Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Meillä on uusperhe, johon kuuluu itseni ja lapseni lisäksi mieheni ja hänen kolme lastaan. Mieheni lapset käyvät meillä joka toinen viikonloppu. Tai kävivät, kunnes yksi heistä päätti lopettaa isänsä tapaamisen.

13-vuotias tyttö kieltäytyy tulemasta meille. Olemme yrittäneet keskustella hänen kanssaan, mutta tyttö sulkeutuu ja kieltäytyy puhumasta syistä, miksi ei halua meille tulla. Isänsä kanssa heillä on ollut myrskyinen suhde, mutta olen nähnyt siinä lähentymistä ennen tätä päätöstä olla tulematta meille enää.

Lasta ei olla pakottamassa meille, vaan olemme mieheni kanssa todenneet, että on ikävää ettei hän halua enää meille tulla, mutta halutessaan on aina tervetullut. Kaksi muuta lasta tulevat mielellään edelleen. Mielestäni olen pystynyt rakentamaan hyvät suhteet kaikkiin lapsiin ja tämä yhden lapsen totaalinen sulkeutuminen tuntuu hämmentävältä ja laukaisee osittain myös omia vanhoja vaikeita kokemuksiani uudelleen käsiteltäviksi. Niistä toki selviän.

Olen kuitenkin täysin neuvoton välillä kohdatessani oman 3-vuotiaan lapseni hämmennyksen tilanteesta. Hän ikävöi tätä tyttöä, jota on pitänyt isosiskonaan, kyselee tytön perään ja pohtii, miksi sisko ei enää tykkää hänestä. Tytön kanssa tästä ei voi keskustella, eikä hän halua pitää yhteyttä myöskään lapseeni, niin että voisivat tavata jossain muualla kuin meillä kotona.

Nyt minulla on alkanut olla ajatuksia, että en edes halua tätä tyttöä kovin tiiviisti oman lapseni elämään, jos hänen läsnäolonsa ja kiintymyksensä on näin epävarmaa. En halua tätä lasta syyllistää tai syyttää ja ymmärrän, että hän käy läpi omia ongelmiaan, mutta oman lapseni puolesta tilanne surettaa.

En oikein tiedä mitä tällä kirjoituksella haen. Ehkä vertaistukea tai neuvoja tilanteen ratkaisemiseen.”

Nimim. Neuvoton äitipuoli

Löytyisikö juuri sinulta vertaistukea, vinkkejä tai neuvoja kirjoittajalle? Keskustellaan kommenteissa alla.

Artikkelikuva Jeremiah Lawrence.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 43 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

43 vastausta artikkeliin “”3-vuotias ikävöi siskoaan, joka ei meille enää halua tulla””

  • J sanoo:

    Voisiko olla kyse mustasukkaisuudesta? ”Uusi” lapsi on ”vienyt” isän.
    Ensin isäsuhde paremmaksi jos mahd. Kahden kesken muualla tapaamiset? Vapaaehtoinen käynti isän uudessa perheessä, ehkä. Tuskin voi velvoittaa tuon ikäistä, ainakaan leikkimään 3v.kanssa. Tuskin kannattaa sen varaan laskea tai pitää yllä turhaan toivoa tai ainakaan ääneen ihmetellä tai voivotella pienemmälle asiaa.

  • Riippumaton ajattelija sanoo:

    Ehkäpä kaikessa yksinkertaisuudessaan 13-vuotias ei jaksa olla 3-vuotiaan kanssa, joka ei edes ole hänen sisarensa. Teinit alkavat tuissa iässä tarvita omaa tilaa ja rauhaa ja jos mukana on yhtään erityispiiirteitä ja niiden mukanaan tuomaa herkkyyttä niin pienen lapsen seura on todella kuormittavaa. Itselläni on kaksi tyttöä jotka ovat nyt jo nuoria aikuisia, joista kumpikin alkoi siinä yläasteikäisenä vieroksua pieniä lapsia eivätkä edelleenkään esim. kestä lasten kirkkaita ääniä. Voin sanoa suoraan ettei kumpikaan heistä pidä lapsista eivätkä halua omia lapsia. Jopa oman 7-8v nuoremman serkun sietäminen on ollut haastavaa vuosien saatossa, nyt tilanne on alkanut helpottaa kun tämä serkku itse lähestyy teini-ikää.

    Meillä ei ole uusioperhettä, mutta olen nähnyt läheltä miten uusioperheessä isän 13v lapsi ei ole halunnut millään lailla edes tutustua äitipuolensa lapsiin (ikähaarukka 7-15 v) ja näin 5 vuotta myöhemmin tilanne on edelleen sama ja jos lapsi käy isällään niin hän ei edes puhu muille lapsille vaan on omissa oloissaan. Lapsista tosin enää nuorin asuu äitinsä luona. Samaisten lasten isälläkin on uusioperhe ja oli aika jolloin lapset tapasivat vain isäänsä, ei tämän uutta perhettä, johon kuului uuden äitipuolen lisäksi nuorimman lapsen ikäinen lapsi. Teini-iässä olevat tytöt eivät halunneet pariin vuoteen tavata isäänsä tämän kotona, koska äitipuolen lapsella oli siellä niin erityisasema. Nykyisin lapset käyvät usein isänsä luona, mutta kuvio vaati pari vuotta alkaakseen toimia hyvin.

