ulkomaan matkalla, siitä johtuvaa purkausta ei meinaa kestää kuunnella ollenkaan.
Suurimpaan osaan tapaamisista heidät kutsutaan, mutta välttämättä kun kyytiä ei ole tarjoamassa juuri se ihminen ja juuri sillä autolla kun hän haluaa, kokee hän sen niin että he ei ole tervetulleita. Lapselle hän hokee jatkuvasti sitä kuinka suku ei hyväksy tätä ja kaikki pitävät serkkuja parempina. Kuinka lasta kiusataan joka paikassa siitä että tällä on oppimisvaikeuksia ja perhe on köyhä. Koko kesäloman hän hokee lapselle kuinka he eivät pysty tekemään mitään kun ei ole rahaa ja kuinka luokkakaverit koulussa tulevat syksyllä kiusaamaan tätä kun käydään kesälomaa läpi.
Täytyy myöntää että on kertoja kun olen kutsunut luokseni muita sisaruksia perheineen ja jättänyt tämän siskon kutsumatta tai ollaan sisarusten kera tehty jotain lomareissuja yhdessä ilman heitä. Syy ei kuitenkaan ole ollut se että kukaan meistä millään lailla suhtautuisi negatiivisesti lapseen tai että tapaamisilla olisi tulorajat joiden alle ketään ei kutsuta. Lapsi on herttainen ja ihana, omat lapseni kaipaavat häntä. Mutta äitiään emme meinaa jaksaa.
Niin tuttua. Kun lapsi ei ollut sitä mitä oltiin omissa päissä kaavailtu, ”tukiverkko” katosi ympäriltä. Vanhemmat jätettiin yksin, kun apua olisi kaivattu. Yhteyttä ei pidetä, ”kun on välimatkaa”. Eli enää ei edes soiteta tai laiteta synttärikorttia. Riipaisevaa, kun suljetaan omasta suvusta ulos.
Tiedän yhden perheen jonka nyt jo aikuiset lapset ei olleet kaikille sukulaisille samanarvoisia. Mutta kummeksuntaa herättää sekin, että samojen aikuisten lasten vanhemmat arvottivat aikoinaan ja edelleen lapsiaan.
Perheessäni valtavasti lapsia, lastenlapsia, sekä vielä lastenlastelapsia…. Yksi minun lapsistani oli omatoiminen, erittäin iloinen, kekseliäs, rohkea. Tämä oli sukulaisille liikaa, ja varsinkin mummolle. Hän jatkuvasti katsoi tytärtä rumasti, kielsi/ pakotti / tukisteli niin etten minä nähnyt / töni ym. Tyttäreni kuitenkin tuli aina kertomaan tästä minulle. Sanoi myös mummolle kerran ” sinä olet tuhma, ja saat lähteä seuraavalla junalla kotiin ”
Tuolloin jouduin kysymään mitä hän oli tehnyt tyttölle, silloin hän myönsi tukistaneensa tätä.
Minun lasteni valokuvia ei ollut mummolan piironginlaatikosta päällä, kaikkien muiden lasten kyllä. Tätä keskimmäinen tyttäreni ihmetteli minulle 4 vuotiaana ” miksi meidän kuvia ei ole ollenkaan mummolan pöydän päällä? ”
Tähän tietysti vastasin diplomaattisesti ” mummolta on varmaan loppuneet kehykset, tai mummo ei ole ehtinyt niitä vielä laittaa ym”
Tällaista kohtelua saivat perheessä muutamat muutkin lastenlapset. Eräälle lapselle säästettiin raha 16a omaan säästöpossuun, ja tilille, yhtä halattiin, annettiin karkkirahaa, ja muille ei, vaikka tulivat samaan aikaan ovesta sisälle. Omia havaintojani muutamista syistä olivat, ”mummo ei tykännyt poikansa vaimosta, tai tyttärensä miehestä, lapset eivät olleet tarpeeksi oman suvun näköisiä, olivat liian vilkkaita, tai rohkeita.
Tämä jätti lapsiin syvät jäljet, he eivät halunneet koskaan lähteä mummolaan/ syntymäpäiville, eikä mihinkään missä mummo oli läsnä.
Puhuin tästä äidilleni, kun hän tätä ihmetteli…keskustelun jälkeen hän alkoi pyytelemään tyttäriltä anteeksi, silloin harvoin kuin enää näkivät.
Surullista, koska itselläni ei ole koskaan ollut mummolaa, ja haaveilin lapsena tuosta ihanasta paikasta, josta kuulin kavereiden puhuvan
” mummolasta”
Jep, mulla ollut tää sama, sukulaiset ja isovanhemmat otti sisaruksen mukaan mutta minua ei koska juuri nämä syyt. On haastavaa myös lapselle kokea nämä tunteet ja kun ei ymmärrä miksi ei vain ole hyvä ja se että mikä on vikana, se oli ehkä kamalinta ja usein seurasi paha mieli, aikuisena en enää välitä enkä mieti koska selviän ilman heitäkin mutta lapselle ne oli hankalia tunteita. Äiti yritti pitää puolia ja aina keksi sitten minun kanssa tekemistä kotona kun muut sitten keskenään lähtivät. Olen kohta viisikymppinen ja kuulen kun en käy eikä minua näe enää vaan eipä ole aina niin tarpeellista minulle. Ai miksi, noh.. miksiköhän ei.. toisen puolen suvulle kelpasin ja edelleen olemme paljon tekemisissä.
No jos asia noin niin ihmettelen ettei suku viihdy. Mikäs sen mukavampi että lapsi kommunikoi aikuisten kanssa ja tulee toimeen. Pahempaa on kun lapsi ei halua keskustella, ärhentelee, kiukuttelee, huutaa ihan mistä vaan, myös vanhemmilleen. Koskaan ei tiedä miten jutella kun saa kiukkusen halveksivan vastauksen. Mikään ei kelpaa, paitsi raha mutta siitäkään ei kuulu edes, kiitos. Haluaisin kysyä mikä mättää ja olla apuna. Tai etsiä ammattiapua mutta eihän sellaista uskalla edes mainita. Vierailusta ei koskaan itsellekään jää hyvä mieli, kiten pitäisi