  • ... sanoo:

    Parempi ettei käy ollenkaan, itse en myös päästäisi tollasta enää omieni lähelle! Itsekkin tuossa iässä ollut enkä olisi koskaan voinut toimia noin, oikeastaan olen ollut aivan päin vastainen aina kaikkia ajatteleva ja se johtuu hyvistä vanhemmista ja kasvatuksesta. Näin käyttäytyvän olisi hyvä päästä lastensuojelun asiakkaaksi jossa tarkistettaisiin onko kotona mikään hyvin

  • Lapsille oikeus sanoa ei nyt . sanoo:

    Minä en aikoinani olisi halunnut viikoittain vaihtaa kotiani, kavereistani ihan vaan sitä varten että aikuiset saisivat hyvän omantunnon. Olen miettinyt että miksi aikuiset näkevät vaan omalta kannaltaan lapsen arjen, joillekin se varmasti sopii että jää vähän väliä pois kaveripiiristään ja jos lapsella sattuu olemaan ystäviä joiden seurassa on hyvä olla hän ei välttämättä pääse niin hyvin sisälle kaveriporukkaan jos vähän väliä joutuu olemaan siitä pois, me aikuiset luulemme että ystävät ei jätä mutta lasten ja nuorten maailma elää siinä hetkessä eikä lapsuus / nuoruus ole meillä kuin yhden kerran. Työssäni olen saanut kuunnella kun ’ero lapset’ jäävät usein ulkopuolelle kun on taas se isä/äiti viikko.
    Lapsillekin kuuluu oma elämisen ilo eikä vain niille jotka haluavat jakaa perheitään.

    • Eri mieltä sanoo:

      Jos minua ei olisi ”patistettu” en tuntuisi isääni kuten nyt tunnen. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut karhunpalvelus liian aikaisin antaa päättää itse. Oma isäni lopulta alkoi työskennellä iltaisin, jolloin sitten aloin enemmän ja enemmän jäämään äidille lähemmäs kavereita. Olen kuitenkin myös viettänyt hauskoja iltoja ”velipuolen” kanssa sen ansiosta ja hän on minulle tärkeä.

  • Eci sanoo:

    Meille kävi myös näin. Isän puolelta lapset lopettivat tapaamiset murrosiässä. Tätä edelsi lasten vanhempien huono kommunikaatio ja säätö lasten kulkemista. En puuttunut. Olen isän uusi puoliso.
    Ulkopuolisena koin, että äiti ei jaksanut panostaa lasten ja isän suhteeseen välimatkan tai jonkun muun syyn vuoksi.
    Tapaamiset harvenivat. Ja lopulta loppuivat.
    Toivon että isä ja lapset löytävät vielä toistensa kun aika on kypsä.
    Lapsuutta ei saa takaisin ja tärkeää olisi panostaa siihen että suhteet säilyy molempiin vanhempiin.

    • Sama tilanne sanoo:

      Teinin kanssa on vaikea kommunikoida puhelimessa ja saada viikonlopuksi satojen kilometrien päähän isänsä luo. Äiti muutti lapsen kanssa niin kauas, ettei arki ole mahdollista. Surullista seurata vierestä kuinka suhde hiipuu. Mieheni tuntee minun lapseni paremmin kuin omansa.

  • Aikuinen joka lopetti isällä käymisen sanoo:

    Olen ollut tuon tytön asemassa, joka ei halua käydä isällään. Minua monet vuodet painostivat isä ja uusi puoliso kuinka ikävä on ja pitäisi käydä jne. Mielestäni tilanne on selkeä: tyttö ei halua käydä = tyttö ei tule käymään.
    Vaikka kyseessä on vasta 13vuotias, on hänellä oikeus tehdä omat päätöksensä itsenäisesti. Tietysti se vanhempia harmittaa ja pienokaista surettaa, mutta asialle ei voi mitään. Ehkä tuo aiemmissa kommenteissa mainittu murrosikä ja ystävät on osa syy, mutta oman kokemuksen pohjalta voin kertoa itse tehneeni päätökseni oman henkisen hyvinvointini kannalta.

    • En ymmärrä sanoo:

      Miksi et halunnut tuntea isääsi tai hänen perhettään? Olen ollut samassa tilanteessa ja isä oli minulle tärkeä. Eikö hän tehnyt kanssasi asioita tai jutellut vai mitä. Tuntuu todella oudolta, ettei välitä vanhemmastaan.

  • Äiti joka kasvattaa myös lapsenlasta sanoo:

    Syy voi olla täysin kyse siitä, että kavereiden kanssa vietetty aika menee vanhemman luo menemisen edelle. Lapsi on jo murrosikäinen jolloin tärkeysjärjestys muuttuu. Myöskin voi olla ettei aika kulu enään vanhemman luona. Minä selittäisin pienelle lapselle että sisko kyllä välittää ja rakastaa mutta hän on siinä iässä että on menoja ja käy kun taas hänelle sopii. Meillä jo 11v tyttö ei esim lähde biologista äitiään tapaamaan ilman että kaverit mukana. Tällä hetkellä hänelle muutenkin kaverit ja heidän kanssa vietetty aika mm. Keppari leikit ovat ne tärkeimmät, eikä biologisen äidin tapaaminen. Kuuluu ihan normaaliin kehitykseen, eikä ole kyse että olisit huono äiti tai jotain tapahtunut.

  • Äiti85SJK sanoo:

    Hei.
    Minulla on lapset (pojat 6v ja 2,5v) Nykyisestä liitosta, sekä pojat 15v ja 13v edellisestä liitosta.
    Vanhimmat pojat asuvat isällään Vantaalla ja minä uuden perheeni kanssa Seinäjoella.
    Tiedän täysin mitä käyt läpi. Meidän 6v ikävöi kovasti välillä veljiään. Nyt sitten kun 15v katkaisi välinsä minuun, niin 13v ei ole halunnut tulla kun ei toinenkaan tule… Tätä kaikkea on todella vaikea selittää jopa 6veelle, niin ymmärrän hyvin miten hankalassa tilanteessa olet. Jos haluat mielipiteeni, niin sinuna ratkaiseisin asiat aina sen mukaan miten se on parasta tälle pienelle, joka ei niin ymmärrä vielä… Ja sinulla kun tuo 3v on vielä tyttö, niin tytöt miettivät ja tuntevat asioita eri tavalla kuin pojat, jo tooooodella pienestä. Tsemppiä sinulle kovasti. Tiedän että on vaikeaa.

  • JJ sanoo:

    Kuulostaa mielestäni joko siltä, että tämä 13v on kokenut jotenkin tulleensa kohdelluksi väärin tai käy läpi jotakin omia asioitaan, joissa äidin läsnäolo tuntuu turvallisemmalta. Eihän tuollaiseen käytökseen tarvitse edes aina olla syytä, mieli muuttuu tunteiden mukana. Omatki vanhemmat eros kun pääsin yläasteelle ja olin aluksi ihan sujut asian kanssa, mutta sitten kun pakolla ruvettiin tunkemaan isälle menemään kun kieltäydyin tietyssä iässä niin siittä tuli vain ikävämpää ja lopetin jossain välissä kokonaan menemästä. Nyt jo kohta 18 ikäisenä ei voi kuin sanoa että paha olohan siinä vain tulee kun mietti kaikkia niitä kertoja jotka jätti välistä ja kun ymmärsi kuinka toinen yritti vain parhaansa. Kyllä se tyttö vielä siittä tokenee kun kokee olevansa valmis, sillä välin ei voi kuin olla kärsivällinen. Tosiaan tämä ”oman lapsen” edelle laitto on ymmärrettävää, mutta ei kuulosta mitenkään siltä että olisit valmis yrittämään tämän vanhemman eteen. Voihan nuorimmillekkin yrittää vain suoraan selittää kuinka tilanne on, etteivät itseään syyttäisi ja koe ettei isosisko tahdo nähdä heitä.

  • Mimosa sanoo:

    Kylläpä olet saanut paljon todella katkeran ja ilkeän tuntuisia kommentteja. Ilmeisesti naisilta joiden mies on lähtenyt ja perustanut uuden perheen. Eikä ihme jos noin ilkeitä ovat. Minä elän uusperheessä , elänyt jo 13 vuotta. Omat lapseni (2)ovat huomattavasti vanhempia kuin nykyisen mieheni lapset(2) , ikäeroa vanhimman ja nuorimman välillä 0n 12 v. Kaikki ovat tätänykyä täysi ikäisiä. Nuorin lapsista oli 5v kun muutimme Yhteen, vanhin 18v asui opiskelu paikkakunnalla. Mieheni lapset ovat ihan aina mielellään tulleet isänsä ja minun luokseni ja heitä kuskattu puolin ja toisin parikin kertaa viikossa, haettu koulusta ja päiväkodista jne. Ovat saaneet olla molemmissa paikoissa miten ja milloin haluavat. Tuolla Mieheni tytöllä.on murrosikä meneillään , hormonit sekaisin ja tunteet sekä ajatukset Jyllää! Omalla tytölläni oli samoin , hän tietysti asuinpaikka luonanne mutta alkoi tuossa iässä jotenkin eristäytyä meistä muista ja ohella yksikseen . Emme puuttuneet siihen liikaa mutta vaadimme että.tavanomainen täytyy säilyä . Uskon että tuo vaihe menee teilläkin Ohitse, älä ota paineita siitä . Liika painostus ja tenttaaminen pahentaa tilannetta. Käykää porukalla jossain , jospa neutraali ympäristö auttaisi. Tsemppiä sinulle !

  • Äitiomille sanoo:

    Meillä oli lähes samanlainen tilanne ja se kesti noin vuoden, vähän yli. Juurikin tuossa samassa iässä. Vieraannuttaminen. Siihen aiheeseen kannattaa tutustua lisää. Mutta voi olla että teidänkin tilanteessa aika auttaa ja kun lapsi kasvaa, ymmärtää hän myös muiden tunteet.